Mulle tulee useinkin mieleen naisista eläimet, kuten miehistäkin.
Yksi nainen käveli edessäni kuin arka ja siro peura peläten pedon hyökkäävän metsästä kimppuunsa, siis minun :) Arkaillen vilkuili taakseen, vaikken minä ollut metsästysmielellä. Kauan oli siitä kun olin saanut makeaa mahan täydeltä, mutta tarkkaavaisuus oli tärkeämmissä asioissa. Oma Petoni kun oli tottunut odottamaan tyydytystä ja olemaan kurissa.
Toinen oli ulkonäöltään pehmeä mutta kuitenkin niin ylpeä ja arvokkaan oloinen. Suorastaan ylimielinen. Ja sekös minua ärsytti. Tuntui että minusta ei olisi vastusta hänelle, kuin hän olisi ylhäistä rotua ja minä vain tavallinen maatiaisikollikissa. Hän oli kuin pantteri. Sulavaliikkeinen, nopea kuin salama. Hän osasi miellyttää, mutta päältäpäin näin kuinka pitkät kynnet olikaan pehmeitten käpälien alla - selvää oli että tämän kissaneidon kanssa piti olla varovainen. Sen puheista huomasi että se vaati kesyttäjältään kovia otteita ja paksua nahkaa, mutta myös silitystä. Selvää oli että häneen ei kannattanut kiintyä liikaa sillä muuten olisi vaarassa. Tämä kissapeto viihtyi pesässään, mutta siltikin se oli peto ja sen luontoon kuului kirmata viidakossa. Se rakasti vapautta ja itsenäisyyttä, eikä se koskaan, koskaan antaisi kenenkään alistaa ja määrätä itseään. Sillä ne kokemukset oli jo historiaa. Hänen silmistä näkyi joskus surua, mutta aina ryhti oli hyvä ja olemus ylpeä.
Eräs oli ikäänsä nuorempi ja vaalea kuin aurinko. Siinä hän hymyili edessäni ikäänkuin hakien leikkikumppania, vain kuin testatakseen minua. Minäpä en leikkiin lähtenyt kuin osittain. Selvää kun oli että eipä tämä vaaleaturkkinen laihannotkea, mutta kuitenkin vahva laatukissa olisi mikään heikko ja helposti voi. Joten minä tyydyin kutittelemalla kiusimaan sitä samanlailla kuin hänelläkin oli tapana tehdä usealle kollille. Olin ylpeä itsestäni. Ylpeä että sain pidettyä Petoni kurissa, sillä se oli kovin tyhmä ja herkkäuskoinen. En kaivannut sen tuomaa naiiviutta ja lyhytnäköisyyttä elämääni. Jos se näki edes muuta kuin nautintoaan.
Ei kannata ottaa tosissaan :)
Yksi nainen käveli edessäni kuin arka ja siro peura peläten pedon hyökkäävän metsästä kimppuunsa, siis minun :) Arkaillen vilkuili taakseen, vaikken minä ollut metsästysmielellä. Kauan oli siitä kun olin saanut makeaa mahan täydeltä, mutta tarkkaavaisuus oli tärkeämmissä asioissa. Oma Petoni kun oli tottunut odottamaan tyydytystä ja olemaan kurissa.
Toinen oli ulkonäöltään pehmeä mutta kuitenkin niin ylpeä ja arvokkaan oloinen. Suorastaan ylimielinen. Ja sekös minua ärsytti. Tuntui että minusta ei olisi vastusta hänelle, kuin hän olisi ylhäistä rotua ja minä vain tavallinen maatiaisikollikissa. Hän oli kuin pantteri. Sulavaliikkeinen, nopea kuin salama. Hän osasi miellyttää, mutta päältäpäin näin kuinka pitkät kynnet olikaan pehmeitten käpälien alla - selvää oli että tämän kissaneidon kanssa piti olla varovainen. Sen puheista huomasi että se vaati kesyttäjältään kovia otteita ja paksua nahkaa, mutta myös silitystä. Selvää oli että häneen ei kannattanut kiintyä liikaa sillä muuten olisi vaarassa. Tämä kissapeto viihtyi pesässään, mutta siltikin se oli peto ja sen luontoon kuului kirmata viidakossa. Se rakasti vapautta ja itsenäisyyttä, eikä se koskaan, koskaan antaisi kenenkään alistaa ja määrätä itseään. Sillä ne kokemukset oli jo historiaa. Hänen silmistä näkyi joskus surua, mutta aina ryhti oli hyvä ja olemus ylpeä.
Eräs oli ikäänsä nuorempi ja vaalea kuin aurinko. Siinä hän hymyili edessäni ikäänkuin hakien leikkikumppania, vain kuin testatakseen minua. Minäpä en leikkiin lähtenyt kuin osittain. Selvää kun oli että eipä tämä vaaleaturkkinen laihannotkea, mutta kuitenkin vahva laatukissa olisi mikään heikko ja helposti voi. Joten minä tyydyin kutittelemalla kiusimaan sitä samanlailla kuin hänelläkin oli tapana tehdä usealle kollille. Olin ylpeä itsestäni. Ylpeä että sain pidettyä Petoni kurissa, sillä se oli kovin tyhmä ja herkkäuskoinen. En kaivannut sen tuomaa naiiviutta ja lyhytnäköisyyttä elämääni. Jos se näki edes muuta kuin nautintoaan.
Ei kannata ottaa tosissaan :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
että ihmiset on eläimiä. Selviytyminen ja lisääntyminen ajaa meitä eteenpäin siinä missä muitakin petoeläimiä. Noiden kahden lisäksi kaikki mitä ihminen on keksinyt nostaakseen itsensä muiden elukoiden yläpuolelle, on turhaa. Tai jos ei nyt ihan turhaa kuitenkaan, niin katoaa kuitenkin hyvin äkkiä, kun kysymykseen tulee taas se selviytyminen ja lisääntyminen...
Kirjoita lisää :)
Kah kauniistihan meistä mirreistä ajattelet, kah olethan tarkalla silmällä kissoja silitellyt et huomaat meitä olevan eri rotuisia.
ja petosi on käsyvallan alla, kah laatukolli taidat olla