Olen itse jahtimies ja koiramies ja epäilen vahvasti, että taisi kyllä käydä Tervolan miehelle niin, että kun oma karhukoira noin upeasti ja kauan haukkui karhua, mietti kaveri että tätä ei toista kertaa hänen koiralleen ja kohdalleen satu. Ja kun elämänsä hollilla oli, otti köllin tähtäimeen ja siinä ei taatusti enää tule mieleen muuta kun että koiralle kaikkien aikojen kaato... ja pam.
Eihän karhu edes yrittänyt tulla päälle. Veikkaan että tuomitaan.
Eihän karhu edes yrittänyt tulla päälle. Veikkaan että tuomitaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Jotain outoa karhun tapossa on?? ei kunnon mettiukko ammu nukkuvaa karhua.aseet pois liipasin herkiltä mettimiehiltä.ei kaikkea saa ampua mikä metissämme liikku.kele.saatto olla otson pesäpaikka olla tieduteltu etukäteenkin.kaiketi alaarvoinen ampuminen.Täysin 0 suoritus.lehtietojenkin perusteella.
Haluaisimpas nähdä miehen joka katsoo karhua silmästä silmää siten että elukka on viellä kohti ja miehllä malttia lähteä pakosalle.
Oikea itsepuolustus oli varmasi kyseessä sillä karhu on kova karju tullessa vastaan.
Eiköhän nuo arvostelijat jotka yön pimeinä tunteina kirjotteklevat ja moittivat ampujaa ole samoja jotka mielellään olisivat olleet itse paikalla ja ampumassa nallea.
Lisäksi ampuja oli selvinpäin !
että metsämies kertoi koiran haukkuneen "jotakin" pusikossa ja siellä olleen karhun "joka näytti hampaitaan" - tämän jälkeen tämä sankari ampui !! - kyllä pitäis näiltä liipasinhulluilta ottaa pyssyt pois hyvän sään aikana !
Toivottavasti menee aseet valtiolle ja metsästysluvat iäksi !
ite,seisomaan irvistelevän karhun viereen,pensaikkoon,ei siinä ole aikaa ryhtyä
veikkailemaan,tuleeko päälle vai ei.
joutui tälle syksylle Suomen ja Ruotsin puolella kontion halaukseen . Kun on karhun vierellä niin todenäköisesti aika heikot mahdollisuudet selvitä pakenemalla herätettyä karhua ( koiran herättämää ).
Joka on enempi metsästänyt ja joutuu tommoiseen äkkitilanteeseen.
Hetki vain ja olisikin liian myöhäistä.
Karhu ei ole hidas. Vielä häirittynä .
Luulen vahingoksi kun koiran haukussa ja pensaikko että irvistys ..pakkotilanne siinävaiheessa jo..
Jos em.haukkutilanne päällä valosan aikaan.YRITTÄS koiraa karhun kupeelta poiskeinoilla millä hyvänsä ja pakenis rauhallisesti.jos mahollista EI MISSÄÄN NIMESSÄ AMPUISI NALLEA!!
Kyllä koiramies tietää, onko koira hirvenhaukussa, vai haukkuuko se jotain muuta. Tässä on tainnut koiralla olla sen verran hyvä haukku päällä, että on poltellut saada koiralle kaato alle.
Tahallinen temppu, ei mitään muuta. Ase ja koira valtiolle ja metsästyskieltoa sekä korvata karhu valtiolle.
Nämä "nukkuvan karhun"tappajat taitavat olla näitä vasemman puolueen heppuja.eli koulusivistys kuin muukin elämänhallinta jäänny pieneksi??tieto perustuu sanomalehtien kuviin ja kirjoituksiin---->partasuita suu messingillä kuin vaasan reikäleipä.Ei ase tee miestä.vaan se siellä takana.
Ei tietenkaan nallea saa hairita,ei kun syleilemaan vaan suojeltua otusta. Mita sita nyt yhdesta ihmiseta,niitahan riittaa.
On ne vain aika kerkiäviä poikia ja aikaan saavia jos tämäki totta on.
että ei ukko totta puhunut ,,oli ristiriitaisuuksia niin paljon että saisi lukea lisää karhunmetsästäjien kirjallisuutta jotta osaisi läksynsä paremmin,,,kehtaakin vielä.
Vielä se taljan hamuaminen,,,ei muuta kuin shiliä palleihin!!!!
Onko tämä tapaus kuva lappilaisesta metsästäjästä. Toivottavasti ei.
Ja rivien välistä näkee kuka on tollo. NIITÄ KARHUJA ON LUONNOSSA LIIKAA:Ja piste!
On se kumma,että ihminen joka ei ole edes paikalla ollut, antaa varmoja lausuntoja asiasta kuin asiasta. Mee nyt ittees ja ajattele. Lehdessä kerrottiin, että tänä syksynä on kaksi hirvimiestä JOUTUNUT ampumaan karhun. Koskaan aiemmin tällaista ei ole lehden jutun mukaan tapahtunut. Haloo!Kertoo selvää kieltä siitä,että karhukanta on päässyt liian suureksi. Nyt syyllistetään ampuja ja nostetaan kohu, että itse asialle ei tarvitse tehdä mitään. Siis sille ylisuurelle karhu määrälle. Odota vain viisastelija niin vielä luonnossa liikkuva ihminen joutuu jo ensi suvena karhun raatelemaksi. Ikäni olen metsissä kulkenut ja aina vain enemmän niitä karhun jälkiä ja jätöksiä näkee ja vielä hyvin lähellä asutusta. Kaikki ei uskalla edes marjastamaan mennä. Mietippäs nyt vähän rakentavampaa esitystä kuin tuntemattoman metsästäjän syyllistäminen, taisi sinulla vähän mielikuvitus laukata. Vai näitkö itsesi siinä? Niinkö sinulle olisi käynyt?
mieltä,eihän näitä törmäyksiä,tapahtuisi,jos
karhuja ei olisi liikaa,ja kun karhut ikääntyvät
ne käy yhä vaan röyhkeämmäksi,kun niiden kunto
heikkenee ja saaliin saaminen vaikeutuu.
On vain ajan kysymys milloin joku joutuu
taas karhun raatelemaksi.Ottaakaa nyt helvetissä
huomioon,että metsissämme liikkuu suuri joukko
ihmisiä työn vuoksi,kysymys on myös heidän
turvallisuudesta.Se on kiva louskuttaa leukojaan
neljän seinän sisältä,ymmärtämättä mistä on
kysymys. t.petoyhdysmies
Olen neljä vuotta sitten metsässä liikkuessani yllättänyt ison uroskarhun makuulta. Olin etsimässä erästä linnun pesää ja liikuin erittäin hiljaa. Tuulen alta pääsin makaavasta karhusta noin 20 metrin päähän. Näimme toisemme suunnilleen yhtä aikaa.Karhu hyppäsi välittömästi pystyyn ja lähti sekunnin kuluttua hyllyen pakenemaan. Sen verran nallen naamaa näin sen katsoessa minua, että se pikaisesti nosti kuonoaan ja ylähuultaan, ilmeisesti hajua
tavoitellen. Oli keskikesän aika eikä minulla tietysti ollut mitään asetta mukana. Nyt keskustelussa olevan tapahtuman tiimoilta tuli mieleeni, että olisin hyvin voinut ampua karhua ja puolustuksekseni kertoa, että tulimme liian lähelle toisiamme ja se käyttäytyi niin että tulkitsin sen harkitsevan hyökkäystä kimppuuni.
Tapaus sattui läntisessä Lapissa.
Karhullekkin.mut mitä ja millä oikeudella etsit linnunpesiä luonnosta.outoa puuhastelua.mee oikeisiin töihin.
Matka karhun ja miehen välillä oli vain 10-11 metriä.
Se ei ole ajallisesti kuin sekuntti/puolitoista kun karhu on rinnuksilla ja silloin on enää turha rimpuilla. Sinulla menee noin sekuntti tehdä ampumapäätös ja sitten vielä siihen päälle laukaista ase.. Jos myöhästyt puoli sekuntia se on siinä.
Toiseksi karhu ei ollut nukkumassa kuten joku tietävä
täällä sanoi
Kolmanneksi ampuja kyllä erotti että se oli karhu
Matka huomioon ottaen en olisi kyllä itsekään lähtenyt pakittelemaan.
Mitäs sitten jos metsästäjä olisi kuollut karhun kynsiin. Sitten me kaikki viisaat täällä vaadittaisiin monta kertaa enemmän karhunkaatolupia ja karhu olisi super vaarallinen eläin.
Vinkiksi vain että esim. Iltalehdet ja muut sensaatiolehdet kyllä kirjoittavat asiasta kuin olisivat itse olleet paikanpäällä. Aivan hävetti lukea otsikoita jotka oli täysin tuulesta temmattuja
Kyllä Oikea metsästäjä, jolla on koira, TIETÄÄ mitä koira haukkuu. Hirvenhaukun ja karhunhaukun välillä on aivan eri ääni ja sen koiramies tietää aivan varmasti. Jos koira on pari tuntia haukkunut pökkyräistä karhua, on siinä koiran jalostusarvon nimissä helppo ampua ja saada nuorelle koiralle kaato. Koiran hinta pompsahtaa ylös. koira haukkuu tulevaisuudessa varmemmin karhuja ja astutus/pentuhinnat nousevat.
Olen kuules eläkkeellä ja työni tämän isänmaan hyväksi taatusti tehnyt. Olen ikäni ollut lintuharrastaja ja karhun kohdatessani olin hakemassa pesäpaikkoja lintututkimusta ja mahdollista rengastusta varten. Ihan laillisilla asioilla siis. Että älähän turhasta kiihdy, saattaa se iltapilleri mennä vaikka väärään kurkkun.
Ainoa vaarallinen karhu on haavoittunut ja sellainen emo joka joutuu yllätetyksi siten että se kokee pentujensa olevan uhattuna.
Härski tapaus tuo Tervolan juttu.
metsästäjän puhetta,voi,voi
Edellisessa viestissä se totuus kerrottin.
aivan eri juttu olla "karhunkaataja" kuin tavallinen hirviporukan ajomies - kyllä siinä riittää lapsenlapsille kerrottavaa ja taljassa ihasteltavaa...
Mistä ihmeestä imette tuon kaunaisuuden ja katkeruuden, jota puratte sitten ilkeytenä ulos. Ei ole leikin asia joutua nokatusten karhun kanssa. Kyllä sinulla itselläsikin olisi ollut vetelät housuissa vastaavassa tilanteessa. Kyllä nyt passaa lämpimissä huoneissa kirjoitella päättömyyksiä! Toivon sinulle karhun haisevia henkäyksiä niskaan ensi suvena, jos edes uskallat/osaat metsään mennä!
kun kylillä pitää korvat auki, niin tietää taustat tästäkin uroteosta !
joo kyllä se näin kävi nykyään ammutaan karhua ennen vanhaan tapettiin puukolla. perkle kyllä se on rupu sakkia toi kultainen sukupolvi
Kokemus on kyllä osoittanut monet paljot puhujat..vaikka mukanakin olisi ollut..Varsinaisessa pyyntijahdissa heikkohermoisiksi metsämiehiksi.
Oli kirjoiteltu karhutiedon lukemista ja sitten puhumista ?
Kuka on lähtenyt ensin lukemaan lisätietoa tilanteen ollessa akutti?
koirakin voi haukkua toisin, vai joka niin sanoi onko hänen koiransa antanut oppitunnin vaiko yleisistä metsänoppi filmeistä?
On niin että käytännössä ratkaisuun ei nuin lähellä enää isosti voi järkeilä kun ei karhua ole metsästämässä ?
Metsämiehen vaistonvarainen toiminta asettaa suojauksen.
En tietenkään voi asettua puolin tai toisin.
Mutta jos hyökkääväksi tilanne tulisi niin oli parempi ampua siitä matkasta kuin odottaa ja haavoittaa ?
Karhun vaarallisuuden testaamiseen jää hyvin vähän aikaa .
Tv. stä katsoen. Sellaiset kuvataan kaukaa tai hyvin huolella etukäteen valmistautuen.
Linnaa ja ase auto koira valtiolle
Niin tuomio näille paskanjauhajille. Joka asiaan tiedetään totuus. Totuus????
Kyllähän totuus on se,että jos karhu aikoo hyökätä, ensimmäisenä se hyökkää suurimman häirikön, eli tässä tapauksessa tunnin haukkuneen/näykkineen koiran kimppuun.
Olen kotoisin sellaiselta seudulta, jossa usein tulee päästyä/jouduttua lähes samantyyppisiin tilanteisiin, eli komekuksesta tämän kerron.
Ja,äiti ei uskalla mennä hilla suolle kun karhun kans oli vastakkain.Tuuri oli sen verran hyvä että tuuli meni oikeeseen suuntaan ja osas oikeen "pakhon mennä".Äiti meinaan.Ei kylläkään olla Tervolan seudulta vaan ylempää. Mutta, karhuja ei saa ampua ilman lupaa.Äiti ei poimi hilloja.Ja niin ,se Tervolan mies vishin ei ymmärtäny etei karhuja saa ampua.Pittää vaan poistua hilijaa taka vasemale.
niin kovia Miehiä kun on ase kädessä ja vastassa vaarallinen teeri tai hirvenvasa. Juttuja riittää urheudesta ja muinaisten eränkävijöiden geeneistä, joita veressä ihan kohisee.
Loppupeleissä porukka on pehmosakkia ajokoirineen ja paikantimineen ja addiktioineen päästä tappamaan lisää ja lisää ja pakastimet täyteen lihaa sekä lompsaan rahaa sarvista ja taljoista. Todella kaksinaamaista porukkaa.
Tervolan metsästäjänä olisin ampunut sen koiran ja tilanne olisi rauhoittunut ja lopettanut metsästämisen ihan kokonaan kun ei kantti kestä. Pusikossahan olisi voinut olla hampaita näyttänyt thaimaalainen marjanpoimija, joka esiintyi uhkaavasti.
Metsästäjien omia juttuja en ainakaan usko. Hirvien laskentakin on ihan arpomista jos metsästäjiltä kysee, ei mitään holttia vaan aina yläkanttiin lupamäärien kasvattamiseksi.
Ei nykyisin ole oikeita metsästäjiä olemassakaan. Addiktioissaan tutisevia huru-ukkoja, joilla ase on vain itsetunnon kohottaja. Ja varakkaita liikemiehiä suhteillaan seuroihin itsensä junailleita. Luonnosta ja riistakannan hoitamisesta eivät pätkääkään kiinnostuneita mutta pakastimet täyteen vaikka pitäisi ampua viimeinenkin luontokappale. Luvattomia tapauksia tulee esiin ja salakaatajien määrää on suurempi kuin luullaankaan eikä metsästäjät ole halukkaita noita viranomaisille paljastamaan kun ovat "omaa sakkia" ja tekijät monien tiedossa.
Mutta annetaanpa tutkimusten valmistua Tervolan(kin) tapauksesta ja todethan sitte että oli kyse elämästä ja kuolemasta ja oli pakko ampua. Siis karhun elämästä. Miten kävikään siinä tapauksessa että ammuttiin emo ja pentujakin joista yksi pääsi karkuun....