Olen hieman ylipainoinen ja kasvoiltani ruma mies enkä myöskään pukeudu mitenkään trendikkäästi. Seksiä saan baareista pokaamiltani rumilta naisilta ehkä kerran tai pari vuodessa. Selvinpäin nämäkään naiset eivät ole minusta sen pidempää kiinnostuneita.
Itselläni on suuri joukko kauniita kaverinaisia joilla vientiä riittää ja jotka ovat todella aktiivisia seksuaalisesti. Itse olísin erittäin kiinnostunut olemaan etenkin erään näistä naisista kanssa enemmänkin kuin pelkkiä ystäviä. Tämän naisen kanssa seurustelimmekin kerran hetken aikaa mutta naisen kiinnostus loppui lyhyeen ja tilalleni tuli joku ulkomaalainen mies. Nainen kaiken lisäksi haukkui minut peräkammarinpojaksi yms. erotessamme. Tämä ulkomaalainen heivasi ystäväni parin kuukauden seurustelun jälkeen ja välimme ystävä naiseni palasivat suunnilleen ennalleen, eli minä siis ymmärrän naisen murheita ja olen naiselle ja hänen ystävilleen juoppokuskina yms. ja vastineeksi tytöt silloin tällöin pörröttävät hiuksiani jolloin minä hymyilen hölmön näköisesti. Minulla on myös muutamia rumia naisia ystävinä mutta heistä en ole kiinnostunut oikein millään tavalla.
Kysymys kuuluukin; olenko niljakas olento kun haaveilen kauniista naisista eivätkä rumat naiset merkkaa minulle mitään vaikka itsekkin olen ruma? Ja nyt muistuttaisin että ne rumatkin naiset ovat todennäköisesti harrastaneet yhdenillan suhteita hyvännäköisten miesten kanssa. Itse en edes saanut seksiä tältä kauniilta kaveriltani jonka kanssa hetken aikaa seurustelin.
Nykypäivän aisankannattaja
13
4444
Vastaukset
- Icerose
mutta älä nyt kuitenkaan ala oottaa kuuta taivaalta.
- muuta!!
Tuskin sinäkään muuta täältä etsit....
- samantha.
"Kysymys kuuluukin; olenko niljakas olento kun haaveilen kauniista naisista eivätkä rumat naiset merkkaa minulle mitään vaikka itsekkin olen ruma?"
Vastaus lyhyesti: Olet.
Olet niljakas olento nimenomaan asenteesi vuoksi.
Mikä helvetin oikeus sinulla on asennoitua noin mielestäsi "rumiin" naisiin etenkin kun itsekin toteat omasta mielestäsi olevasi "ruma"?
Empatian alkeiskurssi: miltä itsestäsi tuntuisi jos nuo "rumat naiset" asennoituvat sinuun samoin?
Miesten luulot naisten seksin harrastamisesta ovat poikkeuksetta liioiteltuja; naiset EIVÄT harrasta seksiä aina kun silmä välttää, jos sinä, mies, et ole sitä kontrolloimassa!
Voit muuttaa tilannetta omalta osaltasi todella radikaalisti jos niin haluat. Jokainen voi laihduttaa, jokainen voi tehdä todella suuria muutoksia ulkonäköönsä ja elintapoihinsa liittyen niin halutessaan. Jos itse suhtaudut ulkonäköösi mainitsemallasi itseinhoa viestivällä tavalla, älä ihmettele jos sinua kohdellaan sen mukaan. Mutta on todella itsekästä odottaa vaikkapa seksuaalista kanssakäymistä joltain Halle Berryltä, jos itse huolehtii itsestään uuno turhapuron tavoin.
Seksuaaliset mieltymykset liittyvät aina ulkonäköön, eikä sille voi mitään. Se ei ole asennekysymys, vaan tosiasia.- Iivavi
Ne "rumatkin" naiset ovat useimmiten harrastaneet yhdenillan suhteita komeiden miesten kanssa. Äläkä yrtiä kieltää sitä, se on vain fakta.
- ???
Iivavi kirjoitti:
Ne "rumatkin" naiset ovat useimmiten harrastaneet yhdenillan suhteita komeiden miesten kanssa. Äläkä yrtiä kieltää sitä, se on vain fakta.
Niin?
Mitä se kertoo niistä miehistä? Että sama se kenen pilu kunhan joku pilu? Kumpi siinä tässä yhteiskunnallisessa asenneilmapiirissä maineensa menettää; nainen vaiko mies.
NIINPÄ. >:-(
Ja oletko ihan varma että nämä yhdenillan suhteet on todella tapahtuneet eivätkä vain oman mielikuvituksesi tuotosta, tai ilkeitä juoruja? - Iivavi
??? kirjoitti:
Niin?
Mitä se kertoo niistä miehistä? Että sama se kenen pilu kunhan joku pilu? Kumpi siinä tässä yhteiskunnallisessa asenneilmapiirissä maineensa menettää; nainen vaiko mies.
NIINPÄ. >:-(
Ja oletko ihan varma että nämä yhdenillan suhteet on todella tapahtuneet eivätkä vain oman mielikuvituksesi tuotosta, tai ilkeitä juoruja?"Mitä se kertoo niistä miehistä? Että sama se kenen pilu kunhan joku pilu? Kumpi siinä tässä yhteiskunnallisessa asenneilmapiirissä maineensa menettää; nainen vaiko mies."
Mitä väliä sillä on? Itse haluan samaa asiaa kuin ne rumat naiset; kauniita seksikumppaneita.
"Ja oletko ihan varma että nämä yhdenillan suhteet on todella tapahtuneet eivätkä vain oman mielikuvituksesi tuotosta, tai ilkeitä juoruja?"
Olen.
- on nykypäivää
Surkee läppä tää pullea kaveripoika-juttu.
Keksi jotain uutta vaihteeksi.- iivavi
yhtään tiedä mistä puhut.
- kun et "tiedä"
iivavi kirjoitti:
yhtään tiedä mistä puhut.
Olihan se arvattavissa että alat vältellä vastuuta.
- Ota iisisti
Kyllä se siitä, iivavi.
- Veteraani
Katsokaa, nuoret palstalaiset, Naisasialooseri ennen kuin vaihtoi nimimerkkiään ja vaihtoi suuremman vihavaihteen päälle.
- Tarinat muuttuu
Iivavi saanut pillua.
- S-LUIBA
Olet ilmiselva hiomppeli poika, ei muuta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471