Mua rassaa semmonen hirvee selittely mitä monet naiset harrastaa. Kauhee lässyn lässyn. Tässä viimeisin esimerkki:
Eräässä julkisessa tilassa huomasin että ethernet-kaapeli oli sopivasti niin että siihen joku voi kompastua. Hain viereisestä huoneesta maton joka peitti kaapelin. Ok. Sen mä hyväksyn että se matto oli väärän värinen ja siihen vaihdettiin oikean värinen... selvä. Mulla ei ole väri-silmää, hänellä oli. Mutta pointti on se hirveä selittely:
"Pyydän hirveesti anteeksi mutta vaihdoin maton koska se ei sovi tämän huoneen värejen kanssa yksiin. Toivottavasti et loukkaannu. Onko hyvä näin? Katsos kun minä olen tämmönen ja minun on tapana katsoa tällaiset asiat ja toivottavasti en oikeasti tallaa sinun jaloillesi... " jms.
Siis jos matto oli väärän värinen, niin senkos vaihtaa vaan! Ei sitä tarvitse selitellä. Ihmeellisiä litanioita, ajan hukkaa. Tää on vaan esimerkki.
Töissä on kaikki miehiä niin ei synny tuollaista ihmeellistä kähinää ja selittelyä. Valot vek ja ne on vek, kone käyntiin ja se on käynnissä, takki siirretty komeroon ettei se pölyyty. Ei siinä anteeks asioita pyydellä - mutta ei myöskään kukaan loukkaannu.
Niin ja joo... ku akat tappelee siitä että kuinka paljon kastiketta pitää pistää porkkanaraasteeseen. Mä meen sinne ja sanon että lopettakaa tuo ja älkää laittako kastiketta porkkanaraasteesen ollenkaan. Kas kummaa, molemmat riitapukarit kiittävät mua. Yhtäkkiä ovatkin yksimielisiä vaikka äsken tappelivat kauheella kaakatuksella.
Tämmönen ei mahdu järkeeni. No, ehkä olen tyhmä.
Eräässä julkisessa tilassa huomasin että ethernet-kaapeli oli sopivasti niin että siihen joku voi kompastua. Hain viereisestä huoneesta maton joka peitti kaapelin. Ok. Sen mä hyväksyn että se matto oli väärän värinen ja siihen vaihdettiin oikean värinen... selvä. Mulla ei ole väri-silmää, hänellä oli. Mutta pointti on se hirveä selittely:
"Pyydän hirveesti anteeksi mutta vaihdoin maton koska se ei sovi tämän huoneen värejen kanssa yksiin. Toivottavasti et loukkaannu. Onko hyvä näin? Katsos kun minä olen tämmönen ja minun on tapana katsoa tällaiset asiat ja toivottavasti en oikeasti tallaa sinun jaloillesi... " jms.
Siis jos matto oli väärän värinen, niin senkos vaihtaa vaan! Ei sitä tarvitse selitellä. Ihmeellisiä litanioita, ajan hukkaa. Tää on vaan esimerkki.
Töissä on kaikki miehiä niin ei synny tuollaista ihmeellistä kähinää ja selittelyä. Valot vek ja ne on vek, kone käyntiin ja se on käynnissä, takki siirretty komeroon ettei se pölyyty. Ei siinä anteeks asioita pyydellä - mutta ei myöskään kukaan loukkaannu.
Niin ja joo... ku akat tappelee siitä että kuinka paljon kastiketta pitää pistää porkkanaraasteeseen. Mä meen sinne ja sanon että lopettakaa tuo ja älkää laittako kastiketta porkkanaraasteesen ollenkaan. Kas kummaa, molemmat riitapukarit kiittävät mua. Yhtäkkiä ovatkin yksimielisiä vaikka äsken tappelivat kauheella kaakatuksella.
Tämmönen ei mahdu järkeeni. No, ehkä olen tyhmä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta en mä siitä sen kummemmin välitä, antaa selittää...
Kyllähän tuon "selittelyn" näkee jopa täällä naisten kirjoittamista viesteistä, sivun verran tekstiä minkä voisi kertoa kolmella lauseella!
Olen miettinyt että ehkä naiset mittaavat naiseuttaan tuolla tavalla.
Eli tuo pitkä selittely on jotenkin käänteisverrannollinen miesmaailmassa siihen miten kauan menee purkaa ja kasata rk62. Miehillä ratkaisee nopeus, naisilla "perusteellisuus" :-)
Tää oli hyvä vastaus, vaikka en kyllä yhtään tiedä mikä on rk62. Kuulostaa robotilta.
Näin itse naispuolisena olen asiaa miettinyt kysellen, että onkohan "kaakatus" geeneissä, vai kasvetaanko siihen tapaan esimerkiksi naisvaltaisessa perheyhteisössä. Itse olen naisena omituisessa asemassa sikäli, että en voi sietää juurikaan sitä naismaista "kaakatusta". Siitä onkin sitten tullut sosiaalinen kompastuskivi minulle, kun ukkoni tykkää juuri sen tyyppisistä "tipusista", jotka vouhottavat ja touhottavat ja kaakattavat touhutessaan, ja on sitten erinäisiä kertoja ihmetellyt miksi en tykkää viihtyä seurassa. No tykkäänhän minä seurasta, mutta volyymi, juttujen asiasisältö ja korvia hipovat riemunkiljahdukset eivät kuulu henkilökohtaiseen repertuaariini ja ylittävät sietokykyni rajat mennen tullen. Usein olen miettinyt, että onko minussa vikaa. Mitä mieltä te olette, arvon miepuoliset henkilöt, pitääkö naisen kaakattaa ja touhottaa ollakseen nainen, vai saako nainen olla
suora, selittelemätön ja härskeillekin jutuille itsekseen myhäilevä akka?