Tai perheesei - lopullisesti?
Mitä ottaisi, että voisit antaa anteeksi vai onko ajatus täysin mahdoton? Mitä pitäisi tapahtua.. itse mietin näitä ja ajattelin kysyä vastaavia ajatuksia muilta..
Mitä ottaisi, että voisit antaa anteeksi vai onko ajatus täysin mahdoton? Mitä pitäisi tapahtua.. itse mietin näitä ja ajattelin kysyä vastaavia ajatuksia muilta..
Vastaukset 21
Vanhimmat
kun pidetään, hulluna vaikka on terveen paperit.
Hulluksi nimittey on kaikista törkeintä,vaikka oliskin sanojan mielestä leikkiä.
Kirjeet, joissa haukuttiin luonne ja kaikki mahdollinen alimpaan he...ttiin ja ilmoitettiin ettei minun asiani kiinnosta pätkääkään ja suoraan sanottiin ettei tarvitse olla missään yhteydessä. Olen kuulemma "niitä ihmisiä" jotka ajattelevat "sillä tavalla" ja se siitä. Ikävää, sillä en ajattele kuten syytettiin, mutta en saanut sanoa omaa kantaani. Nyt on mennyt kuusi vuotta ja edelleen saan toisinaan kirjeitä, joissa minua haukutaan.
Olen tilanteessa, jossa en voi itse tehdä mitään tai en ainakaan ole keksinyt mitä voisin tehdä. Anteeksianto tai anteeksi pyytäminenkaan ei auta koska viesteihini tai kutsuihini ei vastata saati, että saisin mahdollisuuden kertoa oman näkemykseni. En edes saa tietää mitä oikeasti olen tehnyt väärin. Aluksi se ahdisti paljon, nykyään olen tottunut elämään sen epätietoisuuden kanssa.
Miulla sama ongelma äidin kanssa.Tuli erimielisyyksiä,kun rupesin uudelleen seurustelemaan ex-mieheni kanssa,joka on myös lasteni isä.Tätä äitini ei hyväksynyt ja riita alkoi pienestä ja paisui suhteettomiin huutoihin siitä,että olen kiittämätön,tympeä,rahanahne ym..kuuntelin aikani.Minä,joka olen aina hoitanut kotini,työni ja lapseni kunniakkaasti ja kovalla työllä.Lapsesta asti aina auttanut muita ja hoitanut muidenkin töitä.Käynyt kouluni loppuun ja murrosikänäkin olin aika ongelmaton..Mutta mutta..ei äidille riitä,että minulla on ollut töitä jo 20 vuotta,minulla on oma koti ja terveet,hyvin käyttäytyvät ja kiltit lapset.ja jos minulla on ollut sydänsuruja,olen silti kyennyt jatkamaan elämistä arjessa ilman suurempia kuohuja.Eniten loukkasi se,että minut haukuttiin lyttyyn myös työni takia,koska en ole lääkäri enkä tuomari,vaan tavallinen tehtaan duunari.Silti teen ahkerasti töitä,paljon ylitöitäkin,työ on minulle elämäntapakin tavallaan.Joka tapauksessa,Äidillä oli kai oikeus haukkuihin,mutta minun oveni sulkeutui häneltä,ainakin toistaiseksi.En ole nähnyt tarvetta anteeksipyyntöihin.Ainoa asia mikä tässä tilanteessa hieman harmittaa,on se,että hän hylkäsi myös kolme lastani.
Mielestäni sinä vaikutat erinomaiselta tyttäreltä. Ottaisin noin reippaan, urhean ja pystyvän tyttären koska vaan.
eno käpäili kun olin 10 vee - pahasti
en kutsuisi edes ambulanssai vaikka makais tuolla oven takana kuolemassa pihalla
anteeksianto ei ole minun rajoissani; jos helvetti on olemassa (en usko; en edes kuulu kirkkon) niin ... Pyhältä Pietarilta neuvotelkoon; ei ole minun vallassani
en suostu puhumaan, en suostu menemään samaan tilaan (yhden poikkeuksen olen tehnyt 25 vuoden aikana, jotta en loukkaisi kolmatta henkilöä...olin samassa juhlasalissa, en puhunut - ja mulla oli pirun paha olla, oksetti, puistatti, näin painajaisia)
Mulla tekijänä itseä paljon vanhempi isovelipuoli, olin 6-11 vuotias. Muu perhe "ei nähnyt, kuullut eikä kysynyt mitään" , vaikka oireilin rajusti.
Yritin aikuisena suvulle selittää mitä tapahtui ja miksi olen etäinen, mutta käskettiin olla hourimatta. Se oli viimeinen pisara. Välit on poikki ja aikamoinen ihme pitäisi tapahtua että ne enää korjaantuisivat.
välit katkassu vai mietitkö vaan?
tätiini.
Meillä on viisitoista vuotta ikäeroa, mutta silti oltiin hemmetin hyvissä väleissä.
Puhuttiin oikeastaan kaikki mikä kalvoi tai kaikki mikä oli kivaa.
Sitten tuli niin kummallinen olo että mietin kuinka voi kaikki sukulaiset tietää minun asiani, oikeastaan paremmin kuin minä itse.
Vihjaus tuli lähipiiristä, ja niin asetinkin tädilleni ansan, kerroin "kuuman" jutun, vannotin moneen kertaan ettei saa kenellekään kertoa.
Oli vähän sellainen pikkutyttömäinen olo, kun ihan vannottaa piti.
Joo, niinhän sekin tieto valui ympäriinsä, tämä oli jo aloittanut seuraavana aamuna tiedottamisen.
Loukkaaannuin verisesti ja niin vaan pikkuhiljaa otin etäisyyttä häneen ja nyt on niin ettei olla paljon tekemisissä.
Eipä tuo ole lainkaan asiaa ihmetellyt, mikä tekeekin tästä asiasta tosi oudon.
muiden sukulaisten vakooja ja tiedottaja, tietää kyllä miksi et kaveeraa enää.... sellaisia tätejä on joka suvussa pari, kannattaa siis varoa niitä, ei ne ole kenenkään kavereita oikeasti
Joo näinhän tää asia olikin.
Kyllä sumutettiin ja pahasti.
Voit vain arvata kuinka olen noitunut tyhmyyttäni jälkeenpäin!
Mutta kuitenkin sain oltua, teeskentelin ystävää sitten minäkin, mutta otin oikein kunnon suunnitelman ja viilensin välejä.
Joulukortin laitan kyllä, oikein ystävällisen ja lämpimänsävyisen.....
Ihan vaan tiedoksi,
jos tältä kyseli..
kirjoitan myöhemmin omistani -
samanlaisia tarinoita tuntuu olevan -
kyllä - tädeistä jopa - kehen luotat tosiaan suvussasi - ja miten he pettävät luottamukseksi ja toimivat paikallisina tiedottajina ja juorukelloina eri suvun jäsenille.. vannottaen muka, että ei saa kertoa sitten.. kuvottavia ovat - usein lapsettomia itse - mutta sotkevat kyllä taikinaa sopivasti - ja soppaa hämmentävät.
Itselläni on sellainen täti myös.
Juoruileehan hän kyllä, mutta siksi kerronkin hänelle vain asioita, joiden haluan leviävän! Toimii kuin tiedotustoimisto. Ihana ihminen. Paljon läheisempi minulle kuin äitini koskaan.
Pakkoko sitä on ihan joka salaisuutta toisille kertoa. Juoruilu on hyvin inhimillinen vika. Etköhän itsekin sitä harrasta? Jos et muuten niin täällä netissä.
ja silleen..
moneen junaan on tätejä ja setiä,
jotkut tädit mukavampia kuin toiset ja
niin jotkut kirjoittajat nasevampia kuin toiset..
mikähän sun tarkoitus on täällä edellisiä kirjoittajia mollata?
Kehumalla tätiäni 'mollaan' tätiensä haukkujia? Heh-heh!
Jos tämä palsta on tarkoitettu nurinpäin ajatteleville jurputtajille, niin jätän heidät nyt sitten jurputtamaan. Olin tullut tänne kirjoittaakseni hullusta sisarestani, mutta taidan jättää sanomatta. Etsin parempaa seuraa.
oikein sympaattiselta :DD
Voi parka sisartasi - ylimielinen sisko siunaantunut ainakin hänelle ;( - aika pönäkkä.
että ne korjaantuu. Hän on pahanpuhuja ja ilkeä ihminen. Sanoi siskostani niin pahasti etten usko vieläkään. Sisko pahoinpideltiin ja tämä sanoi " se sai mitä ansaitsi".
maku joistain sukulaisista. Jos rahalla on niin suuri merkitys, että pitää loukata toisia, niin ei vaan jaksa sellaista toimintaa.
Isäni käytti minua hyväkseen kun olin lapsi, äiti ei tehnyt elettäkään siinä vaiheessa kun sai asian tietää, esim. psykoterapia olisi ollut niin suuri prosessi ettei sitä pitänyt aloittaa.
Minun puolestaan piti opetella "sietämään" isääni, ilmeisesti siksi että äidillä olisi muka onnellinen perhe ympärillä ja kulissit kunnossa.
Lyöminen, maahan kaataminen, ulos ajaminen olivat myös arkipäivää lapsuudessani.
Äiti on toisaalta ollut sairaan riippuvainen minusta (olen ainoa lapsi), viime aikoihin asti soitellut esim. neljä kertaa illassa ja lähetellyt tekstareita, jos en ole heti vastannut koska olen ollut esim. teatterissa.
Nyt kun odotan esikoistani, tuli vahva tunne etten lastani ainakaan vie isäni lähelle, ettei isä käytä häntäkin hyväkseen. Masennuin vanhoista tapahtumista uudelleen niin paljon että päätin ottaa etäisyyttä isääni, enkä aio toistaiseksi olla hänen kanssaan tekemisissä. Äiti ei tätä hyväksynyt vaan aloitti ihan hirvittävän shown minun taivuttelemiseksi, ja on haukkunut minua siitä miksi kaivelen vanhoja asioita edelleen, että hän ei olisi voinut omille vanhemmilleen niin tehdä. Ja että olen ollut aina erittäin vaikea, huonosti käyttäytyvä lapsi. Välillä hän on pillittänyt kuin kakara, että minä ja mieheni varmaan kaikki illat haukumme häntä ja että hän joutuu kuolemaan vanhainkodissa yksin kun ei edes lapsi ja lapsenlapsi tule katsomaan. Ahdistuin koko paskasta ja jupakasta niin paljon että laitoin välit äitiinikin jäähylle. Ja kas - masennus ja raskauden aikainen alakulo paranivat sen myötä! Nyt ei tartte enää miettiä mitä ne kaksi siellä tekevät ja vouhottavat, olen vapaa!
sairastaa syöpääni oikealla tavalla.Mikään ei mennyt kirjojen mukaan. Syyhän sekin, jos muuta ei keksi!
Harkinnassa ja vahvasti sittenkin. Olen vanhempieni nuoremipi tytär ja adoptoitu aikanaa 70 luvun alussa. Kulissiperhe oikein sanan varsinaisessa merkityksessä. Ulospäin on autoa ja mökit ja matkat jne. Mutta silkkaa ahdistusta ja yökötystä sisällä. Lapsuuden ja nuoruuden olen saanut kasvaa pullossa. harvassa oli ne asiat joita sai luvan kanssa tehdä. Se olisi ollut oikea lapsi joka lukisi läksyjä kaiket illat, saisi kymppejä, ei koskaan poikkinaista sanaa, ei koskaan käävisi missään, tekisi kotityöt vanhempienkin edestä jne jne. Heidän biologine tytär on minua 13 v vanhempi. Saanut kaiken ja passattu. Niin myös hänen lapsiaan ja perhettään...vieläkin. Kun erosin oletin ilman muuta et vanhemmat olis tueksi ja avuksi. Pieleen meni taaskin. Haukkuivat ja äiti huoritteli puhelimessa. Nyt ovat olleet erostani asti niin hyvää pataa ex kanssa. Mennään jouluksi kylään ja jne. Mun nykyistä aviomiestä eivät ole edes koskaan halunneet tavata. Häihin aikoinaan kutsuin, onneksi eivät tulleet ! Kauhulla odotan joskus tulevaa perinnönjakoa, koska silloin yleensä tunteet ryöpsähtävät pintaan ja pelkään sisareni saavan kuulla mitä olen 20 vuotta asioista ajatellut. Hänen miehensä aikoinaan käytti seksuaalisesti hyväksi minua kun olin lukio ikäinen. Kaikki nämä vuodet olen tätä salaisuutta kantanut sisälläni. Rohkenenko edes paljastaa....Heilläkin lapsia ja kaikki.. Sisareni lapset ovat vanhemmille ylpeyden aihe, harvemmin he omistani mitään sanovat. Ovathan he tosin nuorempiakin kuin siskoni. Olen tekemisissä mahdollisimman vähän heidän kanssaan, enkä edes siskolleni kerro enää asioitani niinkuin nen oikeasti ovat. En halua, että he saavat tietää elämästäni mitään ylimääräistä. Minusta ei vain tullut koskaan sellaista lasta kuin he olisivat halunneet. Olen vierasta verta ja lihaa. Olen kouluja käynyt ja ihan hyvässä ammatissa. Elän nuhteettomasti. Ero taisi olla suurin syntini vanhempien mielstä. pahinta koska piti salata tapahtunut heidän tuttaviltaan. Että pysyy kulissi pystyssä.
katkaisin välini isääni, kun hän ilmoitti, että olen vain pikkupaska hänen elämässään ja että katuu minun syntymääni. Ja että minun pitäisi olla kiitollinen hänelle elämästäni. Hehheh... siihen en pysty, koska hän hylkäsi perheensä ollessani pieni tyttönen.
Häneltä en ole koskaan mitään pyytänyt enkä lainannut. IKINÄ. Ja tulen toimeen omillani ja olen pyörittänyt omaa yritystä yli kaksikymmentä vuotta. Silti olen vain se pikkupaska. Ei paljoa kiinnosta hänen elämänsä eikä huolensa. Ei tarvitse jaksaa, koska hänkään ei jaksanut kasvattaa eikä huolehtia minusta. Miksi huolehtisin hänestä..en miksikään.
Emme ole missään väleissä..kun hän tulee sattumaslta vastaan, kääntää hän katseensa pois.