Olemme olleet aviossa 30 vuotta johon on sisältynyt hyviä sekä huonoja päiviä. Alkoholi on kuulunut mieheni elämään koko ajan itse olen täysin raitis. Lapsemme ovat jo aikuisia ja heillä on oma elämä, joten olemme kahden. Onko kokemuksia alkoholistista joka raivoaa ja haukkuu kaikki läheiseni aina ottaessaan alkoholia. Käsiksi ei ole käynyt, mutta raivoamisen tähden olen joutunut useamman kerran lähtemään, koska sama nauha pyörii joka kerta ja huuto on tosi kovaa.
Tällä hetkellä olen ajatellut avioeroa joka olisi tietysti pitänyt ottaa jo lasten ollessa pieniä. Olemme tästä yrittäneet puhua, mutta sekin menee hänen kohdallaan huudoksi ja haukkumiseksi.
Olisiko paras hankkia asunto ja lähteä vaan?
Tällä hetkellä olen ajatellut avioeroa joka olisi tietysti pitänyt ottaa jo lasten ollessa pieniä. Olemme tästä yrittäneet puhua, mutta sekin menee hänen kohdallaan huudoksi ja haukkumiseksi.
Olisiko paras hankkia asunto ja lähteä vaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tutun kuuloinen tarina. Elän itse samaa mutta takana vasta 7v. Lisäksi tietysti syy on aina minussa. Mies on myöntänyt että haluaa huudollaan kostaa, loukata ja pahoittaa minun mieleni mahdollisimman pahasti. Ystäviä ei viiti enää pyytää kylään kun ilta päättyy aina tappeluun.Omia ystäviä miehellä ei enää edes ole, kuulemma ei kiinnosta niiden samat jutut enää. Empatia puuttuu mieheltäni täysin, oma itse on tärkein. Auta armias jos sitä joku loukkaa.
miten samanlaiseksi on muuttunu persoona myös juovalla ystävälläni.
Olen kärsinyt ihan liikaa ja nyt otan etäisyyttä.
Taitaa olla totta että aivot vaurioituu juodessa ja myös ystävältä kohta siltä minusta nyt tuntuu.Pitkään olen ihmetellyt hänen käytöstä ja luullut että syy on minussa todella mutta nyt en hyysää.
Siis olen todella vihainen, miten naiset voi antaa kohdella itseään noin! Jos et todellakaan tiedä jäädäkö tollasen hullun luo vai lähteä niin kannattas harkita psykiatria! Oman itsesi takia ja loppuelämsi vuoksi suosittelen pakkaamaan tavarat ja muuttamaan nopeasti pois. Ole silti varovainen, koska miehet on hulluja kännissä, omakaan ukkosi ei varmaan voi kuvitella sinun jättävän häntä, olethan jaksanut katsella hänen toilailujaan jo 30 pitkää vuotta. Voimia ja tsemppiä sinulle.
Hei!
Itse jätin viime perjantaina avioerohakemuksen. Avioliittoa on takana lähes 15 vuotta, joista viimeisen kolmen vuoden aikana miehelläni on ollut alkoholiongelma. Meillä on kaksi alakouluikäistä poikaa. Mieheni on lisäksi adhd/asperger-tyyppinen, joka on aina jumittunut asioihin näkemättä omaa syytä missään. Hän on kuitenkin omalta osaltaan ollut aivan loistava ja mukava puoliso ja ystävä. Mutta alkoholin käytön lisääntymisen myötä hänen hyvätkin puolensa ovat karisseet ja persoonallisuus ja tunteet muuttuneet. Hän ei ryyppää joka päivä, mutta arkisin tosi usein. Itse hän ei näe tilannetta pahana, mutta kun olen muutaman kerran joutunut tosiaan pelkäämään ja lähtemään omasta kodistani karkuun, niin tilanne on mielestäni PAHA. Tiedän siis kokemuksesta, miten vaikeaa on jättää puoliso, koska asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Ja vaatii todellista rohkeutta tarttua asiaan. Mieheni kokee minun hylkäävän hänet, eikä näe taaskaan syytä selvästi. Jollain tavalla hän ehkä ymmärtää, mutta oma paha olonsa vie voiton ja silloinhan pitää syyttää vain muita. Minulla on vielä rankat vaiheet edessä. Kuun vaihteessa pääsen muuttamaan poikien kanssa vuokra-asuntoon ja tämä omakotitalo pitäisi saada myytyä. Kaikki tapahtuu niin vauhdilla, että mies ei pysy ajan tasalla. Joka päivä saa pelätä, missä kunnossa tulee kotiin. Mutta pian helpottaa.
Suosittelen sinulle lämpimästi, että otat rohkean askeleen. Älä tuhlaa loppuelämääsi. Olet paljon arvokkaampi!
Minun mittani täyttyi noin viidessä vuodessa. Sitten hain eroa. Hankalaa on kuitenkin ollut päästä kokonaan erilleen ex-miehestä. Eron laitoin vireille reilu 2 vuotta sitten ja nyt on siis jo erottukin ja asumme eri osoitteissa. Tuon viimeisen kahden vuoden aikana olemme pari kertaa vielä asuneetkin yhdessä. Yhteistä avioliittoa oli takana 22 vuotta. Mutta kyllä ihminen vaan muuttuu niin paljon, kun alkoholin juomisesta tulee joka viikonloppuista ja vielä arki-iltoinakin hänen piti juoda. Kuvaan tulee toisen syyttelyt, haukkumiset ja vielä kaikki hänen omat kuvittelut asioista ja mustasukkaisuus. Ei sellaista jaksa. Lisäksi mies muuttui lopulta aika agressiiviseksi. Taisi pari kertaa lyödäkin. Sitä niin helposti antaa anteeksi ja ymmärtää. Nyt en enää halua jatkaa minkäänlaista yhteydenpitoa exään. Hän vielä soittelee ja haluaisi olla yhdessä, jutella ja tavata. Lupaa muuttua, mutta ei pysty. Sinulle neuvoksi, että lähde pois. Mutta lähde siten, että sinulla on jo oma asunto, ettei tarvitse enää eroaikeissa asua saman katon alla.
Mies on tuudittautunut siihen, että vaimo "hoitaa" koko loppuiän. Nyt kun lapset jo aikuisia, eroaminen voi olla helpompaa kuin jos lapset olisivat vielä kotona.
No tuskaa ja surua tietenkin seuraa, mutta
elämään tulee paljon uutta arvokasta.
Itsekin yritän irtautua - vaikeaa on, mutta toteutuu!
Ellei miehesi tunnusta alkoholismiaan ja hakeudu apuun (esim AAkerho toimii loistavasti) ykinkertaisesti vain ilmoitat ettet jaksa elää hänen kanssaan enää.
Mutta tuota ennen hanki asunto jo edeltäpäin valmiiksi jonne voit mennä sanottuasi totuuden. Pidä tälläkertaa sanasi! Mies kieltäydyttyään kaikesta parantumiseen liittyvästä saattaa mennä yli äyräiden ja tehdä jotain peruuttamatonta.
Elämä on lahja Luojalta ja tuhlata se likaan ja repivän haitalliseen pahaan on lähes rikollista itseään kohtaan.
Nyt ollaan päästy juttelemisen asteelle. Katuu ja pyytelee takaisin niinkuin kuvaan kuuluu. Itse tunnen olevani masentunut jatkuvasti väsynyt,osa syy on tietysti sairauteni MS-tauti johon minulla oireina on lähinnä paha väsymyt. Vuokra-asunnon hankkiminen pelottaa on pieni eläke josta pankkiin menee joka kuukausi. Tällä hetkellä olen vanhempieni luona jotka eivät päästä kotiin yöksi koska mieheni uhkaili tappamisella ja lyömisellä.
Tällähetkellä on kuivakausi ja pyytää takaisin ja jos kerran vielä yritetään mutta...mutta mitäs sitten kun putki alkaa?
Joulun odotus on täyttä tuskaa, harmittaa pelkät jouluvalotkin.
Olemme yhdessä käyneet A-klinikalla monta kertaa, mutta siellä hän kaunistelee asioita. Hain itselleni psygologin apua jossa kävin ensin yksin ja sitten yhdessä.
Sielläkin puhui muunneltua totuutta ja jos oikaisin sain murhaavia katseita.
Tietää olevansa alkoholisti. mutta ei tahdo päästää irti, sanoo vain kuinka hän ei muista loukanneensa minua ja puolustelee, ettei sitä tarkoittanut.
ensinnäkin olet raitis!, se provosoi sinun suhtautumistasi tilanteeseen.
ja toiseksi, mitä jos sun läheisesi onkin itsekkäitä ja tunkeilevia ihmisiä?
Kattokaa kaikki peiliin ja lopettakaa syyttely. Syyttely ei johda mihinkään niinkuin varmaan huomaat.
Syyllistämällä saadaan aikaan vaan masennusta ja epätoivoa.
SINÄ TARVITSET APUA KIIREIMMIN KUN MIEHESI!!
Vaikka olenkin raitis en ole viinan viuhollinen.Voin olla juhlissa joissa toiset juo ja pitää hauskaa selvinpäin.
Olen itaekkin käyttänyt alkoholia ennen lasten syntymää. Läheisille ja ystäville tämä koko totuus on tullut yllätyksenä nyt kun olen avautunut.
Apua hain itselleni tammikuussa jolloin mieheni sai lopputilin juopottelun takia. Silloin juomaputki jatkui yli 2 kuukautta.
Nyt oli 7 kuukautta juomatta jolloin menossa oleva juomakausi alkoi.
A-klinikalla olemme yhdessä käyneet useamman kerran ja hänelle on määrätty masennuslääkettä.
Itse syön paniikki- ja masennuslääkkeitä.
Tämä päätös on syntynyt ihan omassa päässäni eikä siihen ole kukaan muu vaikuttanut.
En halua elää koko aikaa pelon vallassa, koska uhkaukset ovat jo menneet puukotuksiin ym.
Olen ajatellut mennä juttelemaan saman henkilön kanssa jonka luona kävin alkuvuodesta.
Olen ilmoittanut miehelleni, etten vihaa häntä vaan pulloa.
En puolustele itseäni koska varmaan on tullut sanottua välillä tosi pahasti, mutta niin on tullut toisestakin suunnasta.
Nyt toivon, että ottaisi yhteyttä A-klinikkaan ja menisi hoitopaikkaan jossa saisi mielenterveys apua, koska nyt mies on niin paljon muuttunut. ettei aikaisemmat 3 päivän katkot auta.
Hei, kohtalotoverit!
Minä olen ollut 17 vuotta yhdessä tämän alkoholistini kanssa. Alkuaikoina olimme tosi nuoria ja molemmat joimme ja jopa petimme. Minä kasvoin sitten aikuiseksi jo yli 10 vuotta sitten. Mies jatkaa edelleen bailaamista. Aina olen ollut vähän epäileväinen, mutta nyt pari viikkoa sitten paljastui kännitekstailu yhden nuoren tytön kanssa, ja ilmeisesti enemmänkin on tapahtunut. Myös muita outoja yhteydenpitoja muihin naisiin on paljastunut. Nyt minulla on itselleni todisteet, ja eropäätös on tosi helppo. muutenkin on mitta tullut täyteen. Minun ei ole pakko katsoa känniörvellystä, sekoilua, raivoamista(varsinkin kun useamman päivän juomareissun jälkeen on verensokeri matalalla) ja minulla on oikeus asua omassa kodissani niin ettei tarvitse pelätä toisen tuloja, menoja ja oikkuja ja mielentiloja.
Myös meillä menee sama levy päälle aina humala/krapula raivoissa. Aina vedetään jopa minun äiti mukaan ja haukutaan minun perhettä. Myös selvinpäin ollessa mies on hermoheikko.
Krapulassa hän rakastaa minua ja on valmis tekemään ihan mitä vaan, jopa lopettamaan juomisen kokonaan. Parin päivän päästä lupaukset unohtuvat. Ajatukset erosta hänellä vaihtelee, krapulassa anellaan, selvinpäin ei välitetä ja humalassa juoppoystävät, pullo ja ilmeisesti muut naiset ovat se tärkein. niinpä päädyin tekemään kuten täälläkin neuvottiin, hommasin asunnon ja muutan parin viikon päästä kun mies on reissussa. Näin vältyn aneluilta ja uhkailuilta. Pari kertaa hän onkin tullut niin sekaisin kotiin reissuiltaan että olen ihan laittanut veitset piiloon. Ja tekstareilla hän on kännissä uhkaillut aika pahasti. Niinpä ilmoitan hänelle vasta kun olen muuttanut, ja osoitteenkin laitan salaiseksi.
Tämä on vaikea mutta oikea päätös. tunnen helpotusta mutta myös surua, meillä oli hyviäkin hetkiä. Elämäni muuttuu, uusi työ, uusi koti, uusi kaupunginosa, ihan jännittää. Välillä on ihanan vapaa olo. Välillä taas tunnen sääliä miestä kohtaan, hän varmasti murtuu vaikka meillä on ollut tässä kuukauden koeaika jonka hän lupasi parantaa tapansa. Ei tehnyt yhtään asian eteen, on ryypännyt samaan malliin. Mutta ei tarvitse kuin muistella yhtäkin hänen tytölle lähettämäänsä tekstiviestiä niin säälintunne hellittää.
Joulun laittaminen jää tänä vuonna väliin. Tosin nautin ulkona kävelystä ja jouluvalojen katselusta. Mutta itse en halua edes polttaa kynttilöitä. Jouluna pääsen levähtämään luonnonrauhaan, mutta sitä edeltävä aika on raskas. Varmasti tästä läheisriippuvuudesta paraneminen kestää vuosia. Oikeastaan koko ikäni olen elänyt alkoholismin varjossa. Mutta nyt aloitan toipumisen.
Toivon voimia teille muillekin tehdä ne muutokset jotka pystytte ja voimaa kestää sen mitä ette VIELÄ pysty muuttamaan. Joskus irrottautuminen on pakko tehdä, tässä elämässä tai jossain muualla.
jos alkoholisti ei toivu yksin, ei sitä myös tee alkoholistin läheinenkään.
Tarvitset paikan missä purkaa kokoelämän ahdistus.
Se pelko luo pelkoa, pelko luo masennusta ja luottamus pulaa. Läheisriippuvuus on sairaus jonka hoitamisen voisi aloittaa vaikka lukemalla kirjoja aiheesta. Tiedän mistä puhun.
Läheisriippuvuus ohjaa ihmisen käyttätymistä samalla lailla kuin viina juopon käyttätymistä. Alkoholisti tyydyttää omat tarpeet, läheisriippuvainen muiden.
Rauhallista Joulun odotusta kaikesta huolimatta.
Nettiterapiaa parhaimmillaan.
Olen löytänyt täältä loistavia kirjoituksia ja keskustelupalstoja ja uskaltanut myöntää tänne, että:
Olen naimissa alkoholistin kanssa ja itse olen läheisriippuvainen...loistava paketti. Avioeroa en pysty/kehtaa ottaa.
Rakastan miestäni...kai.
Tällä yhtälöllä, edessä loistava tulevaisuus.
Olen vihainen itselleni ja samalla onnellinen, kun löysin syyn syömiseeni.
Itse olin naimisissa 25 vuotta alkoholistin kanssa. Nyt olen eronnut ja kaipaan häntä suunnattomasti!
25 vuotta olen odottanut häntä, koska hän on mennyt omia menojaan. Työnsä kyllä hoitanut mallikkaasti, samoin lapset tarvittaessa, mutta aina on juoma ollut tärkeämpi. Yli kolme vuotta hän joi joka päivä, toleranssi nousten,niin paljon, että humalaa ei huomannut kukaan muu kuin minä. Nalkutin vuosikaudet, kunnes lopetin, se ei hyödyttänyt. Itse hän sanoi, ettei aio koskaan lopettaa juomistaan, eikä varsinkaan minun pyynnöstäni. Hävisin pullolle ja addiktoiduin odottamaan ja toivomaan parempaa huomista. Nyt olen yksin ja ei tarvitse enää odottaa. Toivottavasti parempi huominen koittaa.
moi
olen itse tuollaisesta tilanteesta eronnut pari vuotta sitten , ja hirvittää lukea kuinka ihmiset alistuvat alkoholistin syyttelyille!
Ongelma on juojalla eikä vika ole toisessa,kyllähän se itse pullonsa huulilleen nostaa ja ostaa sitä viinaa kaupasta!
näinhän se menee minun ex mieheni syyttää edelleen juomisesta minua, vaikka ollaan erottu,tottakai koska eihän alkoholisti pysty tunnustamaan että itsessään olisi mitään vikaa ja juominen senkuin vain jatkuu:(
En välittäisi hänestä enää yhtään ,muttakun meillä on alaikäinen lapsi joka kaipaa isää ja haluaisi nähdä ,mutta kun ei voi olla juomatta edes lapsen siellä ollessa ,tänäkin kesänä ollut isänsä luona viikon ,ja nyt kun kävi siellä joutui hakemaan pois, koska isi otti viinaa ja sekosi sitten oikein kunnolla,uhkaillen minua milloin milläkin asialla joten lapsi pyysi kesken iilan hakemaan pois:(
että sellaista tarinaa ja se jatkuu edelleen ei alkoholista pääse erilleen kai koskaan:(
vanhemmat lapset ovat käyneet molemmat hakemassa juttelu apua asiantuntijalta ,sen verran kovaa on ollut katsoa isänsä juomista , vaikka aikuisia ovat jo:(
joten jäljet jättää ja kovat minunkin olisi pitänyt erota monta vuotta sitten ,kaikilla olisi huomattavasti vähemmän traumoja ,alkoholismi on sairaus eikä kenenkään syy!!!!
oma elänä kuitenki on järjestyksessä ja meillä lapsen kanssa hyvä koti ja turvallinen olla ja se on tärkeinä;)
rahasta toki välillä tiukkaa,mutta entiseen ei ole paluuta sen tiedän enkä sitä kyllä kaipaakkaan;)
tsemppiä teille;) kyllä elämä kantaa kun siihen vain luottaa;)
Jos juominen on todellista alkoholistin luokkaa niin kannattaa lähteä omille teille.
Lapsien takia ei kannata jäädä sillä he kärsivät. Oma isäni oli todellinen alkoholisti jolla lopulta työtkin jäivät juomisen takia. Lapsena pelkäsimme aina hänen kotiintuoloaan ryyppyreissulta, silloin alkoi huuto. Illallakin nyrkin voimin piti painua nukkumaan kuudelta kun hänkin meni.
Ihmettelen miten äitimme jaksoi yli 20-vuotta ennekuin tajusi erota. Me lapset (3) kärsimme suunnattomasti ja olisi ollut parempi olla ilman "isää" kuin juopon kanssa samassa huushollissa. Naiset, miettikää tätä jos lasten takia ette voi erota. Teette palveluksen lapsille sillä koti jossa on rauha on aina parempi kuin koti jossa on alituinen pelko ja stressi juopon takia.