Olen täysin kyllästynyt nykyiseen tilanteeseeni,
Olen ollut suhteessa puoltoista vuotta miehen kanssa jolle odotan nyt lasta.
Tämä oli miehen unelmien täyttymys siis lapsen saanti(ilmeisesti unelmien täyttymys oli pikemminkin sitä ettei mulla ole enää elämää)...joskus aikoinaan kun phuimme lasten hankinnasta ja kerroin etten välitä enää hankkia lisää sillä onhan minulla jo yksi ja tiedän liiankin hyvin mitä on olla yksin lapsen kanssa...
Hän vakuutteli että hänen kanssaan asiat olisivat toisin ja hän olisi ymmärtäväinen sekä kestäisi esim mielialavaihtelut,lupasi olla tukena koko raskauden ajan ja paskat...
Sain kesällä tietää olevani raskaan ja punnitsin että pidänkö vaiko en,olihan elämäni jo helpottunut ensimmäisen täyttävän 4v,olin pystynyt matkustelemaan,käymään ulkona,työ asiat kunnossa...punnitsin ja punnitsin ja lopulta päädyin pitämään lapsen...
No tässä sitä ollaan,mies ei ymmärrä jos vaikka tiuskasen jotain jostain pienestä vaan lähtee heti baarin ovet paukkuen sillä hänellehän ei ääntä koroteta ja on sitten parista päivästä viikkon poissa,ilmoittaa kaikista menoistaan viime hetkellä ja on muka pari tuntia vaan jossain..sitten tulee soitto että ollaan tässä poikien kanssa vielä menossa jatkamaan baariin(yllätysyllätys) näin käy joka viikko...
Tiedän ystäviäni(miespuolisia) jotka luopuivat alkoholista ja tupakasta yhtälailla kuin nainenkin kun odottivat lastaan,se on minusta aika ihailtavaa.
Valitettavasti meillä ei näin ole vaan mies käy enemmän ulkona kun koskaan aikaisemmin tämän suhteen aikana...
Alkaa pikku hiljaa vituttaa koko tilanne ja se että tiedän ettei hän hyväksyisi minulta moista käytöstä esim lapsen syntyessä,vaan odottaa että situn kiltisti kotona suu supussa ja avaan jalkani käskystä tyyliin kun häntä huvittaa...vittu että voi vituttaa
En jaksa odottaa että tämä raskaus on ohi ja pääsen jatkamaan eteenpäin,mietin vaan jatkuvasti "oliko tämä elämäni pahin virhe"...miksi olin näin tyhmä???
Raskautta on vielä 2kk jäljellä ja tuntuu etten jaksa enää,en vain jaksa tätä paskaa ja pelkään että kaiken tämän jälkeen en osaa iloita lapsesta kun hän syntyy, se on itseasiassa pahin pelkoni että paskamaisen miehen takia kärsisin babybluesista...
-kiitos kaikille jotka jaksaneet lukea tilitykseni
Olen ollut suhteessa puoltoista vuotta miehen kanssa jolle odotan nyt lasta.
Tämä oli miehen unelmien täyttymys siis lapsen saanti(ilmeisesti unelmien täyttymys oli pikemminkin sitä ettei mulla ole enää elämää)...joskus aikoinaan kun phuimme lasten hankinnasta ja kerroin etten välitä enää hankkia lisää sillä onhan minulla jo yksi ja tiedän liiankin hyvin mitä on olla yksin lapsen kanssa...
Hän vakuutteli että hänen kanssaan asiat olisivat toisin ja hän olisi ymmärtäväinen sekä kestäisi esim mielialavaihtelut,lupasi olla tukena koko raskauden ajan ja paskat...
Sain kesällä tietää olevani raskaan ja punnitsin että pidänkö vaiko en,olihan elämäni jo helpottunut ensimmäisen täyttävän 4v,olin pystynyt matkustelemaan,käymään ulkona,työ asiat kunnossa...punnitsin ja punnitsin ja lopulta päädyin pitämään lapsen...
No tässä sitä ollaan,mies ei ymmärrä jos vaikka tiuskasen jotain jostain pienestä vaan lähtee heti baarin ovet paukkuen sillä hänellehän ei ääntä koroteta ja on sitten parista päivästä viikkon poissa,ilmoittaa kaikista menoistaan viime hetkellä ja on muka pari tuntia vaan jossain..sitten tulee soitto että ollaan tässä poikien kanssa vielä menossa jatkamaan baariin(yllätysyllätys) näin käy joka viikko...
Tiedän ystäviäni(miespuolisia) jotka luopuivat alkoholista ja tupakasta yhtälailla kuin nainenkin kun odottivat lastaan,se on minusta aika ihailtavaa.
Valitettavasti meillä ei näin ole vaan mies käy enemmän ulkona kun koskaan aikaisemmin tämän suhteen aikana...
Alkaa pikku hiljaa vituttaa koko tilanne ja se että tiedän ettei hän hyväksyisi minulta moista käytöstä esim lapsen syntyessä,vaan odottaa että situn kiltisti kotona suu supussa ja avaan jalkani käskystä tyyliin kun häntä huvittaa...vittu että voi vituttaa
En jaksa odottaa että tämä raskaus on ohi ja pääsen jatkamaan eteenpäin,mietin vaan jatkuvasti "oliko tämä elämäni pahin virhe"...miksi olin näin tyhmä???
Raskautta on vielä 2kk jäljellä ja tuntuu etten jaksa enää,en vain jaksa tätä paskaa ja pelkään että kaiken tämän jälkeen en osaa iloita lapsesta kun hän syntyy, se on itseasiassa pahin pelkoni että paskamaisen miehen takia kärsisin babybluesista...
-kiitos kaikille jotka jaksaneet lukea tilitykseni
Vastaukset 4
Vanhimmat
en voi edes kuvitella miltä sinusta tuntuu :/ Koita jaksaa.. =) Toivon, että asiat kääntyy parhain päin
voi sua mun käy niin sääliksi sua kun joudut elämään tuollaisessa tilanteessa.Luulen että vauvasi isä pelkää hänelle tuntematonta asiaa eli vauvan odotusta ja vauvaa.Jonka vuoksi hän hukkuttaa baariin pelkonsa kun ei rohkeus kohdata tuntetomatonta uutta asiaa kotona jonne hän kuuluisi.Hän ei ehkä luvatessaan hänen kanssaan on toisin tajunnut mitä se vauva juttu kaikkinensa on käytännössä.Joten mielestäni sinun kannattaisi keskustella asiasta ja hälventää hänen pelkojaan että ei se maailma kaadu ja pysähdy vauvan tuloon vaan se on elämän rikkaus ei rasite.Niin ehkä sitten miehes tajuais jäädä kotiin.Ja mikälli ei tajua niin sinuna miettisin vaihtoehtoa ilman sellaista miestä joka pelkää vastuuta uudesta ihmisestä. Voimia sinulle ja muista vauvas on täysin syytön tilanteeseesi joten nauti vauvastasi sillä on hän edelleen se elämän rikkaus ei rasite.
Hei sinä siivetön enkeli..
Olen kokenut saman...rakastuin tulisesti ja kuukausia mennen, halusimme lapsen, vaikka hälytyskellot soivat..en kuunnellut niitä..
Syntyi poika joka on nyt kohta 19v, hän on todella sydäntäni lähellä...meni vuosia ja joka vuosi hän käyttäytyi kuten sinun kaverisi, olin aivan masentunut monta kertaa..rakastin ja rakastin..kuulin erään työkaverini sanat "kun risti painaa kovemmin, rakasta lujemmin"..itkin..
Syntyi tyttö ja toinen, valillä keskenmeno joka oli raskas..
Kunnes, yhtenä kesä iltana en enää jaksanut niitä menoja ja vastoinkäymisiä..aika pysähtyi..olin pyytänyt yhtä vuotta jolloin en tarvitsisi murehtia, itkeä ja pelätä..sitä ei tullut koskaan ja heräsin...vaihtoehdoista hain eron, olin jo kaksi kertaa hakenut ja nyt sen toteutin..hän ei edes uskonut, kun oli kännissä kotona jouluna..Tammikuulla hänet karkoitin kotoa ja maksoin ulos..istuin keittiön pöydän edessä ja huokaisin..enää ei pelkoa, ei ivallista naurua eikä sitä vallankäyttöä jota hän käytti..mitä enemmän reagoit hänen menemisiin, hän kokee sen positiivisena eleenä ja ajattelee, että noin paljon välität. Hän ei näe tuskaasi vaan nauttii siitä. Se on vallankäyttö jota hän käyttää sinua kohtaan. Lähde tuosta tilanteesta ja näytä kuinka voit hänet jättää, vaikka sattuu, tee se! Tiedän, hän ei muutu jos et tee elettä siihen!
Nyt olen onnellinen, 3 v erosta ja 3 onnellista lasta, jotka ymmärsivät eroni. Vanhin tyttöni kysyi, miksi et aiemmin ottanut eroa? Siinäpä se!
Mieti rakas ystäväni, haluatko olla onnellinen ja saada arvostus jota tarvitset? Pääset tästä yli, uskon sen ja jaksat lapsesi kanssa parhaiten. Saat tukea ja apua jos vain haet.
Jos haluat minulta tukea, laita yhteystiedot..
T:Siniperho
Hei,
Kiitos paljon sanoistasi ja siitä että jaoit myös oman tarinasi.
Elämä ei todellakaan ole helppoa kun siihen liitetään tunteet ja lapset.
Rankkoja aikoja on varmasti luvassa mutta eiköhän tästä kaikesta selvitä,välillä vaan on niin epätoivoinen olo ja tuntuu että on jotenkin epäonnistunut elämässä kun 24v on kahden lapsen äiti ja koulutuksen jättänyt kesken jo kerran aikaisemmin ja olisi ollut tarkoitus nyt ensi vuonna hakea yliopistoon vihdoin viimein kun esikoinen jo sen verran iso nyt että opiskelustakin tulee jotain...
Epätoivoa herättää kun katson ystävieni elämää,miten helppoa se on ja miten helppoa omani oli kun minulla oli vain yksi lapsi.
Olihan entinen mieheni kuitenkin sen verran super mies että vaikkei ollut lapseni biologinen isä niin hän edelleen näkee lasta säännöllisesti eromme jälkeen.
Nykyiseni taas ei edes auta hoidossa ja vain pari kertaa on puolentoista vuoden aikana esim vienyt lasta puistoon ja silti meidän tulisi elää kuin perhe?
Tiedän että kun lapsi syntyy niin hän ei varmaan koskaan jää edes oman lapsensa kanssa kotiin jotta minä pääsisin hengähtämään,sen tiedän että hän tulee olemaan kokoajan menossa ja varsinkin jos eroamme on hän kokoajan jossain eikä lasta näe kuin ehkä pari tuntia viikossa koska ei halua että minulla olisi hetkeäkään omaa aikaa.
Monesti syytän itseäni omasta typeryydestäni sillä olisihan minulla ollut myös toinen vaihtoehto ja sain jopa lisäaikaa aborttiin 20vko asti mutta siihen mennessä hän oli hyvin onnistunut puhumaan pääni ympäri ja päätin pitää lapsen...
Hän nauttii nyt tästä ajasta syvästi sillä mahani on valtava ja en pysty tekemään mitään tai menemään minnekään...ennen häntä aina vaivasi miesten katseet jne ja se että jatkuvasti kehuttiin menin minne tahansa.
Hän haluaa että tulisin nyt heti uudestaan,syyn voinkin jo arvata.
Ja että tulen aina olemaan hänen vaikka ero tulisikin niin olen silti hänen...sairasta!!!
Mietinkin että halusiko hän lasta vai halusiko vain tuhota minun elämäni?
Aina kun olemme erossa on hän niin surkeana,ei käy kuin töissä ja heti kun palaamme taas yhteen hän alkaa käymään ulkona ja on kokoajan menossa..en ymmärrä logiikkaa siinä..
Muutenkin on aika loukkaavaa että toinen bilettää aamun pikkutunneille asti kun itse joutuu olemaan kotona 9kk ja luopumaan kaikesta "hauskasta"..luulisi sen verran kunnioittavan sitä että toinen on valmis kantamaan lasta(ei ole helppoa),synnyttämään,valvomaan yöt etc että voisi edes itsekin pistää tikkua ristiin mutta sellaiselle kusipäälle se että on "pannut raskaaksi" on tarpeeksi...