En tiedä minne tästä pitäisi kirjoittaa, mutta tuntui, että tämä palsta on lähinnä...
Emme ole nähneet poikaystäväni kanssa useisiin kuukausiin. Esteinä ovat raha, opiskelu ja kaikki muut esteet - eikä vähimpänä oma äitini. En osaa kuvitella järjellistä reaktiota hänen suhtautumiselleen, kun hän saa selville minulla olevan joku. Hänen mielestään ihmissuhteet ovat turhia ja elämä tulee pyhittää työlle ja rahan hankinnalle, enkä edes liioittele tämän asian kanssa. Hänen luonteenpiirteensä ovat tyypillisiä narsistiselle persoonalle, mutta omasta mielestään hänessä ei ole mitään vikaa ja hän on maailman napa, eikä kukaan muu ole häntä parempi. Ja tästä ihmisestäkö on kenties tulossa tulevaisuudessa anoppi? Ei varmaankaan, jos se on hänestä kiinni.
Emme siis ole kihloissa, emmekä naimisissa, olemme kuitenkin puhuneet näistä asioista jo vuosia ja - enimmäkseen leikillämme - jo miettineet jälkikasvulle nimiä. Äitini ei tiedä miehenalun olemassaolostakaan ja olemme joutuneet tapailemaan salaa lyhyitä aikoja, niitäkin tapaamiskertoja on ollut hyvin hyvin vähän vuosien varrella. Suhteen ylläpito on ollut raastavaa ja kärsimme jatkuvasta ikävästä. Emme elä seksisuhteessa, eli minua ei käytetä häikäilemättä hyväksi. Hän haluaa odottaa minua niin kauan kunnes olen valmis, ja mieluiten avioon.
Ajattelin lähteä joksikin viikonlopuksi mitään sanomatta hänen luokseen mitään sanomatta ja jättää jälkeeni viestin, jossa kerron meneväni näkemään miesystävääni ja pyytäväni hänet joskus näytille. Jos kerron aikeista etukäteen, äitini varmasti estäisi minua poistumasta kotoa jopa kovin ottein. En kylläkään tiedä, miten kirjoitan viestin, sillä olen hyvin katkera kaikesta. En tiedä sitäkään, minkälainen show on meneillään, kun palaan - todennäköisesti kaappini on kaiveltu läpi, tavaroita rikottu ja kamala messu päällä. En tiedä sitäkään, kestääkö mies, sitten joskus äitini tapaamista, sillä akka osaa kaikki mahdolliset tempaukset, joilla toisen voi musertaa. Viime aikoina hän on sättinyt minua oikein olan takaa jopa vieraiden läsnäollessa tai ollessani puhelimessa. Viime viikolla hän löi minua, kun en seisonut hänen haluamassaan paikassa.
Luulisi, että äiti haluaisi oman tyttärensä parasta, mutta tuskin tämä tupakoimaton, täysin raitis, suoraselkäinen, kaikin puolin komea, huumorintajuinen, ahkera, vastuuntuntoinen, itsepäinen, menestyvä mies hänelle kelpaa. Hänhän asuukin niin kaukana, että hänestä on vain jatkuvia kuluja, on ihan väärältä puolelta Suomea ("väärä" suvunalkuperä siis), on liian nuori, liian omapäinen, pukeutuu turhan tärkeästi, suku ei ole kunnollinen, jokin luonnenpiirre tai seikka ulkonässä ei miellytä, ei ole tarpeeksi rikas ja ties mitä muuta.
Mitä tehdä? Jos äiti hyväksyy hänet, on mies todennäköisesti tuleva aviomieheni. Mitä todennäköisemmin häntä ei hyväksytä ja äitini alkaa rajoittaa elämääni entisestään lisätöillä, etten pääse tapaamaan häntä. Tahdon kultani kainaloon, en kestä ilman häntä. Tästä kumminkin on tulossa fiasko. Onko kenelläkään omakohtaisia kokoemuksia?
Emme ole nähneet poikaystäväni kanssa useisiin kuukausiin. Esteinä ovat raha, opiskelu ja kaikki muut esteet - eikä vähimpänä oma äitini. En osaa kuvitella järjellistä reaktiota hänen suhtautumiselleen, kun hän saa selville minulla olevan joku. Hänen mielestään ihmissuhteet ovat turhia ja elämä tulee pyhittää työlle ja rahan hankinnalle, enkä edes liioittele tämän asian kanssa. Hänen luonteenpiirteensä ovat tyypillisiä narsistiselle persoonalle, mutta omasta mielestään hänessä ei ole mitään vikaa ja hän on maailman napa, eikä kukaan muu ole häntä parempi. Ja tästä ihmisestäkö on kenties tulossa tulevaisuudessa anoppi? Ei varmaankaan, jos se on hänestä kiinni.
Emme siis ole kihloissa, emmekä naimisissa, olemme kuitenkin puhuneet näistä asioista jo vuosia ja - enimmäkseen leikillämme - jo miettineet jälkikasvulle nimiä. Äitini ei tiedä miehenalun olemassaolostakaan ja olemme joutuneet tapailemaan salaa lyhyitä aikoja, niitäkin tapaamiskertoja on ollut hyvin hyvin vähän vuosien varrella. Suhteen ylläpito on ollut raastavaa ja kärsimme jatkuvasta ikävästä. Emme elä seksisuhteessa, eli minua ei käytetä häikäilemättä hyväksi. Hän haluaa odottaa minua niin kauan kunnes olen valmis, ja mieluiten avioon.
Ajattelin lähteä joksikin viikonlopuksi mitään sanomatta hänen luokseen mitään sanomatta ja jättää jälkeeni viestin, jossa kerron meneväni näkemään miesystävääni ja pyytäväni hänet joskus näytille. Jos kerron aikeista etukäteen, äitini varmasti estäisi minua poistumasta kotoa jopa kovin ottein. En kylläkään tiedä, miten kirjoitan viestin, sillä olen hyvin katkera kaikesta. En tiedä sitäkään, minkälainen show on meneillään, kun palaan - todennäköisesti kaappini on kaiveltu läpi, tavaroita rikottu ja kamala messu päällä. En tiedä sitäkään, kestääkö mies, sitten joskus äitini tapaamista, sillä akka osaa kaikki mahdolliset tempaukset, joilla toisen voi musertaa. Viime aikoina hän on sättinyt minua oikein olan takaa jopa vieraiden läsnäollessa tai ollessani puhelimessa. Viime viikolla hän löi minua, kun en seisonut hänen haluamassaan paikassa.
Luulisi, että äiti haluaisi oman tyttärensä parasta, mutta tuskin tämä tupakoimaton, täysin raitis, suoraselkäinen, kaikin puolin komea, huumorintajuinen, ahkera, vastuuntuntoinen, itsepäinen, menestyvä mies hänelle kelpaa. Hänhän asuukin niin kaukana, että hänestä on vain jatkuvia kuluja, on ihan väärältä puolelta Suomea ("väärä" suvunalkuperä siis), on liian nuori, liian omapäinen, pukeutuu turhan tärkeästi, suku ei ole kunnollinen, jokin luonnenpiirre tai seikka ulkonässä ei miellytä, ei ole tarpeeksi rikas ja ties mitä muuta.
Mitä tehdä? Jos äiti hyväksyy hänet, on mies todennäköisesti tuleva aviomieheni. Mitä todennäköisemmin häntä ei hyväksytä ja äitini alkaa rajoittaa elämääni entisestään lisätöillä, etten pääse tapaamaan häntä. Tahdon kultani kainaloon, en kestä ilman häntä. Tästä kumminkin on tulossa fiasko. Onko kenelläkään omakohtaisia kokoemuksia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan ekaksi, muuta nyt hyvä ihminen pois kotoa!!!
Ala rakentaa sitä omaa elämää. Ja anna äitimuorin kiukutella. Hän on ilmeisesti tottunut saamaan tahtonsa läpi kiukuttelemalla.
Suoraan sanoen tilanteesi kuullostaa ihan uskomattomalta. VOiko tollasta oikeesti olla?
Hmn.. siis minkä ikäisiä te olette tämän miehen kanssa?
Onko isästäsi mitään apua tässä tilanteessa vai onko hän saanut tarpeekseen äidistäsi?
Joka tapauksessa sinun pitää päästä mahdollisimman pian pois kotoa, ilmeisesti olet jo täysi-ikäinen. Sanoit opiskelevasi, etkö pysty järjestämään itsellesi opiskelija-asuntoa?
Missään tapauksessa äitisi ei ole mieleltään terve ja hänkin tarvitsee apua. Olisiko hänen lähisukulaisistaan tueksi avun etsimisessä?
"Mitä tehdä? Jos äiti hyväksyy hänet, on mies todennäköisesti
tuleva aviomieheni."
Siis kuinka nuoria oikein olette? Jos olet aikuinen ihminen, niin
et kai sinä oikeasti aio äitisi päättää koko elämästäsi ja
siitä kenen kanssa saat olla? Jos olet aikuinen ihminen, olet
ensi sijassa vastuussa elämästäsi omalle itsellesi. Itseäsi
saat jälkeenpäin syyttää, jos hylkäät jonkun mahtavan miehen
vain koska äitisi ei häntä hyväksy.
Haluatko että äitisi päättää koko elämästäsi?
Sitten kun olet täysi-ikäinen, muuta omaan asuntoon, mieluiten pois äitisi kaupungista. Ehkä poikaystävän lähelle, kauas äidistä. Olet aivan liian riippuvainen äidistäsi. Se on tietysti ihan normaalia, koska äitisi on hallinnut sinua koko elämäsi noin tiukasti. Onko perheessä isää?
Pärjäät itseksesi rahallisesti ihan hyvin, kun käyt osa-aikatöissä opintojen ohella. Lisäksi saat opintorahaa ja asumislisää. Ja toki on mahdollista ottaa opintolainaakin. Jos olet alle kaksikymppinen, voit saada sossusta jotain rahaa, jos vanhemmat ei suostu elättämään. Mene rohkeasti juttelemaan sinne.
Sinun on aika irtautua äidin rautaisesta otteesta ja saada omia mielipiteitä ja oma elämä. Jos äitisi suuttuu poismuutosta kamalasti, eikä suostu sinua enää tapaamaan, älä kauhistu. Anna ajan kulua, äiti ehkä muuttuu hiljalleen. Eikä sen poikaystävän tarvitse tavata äitiäsi. Voit sanoa äidille suoraan, että tuot pojan näytille sitten, kun tiedät että äiti osaa käyttäytyä.
Ei äitinä oleminen oikeuta tuollaiseen käytöksen.
Olen yli parikymppinen, poikaystäväni minua vähän nuorempi. Olen tällä hetkellä työtön, mutta yrittänyt säästää silloin tällöin harjoittelu- ja pätkätöistä ansaitsemia rahoja, jottei minun tarvitsisi ottaa lainaa, jota saa sitten maksella vuositolkulla takaisin. Joudun joskus mm. kustantamaan äidilleni ostokset, vaikka hän tienaa minua paljon enemmän. Lisäksi teen oikeastaan kaikki kotityöt.
Kyllä tätä pakosta kestää vielä muutaman vuoden, sitten haistatan pitkät ja lähden. Mieleni on tehnyt useamman kuin kerran tehdä jotain todella radikaalia, kuten ruveta käyttämään huumeita, vaikka tiedän seuraukset. Mutta siitä ei olisi kuin haittaa minulle, äiti ei välittäisi. Ja isä puoltaa äitiä joka asiassa kaikuna, jottei itse saa paskaryöppyä niskaansa, joten hänestä ei ole yhtään apua.
Kaikki ystäväni ovat jo vähintään kihloissa, osa naimisissa, pari heistä perustaneet jo perheetkin ja minulla on meneillään vasta ensimmäinen seurustelusuhde - ja sekin salassa kuin joidenkin varhaisteinien ensisuhteet yläasteella.
Pääasia tässä nyt kuitenkin on, kuinka saan ehkäistyä tulevan riidan sellaisesta pikkuasiasta kuin seurustelu tai suhde. Mitä kirjoitan lähtöviestiin aloittamatta maailmansotaa?
"Hei, lähden saatananpalvojacypergoottipunkkari serkun kanssa ryyppäämään SETAn H.I.V-tartuntaisten orgiakokoukseen vetämään kokaiinia!" Ärtymysessäni saatan oikeasti kirjoittaa jotain tuollaista, joskin en ole koskaan uskaltanut.
jo viimeisen kerran.
Muuta sen miehen luo siksi aikaa, että kerkiät järjestämään itsellesi asunnon ja elämän.
Äitisi on täysi tyranni...olkoot sitä omissa oloissaan...
Sinun ei kannata omaa elämääsi pilata radikaaleilla toimenpiteillä, muuten kuin mennä ja järjestää se vain uusiksi.
"Muuta sen miehen luo siksi aikaa, että kerkiät järjestämään
itsellesi asunnon ja elämän."
No jos kyseessä on vasta suhteen alkuvaiheet, niin ei todellakaan
ole järkeä muuttaa miehen luokse. Kyllä nyt täytyisi ihan omaan
kämppään päästä, jos on muutettava.
Mitä ihmeen väliä sillä on, jos hän saa kohtauksen tai jopa kupsahtaa siltä seisomalta?
Jos jo olet yli 20 niin jo on aikakin muuttaa kotoa, vaikkei elämä vaikealta tuntuisikaan. Vai milloin olit aikonut katsoa, kannattavatko omat siivet?
Minä antaisin sinuna piut paut tuommoiselle äidille. Anna hänen riehua, järjestä sinä oma elämäsi siten kuin haluat.
Varmasti tulet toimeen kun olet sitkeä, hoidat asiasi kunnolla etkä yritä lusmuilla. Olet säästäväinen ja ITSENÄINEN.
Lusikka nyt kauniiseen OMAAN käteen ja mars hankkimaan omaa asuntoa. Siitä se lähtee.
Äitisi ei ole terve. Mene sosialitoimistoon juttelemaan tilanteestasi. Toivottavasti saat ajan siten, ettei äitisi saa tietää asiasta. Jaksamisia.
Olet saanut hyviä neuvoja,ota niistä vaarin ja muuta heti pois kotoa,mitä voisit siinä menettää?Tuskin mitään mutta saat vapauden ,ihmisarvon ja oman elämän.
Tiedän että sinua pelottaa tehdä niin iso ratkaisu,mutta miksi odottaisit?Ja mitä?
Itse muutin 16 vuotiaana yksin asumaan jotta pääsin eroon hankalasta isästäni,pidämme toki isän kanssa etäisesti yhteyttä mutta olen onnellinen että pääsin ajoissa hänen määräysvaltansa ulkopuolelle.
Muuta pois,olet aikuinen ihminen ja selviät helpommin vapaassa mailmassa kuin nykyisessä ahdingossasi.
Usko meitä ja Siunausta matkallesi!
Tai ei parka - saamaton hyväksikäyttäjä?
Eli asut vanhempiesi luona yli parikymppisenä työttömänä - et maksa vuokraa etkä ruokarahaa vaan herranpieksut teet kotitöitä olemisesi ja elämisesi eteen. Olisipa se ihan oikeasti meillä muillakin noin helppoa.
Seurustella et uskalla sanovasi - voisihan se äitee oikeasti lempata pellolle sen miehen luokse, jolloin ihan aikuisen oikeasti joutuisi ottamaan sen elämän omiin käsiin ja sehän ei nyt niin helppoa eikä varsinkaan hauskaa ole.
Minä uskon, että äitisi on hermostunut jälkikasvuunsa - eli ' miksi se ei nyt saa mitään aikaiseksi.. e töitä, ei rahaa, ei miestä ei omaa asuntoa..jne'.
Muuta pois ja näytä, että sinusta on ainesta ottamaan elämänsä haltuunsa omiin käsiin - ole ikäisesi mukaisesti aikuinen.
Ihan hirvittää lukea tuollaista tekstiä - oma-aloitteellisuutta ei löydy - ei tahtoa elää omaa elämää. Ja sitten kehdataan syyttää vanhempiaan.
Häpeä!! Ja tee edes jotain.
mutta se riippuu sinusta.
en tiedä ikäänne, mutta puhut, että olette vuosia tapailleet, joten varmaankin olet ainakin sen 16-18-vuotias? en huomannut lukea tuleeko ikäsi myöhemmin esiin.
mutta.
äitisi on, jos hän on kuvailemasi henkilö, todella pahasti häiriintynyt, ja niin olet sinäkin, koska olet hänen kanssaan aina elänyt.
tarkoitan, että hänellä on sairaanloisen hallitseva ote elämääsi, ja sinä sallit sen. siis eihän kukaan voi estää ketään toista elämästä omaa elämäänsä, jos hänellä on:
- oma asunto
- työpaikka/joku muu oma elanto
- vahva itsetunto ja oma luonne
- hän on itsenäistynyt
siis jos olet todella sen ikäinen, että voisit mennä naimisiin ja sitä harkitset, niin silloin nämä asiat pitäisi olla kunnossa.
(kuulostaa jopa siltä, että olet jonkun uskonlahkon jäsen, ehkä oletkin? löytyykö seurakunnasta tms. mitään apua? vai hekö opettavat, että jopa sairasta äitiä on ehdottomasti toteltava? vai kuka?)
sinun täytyy alkaa itsenäistyä, ja sinun on itsesi hankittava elämällesi puitteet, jolloin äitisi ei voi päättää sinusta rahallisesti tai ettei hänellä ole valtaa sinuun. itse olen tehnyt tämän 16-vuotiaana liian hallitsevan perheen takia.
siis jos käyt koulua, menet myös töihin ja hankit lisärahaa, ja riippumattomuuden taloudellisesti. alat treenata itseilmaisua, eli alat esittää omia mielipiteitäsi äidillesi ja kertoa tiukkasanaisesti (nyt viimeistään ne pehmoilut pois) miten haluat että sinua kohdellaan, myös sen, että sinua ei enää lyödä ja menet vaikka poliisille asiasta. ja menet jollekin psykologille tai vastaavalle ihmiselle puhumaan, joka auttaa sinua ja tukee sinua ja myös auttaa teitä poikaystäväsi kanssa jaksamaan.
äitisi tulee todella saamaan vieroitusoireita, kaikki pahenee ennenkuin paranee. mutta sinun on hankittava oma elämä ja saatava itsetuntosi kuntoon. muuten et voi ikinä elää omaa elämääsi. sinulla on rankka itsenäistymisen tie edessä.
rakasta äitiäsi, mutta sitäkin enemmän rakasta itseäsi. sillä sinutkin on luotu syystä ja sinulla on tässä oma oppisi. ehkäpä voit sitten myöhemmin auttaa muita samassa tilanteessa olevia? no, jokatapauksessa,
onnea matkaan:
Ota oman elämäsi ohjat omiin käsiisi!
ja hyväksy se, että meillä kaikilla ei ole sellaista äitiä kuin haluaisimme tai kuin on ihanne. eikä sinunkaan äidistäsi sellaista koskaan tule. hän on sairas ja sellaisena pysyy. hyväksy hänet sellaisena kun hän on, ja jätä taaksesi.
ja koska hän lyö sinua, niin jo oman turvallisuutesi takia.