On niin helppoa aina haukkua kakkoset ja pettäjät, mutta kaikki ei aina ole niin mustavalkoista. Ennen kuin tuomitset, mieti asiaa...
Pari vuotta sitten tutustuin työn merkeissä yhteen kollegaan, hän on siis mies ja minä nainen. Sillä hetkellä tuntui hyvin luonnolliselta vaihtaa numeroita ja näin teimme. Hän alkoi jossain vaiheessa tekstailla mulle ja mä tietenkin vastailin. Olin huomannut että hänellä on sormus, mutta koska olimme vain kavereita en miettinyt sitä sen enempää.
Pikkuhiljaa tekstarit muuttuivat henkilökohtaisemmaksi ja hän alkoi myös soittelemaan. Me myös nähtiin toisiamme n. kerran kuussa tai useammin työn puitteissa. Yhtenä päivänä kun hän lähetti mulle n. 10 tekstiviestiä aloin ihmetellä että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Mutta en halunnut olla epäkohtelias ja hän oli niin kiva että jatkoin vain vastailua.
Muutaman kuukauden päästä hän soittaa minulle ja kertoo olevansa rakastunut minuun. Mä tietenkin nauroin, koska ajattelin että se on joku vitsi. Mutta se ei ollut. Hän kertoi että haluaa mennä kanssani naimisiin ja perustaa perheen. Mä tietenkin ensimmäiseksi kysyin että eikö hänellä jo ole nainen. Hän vastasi myöntävästi, mutta sanoin ettei ole rakstunut häneen ja että voi kyllä luopua hänestä minun vuoksi.
No, siitä se sitten lähti. Me tapailimme entistä useammin. Vietettiin todella upeita hetkiä yhdessä (ilman seksiä). Hän sanoi että ero lähestyy ja että haluaa olla mun kans. Mä uskoin mitä uskoin, eli en juuri kumpaakaan. Kaikki oli kuitenkin loistavaa kunnes jostain syystä "erosimme".
Sain tietää että hän meni naimisiin sen naisen kanssa ja ajattelin että tämä oli nyt tässä ja parempi näin. Mutta olin väärässä, hän alkoi taas soittelemaan ja hän soittelee vieläkin. Hän sanoo ettei voi olla soittamatta ja että hän miettii mua joka päivä. Kysyn miksi hän ei eroa jos avioliitossa ei ole onnea. Hän vastaa koska kaikki on "ihan hyvin", eikä hän uskalla jättää kaikkea kun ei tiedä mitä minä haluan.
Mä olen kohta 2 vuotta ajatellut et tää mies vain puhuu paskaa ja leikkii mun tunteilla, mut nyt mä alan uskoa että se on tosissaan. Mä en halua rikkoa kenenkään kotia, mutta onko oikein taistella rakkautta vastaan?
Mä olen yrittänyt unohtaa koko tyypin ja tapailla muita miehiä, mutta en ole koskaan tavannut ketään kenen kanssa kaikki tuntuu niin oikealta. En ole koskaan oikeastaan myöntänyt edes itselleni että olen rakastunut. Ilmeisesti tämä tunne on molemmilla. Me vain yritetään unohtaa ja olla rakastamatta toisiamme. Onko siinä mitään järkeä? Pitäisikö meidän vain tyytyä siihen "ihan hyvään" kun se oikea on tiedossa? Mä kysyn koska en enää tiedä. Mä harkitsen nyt vakavasti että kannataisiko nyt kertoa miltä musta tuntuu ja tod. näk. rikkoa avioliitto vai vaieta ikuisiksi ajoiksi, ottaa joku "ihan hyvä" mies ja elää "ihan hyvää" elämää?
Neuvoja kaivataan.
Pari vuotta sitten tutustuin työn merkeissä yhteen kollegaan, hän on siis mies ja minä nainen. Sillä hetkellä tuntui hyvin luonnolliselta vaihtaa numeroita ja näin teimme. Hän alkoi jossain vaiheessa tekstailla mulle ja mä tietenkin vastailin. Olin huomannut että hänellä on sormus, mutta koska olimme vain kavereita en miettinyt sitä sen enempää.
Pikkuhiljaa tekstarit muuttuivat henkilökohtaisemmaksi ja hän alkoi myös soittelemaan. Me myös nähtiin toisiamme n. kerran kuussa tai useammin työn puitteissa. Yhtenä päivänä kun hän lähetti mulle n. 10 tekstiviestiä aloin ihmetellä että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Mutta en halunnut olla epäkohtelias ja hän oli niin kiva että jatkoin vain vastailua.
Muutaman kuukauden päästä hän soittaa minulle ja kertoo olevansa rakastunut minuun. Mä tietenkin nauroin, koska ajattelin että se on joku vitsi. Mutta se ei ollut. Hän kertoi että haluaa mennä kanssani naimisiin ja perustaa perheen. Mä tietenkin ensimmäiseksi kysyin että eikö hänellä jo ole nainen. Hän vastasi myöntävästi, mutta sanoin ettei ole rakstunut häneen ja että voi kyllä luopua hänestä minun vuoksi.
No, siitä se sitten lähti. Me tapailimme entistä useammin. Vietettiin todella upeita hetkiä yhdessä (ilman seksiä). Hän sanoi että ero lähestyy ja että haluaa olla mun kans. Mä uskoin mitä uskoin, eli en juuri kumpaakaan. Kaikki oli kuitenkin loistavaa kunnes jostain syystä "erosimme".
Sain tietää että hän meni naimisiin sen naisen kanssa ja ajattelin että tämä oli nyt tässä ja parempi näin. Mutta olin väärässä, hän alkoi taas soittelemaan ja hän soittelee vieläkin. Hän sanoo ettei voi olla soittamatta ja että hän miettii mua joka päivä. Kysyn miksi hän ei eroa jos avioliitossa ei ole onnea. Hän vastaa koska kaikki on "ihan hyvin", eikä hän uskalla jättää kaikkea kun ei tiedä mitä minä haluan.
Mä olen kohta 2 vuotta ajatellut et tää mies vain puhuu paskaa ja leikkii mun tunteilla, mut nyt mä alan uskoa että se on tosissaan. Mä en halua rikkoa kenenkään kotia, mutta onko oikein taistella rakkautta vastaan?
Mä olen yrittänyt unohtaa koko tyypin ja tapailla muita miehiä, mutta en ole koskaan tavannut ketään kenen kanssa kaikki tuntuu niin oikealta. En ole koskaan oikeastaan myöntänyt edes itselleni että olen rakastunut. Ilmeisesti tämä tunne on molemmilla. Me vain yritetään unohtaa ja olla rakastamatta toisiamme. Onko siinä mitään järkeä? Pitäisikö meidän vain tyytyä siihen "ihan hyvään" kun se oikea on tiedossa? Mä kysyn koska en enää tiedä. Mä harkitsen nyt vakavasti että kannataisiko nyt kertoa miltä musta tuntuu ja tod. näk. rikkoa avioliitto vai vaieta ikuisiksi ajoiksi, ottaa joku "ihan hyvä" mies ja elää "ihan hyvää" elämää?
Neuvoja kaivataan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Unohda toi mies, jos kerta seurustellut toisen kanssa ja avioitunutkin, vaikka muka hullun rakastunut suhun.
Jotenkin kun luen tätä sun juttua tulee fiilis että joko sä oot jotenkin naiivi. Ehkä oon väärässä?
En mä kyllä kovin naivi ole, ainakaan omasta mielestäni. Jos se ei olis tosissaan niin miksi se vielä soittelis mulle ja sanois että on rakastunut? Mä en ymmärrä.
Koska se VEDÄTTÄÄ sua. Mä voisin kertoa sulle melkein samanlaisen tarinan, sillä erotuksella että aikaa on kulunut 4 vuotta ja että mä elän oikeasti omaa elämääni, mutta tämä k-pää ei päästä irti -siis vedättää. Emme oikeastaan enää edes näe, kun kieltäydyn - mutta samaa lässytystä, rakkauden tunnustuksia kuuluu puhelimesta jatkuvasti - se on muuten hienoa suitsutusta, jos siihen vain voisi uskoa. Olenkin tässä miettinyt lähestymiskieltoa jo pitkään, mutta aiheuttaa koko perheelle ongelmia tässä tapauksessa, joten on jäänyt ajatukseksi.
Mua säälittää se vaimo - hän tietää, että on olemassa yksi nainen, mutta minä tiedän että on olemassa useita - koska aina kun minä kieltäydyn, joku toinen on tarjolla ja minullehan se mies on tyhmyyksissään kaiken kertonut. En voisi ikinä luottaa sellaiseen. Molemmat lievästi sanottuna tunnevammaisia, toinen kylmä, tunteeton, avioliittosopimuksen irtisanonut yksipuolisesti (ei seksiä )ja toinen ihailua tarvitseva, narsistinen pettäjä. Ja oikeasti on ollut kamalan vaikeaa päästä hänestä eroon, kun pelkästään puhelimen sulkeminen ei ole riittänyt...Minua ei heidän elämänsä kiinnosta ei nyt eikä alunperinkään (hän oli aktiivinen aloitteentekijä ja valheella onnistui koukuttamaan)haluaisin vain elää rauhassa.
Tiedän, että se on sullekin vaikeaa, mutta ajattele muita miehiä positiivisesti, käy treffeillä ja toivottavasti rakastut - koska se on pelastuksesi ja minun myös.
Onnea meille molemmille!
mut en mä kyllä olis noin varma. Mä olen oikeesti kohta kaksi vuotta ajatellut et se vedättää mua, mut mitä kauemmas mä oon päässyt siitä tilanteesta, sitä enemmän mä alan epäillä että asia ei sittenkään ole niin.
Kyllä mä tässä ihan omaa elämää olen elänyt jo pitkään. Vuoden aikana ollaan nähty kerran. En ole jäänyt roikkumaan varattuun mieheen. Tapailen muita miehiä minkä ehdin, mutta sitä samaa yhteyttä ei ole ollut kenenkään kanssa.
Mä toivoisin tälle tilanteelle jonkinlaista ratkaisua, loppusinettiä suuntaan tai toiseen. Hänen avioliitto olisi voinut olla sellainen, mutta se ei pitänyt. Tiedätkö sinä miksi nämä miehet sanoo rakastavansa jos se ei ole totta? Mä ymmärrän sen jos siitä hyötyy jollain tavalla ja voi pyörittää kahta naista samaan aikaan, mutta tässä tapauksessa en vaan voi käsittää mikä se syy on.
Terve!
Olen kanssasi täysin samassa tilanteessa. Olemme molemmat rakastuneita, mutta mies on avovaimonsa kanssa, koska on hieman epävarma minun tunteistani. Koitan tässä nyt parhaani mukaan osoittaa ja vahvistaa hänen tietoisuuttaan siitä, että todella rakastan häntä.
Eli kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista :) Ja tässäkin on kyse työpaikalla alkaneesta romanssista :)
Voimia sinulle ja ilmoittele miten edistyy!
"Tuuliviirin" tunnistaa helposti ja on hyväuskoista kuvitella että tällaisella luonteella varustettu jotenkin lakkaisi pyörimästä sinne tänne. Varmaan vakaitakin ihmisiä on löytyvillä. Heihin ei ole ehkä niin nopeaa tutustua, koska he ovat vähän "varuillaan", mutta se on pelkästään hyvä merkki ihmisessä. Merkki järjen olemassaolosta ja käytöstä. Ja vakaan ihmisen kanssa voi olla jotain kestävää ja kaunista odotettavissa.
Kiva kuulla että joku muukin on joutunut samanlaiseen sekahedelmäsoppaan. Tai en mä tiedä onko se niin kiva, mut kuitenki lohduttavaa.
Ei oo kyllä todellakaan helppoa olla tällaisessa tilanteessa. Pitäis tehdä valintoja ja vaikka miten valitsee tuntuu että joku homma menee väärin.
Mä olen koko ajan yrittänyt pitää tietynlaista etäisyyttä mieheen säästääkseni omaa pikku sydäntäni. Mutta en mä tiedä onko se ollut järkevää. Jos olisin lähtenyt heti alusta täysillä mukaan, olis ehkä tullut turpiin, mutta tämä tilanne olisi toisaalta myös voinut ratketa.
En kyllä todellakaan tiedä mitä mä teen. Mutta sen tiedän että tämä mies tuskin ihan helpolla täysin häviää mun elämästä. Jos se on 2 vuotta jaksanut roikkua matkassa niin kyllä se jaksaa vielä toiset 2 ainakin. Kyllä siinä miehen ja vaimon välisessä suhteessa tarvii tapahtua ihmeitä että se unohtais mut.
Ei muuta ku tsemiä sullekin.
tai lelu tai miksi nyt sinunlaisiasi tomppeleita nimitetään. En tuomitse sinua mistään vaan ainoastaa säälin sinua koska odottamalla ja olemalla käytettävissä silloin ja vain silloin kun miehelle sopii, menetätä ja hukkaat oman elämäsi.
Koita ymmärtää, ettei mies sinusta aidosti välitä. Ette olisi tällaisessa tilanteessa jos hän sinusta välittäisi. Ja miksi sinä rakastat miestä, joka kohtelee sinua huonosti eikä arvosta sinua lainkaan?
Hän on naimisissa rakastamansa naisen kanssa ja häntä ei vaihdeta. Sinun tilallesi saattaa hyvinkin tulla joku muu milloin tahansa kun vain sopivan hölmö ja mielenkiintoinen nainen sattuu tämän miehen kohdalle. Onneksi niitä on enää harvassa...
"Hän on naimisissa rakastamansa naisen kanssa ja häntä ei vaihdeta. Sinun tilallesi saattaa hyvinkin tulla joku muu milloin tahansa kun vain sopivan hölmö ja mielenkiintoinen nainen sattuu tämän miehen kohdalle. Onneksi niitä on enää harvassa..."
..huvittavia lukea nää jotka kuvittelee täällä kirjottavansa OMAN kolmiodraamansa jollekin osapuolelle : DD..
mikään hätävara. Kyllä mä ihan elän tässä sinkkuelämää ja teen mitä tykkään.
Ei hän ole koskaan kohdellut mua huonosti, päinvastoin todella hyvin. Paremmin kuin yksikään sinkkumies ketä olen tapaillut.
Mistä sinä tiedät että hän rakastaa vaimoaan? Tunnetko hänet kenties? Ei sormus tai paperi tuo rakkautta. Väittäisin että on todennäköisempää että vaimo menee vaihtoon kun että minun tilalleni tulisi joku muu.
vai meneekö... miksihän sitten yhä ruikutat kakkosena täällä!
kiva, että sulla on mukavaa. Mutta suuria johtopäätöksiä teet ilmeisen pienellä aivokapasiteetillä!
Miks sä oot niin katkera?
Hei musta toi sun kirjotus oli hyvä ja mä arvostan sua,kun sanoit,että ette lähteneet pettämään tai olleet seksisuhteessa! Nostan hattua ja eka kakkosen kirjoitus,jossa edes hetken miettii sitä kolmattakin osapuolta ja muita ihmisiä,kuin vaan omaa napaansa!
Mutta olen sitä mieltä näin itse vaimona,että et voi rikkoa mitään toisten liittoa..Sen tekee mies ja jos olette rehellisiä,niin silloin vaimokin saa ehkä oikeaa rakkautta vielä,sillä nythän hän saa mieheltään paskaa osakseen!
Sulle antaisin yhden neuvon: Kerro miehelle tuntees ja pistä se seinää vasten. Elikkä tiukkana,että joko vaimo,tai sinä ja sitten vasta,kun ero on selvä,niin olet vasta hänen..Siinä sitten oikeesti näät onko se tosissaan. Ja vaimolleenkin oikeudenmukaisempaa,kuin valheessa eläminen!
Muista että älä ryhdy ukon kanssa mihinkään,ennekuin on siis eronnut. Jos useemmat naiset näin tekis,niin paljolta kärsimykseltä säästyttäis tässä elämässä.
Toisaalta on mahdollista,että hän vedättää sua,koska se sopii hyvin just tollasille ukkomiehille,mutta jos tunteet ovat aidot molemmin puolin,niin jokainen voittaa,myös vaimo loppupeleissä.
Jos mies on tosissaan,niin mikään ei estä häntä silloin olemasta vaimolleen rehellinen ja jättämästä häntä.
Jos on taas selkärangaton valehtelija,niin tuskin sellasta miestä itsellesi haluisitkaan:) Koita tehdä viisaasti ja muista,että sä olet vain omista teoistasi ja tunteistasi vastuussa. Mies taas omasta perheestään ja petoksistaan-Tsempii..
Taas joku epätoivoinen nainen on mennyt miehen virittelemään lirkuttelu ansaan. Herranhan piti jo aikoja sitten erota siitä naisestaan, mutta kappas vaan menikin tämän kanssa naimisiin. Etkö sä tajua että sulle valehdellaan päin naamaa? Et sä edes ihan oikeasti tiedä rakastaako se mies sua, vai onko kaikki kakkapuhetta vaan. Toimit hyvänä kakkosena kun vaimon kanssa on tylsää. Muuten se "vaimo" olisi jo menneisyyttä vai?
Hän on kyllä monta kertaa kysynyt mitä sitten jos ja kun hän eroaa. Oltaisiko me yhdessä, vai mitä? Hän on kysynyt haluanko mennä hänen kanssaan naimisiin ja rakastanko häntä yhtä paljon kun hän minua. Minä en ole koskaan vastannut myöntävästi.
En usko että monikaan ihminen ihan heti lähtee liitosta toisen ihmisen matkaa. Kyllä sitä varmaan haluaa vähän miettiä ensin että onko se nyt ihan varmasti niin aitoa ja pysyvää rakkautta sen toisen ihmisen kanssa että kannattaa jättää oma vaimo, koti mahd. lapset ja kaikki ja lähte täysin tyhjän päältä uuteen suhteeseen.
KAVERIA VAIVAA YKS JUTTU ELI SE ETTEI SE OO PÄÄSSYT SUA PAINAMAAN. HETI KUN SUOSTUT SÄNKYPUUHIIN KAVERIN KAA , HÄN JÄTTÄÄ SUT RAUHAAN SILLÄ TAVOITE ON SAAVUTETTU
Niinkö luulet? Mä en ihan usko. Olis varmaan yrittänyt kahden vuoden aikana ainakin muutaman kerran jos sen perässä olis.
Kannattaa kertoa ennenkuin ehtivät hankkia lapsia, koska ero on siihen asti helpompi. Harmi ettet kertonut niistä aikaisemmin. Tuolla yläpuollella oleva vaimon kirjoitus oli reilu kaikkia osapuolia kohtaan ja helppo toteuttaa. Sillä tavalla saat sen lopullisen sinetin mitä kaipaatkin.