Kysymys kuuluu siis näin:
Kun tapailet tai seurustelet kuvitteletko tai muovaatko tulevaisuudensuunnitelmia naisen kanssa? Onko tulevaisuuden ajatteleminen jonkinlainen "totaalisen ihastumisen tai rakastumisen" merkkipaalu?
Ja entä jos et ajattele? Tarkoittaako se mitään, vai onko nainen sillon vain semmoinen välietappi ja yksinäisyydenpoistaja?
Itse seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa joka vastaa kysymykseen näetkö meille tulevaisuutta "emmä tiiä". Pitäisiköhän tässä olla huolissaan?
Kun tapailet tai seurustelet kuvitteletko tai muovaatko tulevaisuudensuunnitelmia naisen kanssa? Onko tulevaisuuden ajatteleminen jonkinlainen "totaalisen ihastumisen tai rakastumisen" merkkipaalu?
Ja entä jos et ajattele? Tarkoittaako se mitään, vai onko nainen sillon vain semmoinen välietappi ja yksinäisyydenpoistaja?
Itse seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa joka vastaa kysymykseen näetkö meille tulevaisuutta "emmä tiiä". Pitäisiköhän tässä olla huolissaan?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Emmä tiä voi tarkoittaa että mietintäprosessi on vielä niin kesken, että ajatuksiaan ei osaa muotoilla sanoiksi.
Kun en tunne miestäsi ja hänen älyllistä kapasiteettiaan, on vaikea sanoa mitä se hänen tapauksessaan tarkoittaa. Pahimmillaan kyse on siitä että kaverin kyvyt eivät riitä tulevaisuuden miettimiseen.
Luulisin että siltä sitä kapasiteettia löytyy. Jätin sen nyt eilen miettimään tätä asiaa ja kömmin kotiin nukkumaan. Meillä on ollut aika raskas tie takana tähän suhteeseen ( vuosi pyöriteltiin toisiamme ennen kuin ruvettiin seurustelemaan ja nyt on 3 kk takanapäin ). Tiedän että se ei ole paljoa, mutta en halua taikka pysty olla miehen kanssa joka ei tiedä mitä minusta haluaa. Tykkään hänestä paljon, ehkä liikaakin ja kun tunnen itseni, niin en voi jatkaa jos haluamme ihan eri asioita. On vähän epätoivonen olo. :(
Se "emmä tiiä" voi johtua tosiaan aika monesta syystä. Ehkä kyse on siitä, että mies ajattelee kysymystä niin pitkällä tähtäimellä, että miettii että suhteen ekat kriisit tulevat vastaan vasta myöhemmin ja sitten sen todella näkee onko yhteistä tulevaisuutta. Tai entä jos hänellä on huonoja kokemuksia siitä, että naiset ovat yllättäen lähteneet suhteesta, ja hänestä on tullut on varovainen heittäytymään liian luottavaiseksi tulevaisuuden suhteen. Tai sitten hän vain on päivä kerrallaan-tyyppiä.
Mitä jos asettaisit kysymyksen vähän toisin: oletko miettinyt millaista meidän yhteinen tulevaisuutemme voisi olla? Tuossa on tietty ero kirjoittamaasi verrattuna.
Hän on kaksi pidempää suhdetta takana, ja ymmärtääkseni ei ollut mitään tällaisia äkkilähtemisiä. Itse olen ihan tuuliviiri ja olen ollut se joka juoksee pakoon kun on tullut vaikeaa. Ja saattaapi olla että tämä on taas näitä minun panikoitumisia, mutta en osaa seurustella miehen kanssa joka ei tiedä yhtään mitä haluaa. Tässähän on suurena mahdollisuuksena se että allekirjoittaneessa on vika, ei missään muualla ja onnistun taas omalla jääräpäisyydelläni pilaamaan kaiken.
Tietääkö tuo miehesi noista tuuliviiri-liikkeistäsi? Ehkä se on yksi syy varovaisuuteen. Itse olen sen verran parkkiintumaton, että suojaisin itseäni olemalla rakentamatta mitään suuria pilvilinnoja ennen kuin todella voin luottaa toiseen, ja se ottaa aikaa.
Lukaise vielä uudelleen se mitä kirjoitin kysymisestä vähän eri tavoin. Itsestäni voin ainakin sanoa että kun ihastumisvaihe on päällä, niin mietin paljonkin millaista meillä ***voisi*** olla esim. yhdessä lomalla, kuvittelen meille perheen jne. vaikka en vielä todellakaan uskalla sanoa edes itselleni että näkisin faktana meillä yhteisen tulevaisuuden.
Tietää kyllä, on ennenkin joutunut kokemaan niitä, mutta tietää myöskin että mun tuuliviirit johtuu epävarmuudesta. Mies tietää myöskin hän on mulle ensimmäinen kunnollinen suhde ( sellainen missä antaisin 110 prossaa ) ja mietin että tuoko se paineita. Mitä luultavammin.
Ymmärrän mitä eroa tarkoitat sillä erilailla muotoilulla kysymyksellä ja tosiaan se mun kysymys kalskahtaa omiinkin korviin nyt kun sitä miettii. Mutta luulen että eilisestä keskustelusta se tajus sen pääpointin. Tässä sitä nyt taas venaillaan vastauksia ja tehdään kärpäsistä härkäsiä. Eipä sitä ihminen perusluonnolleen taida mitään mahtaa, mutta voisin pikkuhiljaa alkaa rajottaa. :)
Jos ylipäätään ajattelee omaa tulevaisuuttaan, ei voi välttyä ajattelematta tulevaisuuttaan potentiaalisen kumppanin kanssa. Kuulemani mukaan on myös ihmisiä, jotka elävät niin vahvasti hetkessä, etteivät uhraa ajatuksia huomiselle, mutta he lienevät pieni vähemmistö.
Jo ensimmäisen kuukauden aikana muodostuu jonkinlainen käsitys siitä, millaista elämä kyseisen henkilön kanssa voisi olla. Yleensä alkaa hirvittämään, kun ajattelee mitä seurustelu tarkoittaisi omien suunnitelmien kannalta.
Tuo "Emmä tiiä" on käyttökelpoinen vastaus moneen kysymykseen. Tässä tapauksessa se saattaa tarkoittaa, että mies ole vielä muodostanut minkäänlaista kuvaa tulevaisuudestaan sinun kanssasi (prosessi kesken, kuten joku jo ehdottikin) tai sitten hän ei vielä halua keskustella tulevaisuudesta kanssasi (esim. koska tuttavuus on liian tuore). Antautuminen tuollaiseen keskusteluun voisi olla kohtalokasta, koska tuollaisessa keskustelussa paljastaa väkisinkin useita korttejaan, jotka tuttavuuden alkutaipaleella on hyvä pitää piilossa.
Tietysti se voi myös tarkoittaa, ettei mies tosiaan tiedä. Tällöin hän ei luultavasti tiedä mitään oikein mistään.
Niin sitäpä minäkin mietin, että kyllä se tulevaisuudenkuva väkisinkin muodostuu ainakin osittain.
Luulempa vaan että herran "emmä tiiä" tarkoittaa sitä että ei haluais vastata, koska joko se pelkää asettaa itsensä alttiiksi tai että se ei halua loukata mua. Aiemmin puhuttiin tästä silloin kun tapailtiin, hänen vastaus oli "no kai mä sun kanssa vuoden tai kaksi voisin olla ihan helposti, mutta sit sen jälkeen en tiedä". Silloin annoin kyseisen tyypin mennä, mutta hän tuli parin viikon päästä takaisin ja kertoin haluavansa olla mun kanssa, ei kenenkään muun. Olinpa hölmö ja naiivi kun onnellisesti myönnyin hänen tyttöystäväkseen.
Hm-hm.. Enkä nyt todellakaan sano että kyseinen mies olisi tehnyt mulle mitään väärin.. minähän se tässä olen joka mokailen, kun en pysty pitämään näppejäni erossa.
tuosta niin huolestunut kannata olla. Yleensä emmä tiiä tarkoittaa sitä, ettei ole mitään suunnitelmia tulevaisuuden suhteen tai että tietää ettei halua tulevaisuutta kysyjän kanssa, muttei oikein halua päästää vielä irtikään.
Huolestunut mä olisin vain siitä, että antaisin miehelle kaikki "valtuudet" päättää suhteen tulevaisuudesta. Sulla on ihan samanlaiset valtuudet kuin sillä miehellä muokata suhdettanne haluamaksesi. Eli jos sä haluat esim. avioliittoa miehen kanssa, niin silloin sä voit sanoa suoraan vaikkapa, että mä jatkan tätä suhdetta vain, mikäli se johtaa avioliittoon. Tietty kannattaa miettiä, että millä tavoin ja missä yhteydessä tuon asian ilmoittaa. Kyse on sun elämästä ja siksi miehen on hyvä tietää, mitä sä haluat. Jos se ei halua samaa, niin sitten ei. Kertomalla miehelle mitä sä haluat ilman, että sä vaadit sitä täyttämään sun toiveitasi on mun nähdäkseni oikea tapa edetä suhteessa. Kaikkihan on vapaaehtoista elämässä.
Olin joskus sokkotreffeillä. Jo ensimmäisenä iltana leikkimielisesti puhuimme tulevaisuudensuunnitelmistamme. Ihmisen haaveet kun kertovat hänestä paljon.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne jo siinä vaiheessa olisi sovittu toteuttaa. Tutustuminen ja rakastuminen on pitkä prosessi. On silkkaa itsensä ja kumppaninsa huijaamista vaatia tai luvata esimerkiksi avioitumista tulevaisuudessa. Voi korkeintaan kertoa, että toivoisi tulevaisuudessa avioituvansa, jos kaikki menee nappiin.
Tosin jos minulta joku olisi jo ensi metreillä vaatinut lupauksia tulevaisuudesta seurustelun jatkamisen ehtona, olisin jättänyt kyseisen naisen siltä seisomalta. Todella pelottava kontrollifriikkihän sellainen on.
ei ensitreffeillä eikä vielä toisillakaan kannata avioliitosta puhua. Mutta toi ap. tapaili seurustelukumppaniaan vuoden verran, minkä jälkeen alkoivat sitten seurustella (melko pitkä tapailujakso) ja muistaakseni ovat nyt seurustelleet 3kk. Kyllä mun mielestä tossa vaiheessa jo voi puhua avioliitosta. Jos miehellä on erilaiset tulevaisuudensuunnitelmat kuten että hän ei halua avioliittoa, niin eikö se olis hyvä tietää jo tuossa vaiheessa? Montako vuotta sitä pitää tapailla/seurustella, ennen kuin voi puhua avioliitosta sun mielestäsi?
.. vielä avioliittoon, ei ei. Mutta kuitenkin haluaisin tästä sellaisen turvallisella jalustalla olevan suhteen, jonka vuoksi kumpikin olisi valmis tekemään kompromisseja ja osoittamaan että kestetään se mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voitaisiin vaikkapa suunnilla matkaa kesälle ja niin pois päin. Siihen lähinnä tuolla tulevaisuuteen liittyvällä kysymyksellä tähtäsin, että onko mies tosissaan vai ei? Itse en suunnittele tai haaveile tulevaisuudesta, jos en aidosti ole kiinnostunut miehestä.
On paljon helpompaa erota tässä vaiheessa, jos nyt käy ilmi että kummatkin kaivataan eri asioita. Kaipa tämä on jonkinlaista itsesuojelua. Harmillista vaan, luulin että löysin sen mitä olen etsinyt. :/
Minusta 3 kuukauden seurustelu on todella lyhyt aika. Silloin ainakin minun suhteeni olivat vielä ensihuuman vallassa, eikä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia nähdä tulevaisuutta mahdollisesti varjostavia ongelmia.
Ensinnäkään minä en puhuisi halaistua sanaa kihloista tai naimisiinmenosta ilman yhdessäasumista. Pari vuotta saman katon alla kun testaa suhdetta kummasti. Ihan sama, vaikka oltaisiin tunnettu 20 vuotta. Ei siitä voi päätellä, paljonko toisen tavat alkavat ärsyttää.
Toisaalta, voihan sitä luvata vaikka mitä ja toteuttaakin ne. Pari vuotta aviksessa, muksu, ero, elarit ja hämmästys, miten tässä näin kävi? Näitähän riittää...
Mä en asuis vuosia miehen kanssa puhumatta omista suunnitelmista ja päämääristäni. Eihän siinä olis mitään järkeä. Eihän se, että haluaa suhteen johtavan avioliittoon vielä merkitse sitä, että se sinne johtaa. Voihan siinä välissä sattua yhtä sun toista, mutta onhan se tärkeää tietää, että onko miehellä samanlaiset tavoitteet ja arvot kuin itsellä. Ja yhtä tärkeää on se, että mies tietää naisen tavoitteet ja osaa sen mukaan toimia: joko todeta että omat tavoitteet ovat samanlaiset tai toisenlaiset kuin naisella tai että ei usko haluavansa samoja asioita juuri sen naisen kanssa.
Monet naiset jakavat mielipiteesi ja monet miehet minun. Ihmekös sitten, että on pilvin pimein vuosikausia kihloissa olevia pareja. Miehet ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja naiset odottavat malttamattomasti suhteen kehittymistä. Mies päinvastoin olisi tyytyväinen, kun mikään ei ikinä muuksi muuttuisi.
Kiireellä naimisiin haluavat vain naisensa tunteista epävarmat ja mustasukkaiset miehet. He kun uskovat sillä sitovansa naisen itseensä.
puhuminen ei mun tietääkseni merkitse vielä kihlausta ja avioliitton lupautumista. Mä en ole kiinnostunut semmoisista herkistä jänishousumiehistä, joilla menee pupu pöksyyn pelkän avioliitto-sanan kuullessaan. Enkä mä muuttaisi edes yhteen miehen kanssa, jonka arvoihin avioliitto ei kuulu.
Onhan se nyt kumma juttu, jos naiselle tärkeää asiaa eli avioliittoa ei saa edes mainita miehelle. Miehen varaan ei kannata suhteen kehittymistä välttämättä jättää. Tarkoitan just noita mainitsemiasi vuosikausia kihloissa -suhteita. Sehän on käytännössä aivan sama asia kuin avoliitto. Eli sun systeemi ei toimi ainakaan paremmin kuin mun, naisen kannalta katsoen.
En minäkään halua kiireellä naimisiin, mutta en myöskään tarvitse vuosia aikaa tietääkseni haluanko jonkun miehen kanssa naimisiin vai en. Ihmisen oppii tuntemaan puolessa vuodessa, mutta laittaisin siihen vielä ekstraa puolesta vuodesta vuoteen. Sen pidempään en alkaisi hääkelloja odottamaan.
Voihan sitä naiset avioliitosta puhua ja miehet naisten mieliksi lupailla yhtä sun toista. Reiluahan se ei missään nimessä ole. Siinä olet oikeassa, että sinun viritelmäsi toimii paremmin naisten kannata. Mutta tässä kohtaa intressit eivät aina kohtaa ja kun miehet eivät kuitenkaan halua eroa, alkaa vedättäminen.
Minulla on yksi tuttavapariskunta, jotka ovat olleet yhdessä lähes 20 vuotta, eli teinistä asti. He erosivat kaksi kertaa. Ensin, kun mies ei halunnut lasta. Puolen vuoden erillään asuminen kypsytti mielenmuutoksen. Sama juttu kävi naimisiinmenemisen kanssa. Taas eri osoitteeseen ja kohta jo putosi hääkutsu minunkin postilaatikostani. Ei kaverini naisesta eroon halunnut, mutta ei avioliittoa eikä lastakaan. Tosin jos minä olisin se nainen, minua kiusaisi loppuelämäni ajatus, ettei mies halunnut naimisiin vaan tuli pakotetuksi.
Toivotan sinulle parempaa onnea, että löydät miehen, joka omatoimisesti haluaa samoja asioita kuin sinäkin. Se kun tekee elämästä helpompaa.
Kai tuo on aika yleistäkin, että mies menee naimisiin jotta ei menettäisi naista. Eikös sullakin ollut semmoinen tilanne, että naisesi halusi naimisiin mutta itse epäröit? Monille miehille naimisiin meneminen ei ilmeisesti merkitse yhtä paljon kuin naisille tai sitten heillä on pelkoja asian suhteen.
Vedättämisestä sen verran, että jos mies kuitenkin haluaa olla nimenomaan tietyn naisen kanssa jopa niin paljon, että lupailee naiselle yhtä sun toista eikä aikomuskaan ole pitää lupauksia, niin jos hän nyt sitten kuitenkin naisen uhkavaatimusten seurauksena suostuu avioliittoon, niin sehän on merkki siitä että hän todellakin haluaa olla sen naisen kanssa. Mieluummin kuin menettää naisen. Mä en itse kylläkään haluais joutua tuommoiseen tilanteeseen. Tunnen kyllä monta vastaavaa tapausta ja ihan onnellisilta pariskunnilta vaikuttavat.
Enpä usko, että jos nainen ottaa puheeksi avioliiton, niin se karkottaisi hyvän miehen pois joka välittää naisesta, ellei tällä sitten olisi jotakin periaatteellista vastustusta avioliittoa kohtaan. Mikä mies se semmoinen olis? Vai väitätkö, että jos vaimosi olisi puhunut avioliitosta vuoden seurustelun jälkeen, niin olisit jättänyt hänet siitä hyvästä?
Tiesin toki, että Rouva Ratikka halusi naimisiin. Minä ajattelin aina meneväni naimisiin, muttei minulla mikään hoppu ollut. Pelkäsin, että vanha vitsi kissan naimisesta lehmäksi pitää paikkansa. RR oli hyvä vakuuttelemaan, koska sitten uskaltauduin kosimaan ja muutamassa kuukaudesa olimme naimisissa. Ja RR:n kunniaksi täytyy sanoa, ettei mikään muuttunut. Toisenlaisiakin esimerkkejä tuttavapiirissä on runsaasti. Jotkut ovat jo ehtineet erotakin.
Minä väitän, että miehille naimisiin meneminen merkitsee vähintäänkin yhtä paljon kuin naisille. Harkinta on osoitus siitä, että liiton todellakin toivotaan kestävän. Naiset säntäävät helposti naimisiin ja hakevat eron yhtä sähäkästi, ainakin tilastojen valossa.
hoputtomuus avioliiton suhteen on seurausta pelosta, että nainen muuttuisi häiden jälkeen. Näinhän se on varmaankin melkein kaikkien niiden miesten kohdalla, jotka eivät halua naimisiin. Ethän sinäkään halunnut hoppuilla, mikä kuulostaa lähinnä tekosyyltä. Olisit halunnut siirtää häitä hamaan tulevaisuuteen, jolloin olisit ollut muka varma siitä, ettei nainen muutu. Järjellä ajateltuna olisit varmasti ymmärtänyt, että ei se muutaman lisävuoden tai useammankin lisävuoden avoliitossa asuminen mitään uutta vallankumouksellista paljastaisi ihmisestä. Kyllähän ihminen muuttuu jos on muuttuakseen oli avoliitossa tai avioliitossa. Eikä kukaan ihminen pysy muuttumattomana.
Etkö ole ajatellut sitä, että eikö RR:ää vaivaa se, että sai käyttää niin paljon vakuutteluja saadakseen sinut avioitumaan kanssaan? ;)
Avioliitto merkitsee miehille ehkä enemmänkin kuin naisille tietyssä mielessä: miehet pelkäävät suunnattomasti epäonnistumista, mitä avioero heille merkitsee. Aivan kuin avoero olisi pienempi epäonnistuminen... Sitä vaan ei ehkä tarvitse muille ihmisille niin paljon selitellä...
Naiset tosiaankin säntäävät naimisiin liian helposti VÄÄRIEN miesten kanssa. Sinänsä mun mielestä vuoden parin tuntemisen jälkeen naimisiin meneminen ei ole millään lailla säntäämistä.
Jännä juttu muuten: Miehet pelkäävät, että nainen muuttuu ilmestyskirjan pedoksi ja naiset uskottelevat itselleen, että mies muuttuu naimalla paremmaksi.
Minä muuten olen omasta itsestäni aivan varma, että varmuus toisesta lisääntyy vuosien saatossa, joten vitkuttelu kannattaa.
En minä muuten niin pitkään vitkutellut, että RR olisi alkanut mitään epäilemään. Tiesihän hän jo entuudestaan, että vitkuttelin edellisen avovaimoni kanssa seitsemän vuotta. Ja siitä tulikin mieleeni, että avoero ei tuntunut laisinkaan niin kauhealta kuin avioero nyt tuntuisi. Minulle avioliitolla on niin paljon symbolista arvoa.
Saas nähdä, millaisella aikataululla onnistut naimisiin hankkiutumaan. Joko on mies valittu?
Jos mies kerran uskoo, että avioliitolla on niin suuri valta naiseen, että se muuttaisi hänet ilmestyskirjan pedoksi, niin ilmeisesti hän kykenee mieluummin elämään suuressa 'epärehellisyydessä' kuin valitsemaan rehellisyyden? Ajatella, jos mies kykenee ainoastaan ja vain olemalla avioitumatta pitämään naisen ihmismäisenä, niin kuinka hän pystyy semmoisen epärehellisellä ja huteralla pohjalla olevan naisen kanssa ylipäätään elämään? :) On siinä suuri valta sekä miehellä että avioliitolla. Missä on luottamus naiseen ja naisen rehellisyyteen, voimaan ja kykyyn olla mitä on instituutioista huolimatta? Miten ihmeessä edes olit aina muka ollut sitä mieltä, että menet avioon, jos avioliitolla oli mielestäsi noin suunnaton mahti naiseen? Vai oliko uskosi naisiin todellakin niin heikolla pohjalla? Tämähän alkaa vaikuttamaan siltä, että mies vs. avioliitto on kuin sankarin taistelu lohikäärmettä vastaan. ;)
Ei mulla ole mitään aikatauluja avioliiton suhteen. Ei haittaa, vaikken koskaan avioituisi, mutta jos löydän sopivan miehen, niin tottakai avioidun, tai sitten mies ei olekaan mulle sopiva.
Olen kuullut ja lukenut niin paljon murheellisia esimerkkejä, että vähemmästäkin muutuin varovaiseksi. Kuinka monta kertaa minulta on ravintolassa kysytty, että mitä ukkomies siellä tekee, jos ei ole vieraisiin menossa? Eli naiset uskovat, että avioliitto kunnollistaisi miehen. Että papin aamen saisi paremmin kotona viihtymään. Tai että mies jotenkin muuten muuttuisi siistimmäksi tai vastuuntuntoisemmaksi. Ja kun näin ei käykään, nainen pettyy. Sitten alkaa nalkutus, pihtaus jne...
Edellisen johdosta miehissä elää uskomus, että nainen on mukavampi, kun tavoittelee avioliiton satamaa. Tiedä sitten, kumpi on suurempaa epärehellisyyttä: Naisen varpaillaan pitäminen vai se, että nainen teeskentelee mukavampaa kuin oikeasti onkaan. Ja sen selvittämiseen vitkuttelu on oiva apuväline.
Minä aina uskoin, että lopulta löydän kauniimman puoliskoni. Tosin monta kertaa piti onneaan kokeilla ja monta vuotta vanheta, ennen kuin alkoi tuntumaan siltä, että tässä se nyt voisi olla.
ihan piruuttani.
Mikä siinä avioliitossa on sitten se juttu, että niin monet naiset siihen pyrkii?
Jos kaksi ihmistä lyö hynttyyt yhteen, niin mihin sitä instituutiota tarvitaan?
Mulla ei ole asiaan kovinkaan vahvoja kantoja, mutta mielenkiintoista olis tietää, mikä nimenomaan siitä avioliitosta tekee naisten mielestä niin tavoiteltavan parisuhteen muodon.
vetää tästä: "Kuinka monta kertaa minulta on ravintolassa kysytty, että mitä ukkomies siellä tekee, jos ei ole vieraisiin menossa? Eli naiset uskovat, että avioliitto kunnollistaisi miehen." semmoinen johtopäätös, että naiset teeskentelisivät mukavampaa kuin oikeasti ovat, jotta saisivat "huonon" miehen menemään naimisiin, josta tulisi sitten kuin simpsalapim kunnollinen mies sille ei niin mukavalle naiselle. Melko monimutkainen ajatteluvyyhti tuo tuommoinen. Eivät edes naiset kykene moiseen. =)
Mutta joo, onhan se mukavaa muuttaa entinen käsitys pupupöksyhousuista lohikäärmettä vastaan taisteleviksi sankareiksi! Kiitos tästä sulle. :)
Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi tuosta, että liian moni mies luulee voivansa muuttaa miehen haluamansa kaltaiseksi. Osa syy tuohon on varmaankin naisen tilapäinen 'mielenhäiriö' ihastuksen ja rakastumisen aiheuttamien aivomyllerrysten seurauksena. Kuitenkin naisten tulisi viimein oppia se, että aasista ei hevosta saa ei sitten millään. Ja vaikka risteytyisikin aasin kanssa, niin ei niistä lapsistakaan mitään hevosia tule.
Mies pitää ihan turhaan naista varpaillaan. Se on ihan verrattavissa pihtaamiseen naisen puolelta. Yhtä hieno ja toimiva menetelmä parisuhteessa.
Saanko kysyä, että huomasitko todellakin vasta seitsemän avoliittovuoden jälkeen, että avovaimosi ei olekaan aviovaimomateriaalia? Entäpä jos olisit nykyisen naisesi kohdalla pitänyt häntä seitsemän vuotta varpaillaan? Ehkä hänkin olisi osoittautunut ei niin mukavaksi naiseksi siinä vaiheessa..?
on suhde, jossa takaovi jätetään raolleen. Avioliitostakin tottakai pääsee suht helpostikin eroon, mutta lähtöasetelma on eri. Avoliittoon lähdetään asenteella: katsotaan nyt mitä tästä tulee. Avioliittoon mennään huomattavasti vakavammalla asenteella. Ei niin, että mä tykkäisin että suhteessa ei saisi olla hauskaa, päin vastoin.
Mun uskoni mukaan avioliitto solmitaan Jumalan ja lähimmäisten edessä. Se on sen sitoutumisen, mikä kahden ihmisen välillä on jo ennen avioliittoa, vahvistamista ja ilmaisemista rakkaiden ihmisten edessä. Se on näkymättömän siteen tulemista näkyväksi. Se on loppuun asti menemistä.
Jotkut tykkäävät mieluummin jättää asiat puolitiehen.
Tuli mieleen yksi ajatus Jumalasta ja avioliitosta.
"Ja kaukana myös minusta pysyköön Jumala, joka ontuen saapuu siunaamaan jotain, mitä hän ei ole yhteen liittänyt"
täysin tuollaisia naisia joilla on uskonnollista vakaumusta siinä taustalla. Ja ihan hieno ajatushan se on julistaa suhteen vakavuus ystävien edessä.
Mutta niitä en ymmärrä, joilla ei ole uskonnollisesta vakaumuksesta hajuakaan ja silti pitää päästä naimisiin ja saada kirkkohäät, vaikkei mukuloitakaan olis enää aikomusta pyöräyttää.
tapauksessa syy voi olla se, että nainen ei usko miehen olevan tosissaan hänen suhteensa, jos mies ei halua avioliittoa. Tai joku materialistisempi syy.
Luulenpa kuitenkin, että Jumala arvostaa ihmisiä sen verran, että antaa siunauksensa heidän valinnoilleen tässä asiassa. Vaikkei kukaan muu antaiskaan. Jumala kunnioittaa ihmisiä, samaa ei voi aina sanoa toisin päin.
joskus olla kyseessä pelkkä fiksaatio?
Vähän semmonen juttu, että kun aina näin on tehty, niin kuuluu tehdä nytkin.
Mp3 -formaattikin oli vielä seitsemän vuotta sitten pelkästään nörttien juttu. Muutama vuosi kun vielä menee, niin CD-levyt häviää kokonaan. Ja sisältö on yhä sama.
pelkkä fiksaatiokin, mutta epäilen. Jokaisella nyt on omat arvonsa ja näkemyksensä asioista, mm. sitoutumisen laadusta.
Mutta ei kait sen sisällön tarvitse olla yhtään erilainen vaikka muoto olisikin. Sitoutuminen voi olla yhtä vahvaa ja päättäväistä molemmissa tapauksissa.
mutta avioliitto kantaa rakkautta. Toisin kuin niin monet sanoo, että rakkaus ylläpitää avioliittoa, niin mä sanoisin, että se on oikeastaan toisin päin.
Avioliitossa tulee erilaisia vaiheita ja joskus voi olla semmoinen vaihe, milloin suhde lakkais olemasta, ellei sillä olis avioliittoa kannattamassa sitä. Avioliitto pistää ihmiset näkemään vaivaa rakkauden eteen.
Onhan niitä avioliittoja olemassa, missä mistään oikeesta sitoutumisesta ei ole missään vaiheessa ollut kysekään. Semmoista avioliittoa en nyt tuossa aikaisemmin tarkoittanut.
onhan olemassa myös ikuisia avoliittoja, joissa sitoutuminen perustuu päätökseen ja joissa suhteen eteen nähdään vaivaa. Ne kantaa kyllä notkoaikojenkin yli.
Enemmänhän suhteen kestossa on kyse juuri noista yllämainituista seikoista kuin liiton muodosta.
No kukin taaplaa tavallaan ja arvostan vahvaa näkemystäsi. Nyt täytyy mennä nukkumaan. Öitä.
vastaan, vaikka en pidäkkään sanasta jumala. En tiedä, miten ymmärrät Jumalan tai jumaluuden.
Mikään ei yhdistä kahta ihmistä niin kuin kaksi Vapaata Tahtoa. Vapaa Tahto on jumalaista. Siihen ei enää ulkopuolisia siunauksia tarvita, koska on jo siunattu Vapaalla Tahdolla. Oliko riittävän sekavasti ilmaistu?
on yksi Jumalan siunauksista. Jotkut pitävät sitäkin lähinnä kirouksena.
eivät tiedä mitä sillä tekisi, mihin sitä käyttäisi, mitä tahtoisi. Ja sen jälkeen he ilomielin luovuttavat sen jollekin, koska en helpompi antaa muiden tahtoa puolestaan kun tahtoa itse.
ajatella olemassaolevaa?
Juu kyllä mie ajattelen tulevaisuuuden suunnitelmia. Kyllä sitä yhteistä tulevaisuutta alkaa hahmotella pikkuhiljaa, sitä miettii mitkä asiat yhdistää ja mihinkä se elämä tuollaisen tytönkanssa vie.
Jos kysyttäs tulevaisuutta että millaisena sen nään niin on se merkki jostain toivosta ja uskosta tulevaisuuteen, "En mie tiiä" vastaus ei oo vielä se pahin. Mut jos sanoo että on mahdotonta kuvitella tulevaisuutta sun kaa niin se on jo vähän synkkä.
koska se on tylsää. en voi kuvitella että oma onnellisuuteni perustuisi toiseen ihmiseen...ei saatanassa, se olisi heikko suoritus itseltäni.
en usko saman naisen kanssa seurustelu olla pidemmän päälle sen kiinnostavampaan. sitä näkee kumminkin ihmisen hyvät/huonot puolet aika nopeasti ja on hyvä ottaa hatkat ennenkuin muijasta kasvaa leijona.
sitä paitsi naisen on pakko arvostaa miestä silloin kun homma ei ole ihan varma...muuten se on täyttä vittuilua näin miehen näkökulmasta katsottuna.