Olen kolmekymppinen sinkkunainen ja viihdyn sinkkuna. Pidän mahdollisena etten koskaan edes tule elämään parisuhteessa, koska tämä elämäntapa sopii minulle paremmin kuin parisuhteessa eläminen. Ja tässä korostan: minun sinkkuelämäntapani ei ole sama asia kuin tv:stä nähty sinkkuelämä. En harrasta villiä seksiä joka päivä kaikkien kanssa, eikä elämäni ole seksipainotteista muutenkaan, eikä ajatukseni pyöri miesten ympärillä. Seksiä harrastan korkeintaan kerran vuodessa, ja se riittää minulle. En kiinny miehiin helposti, enkä oikeastaan kovin suuria tunteita ole heitä kohtaan koskaan tuntenutkaan. Eikä se edes haittaa minua. Olen ihan tyytyväinen olotilaani.
Ja siksi ärsyttääkin ihmisten suhtautuminen minuun. Kaikki luulevat minun etsivän epätoivoisesti miestä. Kuvittelevat että suurinpiirtein itken itseni uneen joka ilta silkkaa yksinäisyyttäni, ja huonommuudentunnettani kun kuvittelevat minun tuntevan itseni vajaaksi ilman miestä. Kavereille ei mene jakeluun, etten mene baariin etsimään miestä, eikä se, jos jonkun miehen kanssa keskustelen, tarkoita sitä että olen hänestä kiinnostunut.
Viime kesänä sitten ajattelin hommata kesämiehen itselleni, ihan vain koska se tuntui hyvältä idealta. Villin baari- illan jälkeen sitten tutustuin erääseen villimmänpuoleiseen herraan, jonka kanssa tein heti selväksi etten ole vakavalla mielellä liikenteessä. Tämä sopi hänelle oikein mainiosti ja kaikki oli ihan jees. Syksyn tullen tiemme erkanivat, mutta mies jäikin kaipaamaan enkä meinannut päästä hemmosta eroon sitten millään. Lisäksi kyseinen mieshenkilö osoittautui oikeastaan aika vaaralliseksikin ja mieleltään epätasapanoiseksi, joten olin siinä sitten jo vähän peloissanikin jossain vaiheessa että pääsenkö eroon siit hemmosta ollenkaan. Noh onneksi pikkuhiljaa olen hänestä päässyt eroon ja tilanne vaikuttaa ihan hyvältä tältä osin tällä hetkellä. Hän ei missään vaiheessa ollut minua kohtaan väkivaltainen.
Mutta jumalauta näitä naispuolisia ystäviäni! Jokaikinen heistä kuvittelee, että olen nyt sitten ihan sydän mursakana tämän "eron" vuoksi. He kuvittelevat että olen siis sellainen naisparka, joka roikkuu epätoivoisesti väkivaltaisessa miehessä, ja että olen nyt sitten ihan traumatisoitunut. Kun kerron, ettemme olleet tuon miehen kanssa alunperinkään vakavalla mielellä liikenteessä, he "tietävät" että yritän vain selitellä ja vähätellä suurta sudänsuruani. He ovat täysin vakuuttuneita, että olin tuohon mieheen korviani myöten rakastunut, ja se loukkaa erityisesti siksi, koska kyseinen mies ei todellakaan edusta sellaista miestä jota kukaan itseään kunnioittava nainen voisi ottaa vakavasti. Hän oli minulle pelkkä seksilelu, ei muuta. Siis mitä %&¤%¤#%¤! Luuliko ne todella että olin sellaisen miehen kanssa vakavissani?! Perkeleen perkele!
Baarissa kerran pöytään tuli istumaan ulkomaalaissyntyinen nuori kundi jonka kanssa vaihdoin pari sanaa, kuvitteli ystäväni, että nyt tämä ruskeasilmä sitten pyörittää minua ihan kuusnolla. Että olen ihan vietävissä, ja ihan lääpälläni. Vituttaa että minua pidetään tyhmänä!
Pahinta on kuitenkin vanhempien kuvitelmat. Menin ostamaan itselleni parisängyn ihan vain koska tykkään nukkua leveästi. Tämä ostos kuitenkin merkitisi vanhemmilleni sitä että alan oikein urakalla harrastaa nyt sitten irtosuhteita! Toisen kerran taas kun minulla oli vähän vaikeampi tilanne elämässäni, ja sisareni siitä kertoi vanhemmille, he kuvittelivat automaattisesti, että olen raskaana. Se oli heille aivan selvä asia, eikä heille tullut mieleenkään että nuorella sinkkunaisella voisi olla minkäänlaista muuta ongelmaa, kuin seksuaalisuuteen liittyvää! Tämä saa mut tuntemaan itseni likaiseksi, ja vielä enemmän se todella pistää miettimään että miten ihmisten päänsisältö voi olla noin pervo. Mitään muuta ihmisillä ei näytä päässä liikkuvan kuin seksi. Minua katsotaan sinkkunaisena perverssien lasien läpi. Ihan niinkuin en mitään muuta olisi kuin kahdella jalalla kävelevä aivoton p***u. >:-(
Onko muilla naispuolisilla sinkuilla samanlaisia kokemuksia? Että teitä pidetään siis tyhminä, epätoivoisina miehen perässä juoksijoina, joiden elämän tärkein tavoite on löytää mies? Että ette pysty itse kontrolloimaan seksuaalisuuttanne, vaan olette jotain saakelin seksikoneita joita kiinnostaa kaikki mikä liikkuu? Että aivoihinne ei mitään muuta mahdu kuin mies, mies ja mies?
Ja siksi ärsyttääkin ihmisten suhtautuminen minuun. Kaikki luulevat minun etsivän epätoivoisesti miestä. Kuvittelevat että suurinpiirtein itken itseni uneen joka ilta silkkaa yksinäisyyttäni, ja huonommuudentunnettani kun kuvittelevat minun tuntevan itseni vajaaksi ilman miestä. Kavereille ei mene jakeluun, etten mene baariin etsimään miestä, eikä se, jos jonkun miehen kanssa keskustelen, tarkoita sitä että olen hänestä kiinnostunut.
Viime kesänä sitten ajattelin hommata kesämiehen itselleni, ihan vain koska se tuntui hyvältä idealta. Villin baari- illan jälkeen sitten tutustuin erääseen villimmänpuoleiseen herraan, jonka kanssa tein heti selväksi etten ole vakavalla mielellä liikenteessä. Tämä sopi hänelle oikein mainiosti ja kaikki oli ihan jees. Syksyn tullen tiemme erkanivat, mutta mies jäikin kaipaamaan enkä meinannut päästä hemmosta eroon sitten millään. Lisäksi kyseinen mieshenkilö osoittautui oikeastaan aika vaaralliseksikin ja mieleltään epätasapanoiseksi, joten olin siinä sitten jo vähän peloissanikin jossain vaiheessa että pääsenkö eroon siit hemmosta ollenkaan. Noh onneksi pikkuhiljaa olen hänestä päässyt eroon ja tilanne vaikuttaa ihan hyvältä tältä osin tällä hetkellä. Hän ei missään vaiheessa ollut minua kohtaan väkivaltainen.
Mutta jumalauta näitä naispuolisia ystäviäni! Jokaikinen heistä kuvittelee, että olen nyt sitten ihan sydän mursakana tämän "eron" vuoksi. He kuvittelevat että olen siis sellainen naisparka, joka roikkuu epätoivoisesti väkivaltaisessa miehessä, ja että olen nyt sitten ihan traumatisoitunut. Kun kerron, ettemme olleet tuon miehen kanssa alunperinkään vakavalla mielellä liikenteessä, he "tietävät" että yritän vain selitellä ja vähätellä suurta sudänsuruani. He ovat täysin vakuuttuneita, että olin tuohon mieheen korviani myöten rakastunut, ja se loukkaa erityisesti siksi, koska kyseinen mies ei todellakaan edusta sellaista miestä jota kukaan itseään kunnioittava nainen voisi ottaa vakavasti. Hän oli minulle pelkkä seksilelu, ei muuta. Siis mitä %&¤%¤#%¤! Luuliko ne todella että olin sellaisen miehen kanssa vakavissani?! Perkeleen perkele!
Baarissa kerran pöytään tuli istumaan ulkomaalaissyntyinen nuori kundi jonka kanssa vaihdoin pari sanaa, kuvitteli ystäväni, että nyt tämä ruskeasilmä sitten pyörittää minua ihan kuusnolla. Että olen ihan vietävissä, ja ihan lääpälläni. Vituttaa että minua pidetään tyhmänä!
Pahinta on kuitenkin vanhempien kuvitelmat. Menin ostamaan itselleni parisängyn ihan vain koska tykkään nukkua leveästi. Tämä ostos kuitenkin merkitisi vanhemmilleni sitä että alan oikein urakalla harrastaa nyt sitten irtosuhteita! Toisen kerran taas kun minulla oli vähän vaikeampi tilanne elämässäni, ja sisareni siitä kertoi vanhemmille, he kuvittelivat automaattisesti, että olen raskaana. Se oli heille aivan selvä asia, eikä heille tullut mieleenkään että nuorella sinkkunaisella voisi olla minkäänlaista muuta ongelmaa, kuin seksuaalisuuteen liittyvää! Tämä saa mut tuntemaan itseni likaiseksi, ja vielä enemmän se todella pistää miettimään että miten ihmisten päänsisältö voi olla noin pervo. Mitään muuta ihmisillä ei näytä päässä liikkuvan kuin seksi. Minua katsotaan sinkkunaisena perverssien lasien läpi. Ihan niinkuin en mitään muuta olisi kuin kahdella jalalla kävelevä aivoton p***u. >:-(
Onko muilla naispuolisilla sinkuilla samanlaisia kokemuksia? Että teitä pidetään siis tyhminä, epätoivoisina miehen perässä juoksijoina, joiden elämän tärkein tavoite on löytää mies? Että ette pysty itse kontrolloimaan seksuaalisuuttanne, vaan olette jotain saakelin seksikoneita joita kiinnostaa kaikki mikä liikkuu? Että aivoihinne ei mitään muuta mahdu kuin mies, mies ja mies?
Vastaukset 78
Vanhimmat
Olen eronnut pitkästä parisuhteesta. Moni uskoo minun olevan onneton, oikeasti olen iloinen ja helpottunut siitä, että tylsä parisuhteeni päättyi vihdoin. Kukaan ei tunnu uskovan asiaa.
Moni oikein tivaa kumpi meistä oikein kävi vieraissa yms. juttuja. Ei mitään niin dramaattista, harmaan suhteen harmaa ero. Näin siinä voi käydä kun mies alkaa muistuttamaan kiinnostavuudeltaan omaa veljeä.
(sama tietysti toisinpäin).
Moni epäilee mieheni olleen väkivaltainan, aivan uskomattomia kyselyitä ja uteluita jopa ystäviltä.
Oikeasti nautin elämästäni, saan elää itseäni varten. Pois nalkuttava mies, pois seksiin painostaminen, pois kammottavan anopin käninän kuuntelu, pois tylsät sukukekkerit.
Ihmiset kuvittelevat, että yritän vakuutta heitä sanomalla olevani tyytyväinen elämääni.
Oikeasti en jaksa enää kommentoida mitään.
On totta, että miesten kanssa on hauska käydä treffeillä, mutta äkkiä siihenkin kyllästyy.
Eivät miehetkään tunnu älyävän, etten ole ihan äkkiä vakiintumassa.
Tämä ei tosiaankaan tarkoita että harrastaisin villiä seksiä ympäri kaupunkia.
Mutta, sama perusongelma kuin sinulla: Kaikki kuvittelevat että sinkkunaisen elämästä puuttu jotain kun ei ole miestä.
Juuri näin🌷💓
Kymmenen vuoden kuluttua sinut jo tunnetaan itsellisenä, itsenäisenä ja itsekseen viihtyvänä ihmisenä, eikä kyselyjä enää kovin usein tule. Joskus joku kysyy, kuinka ihmeessä sinulla "ei ole miestä, vaikka ottajia ihan varmasti olisi".
Suurin osa ihmisistä tuntee itsensä epäonnistuneeksi ilman parisuhdetta, ja joillekin kamalakin liitto on parempi kuin ei mitään. Eihän noin orientoitunut ihminen voikaan ymmärtää, että jotkut oikeasti tuntevat olonsa parhaaksi sinkkuina.
Kummallisimpia sinkkuja ovat yleisen mielipiteen mukaan ne, jotka eivät ole koskaan olleet "vakavammassa" suhteessa. Eronneista voi sentään ajatella, että heillä on kauheita kokemuksia takanaan ja että he jotenkin pelkäisivät sitoutumista - varmaan muuten ottaa päähän kuulla tuollaista ja tietää, että ihmettelijöiden päässä mielikuvitus lentää. Edellinen vastaaja muistaakseni sanoi jotakin juuri tähän suuntaan.
Tuo parisänkyjuttu oli mielestäni aika hauska. En ole tullut ajatelleeksikaan, mitä minusta ajatellaan, kun olen parikymmentä vuotta nukkunut king-size-punkassa! Sen muistan, että yöpöytä kummallakin puolella sänkyä ja lukulamppu kummallakin pöydällä on aiheuttanut "ovelia" kysymyksiä siitä, kenelle se toinen lamppu on. Minä nyt tykkään symmetriasta, mutta joidenkin mielestä asiassa on jotakin syvempää analysoitavaa. :D
Yrityksen pyörittäminen on nykyisin hyvä syy antaa ymmärtää, että minulla on muutakin tekemistä kuin miehen ja/tai seksin jahtaaminen. Aiemmin kaverit ja työkaverit kuitenkin näyttivät pelkäävän sitä, että sinkkuna kaappaisin muiden muassa heidän miehensä villiin seksiin vaikka siivouskomeroon tai lumipenkan taakse, jos tilaisuus tulisi. Joskus noista epäilyistä on tullut aika rumiakin kohtauksia, kun epäilijä on saanut liikaa juodakseen ja alkaa esitellä pelkojaan julkisesti. On myös niitä, jotka automaattisesti ajattelevat, että sinkku juoksee baareissa, ryyppää rankasti ja rietastelee kenen kanssa ja missä tahansa; tällä palstalla käy lääkekiertonsa mukaisessa aikataulussa oikein stereotyyppinen jumiaivo pelkojaan levittämässä.
Luulen, että sinulle käy samalla lailla kuin minullekin: jollet neljääkymppiä lähestyessäsi ole hankkinut miestä ja lapsia, aletaan ymmärtää, että et ihan oikeasti ehkä haluakaan. Sitten naiset lopettavat ihmettelyn, mutta miehet vain jatkavat: "kyllä sulla ottajia olisi". Outo juttu.
Oletko muuten päässyt vielä siihen vaiheeseen, että selkäsi takana kiertävät kummastelut seksuaalisesta suuntautumisestasi? Minä taidan vieläkin olla muutamien ihmisten mielestä salalesbo. :]
Kiitti vastauksista kaikille. :-)
No seksuaalista suuntautumistani ovat epäilleet kaikki jo pitkään, itseni mukaanluettuna. Jossain vaiheessa kun luulin että olen jotenkin outo kun en ole koskaan mitenkään korviani myöten rakastunut yhteenkään mieheen. Yritin sitten kokeilla tunnenko jotain romanttisia tuntemuksia naisia kohtaan mutta ei. Kyllä minä hetero olen. ;-)
Epäilen kyllä että tuolla vanhempien suhtautumisella on ollut vaikutuksensa siihen etten helposti kiinny miehiin, koska he ovat suhtautuneet minuun noin jo lapsena. Jo ihan pienenä lapsena he näkivät jokaisen leikkikaverin, joka sattui olemaan poika, potentiaalisena sulhasehdokkaana. Se oli kuvottavaa, ja suoranaista kiusaamista vanhempieni taholta, enkä ymmärrä vieläkään millaiset vanhemmat katsovat lapsia "sillä silmällä", että jos poika ja tyttö leikkivät keskenään se on suurinpiirtein sama kuin seksin harrastaminen. Asiaa pahensi se, että uskonnollisessa perheessä kaikki seksuaalisuus oli muutenkin tabu, ja sitten sitä seksuaalisuutta kuitenkin nähtiin pienissä lapsissa. Se oli mielestäni kieroutunutta, ja kertoi aikuisten likaisesta mielestä.
Joten tiedän, että minulle on tuosta jäänyt kyllä jotkut jäljet. Sen vuoksi esimerkiksi tuo parisänkyjuttu ei ollut mielestäni hauska. En todella ole koskaan halunnut että omat vanhemmat näkevät minut irstaana huorana. Asia olisi ollut eri, jos sen oletuksen olisi sanonut kuka tahansa muu kuin omat vanhemmat. Yök. Ja varmaan tästä syystä olen myös herkistynyt kaikelle seksuaaliselle vihjailulle muutenkin ja ne ärsyttää minua ehkä vielä tavallista enemmän.
En tajua miksi minut, sinkkunainen, halutaan väkisin nähdä pelkkänä kävelevänä p****na joka etsii itselleen epätoivoisesti omaa k****a. Ronskia kieltä? No sitähän se on, mutta niinhän se menee. Niin ihmiset ajattelevat.
Haluan olla kokonainen ihminen sellaisena mikä olen, enkä tarvitse jatkeita tai täydennystä, enkä parantelua.
Haluan olla seksuaalinen ja myös harrastaa seksiä silloin kun minua itseäni huvittaa ilman, että minut nähdään heti huorana.
Haluan voida laittaa meikkiä naamalleni ja pukeutua hyvin ilman että kaikki kuvittelevat minun meikkaavan ja pukeutuvan miehiä varten, ja tehdäkseni vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.
Haluan voida keskustella ja JOPA HYMYILLÄ miehelle ilman, että sen kuvitellaan heti olevan flirttiä. (itselläni on vielä hymykuopat jotka pahentaa asiaa, koska erityisesti hymykuopat ovat selvä merkki flirtistä. Sekä naiset että miehet kuvittelevat että olen luonut itse tahallaan itselleni hymykuopat ihan vain flirttailemista varten, ja että voin koska tahansa poistaa ne poskistani! Joka kerta siis kun hymyilen, se merkitsee flirttiä.)
Haluan myös voida olla totinen ja pahalla päällä ilman että minun luullaan esittävän vaikeasti tavoiteltavaa, joka oikeasti on vain puutteessa, ja siksi pahalla päällä.
Mä olen todella kyllästynyt siihen, että seksuaalisuuteni tuntuu olevan yleistä omaisuutta vain siksi, koska olen sinkkunainen. Jos eläisin miehen kanssa parisuhteessa olisi seksuaalisuuteni ilmeisesti sitten miehen omaisuutta. Miksi nainen ei saa omistaa itse omaa seksuaalisuuttaan, ja vieläpä pitää sitä ihan omana, yksityisenä omaisuutenaan, kysyn vain?
*ja tämä ei ollut osoitettu nimimerkille "10 v. vanhempi" vaan muuten vain tuli (vuoren) purkaus*
"""""""""""
Mä olen todella kyllästynyt siihen, että seksuaalisuuteni tuntuu olevan yleistä omaisuutta vain siksi, koska olen sinkkunainen. Jos eläisin miehen kanssa parisuhteessa olisi seksuaalisuuteni ilmeisesti sitten miehen omaisuutta. Miksi nainen ei saa omistaa itse omaa seksuaalisuuttaan, ja vieläpä pitää sitä ihan omana, yksityisenä omaisuutenaan, kysyn vain?
""""""""""""
Yleistä omaisuutta, miehen omaisuutta, ylipäätään jotain omaisuutta??? Voi ihme tuota ajatusmallia. Milloinkas olet itse kysynyt partneriltasi, miltä hänestä kenties tuntuu?
Jos kerran haluat pitää seksuaalisuutesi ihan omana yksityisenä asiana, niin tee toki niin. Mene pornokauppaan ja osta dildo, eiköhän se penetraatio tule silläkin hoidetuksi. Mutta älä masturboi itseäsi toiseen ihmiseen. Noin tekemällä vesität yhden kauneimpia asioita, mitä ihmisyyteen kuuluu. Itse et ehkä koe noin, mutta se toinen osapuoli saattaa hyvinkin kokea. Ja muuta kuin sooloseksiä harrastaessa kuuluisi ihan oikeasti välittää hieman siitä, mitä toisen osapuolen mielessä liikkuu.
Pienenä vinkkinä sanon, että miehilläkin on yleensä tunteet. Sanon sen huolimatta siitä, että se ei näytä olevan sallittua tämän päivän yhteiskunnassa. Tunteistaan puhuva mieshän on yleisen mielipiteen mielestä (jonka muuten määrittelevät naiset pääosin) vähintäänkin luuseri, tai ehkä homo. Että jos jotain vertausta omaan tilanteeseesi pitää vetää, niin sanonpa vain, että ei tässä sinkkumiehenkään odotukset tulevaisuuden suhteen kovin korkealla ole, kun kerran vapaat naisihmiset näyttävät olevan enemmän tai vähemään kaltaisiasi sekopäitä suurin osa. Kaikki naiset tuskin ovat tuollaisia, mutta ne ovatkin tässä vaiheessa jo varattuja ja jäljellä on se toinen puoli. Eipä silti, samoin kai se menee miestenkin suhteen. Menestyjiä ei riitä kaikille...
"Voi ihme tuota ajatusmallia. Milloinkas olet itse kysynyt partneriltasi, miltä hänestä kenties tuntuu?"
Ööö sssiiss joka kerta kun jonkun kanssa olen sängyssä, keskustellaan ensin pelisäännöt ellei olla liian känässä - harvoin tosin. Useimmiten olen sellaisen miehen kanssa jonka kanssa olen käynyt pitkän ja syvällisen keskustelun, koska vain harvoissa tapauksissa pidän miestä seksikkäänä vain ulkoisten avujen perusteella; syvällinen keskustelu sytyttää minut.
Kesämiesjutut ja yhden yön jutut useimmiten sopii miehille enemmän kuin hyvin niinä harvoina kertoina kun niitä harrastan. Pelisääntöjen selvittämisen jälkeen keskustellaan siitä mistä kumpikin tykkää sängyssä. Ja sen jälkeen aletaan niitä toteuttamaan parhaamme mukaan. Harvemmin on tullut huonoa seksiä harrastettua, koska tosiasia on, että paras seksi toteutuu silloin kun kumpikin käyttää toista seksilelunaan. Itse henkilökohtaisesti kuitenkin arvostan enemmän laatua kuin määrää. En siis tosiaan - kuten jo mainittu useaan otteeseen - harrasta tätä lajia kovin usein.
Seksi on pohjimmiltaan itsekästä ja sen kuuluukin olla. Jos seksissä ajattelee ensisijaisesti toisen nautintoa, se ei toimi. Nainen ei halua että miehellä on sängyssä suorituspaineita, ja tuskin mieskään haluaa samaa naiselta. Itse nautin parhaiten kun toinenkin osapuoli keskittyy enemmän itseensä kuin minuun. Se on kumma juttu, mutta niin se vain menee.
En harrasta seksiä sellaisen kanssa, jolle en ole tehnyt selväksi tarkoitusperiäni. Joten olen kyllä kysynyt parneriltani miltä hänestä tuntuu. Enkä ole kovin montaa kertaa muuten harrastanut seksiä, jossa en olisi saanut orgasmia. Ihan totta. ;-) Kuulun niihin harvoihin naisiin jotka saivat orkut jopa menettäessään neitsyytensä!
Mietipäs nyt miehenä kuinka moni mies sen sijaan tekee näille kavereideni kaltaisille miehissä roikkujanaisille juuri niin kuin itse pelkäät tapahtuvan itsellesi!! Pelleilee tunteilla, antaa ymmärtää sitä ja tätä, ja käyttää pelkkänä purkautumisreikänä. Se on aina ollut miesten tapa toimia, ei naisten. Naisillla vain on enemmän menetettävää. Vai kuinka moni mies on tullut raskaaksi?
Dildoja on yksi, ja se riittää kiitos. Mutta taas korostan; en käytä sitä sinkkuelämää- sarjan tahtiin. ;-)
Mutta tätä kommenttia vain ihmettelen:
"sanonpa vain, että ei tässä sinkkumiehenkään odotukset tulevaisuuden suhteen kovin korkealla ole, kun kerran vapaat naisihmiset näyttävät olevan enemmän tai vähemään kaltaisiasi sekopäitä suurin osa."
Laitatko sinä miesparka tulevaisuutesi naisen taskuun? Etkö sinä osaa olla itsellinen ihminen, ja elää tyytyväisenä ihan vain itsesi kanssa, seisoa omilla jaloillasi - niillä kaikilla kolmella? Etkö sinä itse riitä itsellesi? Se ei tarkoita samaa kuin yksin jääminen.
Eikö ne perinteisesti ole aina olleet miehiä, jotka ovat pelänneet vakisuhteeseen menoa ja sitoutumista, kun ovat halunneet elää playboyelämää? Eikö ne aina perinteisesti ole olleet naisia jotka haluavat laittaa pallon miehen jalkaan...?
Hä?
on, jos nykyhuoran saa naitua ja sitten kohta erotaan eli millä tapaa tällainen mies on onnistunut????????
""""""""
Seksi on pohjimmiltaan itsekästä ja sen kuuluukin olla. Jos seksissä ajattelee ensisijaisesti toisen nautintoa, se ei toimi. Nainen ei halua että miehellä on sängyssä suorituspaineita, ja tuskin mieskään haluaa samaa naiselta. Itse nautin parhaiten kun toinenkin osapuoli keskittyy enemmän itseensä kuin minuun. Se on kumma juttu, mutta niin se vain menee.
""""""""""
Tässä sanot asian melko suoraan. Miellät seksin pääosin masturbointina, olipa toisena osapuolena sitten elävä ihminen tai John Holmesin varustuksen kuminen versio. Masturbointi sinänsä on varsin kannatettava asia, mutta toiseen ihmiseen tehtynä se ei oikein sovi ainakaan minun ajatusmaailmaan. Jos seksuaalisuutesi ilmenee noin, niin mihin edes tarvitset sitä toista ihmistä? Kaiken järjen mukaan sen dildon pitäisi tällöin riittää. Vai olisiko kenties sittenkin...
Oma subjektiivinen kokemukseni asiaa molemmilta puolilta tarkasteltuna on seuraava. Seksi on ylivoimaisesti parhaimmillaan silloin kun sen voi jakaa luotettavan, itselleen tärkeän ihmisen, himonsa kohteen kanssa. Siinä ikäänkuin jaetaan oma nautinto toisen kanssa, jolloin tunteiden sekamelskasta ei pysty omia nautintojaan täysin erottelemaan ja asiaa olisi tällöin helpompi kuvata yhteisenä nautintona. "Suorituspaineet" on täysin irrelevantti asia, koska em. kaltaisessa tilanteessa niitä ei yksinkertaisesti ole. Ajatus suoritupaineista on jo lähtökohtaisesti järjetön, koska ei siinä olla suorittamassa yhtään mitään.
Tämä lienee oleellisin ero ajatusmaailmoidemme välillä. Kumpikaan ei varmaan ole sen oikeampi kuin toinen, ne ovat vain erilaisia. Minun tyyppiset ihmiset nimimerkkisi mukaisesti ärsyttävät sinuntyyppisiä. Sinun tyyppiset ihmiset valavat minuntyyppisiin epätoivoa tunne-elämän suhteen. Kaipa se on tasapeli, molemmat häviää.
Se edellisen viestini ärähdys tulevaisuudesta oli hieman harhaanjohtava. Viittasin sillä nimenomaan tuohon tunne-elämän köyhyyteen. Muilta osin elämäni on varsin antoisaa, ja viihdyn itsekseni oikein hyvin. Mutta edelleen, koen vilpittömästi että siitä puuttuu jotain. Ja vapaiden sopivan ikäisten naisten ollessa enenevässä määrin sinun kaltaisiasi, todennäköisyys oman tilanteeni muutokseen pienenee jatkuvasti. Jossain vaiheessa varmaan luovutan ja muutun kaltaiseksesi. Tosin sillä erotuksella, että se on sitten lopullinen selibaatti. Itse kun en pysty masturboimaan toiseen ihmiseen.
Mukavaa joulunodotusta :)
"Minun tyyppiset ihmiset nimimerkkisi mukaisesti ärsyttävät sinuntyyppisiä. Sinun tyyppiset ihmiset valavat minuntyyppisiin epätoivoa tunne-elämän suhteen."
Älä nyt viitsi marttyroida siellä! =D Pöh ja pah.
Mistäköhän sait käsityksen että olen "ärsyyntynyt sinkku" siksi, koska on olemassa romanttisia miehiä jotka haluavat vakavan parisuhteen? Luepas vähän tarkemmin että tiedät mikä minut on saanut ärsyyntymään.
Minua ei ärsytä miehet jotka haluavat vakavan parisuhteen, eikä minulla ole sitä vastaan mitään että aika suuri osa ihmisistä, sekä miehistä että naisista, sellaista haluaa. Kyllä se taitaa olla ihan päinvastoin; minunlaiseni sinkkunaiset ärsyttävät sinua. ;-)
Se, että olen sinkkunainen, enkä koe ongelmaksi vaikka olisin loppuelämäni sinkku, ei tee minusta kylmää, kyynistä eikä tunneköyhää ihmistä.
Se, että olen tällä tavalla rehellinen, enkä yritä väkisin rakastua tai uskotella suurempia tunteita kuin mitä oikeasti tunnen, on päinvastoin kunnioituksen osoitus niitä ihmisiä kohtaan joiden kanssa olen esim. intiimisti tekemisissä; he ovat rehellisyyteni arvoisia. Rehellisyys on suurin kunnioituksen osoitus mitä toiselle ihmiselle voi osoittaa.
"Haluan olla seksuaalinen ja myös harrastaa seksiä silloin kun minua itseäni huvittaa ilman, että minut nähdään heti huorana."
Ei sinua huorana nähdäkkään jos pilluasi ilmaiseksi jaat, vaan halpana lutkana. Ja lutka on alempiarvoinen kuin huora. Jos et halua olla lutka, niin se on erittäin yksinkertaista: Älä jaa pilluasi.
"Haluan voida laittaa meikkiä naamalleni ja pukeutua hyvin ilman että kaikki kuvittelevat minun meikkaavan ja pukeutuvan miehiä varten, ja tehdäkseni vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen."
Jos nainen pukeutuu kuin huora niin hän on halpa lutka.
"Ööööö huora....öööööö lutka....öööööö lumppu....öööööö pillu..."
Tämä on se mitä sinun päässäsi liikkuu. Tuntuuko ylevältä kun pää on täynnä tuollaista saastaa?
ja erilaisuuteen ei osata suhtautua. Suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteen jne. Erilaista näkökulmaa ja asennetta elämään ihmetellään ja ajatellaan, että ihminen ei oikeasti voi olla tyytyväinen elämäänsä ilman parisuhdetta. Ja kuinkahan moni ihminen elää puolinaisessa suhteessa, ollaan vain yhdessä kun ei uskalleta erota, kun pelätään yksinjäämistä. Mielestäni on ihailtavaa, että ihminen uskaltaa elää niinkuin itse haluaa. Älä vain anna muiden suhtautumisen vaikuttaa päätöksiisi tai itsetuntoosi!
Kirjoitin tuossa jo aiemmin, että eronneena saan kuulla myös joskus huvittaviakin kommentteja.
Tuo sinkkuuden ihmettely liittyy läheisesti vapaehtoisen lapsettomuuden ihmettelyyn; siis jo parisuhteessa eläessäni en halunnut lapsia, eikä mieskään, joten siinä mielessä olimme samoilla linjoilla.
Vapaehtoinen lapsettomuus, sinkkuus ikäänkuin pelottavat muita naisia, mutta myös miehiä. Ei saa erota massasta.
Omasta puolestani voisin sanoa, että ehkä suurin osa elää lähinnä tylsässä parisuhteessa. Harmaata arkea, mutta oli meilläkin joskus hyviä hetkiä. Jotenkin niiden hyvien hetkien vuoksi pysyy suhteessa. Myös ystävä/tuttavapiiri vaikuttaa, jos on kiva porukka, ei tule erottua kun on yhteisiä kavereita ja/tai harrastuksia.
Moni toisella kierroksella oleva pysyy avioliitossa ehkä sen vuoksi että huomaa, ettei se partneria vaihtamalla muuksi muutu. Arkipäiväistähä se on.
Minusta tuo vapaehtoinen lapsettomuus näyttää uhkaavan joidenkin naisten elämää.
(jotenkin tuntuu siltä, että vapaehtoisesti lapsettoman naisen elämä on yksinkertaisesti hauskempaa kuin perheenäidin)
tällaista ei koskaan saa ääneen sanoa missään...
Mitäs sanotte?
Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ei saa ikinä mainita missään mitään tai joku väistämättä loukkaantuu. Tietysti voi syyttää itseään, jos tulee asiasta kyselemään, mutta ei sillä näytä olevan vaikutusta.
Tiesin kai jo pienenä, etten haluaisi lapsia. Ei siihen sen suurempaa syytä ollut kuin että ei vain tehnyt mieli. Jatkuvasti oltiin tietäväisesti naureskelemassa, että kyllä sinäkin niitä teet, odotahan vain. Tähän ei saa sanoa vastaan kiltisti eikä lujasti, koska siitä seuraa juupas-eipäs -jankkausta, joka ei ole hedelmällinen kokemus.
Lapsia hankkinut tai lapsista muuten vain pitävä osaa loukkaantua kitkerästi siitä, että joku ei halua lapsia. Ei minun haluamattomuuteni ole henkilökohtainen loukkaus ketään tai kenenkään lapsia kohtaan, mutta semmoisena se otetaan. Muutama mies on loukkaantunut tosi pahasti, vaikkemme olisi olleet edes seurustelusuhteessa; kai siinä miehisyyteen kolahtaa, kun lisääntyminen ei ole kelvannut edes teoriassa.
Jossain vaiheessa huomasin, että minulta taitaa puuttua äidinvaisto kokonaan. Tätä yritettiin sitten "parantaa" tuuppailemalla syliini kaikenikäisiä lapsia. Reaktioni ei ollut koskaan "minäkin haluan tällaisen", vaan "ota tämä takaisin HETI, kiitos". Kumma juttu, että eläinten pennut saavat kyllä sydämeni sulamaan alle sekunnin. Lapsenvahtina en ole ollut ikinä, mutta koiravahtina usein ja mielelläni.
Lapsettomana joutuu erilleen monista ihmisryhmistä ja yksittäisistä henkilöistä, aviopareista puhumattakaan. Joidenkin kaverien katoaminen on ollut vähän haikeaa, mutta mitäpä sitä suremaan, kun yhteistä ovat enää vain muistot vanhoilta ajoilta.
tai ainakin suurin osa ihmisistä on.
Poikkeavaa käytöstä ei suvaita keltään, koska se voi yleistyessään koitua koko lauman kohtaloksi jatkossa.
Tällaiset toisenlaiset tallaajat ovat tuomittuja elämään toisten arvosteltavina.
Mutta tuota sänkyjuttua en kyllä tajua. Miksi pitää olla valtava vuode, jos siinä yksin nukkuu 364 yötä vuodesta? Minusta tämä on ihan taloudellisuus- ja käytännönkysymys. En minä ala turhia euroja turhaan sänkypinta-alaan tuhlaamaan, jotta saisin siivoamistani vaikeutettua.
Putoan helposti pienemmästä sängystä, koska olen levoton nukkuja. Tykkään nukkua kaikki raajat levällään, ja pyöriä, piehtaroida ja heittää volttia yöllä sängyssä.
Minkäs minä sille voin! =)
Lisäksi iso sänky toimii monella muulla tavalla päivälläkin hyvänä oleskelupaikkana. Parisängystä on moneksi. Se voi toimia upeana sisustuselementtinä ziljoonine tyynyineen yms. Sitä voi ihan oikeasti käyttää muuhunkin kuin nukkumiseen, puhumattakaan että se olisi tarkoitettu pelkästään villin seksin harrastamiseen.
Siis ihan oikeesti.
olis päivälläkin hyötyä, esim. oleskelupaikkana tai sisustuselementtinä, niin se pitäs pedata joka päivä. Mullahan se tapahtuu niin, että laitetaan makkarin ovi kiinni ja sinne ei sitten vilkuilla.
Haluaako suurin osa todella parisuhteen jne. vai haluavatko he sen vain siksi koska he kuvittelevat sen olevan normaalia, ja ainoa tie onneen? Tai sitten vain välttääkseen tämän horon leiman, ja jatkuvan seksuaalisuutensa ronkkimisen kun pysyttäytyy vaikka sitten huonossa suhteessa.
Mikä sinkkuudessa on nykyään erilaista? Eikö sinkkuus ole nimenomaan IN? Eihän sinkkuudessa pitäisi olla enää mitään kummallista? Ja miksi ihmiset kuvittelee, että sinkkuus on yhtä-kuin yksin jääminen?
Miksi kuvitellaan, että ihmissuhde on sama kuin parisuhde? Kyllähän nyt parisuhteessakin elävällä ihmisellä pitää muitakin ihmissuhteita olla kuin parisuhde.
Ihmettelen miksi ihmiset eivät tajua, että sen, ettei ole kenenkään kanssa seksuaalisessa suhteessa, ei tarvitse tarkoittaa yksinäisyyttä. Miksi ihmiset ei osaa olla ihan vain muuten toistensa kanssa tekemisissä, ilman sitä rasittavaa irstasta PILKETTÄ silmäkulmassa??
Juu en anna muiden vaikuttaa päätöksiini, ja itsetuntokin on kohdallaan, mutta sanoppa se noille muille. =D Ne näyttää tulkitsevan sinkkuuteni ihan toisella tavalla.
Olen nuorempi kun te, mutta tähän ikään mennessä en ole vauvakuumetta potenut päivääkään.
Kun joku kertoo mulle yhenkin hyvän syyn miks mun pitäs hankkia lapsia niin katellaan sit... tarpeeks hyvää syytä ei ole kuulunut. Varsin monesti olen kuullut tuon, että kyllä se päivä vielä koittaa, odotahhan vaan... justjoo...
Mullakin nuo eläinlapset on semmosia, että ne kyllä sulattaa mun sydämen ja niitä onkin kertynyt jos jonkin sorttisia. Ilman niitä en haluaisi olla.
Sama täällä, ovi vain kiinni ja makkari muutenkin hujanhajan. Se on vain sitä "sistamista" :DD
Minulla on kunkkusänky, koska olen melkein 180-senttinen ja minulla on hirveän pitkät raajat. Sängyn toisella laidalla on yleensä eri lukuvaiheissa olevia kirjoja kymmenisen kappaletta kerrallaan, joten tilaa tarvitaan. Olen myös tottunut nukkumaan kahden hengen peiton alla. Makuuhuoneeni on myös tarpeeksi iso laakealle sängylle, enkä laske petiasioissa euroja.
Olen sänkyihminen: sängyssä lukeminen on mukavaa viileiden (tai lämpimien) lakanoiden välissä. Tyynyjä on monta, helmalakana ja muut vuodevaatteet ovat aina täysvalkoiset ja makkarin kalusteet vaaleaa puuta. Tuplapeittoni on silkkitäytteinen (suosittelen!) ja päiväpeitto on valkoinen, oikeista silkkitilkuista tehty valtava täkki. Jotenkin tämä kaikki miellyttää silmääni ja kroppaani, joka puolestaan vihaa pyjamia ja yöpaitoja.
Päivä on mennyt koneella töitä tehden ja aivoja välillä nollaten täällä palstan puolella - kohtapa onkin jo sänkyynmenoaika eli päivän paras hetki! Iiihanaa! :)
Kun mä olin nuorempi, niin pidin jotenkin itsestään selvänä, että joskus pitää hommata mies, kun niin kaikki muutkin tekee, mutta aina ajattelin, että "ei mun nyt vielä muutamaan vuoteen täydy" - ja kun se muutama vuotta oli kulunut - niin sama juttu. Sitten vihdoin tajusin, että eihän mun ole mikään pakko, kun en kerran halua!
Mulle ei ole naiset kauheasti mitään sanoneet, mutta miehille tunnun olevan kauhea uhka. Usein saa kuulla sellaisia "ei nainen pärjää yksin"- kommentteja, jotka saa mut kyllä kiehumaan. Ja miehet muuttuvat hirveän hyökkääviksi heti, jos päästää suustaan lauseen: "en halua miestä". Aivan kuin jokaisen naisen velvollisuus olisi haluta mies elämäänsä! Tajutkaa nyt, että kyllä teille pojat naisia riittää, vaikka muutama ei haluaisikaan miestä!
Mä en muuten tykkää omalla kohdallani tuosta sinkku sanasta, kun se sisältää ajatuksen siitä, että etsin miestä. Tosin vanhapiika sisältää ajatuksen siitä, etten ole ketään saanut... Me tarvitaan uusi sana!
En tiedä kuinka kyyninen sitten olen, mutta mun silmiin aika harvalla on hyvä parisuhde. Pahimmassa tapauksessa aika parisuhdehelvettiä välillä näkee...
Hyvä keino vastata uteluihin on vetää ihan överiksi, kannattaa sanoa, etten muuta teekään kuin itken iltaisin ja vielä pyytää jonkinlaista yhteistä julkista säälihetkeä, kun en ole ketään saanut. Sitten yrität iskeä kaikki kyselijän sukulaiset 95 vuotiasta pappaa myöten ja kysyt, että voitko tulla yöksi patjalle nukkumaan hänen luo, kun et enää kestä yksin!
"Mä en muuten tykkää omalla kohdallani tuosta sinkku sanasta, kun se sisältää ajatuksen siitä, että etsin miestä. Tosin vanhapiika sisältää ajatuksen siitä, etten ole ketään saanut... Me tarvitaan uusi sana!"
Miten olisi oma nimi? ;-) Jos minä olen vaikkapa Jaana, niin miksi minulle täytyy erikseen keksiä joku toinen nimi määrittelemään sitä mikä olen? Miksi minua ei voida vain sanoa Jaanaksi, koska olen Jaana, ja sinua vaikkapa Piiaksi, jos nimesi sattuu olemaan Piia?
Ymmärrän sinänsä että ihmiset käyttävät määritelmiä kuten sinkku, koska se yksinkertaistaa kanssakäymistä (helpompaa sanoa että olen sinkku, kuin että olen henkilö-joka-ei-elä-parisuhteessa). Määritelläänhän meitä ammatinimikkeidenkin perusteella. Mutta jotenkin tuntuu että nämä ihmissuhteisiin liittyvät määritelmät tunkeutuvat vähän liikaa ainakin sinkkunaisten yksityisyyden sisälle. Jotenkin liian intiimille alueelle.
Eihän siinä ole mitään vikaa että haluaa vaikkapa sitten miehen elämäänsä. Ainakin vähäksi aikaa, siksi aikaa kun siltä tuntuu. Ja mikä vika siinä on jos se mies suhtautuu samalla tavoin? Eikö kaksi aikuista voi keskenään sopia säännöistään, mitä hittoa se muille kuuluu? Minulla on muutama tosi hyvä lyhyt suhde takana, ja arvostan niistä jokaista edelleen. En pidä niitä mitenkään epäonnistuneina, vaikka ne ovat päättyneet. Kunnioitan edelleenkin jokaista miestä jonka kanssa olen ollut (miinus kaksi). Kyllä minustakin se että haluaa miehen (tai naisen) elämäänsä on aika luonnollista sinänsä, ja haluankin tässä korostaa etten ole täällä mitään miesvihaa tai sinkkufanatismia lietsomassa. ;-) (en väitä että sinäkään olisit).
Mutta miksi ihmisten pitää olla niin pirun jämähtäneitä noihin piintyneisiin käsityksiin, kun ihmiset voisivat sen sijaan elää paljon täydemmin, rikkaammin ja rakentavammin? Jos ihmiset uskaltaisivat ajatella vapaammin, kuitenkin kanssaihmisiä kunnioittavalta pohjalta, ilman sosiaalista painostuksen tunnetta, erottuisi myös avioliitoista ja muista parisuhteista jyvät akanoista.
KAIKKI olisi niin paljon paremmin. =)
Sanon nyt suoraan ja rehellisesti: suurin osa ihmisistä ei osaa/uskalla olla yksin, vaan siksi kelpuuttaa suhteeseen jonkun, jonka kanssa ei kuitenkaan ole onnellinen. Yli puolet avioliitoista päättyy eroon, mistä se kertoo? Arvostan ihmistä joka tietää mitä tahtoo. Minäkin elän mieluummin yksin kuin väkipakolla jossain väljähtäneessä parisuhteessa. Ideaalini on kuitenkin parisuhde, mutta jos sellaista naista ei löydy, jonka kanssa OIKEASTI nautin suhteesta, niin saa olla mun puolesta. Yksin oleminen on paljon hauskempaa, kuin surkeassa suhteessa sinnittely pelkän parisuhteen ideaalin vuoksi.
joku mieskin ajattelee noin. Jos joskus jonkun hyvän miehen tapaan, niin hyvä juttu, mutta jos en, niin sitten olen yksin. Mutta miestä, jolle on kelvannut nainen kuin nainen, en huolisi...
joka alentuu miehelle panopatjaksi on halpa lutka. Nainen ei saa pitää miestä minään "seksileluna"koska se halventaa naista. Naisen kuuluu myös haluta vakava parisuhde ja lapsia, naisella kuuluu olla äidinvaisto ja hänen täytyy haluta lisääntyä. Muuten hän on halpa lutka ja hyödytön yksilö.
kaikki.
Niin naisten kuin miestenkin paheksuvat mielipiteet.
Kyllä minullakin on parisänky, ihan itseäni varten.
On kiva nukkua kun on runsaasti tilaa. Eipä tuo siivoaminen rasita sängyn osalta mitenkään.
että kirjoitin tuon "Tässähän se kiteyty" -kommentinkin?
Sängyn alta on sen vaikeampi siivota, mitä levämpi se on.
Ei kai muu auta kuin puhua suoraan niille, jotka olettavat liikaa. Ja jos eivät ymmärrä niin minkäs teet? Suurin osa porukasta on niin itsekeskeistä etteivät vaan tajua toisilla olevan erilaisia käsityksiä, toiveita ja asenteita. Ärsyttää tuollainen muottiin tunkeminen, että ollaan tietävinään mitä toinen haluaa/ajattelee/kokee. Mihin kaikki oletukset oikein perustuu?! Ja sitten ollaan yllättyneitä kun toinen ei hyväksykään oletusta. Hölmöt...
Yleisesti ottaen ihmiset tuntuvan olevan hirveän seksi-/parisuhdekeskeisiä. Esimerkiksi on tapana sanoa huonotuulisesta ihmisestä "ettei se ole saanut pitkään aikaan". Niin, ihminen ei tietenkään voi olla huonolla tuulella mistään muusta syystä!
On totta, että olemalla naimisissa välttyy monelta ilkeilyltä. Ihmiset eivät kummastele naimisissa olevan käyttäytymistä.
On sosiaalisesti hyväksyttävää olla naimisissa, joten minun pahan/hyväntuulisuuteni suhtauduttiin silloin eri tavalla kuin nyt.
Kun olen elänyt sekä avio että sinkkuelämää niin voin sanoa että kanssaihmisten käsityksissä, jutuissa ja kohtelussa on valtavan suuria eroja.
Sinkkunaiselle uskalletaan sanoa mitä tahansa melkeinpä.
Naimisissa oleva nainen nauttii yhteiskunnassa arvostusta ja ihmiset antavat olla rauhassa.
Olisko tässä yksi syy ihmisten parisuhdeintoon.
aika harva kestää sosiaalita eristämistä. Sitähän sinkkunainen helposti saa osakseen.
Onneksi on näin paljon samanlaisia sinkkuja. =) Mutta missä te ootte? Miksi en tapaa teitä täällä siviilissä? Miksi meidänlaiset ei vietä keskenään aikaa kun ei tarvitsisi kestää näitä kummia käsityksiä?
"Naimisissa oleva nainen nauttii yhteiskunnassa arvostusta ja ihmiset antavat olla rauhassa."
Tästä tuli mieleen, että olen muuten monta kertaa miettinyt syytä siihen, miksi sinkkunaisella ei tunnu olevan sellaista asiaa kuin KUNNIA, ollenkaan yhteiskunnan silmissä. Ellei sitten satu olemaan joku menestynyt yritysjohtaja tai presidentti.
Kun parisuhteessa olevalle naiselle joku sanoo jotakin viisimielistä ja loukkaavaa, sitä paheksutaan. Mutta kun sinkkunaiselle sanotaan samoin, pidetään sinkkunaista pelkästään huumorintajuttomana, jos hän sellaisesta loukkaantuu.
Onko siis niin, että kun parisuhteessa olevaa naista loukataan, se on paheksuttavaa nimenomaan siksi, koska se loukkaa naisen puolisoa - siis miestä? Se on vähän sama asia kuin jos miehen autoa sanoisi rumaksi; silloin miehen OMAISUUTTA loukataan. Kyse on siis silloinkin miehen kunniasta, ei naisen.
Mutta kun nainen on yksin, häntä saa loukata kuinka paljon tahansa, hänet saa raiskata henkisesti kuinka monta kertaa tahansa, ja hänellä ei ole oikeutta loukkaantua. Koska naisella ei ole edelleenkään itseisarvoa, vaan hänet nähdään edelleenkin arvokkaana vasta sitten kun hän on jonkun miehen omaisuutta.
Naisen kunniaa ei voi loukata, koska naisella ei yhteiskunnan silmissä ole kunniaa - siis itseisarvoa.
Tuo oli ehkä kärjistettyä, eikä kirjaimellisesti päde enää suomessa. Mutta pakko se on myöntää että välillä jopa suomessa tulee sellainen olo, että tuo todella pitää paikkaansa myös täällä jos tähän asennemaailmaan katsoo ja tätä suhtautumista seuraa.
... ja miehet (ja naisetkin) pelottelee, että "kun olet tuollainen ja tuollainen, niin kuule jäät VANHAKSIPIIAKSI" hui... mä ihan vapisen ;-))
ja kohta lääkärit ja terveydenhoitajat rupeaa pelotelemaan sinua.. kysyvät tiukasti silmiin katsoen uhkaavalla äänellä "tiedätkös minkä ikäinen olet?" ja kun tyhmänä vastaat... että joo..... kyllä mä itse asiassa tiedän... niin jatkavat (kuuntelematta vastausta),uhkailemalla sillä, että nelikymppisenä ei lapsia tehdä tai niistä tulee vammaisia järkiään.... =sulla on viimeinen hengenveto menossa = sulla on ½ tervettä munasolua jäljellä.... lähde siitä juoksemaan sperman perään... jos haluat pelastaa tulevaisuutesi ja ikuisen elämäsi ......
*ihan vapisee*
Kiitti nauruista.
Jos niitä on enää puolikas, niin eikös se ole jo myöhäistä aloittaa juoksuaikaa?
Vertaistukea näet ;)
On hauskaa, kun samat (itse pariutuneet) ihmiset selittävät minulle, että "parisuhde ei ole itseisarvo, pitkä sinkkuus ei ole mitenkään pahasta, eis isllä ole väliä löytääkö elämänkumppania" jne ja aina ovat kuitenkin JOKAISESTA vapaasta miehestä näkevinään piirteitä, jotka ovat juuri mua varten.
Esmeks baareihin lähden bilettämään kavereiden kanssa ja pitään hauskaa porukalla, enkä hakemaan treffiseuraa. Se on joillekin ihan mahdoton yhtälö.
Jos puhuu vieraalle miehelle edes jotain, tyyliin paljonko kello on, uteliaita katseita ja aika usein kysymyksiäkin, tulee.
Kovin moni ei kuitenkaan suhtaudu asiaan (pitkään jatkuneeseen sinkkuuteen) "vihamielisesti". Lähinnä jyrkkiä mielipiteitä tulee hieman vanhemmilta ihmisiltä, nuoret taas on suvaitsevaisempia.
Sen sijaan jätän kertomatta siitä, ettei mulla ole vauvakuumetta/biologista kelloa koskaan ollutkaan. Sen tietäisin aiheuttavan närää. Toisaalta, en edes halua jakaa sellaista asiaa kuin perheensuunnittelu kenenkään muun kuin mahdollisen tulevan kumppanini kanssa.
Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa siitä, että lapsettoman naisen elämä on aika usein hauskempaa-ja mun mielestä jopa täydempää-kuin perheenäidin elämä. Jos ajattelen isäni ja äitini elämää ja vertaan niitä keskenään, minun elämäntyylikseni soveltuu paljon paremmin sellainen vapaampi elämä, joka isälläni on ollut.
Allekirjoitan kaiken tuon, mitä sanoit perhetaustastasi ja seksuaalisesta kieroutumisesta (sitä se todella on!). Oma historiani on samanlainen. Seksistä ei koskaan oikeasti puhuttu, paheksuttiin ainoastaan kaikissa muodoissaan tai vaiettiin. Äiti sittin penkoi laatikkoni, kun olin murrosiäkäinen, kaiveli kaikenmaailman tamponit ym. esiin. Murrosiästäkään meillä ei muuten puhuttu mitään, se kun oli tietysti liian lähellä seksuaalisuutta (mikä on eri asia kuin itse seksi).
Nyt sitten mun pitäisi äidin mielestä hankkia mies, koska mun biologinen kello tikittää. "Eipäs tikitä", olen kertonut, mutta sitten vastauksena on että kohta tikittää.
On jotenkin huvittavaa, että aikuinen ihminen ottaisi vastuun elämästään, mutta päätökset, eli sen vapauden, voisi taas joku toinen ottaa käsiinsä, ja vähintäänkin antaa neuvoja, jotka tulisi toteuttaa.
Luulempa vaan, että ihmiset karsastavat ajatusta siitä, että jollekin toiselle pysyvä suhde ei ole niin merkittävä asia elämässä kuin se monille on. Tarkoitan nimenomaan pysyvää, en niinkään hyvää suhdetta. Olen nimittäin huomannut, että näitä "vapaan ihmisen valintoja" on kaikkein vaikeinta hyväksyä, jos itse elää/on elänyt aikuisuutensa parhaat vuodet kehnossa suhteessa tai lapsiperheessä, jossa arjen pyörityksen vastuu kaatuu omaan niskaan.
Sunkin kirjoitukses oli kiva lukea. Eipä paljon lisättävää.=)
Haluan kuitenkin tarkentaa, että itselläni ei siis ole mitään perheenkään perustamista vastaan, tulen lasten kanssa toimeen yms. eikä parisuhdetta eikä edes perinteistä perhemalliakaan vastaan ole minulla mitään jos nainen ja mies on siinä todellisesta halusta, eikä sosiaalisesta painostuksen tunteesta. Mutta sitä vastaan minulla on, että se nähdään ainoana oikeana vaihtoehtona edelleenkin, vaikka näennäisesti tämä sinkkuus näyttää olevan jotenkin muka- hyväksyttyä, vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Edelleenkin ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, menevät ihan oikeasti parisuhteeseen siksi, koska kuvittelevat olevansa jotenkin vajaita ja epäonnistuneita jos eivät ole parisuhteessa ja tee lapsia.
Ne SYYT miksi mennään parisuhteeseen, ja tehdään lapsia, on yleensä ihan perseestä. Parisuhteeseen mennään vain siksi että saa sanoa olevansa parisuhteessa (eli "juuri minä" olen niin tärkeä että olen kelvannut jollekin), että voi esiintyä sosiaalisissa tilanteissa jonkun puolisona. Keltakaa sitä pinnallisuutta!
Parisuhteeseen menemisessä etsitään jotain täydennystä omaan persoonaan, ja että sosiaalisissa tilanteissa on joku "puoliso" (rekvisiittaa) jota esitellä, ja lapsetkin hankitaan koska "niin kuuluu tehdä". Mielestäni se on lapsiakin kohtaan todella väärin. Lasten tekemiselle pitäisi olla kirjalliset perusteet ja ajokortti ennenkuin niitä saisi alkaa tekemään. Ja jos epäonnistuu niin lastenpitokielto!
Ja ah ja voi, maailma olisi niin paljon parempi paikka. =)
En minä ainakaan haluaisi, että joku on minun kanssa vain sosiaalisen painostuksen, ja yksin jäämisen pelon takia. Haluan että minun kanssa ollaan koska juuri minun kanssa HALUTAAN olla. En todellakaan aio koskaan olla kenenkään egon jatke, tai elämän tyhjien kohtien tilkitsijä. Puhumattakaan että olisin jonkun lapsikone, geenienjatkumisväline. Mielestäni myös se, että itse olisin jonkun kanssa pelkästään välttääkseni sosiaalisen painostuksen, olisi väärin sitä toista kohtaan. En halua käyttää ketään hyväksi sellaiseen tarkoitukseen. Se olisi väärin. Jos seksiä harrastetaan, niin sitten sitä pitää harrastaa rehellisesti vain seksinä, tehdä selväksi mikä on homman nimi, ilman sen kummempia sitoutumuksia. Se on paljon vähemmän väärin kuin uskotella että siinä ollaan muka vakavissaan.
En myöskään haluaisi, että omat lapseni syntyisivät maailmaan siksi, että heidän vanhempansa tunsivat sosiaalista pakkoa, ja velvollisuutta synnyttää heidät tänne.
Haluan haluta heitä ennenkuin heidät tänne synnytän.
Muussa tapauksessa uskon, että lapseni ovat onnellisempia siellä missä he nyt ovat. Jossain tuolla universumissa, syntymättöminä. Ja kuinka monelta tuskalta heidät säästänkään sillä, etten vain yksinkertaisesti synnytä heitä tänne ollenkaan! Rakastan heitä niin paljon.
Puhut ihan niinkuin mä. :) Missäs päin asut? Olis hauska turista ihan livenä joskus.
ei halua etsiä itselleen miestä vakavaan suhteeseen, joka tähtää loppuelämän yhdessäoloon ei ole normaali. Naisen kuuluu myöskin haluta lapsia, muuten hän ei ole nainen ollenkaan. On ihan oikein, että kaverinne ja yhteiskunta arvostelevat teitä siitä, että ette elä niin kuin naisen kuuluu elää.
Jos tapaisimme, pitäisit minua varmasti naisena.
Voihan olla, että jokin päivä kohtaamme. Olemmehan kollegoja.
En missään kohdassa kirjoittanut, etten haluaisi pitkää (itseasiassa koko elämän mittaista) suhdetta sopivaan mieheen. Halusin vaan kertoa, että se miehen "metsästys" ei ole aina tässä ja nyt, saatika meaning of the life.
Kuulun siihen koulukuntaan, joka ajattelee tässä asiassa, että tulee jos on tullakseen ja väkisin vääntämällä ei mitään hyvää seuraa, oli ikä mikä tahansa, vaikka se "puolikas munasolu jäljellä".
Mua pelätään. Että vien toisten miehet, että olen liian vahva, olen liian seksuaalinen, liian radikaali, mulla on omia vahvoja ajatuksia, mulla on vapaus!
Olen asunut yksin jo toistakymmentä vuotta. Olen kai oikein hyvän näköinen, kun siitä aina kuulen ja saan jopa ihailijakirjeitä :) oikeesti!
Mutku... Se ei vaan ole mun juttu. Ehkä mulla on huonoja kokemuksia, tai mun persoonallisuustyyppi on niin erilainen kun valtaväestön...
Näin on niin helppoa. Onko se sitten väärin? Joskus tosin kaipaisin sellaista silloin-tällöin -suhdetta. Se vaan on aika vaikea toteuttaa.
No koita ymmärtää ihmisiä, useimmille kuitenkin kumppani ja rakkaus ja parisuhde on hyvin suuri osa elämän koetusta onnesta ja seksi elämän suurin nautinto. Niiden kaaliin ei kertakaikkiaan uppoa se että ihminen voi olla onnellinen sinkkuna, jopa onnellisempi oman päänsä sisällä kuin jos olisi jopa ns. hyvässä parisuhteessa.
Itseasiassa vaikka pidän itseäni avoimena ja henkisesti joustavana sain minäkin itseni kiinni hakemasta jotain kohtaa tekstistäsi joka paljastaisi että kaipaat pohjimmiltasi jotakuta vierellesi. Ehkä - nyt kun ajattelen - se onkin oma hinkuni johon törmään - ja johon muutkin törmäävät kun tarkkaavat sinua, eli sinussa he eivät näekään sinua itseäsi vaan itsensä ja omat toiveensa ja mieltymyksensä.
Tässä siis sinä voit napauttaa heitä takaisin... tai ainakin hiljaa hymyillä että hoksaat tuon puolen ihmisyydestä; että näemme toisissa omat tarpeemme (ja usein myös tyydytyksen niihin vaikka toinen ei sitä tahtoisi kirveelläkään!) vaikka niitä ei toisissa ihmisissä olisikaan.
Itse muuten olen toisella tapaa tämän "olettamuksien verkon" uhri. Olen vastikään eronnut ja KAIKKI pitävät minua nyt lyötynä miehenä ja ajattelevat että olen ihan maissa. Itseasiassa viritellessäni sinkkuelämää olen tyytyväisempi kuin pitkiin aikoihin. Tässä suhteessa osaan kyllä samaistua ainakin tällä hetkellä sinuun... toisaalta oletan että hyvin nopeasti alan taas etsiä jotain naista kainalooni.
Mietin vain... voiko sinun kaltaisesi naisen kanssa saada aikaiseksi kevyen kivan suhteen, ei varsinaisia valoja tai sellaista syvää sitoutumista... mutta seksiä ja yhdessäoloa (ei mitään jatkuvaa nyhjäämistä, ennemminkin harvoin mutta panostaa sitten laatuun), jonkinlaista sielujen sympatiaa ja hyvää oloa. Mietin vain että itselleni sellainen light-suhde olisi ehkä kaikkein paras ... nyt kun olen todennut että joku hardcore-avioliitto-parisuhde ei todellakaan taida olla mun juttuni. Aikanikin on kortilla kun sitä jakaa sekä työ että lapset, mutta kuitenkin haluaisin jonkun jonka kanssa olla fyysisesti ja tunteellisesti yhtä hetkittäin - ja silti omata riittävä määrä henkilökohtaista olemisen ja menemisenvapautta.
Mut tolleen yleensä... ymmärrän yskän todella hyvin.
Parempi elää onnellisena yksin kuin onnettomana kaksin. Itse en suostu menemään huonoon suhteeseen, enkä edes mihinkään "ei täs nyt parempaakaan löytynyt, no joo" -suhteeseen.
En myöskään aio elää mitään "sitku" elämää, sitten kun se oikea löytyy, niin sitten tehdään sitä ja tätä.. elän täyttä elämää joka päivä ja teen just niitä asioita mitä haluan. Parempi elää elämäänsä täysillä joka päivä. Jos joku hyvä tyyppi tulee vastaan, niin ehkä matka jatkuu yhdessä, ehkä ei..
Miesten taholta olen törmännyt siihen, että ovat hämmentyneitä, kun eivät kelpaakaan "jo" kolmekymppiselle naiselle, jonka biologisen kellonhan pitäisi jo tikittää... lol.. lol...
Herätys miehet! Kaikki naiset eivät ole niin paniikissa, että kuka tahansa kaksilahkeinen kelpaisi, jotta pääsisi synnyttämään tai vähintäänkin naimisiin..
Maailma on muuttunut, naiset ovat itsenäisempiä, tienaavat omat rahansa, heillä on omaisuutta ja mahdollisuus valita myös itsenäinen elämä. Taloudellisista syistä ei enää kenenkään tarvinne "pistää hynttyitä yhteen", vaatimukset parisuhteen suhteen ovat myös kasvaneet, rima on korkeammalla kuin ehkä 30 v. sitten, jolloin kaikkien naisten piti päästä naimisiin ja lähes kuka tahansa luuseri kelpasi.
Itse nautin nykyään vapaudestani niin paljon, että täytyy olla aikamoinen mies joka saisi mut houkuteltua parisuhteeseen ;-)
Eli täysillä eteenpäin, olipa sitten sinkkunainen tai sinkkumies tai vaikka parisuhteessa.. kyllä me kaikki tälle maapallolle mahdutaan, eletään sovussa ja kunnioitetaan toistemme valintoja.
Joku on joskus sanonut, että vertailujen tekeminen yksilöiden maailmassa on hulluutta.
Live and let live
Tsemppiä kaikille sinkuille! :=))
"""
Olen eronnut nelikymppinen mies ja ihan samat tilanne. Suhteita on ollut ehkä kerran vuodessa.
Olen saanut rakkautta jo niin paljon jos vaikka koskaan enää saisi mitään olisin tyytyväinen tilanteeseen.
Ja naista en tarvitse kotitalouden pitoon kaikki pyykkäämiset siivoamiset sun muut osaan tehdä ihan itse.
Sinua pidetään sinkkuhorona, koska niin suuri osa kolmekybäsistä vapaana olevista naisista on ihan sairaita seksimaanikkoja, ilmeisesti korvaavat jotain pään puutteita sillä sängystä sänkyyn hyppimisellä. Itsekin suuntaan noin 20v naisiin, koska sen ikäisissä naisissa on vielä vapaana normaaleja, sitoutumista ja perhettä haluavia naisia.
Vaikka sinä et olisikaan seksimaanikko, niin kolmekymppisenä sinkkunaisena sinua luullaan sellaiseksi, KOSKA YLIVOIMAINEN ENEMMISTÖ KOLMEKYMPPISINÄ VAPAINA OLEVISTA NAISISTA ON SELLAISIA.
Olen kyllä itsekin huomannut joissain tilanteissa tiettyä asenteellisuutta vapaata sinkkunaista kohtaan - vieläkin, vaikka sinkkuja on nykyisin varsinkin pääkaupunkiseudulla paljon. On ihan ihmisestä kiinni, miten haluaa toista ihmistä kohdella tai kunnioittaa yksilönä. Onneksi olen törmännyt tähän ilmiöön varsin harvoin, mutta silloin kun siihen törmää, tuntuu se kieltämättä ikävältä. Kiitos vaan antoisasta keskusteluketjusta. Tietysti tähänkin ketjuun on eksynyt sellainen kärkäs kommentti tai pari. Tätä palstaa seuranneena tuntuukin siltä, että joiden tai jonkun kannattaisi hankkia jo uusi ajatus.
Eivät ne ajatukset ihan tyhjästäkään tule. Itsekin olen havainnut juuri kolmenkympin kieppeillä olevien naisten luonnottoman seksimanian. Miten minulta voisi odottaa kunnioitusta sellaisia naisia kohtaan jotka ravaavat viikossa jopa kolmenkin eri tuntemattoman miehen sängyssä? Itse olen tarkka munastani enkä jaa sitä ympäriinsä, miksi naiset olisivat tässä asiassa erilaisia? Kyllä se pillu soutamalla kuluu, se on tosi...
Virkistävän järkevää tekstiä suomi24-palstalle tässä ketjussa.
Itse erosin kohta kolme vuotta sitten lähes kymmenen vuoden liitosta ja olen siitä asti elännyt tyytyväisenä sinkkuna.
Vasta nyt kolmen vuoden jälkeen, alkavat sukulaisenikin käsittämään, että minä todella rakennan omaa elämääni ja kuljen sitä täysillä nyt. En ole jäänyt odottelemaan, että elämä alkaisi vasta sitten, kun on mies ja perhe.
Itseasiassa minä olen nyt niin tyytyväinen elämääni, että saa olla kyllä aikamoinen ihmemies, joka saisi minut luopumaan nykyisestä elämäntyylistäni.
Onnekseni minulla on paljon lapsettomia sinkkuystäviä, jotka elävät ja ajattelevat asioista kanssani samalla tavalla. He ovat tyytyväisiä elämäänsä juuri sellaisena kuin se on, eikä jokaisen viikonlopun tarvitse olla miehenmetsästystä.
Yhdessä me puuhamme kaikenlaista maan ja taivaan välillä. Käymme leffoissa, ravintoloissa, ulkona syömässä, teattereissa, erilaisissa liikuntaharrastuksissa ja ulkoomaan matkoilla.
Elämä on ihanan virikkeellistä ja oikeasti jokainen aamu on ihana herätä. Ei tarvitse riidellä, katsella kenenkään mökötystä, kuunnella jäpätystä tai yrittää puhaltaa henkeä saamattomuuteen, sitäkin olen nimittäin 15 vuoden parisuhteissa oloni aikana kokenut enemmän kuin tarpeeksi.
Kyllä ne on tuikiharvassa sellaiset parisuhteet, joita voi edes jotenkin katsella ihaillen ja joillaiseen voisi itsensä kuvitella.
Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ei saa ikinä mainita missään mitään tai joku väistämättä loukkaantuu. Tietysti voi syyttää itseään, jos tulee asiasta kyselemään, mutta ei sillä näytä olevan vaikutusta.
N36
pilluanne kavereidesi kanssa. Taitaapi olla, että nuo varttuneempaan ikään ehtineet irtolumput(sellainen on yli 30 v nainen, joka ei ole parisuhteessa)ovat kaikista halvimpia ja kyrvänhimoisimpa lutkia.
käyttäytyy mainistsemallasi tavalla on halpa lutka ilman ihmisarvoa.
Olipa hauska lukea kirjoituksesi!
Tunnistin itseni tekstistäsi niin täydellisesti, en siis olekkaan ainoa kaltaiseni ja omituinen friikki :D
Siihen kun vielä lisätään tuo, etten ole ikinä kokenut vauvakuumetta, eikä läheisille ja ystäville todellakaan mene jakeluun se, että joku ei todellakaan halua omia lapsia.
Juhlapyhät ja sukutapaamiset ovat muuten yksi lystikäs lisä. Olen ottanut huvikseni laskea, kuinka monta kertaa minulta kysytään yhden illan aikana (ja millä tavoin - suoraan tai kiertäen) enkö ole "vieläkään löytänyt miestä itselleni" tai "onko sulla joku heila" jne jne.
Yleensä ensimmäiset sukulaiset kysyy lähimmän tunnin aikana ja viimeisetkin ennen kun päästään jälkiruokaan :D
Nuorempana tuo ärsytti ja välillä loukkasikin syvästi, nykyään lähinnä huvittaa ja vastaan takaisin mitä huvittaa.
Yhteiskunta on rakennettu lapsiperheille, kaikki tulonsiirrothan menee heille, yhden ihmisen taloutta ei tue kukaan, he ovat yhteiskunnassa näkymättömiä. Eniten ehkä ottaa päähän lisämaksut matkoilla ja ravintolassa samaan pöytään väkisin änkeävät miehet, jos haluaa ihan vaan syödä ja illallistaa tai juoda lasin viiniä.
Luin koko ketjun läpi ja olin onnellinen, että on muitakin jotka ajattelevat samalla tavalla.
Sinkkuna on ollut koko (nuoren) elämäni ja katsonut vierestä, kun läheiset ystävät alkavat sitoutua ja perustamaan perhettä. Ollaan niin onnellisia, kun muutetaan yhteen ja asuntolaina painaa päälle. Minä asun vuokrakämpässä ja viiletän kaupungilla menemään milloin huvittaa ja miten paljon huvittaa ja teen mitä haluan. Usein kuulee ystävien suusta, että "voi kun sulla on tuota aikaa tehdä vaikka mitä". Onko se parisuhde sitten jokin este harrastamiselle vai loppuuko se "oma" elämä siihen, kun sen ns. toisen puoliskonsa löytää.
Itsekään en ole ikinä halunnut lapsia, vaikka ystävät ovatkin sanoneet että sitten kun se herra Oikea tulee eteen, niin kyllä ne vauvatki alkaa näyttämään herttaisilta. Epäilen syvästi.
Olen vielä siinä iässä, että sukulaiset kyselevät lähinnä poikaystävästä, mutta odottelen innolla/kauhulla, kun muutaman vuoden päästä alkaa kuulua kysymyksiä lapsista. En niitä halua, mutta sukulaiset ovat sitä vanhempaa polvea, jotka eivät ymmärrä tätä. Parisuhde ja lapset ovat heille elämän suola ja sen takia täällä maan päällä ollaan. Olen ilmeisesti sitten itsekäs ihminen, kun haluan nauttia elämästä ihan yksin. Se kun on huomattavasti helpompaa. Mutta myönnän, että jos vastaan kävelisi ihminen jonka kanssa oikeasti pystyisin kuvittelemaan viettäväni muutamia vuosia, niin luultavasti alkaisin seurustelemaan. Ja tästäkös äiti ja sukulaiset riemastuisivat.
Mutta eniten ihmetyttää ihmisten ajatukset siitä, että en voi olla täysinäinen ihminen ilman sitä toista osapuolta. Ystävät tuntuvat välillä katsovat minua vähän säälien. Ihan niin kuin muka kadehtisin heidän parisuhteitaan... pyh! Baareissa käyn, mutta en aina miestä etsimässä. Tärkeintä on, että on hauskaa. Rasittavinta on lähteä varattujen ystävien kanssa bilettämään, koska he tuntevat velvollisuudekseen etsiä minulle miehen. Jos haluan, niin osaisin sen itsekin tehdä.
Sukulaisten kysymyksistä paras on ollut se, jonka tätini esitti minulle kerran, kun olin kesäksi palannut vanhempieni luokse asumaan kesätyön takia. "Et varmaan oo miestä löytäny, kun sä täällä vielä asut?"
Niin, ja sua varmaan lohdutetaan vielä tuossa vaiheessa sillä että "sulla on vielä aikaa juosta, koska vakiintua voi myöhemminkin", eikö? ;-) Sitä pidetään itsestäänselvänä, että kaikkien tarkoituskin on vakiintua - siis perustaa perhe - jossain vaiheessa.
Se on ihmeellistä muuten että vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkyytenä. Usein vielä kuvitellaan että vapaaehtoisesti lapseton on lastenvihaaja. Sinkkujakin pidetään säälittävinä niin kauan kun oletetaan että sinkku on vastentahtoisesti sinkku. Mutta kun joku tajuaa että olet vapaaehtoisesti ja omasta halustasi sinkku, saat itsekkään leiman otsaasi taas kun et halua luovuttaa elämääsi jollekin toiselle.
Se, että ei halua lapsia ei tarkoita samaa kuin ettei pidä lapsista. Päinvastoin lapsia tehdään itsekkäistä syistä. Niitä tehdään pelastamaan huono parisuhde, niitä tehdään omien vanhuudenpäivien varalle että sitten vanhana ITSELLÄ on joku joka pitää huolta. Niitä tehdään toteuttamaan omat toteutumattomat unelmat, niitä tehdään huonoihin elämäntilanteisiin ihan vain siksi koska niitä muka kuuluu tehdä - sama se millainen elämäntilanne on päällä, sama se kuinka paljon se lapsi tulee kärsimään huonosta elämäntilanteesta, tai siitä etteivät aikuiset todellisuudessa olleet valmiita lasten tuloon. Lapsia tehdään myös siksi koska isovanhemmat haluavat itsekkäästi lapsenlapsia (jotta isovanhemmat itse voisivat välttää oman ajan myötä väljähtyneen parisuhteensa kohtaamisen koska on niin "kiire" niiden lastenlapsien kanssa ;-)). Lapsista etsitään elämänsisältöä kun sitä ei muuten keksitä.
Lasten tekeminen on huomattavasti itsekkäämpää kuin niiden tekemättä jättäminen silloin kun niitä ei halua tehdä. On paljon suurempi rakkauden osoitus lapsia kohtaan olla synnyttämättä heitä tänne kuin synnyttää heidät vain siksi koska ympäristö painostaa. Puhumattakaan kuinka röyhkeää on mennä vaatimaan jotain toista tekemään lapsia! "Hei sun täytyy tehdä lapsia koska minä haluan että teet lapsia". Tai "sinun täytyy elää parisuhteessa koska minä/sukusi/ystäväsi haluaa että sinä olet parisuhteessa". Itsekyyden huippu, sanon minä!
Kun kuulee sadannen kerran lauseen "sulla alkaa olla tuota ikää jo" tai "kyllä sunkin pitäis tällainen tuhisija tehdä", alkaa kohteliaisuus olla koetoksella. Omituista lapsia hankkineiden ja vapaaehtoisesti lapsittomien välisissä keskusteluissa on se, että lapselliset saavat sanoa ihan, mitä sylki suuhun tuo (olet hirveän itsekäs; kuolet ihan yksin; etkö sä saa miestä; kyllähän sut joku huolii, että sä lapsen saat jne.), mutta lapsettoman on pidettävä mölyt ja mielipiteet mahassaan, jottei tule tappelu.
Olen käynyt kymmeniä kertoja sekä miesten että naisten kanssa vakiokeskustelun, joka päättyy tuoreen tai tulevan vanhemman tokaisuun: "kyllä nääkin kuule maksaa sun eläkkees". Hirvittävän korkeita eläke- yms. maksuja makselevana yrittäjänä voisin vaikka vannoa, että eläkkeeni maksan minä itse ja taidan maksaa aika monen penskan lapsilisät, vaipparahat ja muutaman perhelomankin.
Uskovaishihhuleilla ja lasten vanhemmilla on paljon yhteistä. Esimerkiksi putkinäkö, osittainen kuurous ja aivojen kroonistunut vajaatoiminta.
Vanhemmilta sukulaisilta pitää varmaan tilaisuuden tullen alkaa kyselemään, että joko hautakivi on valittu ja minkä väriset kanervat haluaa haudallensa. Eiköhän ne lapsenteko kysymyksetkin sitten pikkuhiljaa siitä hiipuisi...
Mua tosiaankin on lohdutettu, että kyllä sulla on vielä aikaa. Pitääko mun alkaa muistuttamaan heitä, että sulla sitä aikaa ei ookaan enää niin paljon jäljellä, että mitäs aattelit vielä keretä elämäs aikana saavuttamaan.
On totta, että ei lapsellisille tai lasta haluavalle tohdi mennä sanomaan pahasti eli epäilemään lasten hankinnan perimmäisiä syitä. Lapset ovat pyhiä tässä yhteiskunnassa. Monelle äidille voisi tulla itku kurkkuun, jos sanoisin että he yrittävät lapsellaan vain pelastaa huonon avioliiton. Luultavasti sitten kun se lapsi maailmaan tulee, niin parisuhdekin siinä alkaa rakoilemaan. Ei lasta kannata hankkia huonoon suhteeseen vain sen takia, että lapsia tulee tehdä.
Omasta mielestäni tässä maailmassa on jo tarpeeks lapsia. Jos välttämättä lapsen haluaa ja niitä niin paljon rakastaan, niin voi sen adoptoidakin.
Miksi ihmeessä adoptoisin lapsen?! Lapset kuuluu saada itse, jotta ne ovat omaa verta eivätkä tuntemattomien hylkäämiä lapsia. Ja kyllä, sukulaisesi ovat aivan oikeassa, kun yrittävät saada sinut jatkamaan sukuasi. Kasva jo aikuseksi! Et ole enää mikään teinilumppu, joka elää vain itselleen ja tyrkyttää tavaraansa miehille. Nimenomaan nainen on se, jonka kuuluu haluta parisuhde ja lapsia, jokaisella naisella on se biologinen kello sekä äidinvaisto sisäänrakennettuna. Naisen kuuluu synnyttää lapsia, sitä varten he ovat olemassa. Sitäpaisi lasten hankinta ei todellakaan ole mitään itsekästä puuhaa, päin vastoin se tarkottaa suurta vastuun ottamista ja oman aikansa antamista toisille, sitäpaitsi huonokin äiti on parempi, kuin sinkkulutka joka ei halua lapsia ollenkaan. Tottakai lapset ovat pyhiä tässä yhteiskunnassa, sillä ne ovat elämän jatkumisen perusta. Ihimset ovat lisääntymiskykyisiä ja se tarkoittaa myös että sitä kykyä pitää käyttää.
Miehsetä vielä ymmärtää jos hän haluaa olla vapaa sinkku, mutta naisen kuuluu haluta vakava parisuhde ja lapsia, hän ei saa olla sinkkulutka. Nainen ilman miestä on todellakin säälittävä olipa hän sinkku omasta tahdostaan tai ei.
Miehillä olen usein huomannut tämän tapaisen kiihtymisen aiheesta, kun se oma tavara ei olekaan kelvannut suvunjatkamiseen. Miehethän on luotu levittämään sitä siementä ja naisten oletetaan olevan valmiina hankkimaan lapsia sille ihanalle miehelle, joka yhtyy häneen. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöllisiä, eikä heitä loppujen lopuksi voida lokeroida noin ahtaasti. Varmasti on olemassa miehiä, jotka rakastavat lapsia niinkin paljon, että eivät välitä siitä ketkä ovat lapsen biologiset vanhemmat. Rakkaus kun ei ole aineellinen asia, vaan sitä voi jakaa mielin määrin niin biologisille kuin adoptoiduillekin lapsille, eikä se lopu kesken.
"Et ole enää mikään teinilumppu, joka elää vain itselleen ja tyrkyttää tavaraansa miehille."
Sanoinko jossain vaiheessa, että olen tyrkyttänyt tavaraani miehille? Ja miksen saisi elää itselleni? Murentaako se jotenkin miehistä egoa, että voin olla yhtä onnellinen yhdessä kuin erikseenkin.
Omasta mielestäni siinä ei ole mitään aikuismaista, jos nainen tai mies hankkii lapsen vain siitä syystä että yhteiskunta siihen pakottaa. Kuten sanoit lapsen hankinnasta: "...se tarkoittaa suurta vastuun ottamista ja oman aikansa antamista toiselle..."
Naisena en koe, että on juuri minun henkilökohtaisena tehtävänä tässä maailmassa on jatkaa sukua. Uskon, että sukuni olisi tyytyväinen jos adpotoisin, koska heidän nimensä siirtyisi automaattisesti lapselleni.
"...sitäpaitsi huonokin äiti on parempi, kuin sinkkulutka joka ei halua lapsia ollenkaan.
Tuota en oikein ymmärtänyt. Miten se on lapsen parhaaksi, jos äiti on huono kasvattaja, narkomaani, alkoholisti? Wuhuu! Onnellinen lapsuus tiedossa, kun mulla on sentään isä ja äiti, jotka yhdessä ryyppää itsensä sammuksiin joka viikonloppu. Joiltakin ihmisiltä tosiaankin pitäisi kieltää se lastenteko.
"Ihimset ovat lisääntymiskykyisiä ja se tarkoittaa myös että sitä kykyä pitää käyttää."
Mikään ei ole pakko. Ihmiset osaavat myös puhua, mutta välillä senkin kyvyn voisi jättää narikkaan.
Valitettavasti (ja onneksi) kaikki ihmiset eivät ole lisääntymiskykyisiä. Lasten hankinta on vakava asia. Joku taisi mainitakin tuolla jossain edellä (tai sitten luin muualta), että lasten hankintaan pitäisi hankkia jonkinmoinen lupa. Vanhemmat todetaan henkisesti ja fyysisesti terveiksi ja kyvykkäiksi kasvattamaan tasapainoisen lapsen. Adoptiossa tämä on jo käytössä.
Kylläpäs oli taas ahdistavan perinteinen mielipide. Milloin tämä yhteiskunta siirtyy 2000-luvulle?
Olen ehyt ja kokonainen. Minä. Siihen et kuulu sinä, eikä sinun spermasi.
Kaikkea sitä pitää lukea ennenkuin silmä puhkee! =D
Ei pitänyt edes vaivautua vastaamaan koska kommenttisi vaikuttaa niin naurettavalta provolta, mutta se, että sanot olevasi isä, pakottaa kommentoimaan...
"Teinilumppu"
"sinkkulutka"
Millainen isä ja aviomies käyttää tuollaista kieltä? Haukutko omaakin teini- ikäistä lastasi lumpuksi? Millainen isä näkee teinin "lumppuna"? Teini on vielä lapsi. Yksikään teini ei ole lumppu.
Olet elävä todiste siitä että aivan väärät henkilöt tässä maailmassa lisääntyvät. Tuollaiselle mulkulle pitäisi antaa loppuelämän kestävä lastenpitokielto pakkosterilisaation kera.
Ihmiset ovat lisääntymiskykyisiä, ja se tarkoittaa sitä, että sitä kykyä pitää käyttää HARKITEN. Maailma on täynnä lapsia jotka eivät ole haluttuja. Lapsia jotka on tehty miehen itsekkäästä tahdosta, ei naisen. Ja helppo se on miehenä haluta lapsia koska nainen on se joka kantaa seuraukset ja vastuun sillä välin kun mies piereskelee ja röyhtäilee sohvalla ja käy panemassa sitä naapurin "lutkaa". Suurin osa maailman lapsista syntyy naisille, joilta ei kysytä haluavatko he lapsia vai eivät. Ja sitten heitä syytetään siitä, etteivät he tunne äidinvaistoa lapsiaan kohtaan.
Lapsen pitää syntyä maailmaan äidin itsensä haluamana. Sinä et miehenä tule naiselle sanomaan mitä nainen haluaa ja mitä ei. Naisella on oma tahto, katsos.
Paina nyt saatanan neandertaali se kalloosi.
ovat vielä hyvin nuoria, alle kouluikäisiä ei heitä voi sanoa lumpuiksi, varsinkin kun ovat poikia.
"Teini on vielä lapsi. Yksikään teini ei ole lumppu." Asutko kenties tynnyrissä?! Meneppäs viikonloppuna tuonne kylille katselemaan niin kyllä nämä"lapset" siellä pilluaan jakavat. Olet oikeassa siinä, että teinin pitäisi olla lapsi, eikä seksi kuulu lasten maailmaan, mutta näin ei vain ole.
Ja edelleenkin naisen kuuluu haluta tehdä lapsia, sitä varten naiset ovat olemassa. Sitä varten meitä on kahta sukupuolta, jotta lisääntyisimme. Nainen joka ei halua lisääntyä on turha hapen kuluttaja. Naisen kuuluu olla perhekeskeinen ja antaa suuri osa elämästään lasten kasvatukseen, muuten hän ei ole nainen.
Eli ei pidä edes keskustella siitä, että haluaako nainen lapsia vai ei. Naisen kuuluu haluta ja näin ollen naisen on turha selittää, että hän ei halunnut lapsia vaan mies halusi ja siksi hänellä ei riitä äidinvaistoa niille. Ne ovat joka tapauksessa hänen lapsiaan ja hänen kuuluu huolehtia niistä. Naisella kuuluu olla äidinvaisto, nainen ilman äidinvaistoa ei ole nainen.
Naisen ihmisarvo koostuu siitä, että hän on vaimo ja lasten äiti ja perhekeskeinen ihminen. Naisen kuuluu olla myös epäitsekäs ja asettaa aina mies ja lapset edelleen. Hänen kuuluu syödä vasta kun muu perhe on ruokittu ja ostaa uudet kengät vasta kun lapset ovat saaneet uudet vaatteet ja mies uuden telkkarin. hänen kuuluu olla myös se, joka nousee yöllä vaihtamaan vaippoja. Naisen kuuluum myös olla se, joka jää kotiin vahtimaan lapsia jos mies haluaa lähteä tuulettumaan. Ilman näitä asioita naisella ei siis ole ihmisarvoa.
Mies sen sijaan voi käyttäytyä vapaamminkin, hänellä ei ole isänvaistoa, eikä vapaassa perheettömässä miehessä ole mitään pahaa.
Muutaman asian unohdit. Jos mies kuolee ennen vaimoaan, kuuluu vaimo polttaa elävältä miehensä ruumiin kanssa Gagnesvirran rannalla, koska se on oikein. Ja piste.
Ja jos mies saa yhtäkkiä tyhjään päähänsä aatoksen, että vaimo täytyy piestä, täytyy vaimo silloin piestä.
Ja jos miehen aika tulee pitkäksi ja hän tarvitsee vähän vaihelua, voi vaimon voi myös haudata elävältä, hänen kasvonsa voi polttaa hapolla, hänen sukupuolielimensä voi repiä irti, häntä voi nöyryyttää ja häpäistä miljoonalla tavalla, hänen terveytensä voi mennä pilaamaan lopullisesti ja hänelle saa aiheuttaa mittaamattoman suurta kärsimystä. koska sellainen ilmentää miehistä KUNNIAA.
Ja jos vaimot loppuu kesken voi mies tietysti myös ampua tyttärensä aivot pihalle, koska se on oikein.
Ja aamen.
Niin, ainahan sitä saa uuden vaimon! :-)
Olet oikeassa. Mutta jotkut näistä uljaista prinsseistä sentään onneksi tajuavat itsemurhapommittaa itsensä. Ei, eivät suinkaan siksi että he haluavat säästää kanssasisariaan olemassaololtaan, vaan siksi, koska heille on luvattu kymmenen neitsyttä tuonpuoleisessa, joita he voivat sitten siellä paratiisissa nöyryyttää ja kiduttaa mielensä mukaan. =)
Vaikka olen mies, en voinut olla nauramatta tuota lestadiolaispropakandaasi. Aika hienosti ovat aivopesseet sinut, todella täydellisesti.
Unohdit mainita, että vaimosi paikka on kotona hellan äärellä ja teette uuden lapsen nro 12 taas ensi vuonna. Kyllä vaimo hoitaa ja jos kuolee väsymykseen saat tietty taas uuden vaimon lahkosi parista. Vähän kun lehmän.
Kun olin nuori, naapuristossamme asui lestadiolaisperhe, jossa oli jo nuo mainitsemasi 12 lasta. Neljä ensimmäistä pääsivät kouluun suhteellisen normaalisti, mutta loput lähetettiin vuoron perään ekalta luokalta jo syksyllä takaisin kotiin kasvamaan vielä vuodeksi, koska heiltä puuttuivat ne taidot, joiden päälle koulussa olisi voitu rakentaa. Tuolloin, 25 vuotta sitten, ei ollut vielä paineita lähettää lapsia kerhoon, tarhaan tai esikouluun, joten perheen lapset menivät sitten 8-vuotiaina kouluun opettelemaan ihmisten tavoille. Menestys taisi ainakin lestadiolaisympyröissä olla täydellinen: tytöistä tuli liki lukutaidottomia synnytyskoneita ja pojista tuon ylempänä kirjoittelevan hihhulin kaltaisia spermanlevityskoneita, joiden eukot ovat tasan nyrkin ja hellan välissä, tyttäret arvottomia, potentiaalisia lutkia, ja pojat oman maailmansa napoja.
Äitini, joka olisi halunnut kolmannen lapsen, mutta lääkäri kielsi sen terveydellisistä syistä, kysyi kerran perheen isältä, eikö vaimon terveys ollenkaan huolestuttanut tätä. Rouvaparka nimittäin jaksoi tuskin kävellä enää (lapset jo pakon edessä "hoitivat" toisensa) eikä tosiaankaan näyttänyt nauttivan osastaan millään tavalla. Miehen vastaus oli se tavallinen. "Ainahan niitä uusia vaimoja saa."
Mitäs teet mahdollisesti vielä saamillesi tyttärille, jos he eivät pystykään saamaan lapsia? Myytkö orjiksi, kivitätkö kuoliaaksi vai kiroatko muuten vain ihan raamatulliseen tapaan? Vai otatko rahat takaisin ja panet tytöt lihoiksi?
Jos ylimaallinen spermasi ei tuota tyttäriä, jotta todellisuus kävisi lähelläkään ymmärrystäsi, kerro kuitenkin mielipiteesi muiden tyttäristä, joilta ei lapsensaanti onnistu. Tapetaanko heti vai tuodaanko teille katumaan syntejään ja palvelemaan lahkoa, jossa jokainen mies on omasta mielestään jumala ja panee sille varsinaiselle lahkon kumartamalle jumalalle sopivia sanoja suuhun?
Sinua voisi luulla provoilijaksi, mutta valitettavasti muutamissa ihmisryhmissä aivopesu ja murrosiässä alkanut testosteronihumala tekee tehtävänsä ja tuottaa viallisia yksilöitä ihan muutenkin kuin pelkästään serkkuja naimalla.
"Menestys taisi ainakin lestadiolaisympyröissä olla täydellinen:......tyttäret arvottomia, potentiaalisia lutkia, ja pojat oman maailmansa napoja."
Aika hassua että meillä helluntailaisten piireissä naisten, erityisesti teini- ikäisten tyttärien - haukkuminen lutkiksi tai huoriksi olisi ollut liian likaista. Meillä teini- ikäiset tytöt, vaikka sitten omat tyttäret, olivat porttoja. Koska portto- sana löytyy raamatusta, sen täytyy olla jumalasta. =)
Nyt ei jollain ole lääkitys kohdallaan tai se puuttuu kokonaan.
"Miksi ihmeessä adoptoisin lapsen?! Lapset kuuluu saada itse, jotta ne ovat omaa verta eivätkä tuntemattomien hylkäämiä lapsia."
Em. tekstin kirjoittaja on täydellinen esimerkki lasten- ja naistenvihaajasta, ihmisestä, joka ei TODELLAKAAN olisi saanut lisääntyä.
Oletko todellakin sitä mieltä, että syystä tai toisesta orvoksi jääneet lapset on syytä jättää heittele, eikä heitä kenenkään tulisi huolia.
En ole koskaan halunnun omia lapsia, mutta sinun kaltaistasi vihaa sekä naisia että lapsia kohtaan harvoin tapaa.
Naisen ei kuulu haluta yhtään mitään, ei ainakaan sinun tahdostasi.
Suosittelisin sinulle pitkäaikaiseen terapiaan hakeutumista, ennen kuin hallitsemattomissa agressioissasi päästät vielä jonkun hengiltä.
Älkää viitsikö tuhlata aikaanne tuohon tyyppiin. Sehän on pelkkä
ahdistunut nörttipelle, joka haluaa taas suututtaa ihmisiä
provoilullaan.
Tunnetaan myös nimellä "Suuri Isä". Sama kirjoitustyyli ja
samankaltaisia lausahduksia. Paljasti heti itsensä. Ei tuollainen
aivovammainen todellakaan voi olla yhdenkään lapsen isä.
Tuskin on koskaan naistakaan saanut.
Ahdistunut naisia pelkäävä nörttipoika.
kuuluu ensisijaisesti hankkia itse, mutta voihan sen jälkeen adoptoidakin. Pääasia kuitenkin on, että naisen kuuluu haluta lapsia olivatpa ne sitten adoptoituja tai ei. Naisen tehtävä on synnyttää miehille suvunjatkajia, sen takia naiset ovat olemassa.
Voi surkeuden surkeus!
Pidätkö naista osana kalustoa vailla omia aivoja=ajatuksia ja tahtoa?!?
En tiedä itkeäkö vai nauraa mutta yksi asia on varma, että en soisi kenenkään naisen kelpuuttavan sinun kaltaista naista alistavaa tyrannia.
********************
itseäsi?
Toistatko sinä itseäsi?
Avioliitto on kova koulu. Nyt vapaana nautin elämästä. Erosin paskasta.
Niin jotkut luulee että on ihan hirveää ilman miestä. No ei ole. Jaksan paljon paremmin. Ei kukaan kysele milloin tulet,mitä ruokaa plaa omaa. Nuorena tuli tuokin helvetti nähtyä. Nyt pysyy koti siistinä kun ei ole miestä sotkemassa poissaollessani. Rahat riittää paremmin jne. Että sorry vaan,en ottaisi miestä vaikka maksettas.