Kokemuksia sitoutumiskammosta?

Ymmärrän hyvin tätä miestä. Ehkä hänellä on selvittämättömiä asioita, eikä tästä syystä pysty solmimaan uutta läheistä suhdetta. Onko hän kokenut edellisessä suhteessa tulleensa hyväksikäytetyksi? Voisit yrittää puhua hänen kanssaan ja päästä hänen lähelleen. Mutta on hyvin tärkeää, että hän pystyy luottamaan sinuun, koska muuten on vaikea rakentaa mitään pysyvää. Raastavaa, tiedän tunteen! Mutta vielä raastavampaa se on hänelle itselleen!

mun mielestä sun kuitenkin kannattaisi ehkä olla etempänä, eikä ainakaan kerjätä seuraan. Kuitenkin, vaikka toisalta voisi ajatella, että sen enemmin mitä hän on lähelläsi,hän mahdollisesti alkaisi sulaa ja voittaa kammonsa.

Mutta ehkä sun pitäisi kysyä miksi hän on sitoutumiskammoinen, miksi vetää jäätä ympärilleen vaikka teillä on ollut ihan hyviä hetkiä.

Kannattaisi ehkä myös miettiä, kestätkö sä sen, että mies olisi kenties pidempään lähelläsi, ja sitten etääntyisi entisestään.

Mun mielestä, vaikka olenkin nainen, mutta sitoutumiskammoinen, jutun juoni voi olla siinä, ettei mies kuitenkaan rakasta sua silleen kuin hän itse toivoisi.
Hän pitänee sinua hyvänä seurana, ja olet ehkä enemmän kuin joku muu, mutta joku asia on mikä pitää suhteen siinä, eikä etene eikä tiivisty, vaikka siinä paljon olisikin elementtejä, jotka täsmää ja on vähintäänkin hyvin.

Mä arvelen, taas ihan omasta kokemuspohjasta, että mies on kuitenkin kiinni vielä entisessä elämässään sen verran, että ehkä toivoo sieltä suunnalta vielä jotain.
Mä itse olen tyrmännyt monta lämmintä ja hyvää alkua, koska en ole halunnut pelata itseäni pois paitsi vapailta markkinoilta, mutta en myöskään joittenkin entisten selvittämättömien tapausten vuoksi.
Mä ikäänkuin dissaan nyt olevan jonkun haaveen ja mielikuvan vuoksi; vaikka, jos järkevästi ajattelee, ainakin menneet jutut on mennyttä, eikä ne tule paremmaksi, vaikka minä oman elämäni elämisen lopettaisinkin.

Hän ei halua luopua sinusta.. Ehkä sinä annat hänelle jotain sellaista, minkä saanti on jostain muualta epävarmaa. Ehkä hän on kuin eteisessä, ei laita entistä ovea kiinni, eikä avaa uutta. Sinä saat olla siinä eteisessä hänen kanssaan, epävarmuudessa ja hienoisessa piinassa, kun et sinäkään voi tietää, tuleeko entisestä ovesta vielä joku vai meneekö mies seuraavasta.
Ja koska sinä et saa takuita, että mies tulee seuraavaksi sinun ovestasi, sinä mielummin olet hänen kanssaan eteisessä, jotta saat edes olla hänen kanssan.

Helpoin asia tässä on sanoa, että rohkeutta. Jos hän tietää kiintymyksestäsi, anna hänen tehdä ratkaisunsa. Laita oma ovesi kiinni. Hän osaa kyllä pyrkiä luoksesi, jos haluaa. Jos olet kertonut hänelle, miten sinuun sattuu tilanne, hän tietää sen, ja päättelee ja toimii sen mukaan. Mikä on ratkaisu, sitä ei voi tietää. Se voi olla joko se, että hän tulee, eikä enää lähde, tai sitten hän lähti viimeisen kerran.
Riski on otettava.

"Seurustelin" vuoden miehen kanssa joka oli sitoutumiskammoinen. Alussa tapailtiin vaan seksin merkeissä, jossai vaiheessa mies sanoi kuitenkin välittävänsä minusta todella paljon.

Mies tuli luokseni silloin kun itselle sopi, lähti myös sillon kun itselle sopi. Kukaan ei saanut tietää "suhteestamme" ennen kuin hän olisi varma siitä, että hän rakastaisi minua ja minä häntä. Hän ei halunnut julkistaa suhdettamme. En oikeastaan tiennyt hänen elämästään mitään koska hän ei päästänyt minua lähelleen. En tavannut koskaan hänen vanhempiaan, ystäviään, jne. En tiennyt missä milloinkin meni ja mitä teki. Me ei tehty koskaan yhdessäkään mitään. Ainoastaan nautittiin toistemme seurasta jomman kumman asunnolla.

Se, että tiedän hänen olleen sitoutumiskammoinen on hänen omasta kertomuksestaan. Hän pelkäsi sitä, että jomman kumman tunteet loppuisivat yht´äkkiä, ja niinhän siinä kävikin. Nimittäin miehen tunteet loppui. Hän pelkäsi sitä ja niin kävi.
Minä en varmasti helpottanut asiaa sillä halusin/toivoin miehltä enemmän aikaa ja sitä, että hän näyttäisi minun kuuluvan elämäänsä. Lopulta hän ahdistui, vaikka en siis halunnut muuta kuin aikaa ja enemmän sellaisia asioita josta olisi voinut ajatella meidän olevan pari, normaali asioita siis, en painostanut häntä, sanoin vain, että minä kaipaan niitä elämääni eikä suhde ilman niitä ole minun mielestäni edes suhde. Sitoutumiskammoiselle nuo on varmasti jotain myrkkyä joka saa eteentymään toisesta ihmisestä.

No, mitä tästä opimme? Pitäydyn ainakin kaukana tuollaisista, ei siinä särje muuta kuin itsensä.

Toisaalta taas ajattelen, että jos oikeasti rakastaa ja välittää toisesta, voittaa se kaikki esteet, myös sitoutumiskammon. Olisko niin, että tuo mies ei missään vaiheessa rakastanut minua niin paljon (vaikka toista väittikin), että olisi voinut jakaa elämäänsä kanssani? Olisiko niin myös sinun kohdallasi, ehkä tuo mies ei vain välitä sinusta tarpeeksi ottaakseen sinut täysillä elämäänsä? Ja voihan hän olla vielä kiinni entisessä elämässä, ehkä hän kaipaa siitä jotain mitä ei saa sinun kanssasi.. Mene ja tiedä.

Mutta sen neuvon annan, että jos ihan välttämättä haluat katsoa miten tuossa käy, niin älä vaadi/halua/toivo mitään, anna miehen tulla ja mennä niin kuin haluaa. Lopulta hän jää luoksesi jos on jäädäkseen. Mutta siihen voi mennä aikaa.. Tsemppiä sulle, toivottavasti selviät tilanteesssa "ehjin nahoin"!! :)

Tekstisi oli kuin suoraan elämästäni, tästä tilanteesta, jossa olen nyt yli vuoden elänyt. En osaa oikein mitään helpottavia neuvoja antaa, koska tarvitsisin niitä itsekin. Mutta voimia sinulle!

Otan osaa, sillä tiedän mitä sitoutumiskammoisen miehen odottaminen on. Irtiottoon tarvitaan todella vahvaa ja voimakasta sydäntä...sellainen itselläni on, siksi pääsin eroon. Tavatessani uuden miehen, otan jo kuukauden kuluttua tapaamisen alkamisesta puheeksi parisuhteen yms. Sitoutumiskammoinen mies kavahtaa suuresti tällöin ja etääntyy. Viimeistään silloin on aika nostaa kytkintä. Miksi rikkoa itsensä, MIKSI?Näitä persoonallisuushäiriöisiä tässä maassa riittää, vaikeita lapsuuden traumoja jne.Ja me naiset kuvitellaan, että meidän avullamme nämä miehet paranevat, jos vielä vähän yritän, jos olisin kiltimpi, kauniimpi, kohteliaampi. Jos odotan vielä kuukauden, vuoden, tai kaksi. Kyllä se mies muuttuu. Kyllä se tulee minun luokseni...MUTTA kun ei tule. Uskokaa naiset, ainoa lääke miehen sitoutumiskammoon on aloittaa elämä uudelta pohjalta. Sitoutumiskykyisiä miehiä kyllä riittää meillekin tänne kirjoittaville. VOIMIA ap!!!Tervesin täydellisen irtioton tehnyt ja nykyään erittäin onnellinen nainen

Minullakin on kokemuksia viime vuoden aikana aika monesta miehestä ja jätetyksi tulemisesta.Ensin sitä etsii vikaa itsestään, kunnes aikaa on kulunut ja alkaa hahmottamaan mennyttä suhdetta.Silloin huomaa, että vika on niissä miehissä. Jostakin syystä he eivät halua sitoutua ja keksitään mitä erilaisempia syitä tai sitten vaan lakataan pitämästä yhteyttä.Aika monesti, kuten nytkin, koen että monesti miehet eivät ole päässeet eroon entisestä elämästään, perheestä, kodista.On erottu, mutta asiaa ei ole loppuun saakka käsitelty.Esitetään jonkin aikaa tietynlaista seuralaista, kunnes ei enää jakseta taistella esim. viinan himoa vastaan.Silti jätetyksi tuleminen on kova paikka itselle ja sitä etsii syitä pelkästään itsestä, missä olisin voinut toimia paremmin jne.Mut mottoni on, että olen oma itseni ja ellen sellaisena kelpaa, antaa olla.Mun ei tarvitse näytellä ja pelata mitään pelejä enää tässä iässä.Kaikki nämä vuoden aikana tapaamani miehet olivat deittisivuilta, alan uskoa, ettei täällä ole normaaleja miehiä ollenkaan.Ja onko missään??????

sen verran että elokusta ollaan tapailtu, aika tiuhaankin, mutta mies ei eurustele kenenkään kanssa!! Jos konkun niin se olisin kuulemma minä, Paljon on hyviä aikoja vietetty, käyty ulkonakin, olen tavannut yhden lapsistaan ja hän minun lapseni (kaikki aikuisia). Tultu siihen, että on rakastuttu, vaikkei mies sitä haluakaan, edelleen tavataan vaan kun hän haluaa, ahdistuu jos vaikka soitan. Pettynyt pahasti aikoinaan, pelkää rakkautta ja uutta sattumista. Mietin myös jatkanko odottelua ja luottamuksen rakentamista vai annanko mennä...on kyllä niin ihana mies...

Nostan vanhan aiheen..
Hyvä keskustelu, mietin juuri seurustelenko sitoutumiskammoisen kanssa, vai onko minussa peräti vähän sellaista. En kyllä itseeni usko, koska olen mielestäni aika vahva.
Miehessä sen sijaan on paljonkin noita tunnusmerkkejä, tosin ei ole pelästynyt vaikka on puhuttu vakavastikin yhteisestä tuevaisuudesta. Sanoo rakastavansa, mutta pitää silti tietyn etäisyyden. On tarkka omasta ajastaan. On myöntänyt olleensa joskus sitoutumiskammoinen.

No laitoin suhteen mietintätauolle ja sitten katsotaan jos kumpikin todella haluaa jatkaa. Kyllä tuli heti kutsuja ja kauniita sanoja. Mutta saa nähdä jatkaako hän vielä jos vaatimuksena on täysi sitoutuminen, ehkä ei jos sitoutumiskammoinen on.

Hei olen sitoutumiskammoinen mies. Toivottavasti tämä autaa ymärtämään meitä.
Olen jätetty ja heti eron jälkeen sain tietää että exällä oli ollut jo vuosia kestänyt suhde toiseen kanssa.Oltiin exän kaa 16v yhdessä ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Sitä vaan ei usakalla alkaa luottamaan siihen uuteen ihmiseen kun ei halua tulla enää murskatuksi. Ja kun sitä on lapset kuvioissa niin ei halua niille esitää uutta naista koska en halua niiden kokevan uutta eroa ja itse elelen tällä hetkellä vain ja ainostaan lapsilleni ( meillä on yhteis huoltajuus ja lapset ovat mulla joka toisen viikon).

Hei,
Minttu täällä taas.
Kaksi kertaa otin tämän miehen takaisin. Nyt on taas sydän karrella. Joulu oltiin yhdessä. Todella ihanaa. Sitten tuli riita, jonka jälkeen minua ei taas ollutkaan!!! Oikeasti, jos ei kestä yhtään sanaharkkaa ja riitaa, kannattaa olla ihan yksikseen vaan! Viikko sitten alkoi taas viestittely, mutta minua ei enää kosketa. Tottakai rakastan häntä vieläkin, mutta sielu ei kestä tätä. Siskot, ottakaa opiksi: olet upea, tunteellinen nainen, eikä kukaan voi kohdella sinua näin. Ansaitset parempaa!
t. M

ole olemassakaan... Oma tarinani meni näin. Tapasin ihanan miehen 2v sitten, nähtiin satunnaisesti yleensä viikonloppuisin samassa ravintolassa ja ilta päättyi samojen vällyjen alle. Tätä jatkui ja jatkui kunnes tunteet alko tulee mukaan. Kerroin niistä avoimesti miehelle ja mies vastas tunteisiin. kertoi että välittää ja on kiintyny muhun, olen ihana ja usein kertoi myös ikävöivänsä mua MUTTA ei vaan pysty seurustella, ei tiedä syytä itsekkään mutta ei oo vielä valmis. Noh aikaa kului ja tunteet syveni, päästiin siihen pisteeseen että mies kertoi rakastavansa mua mutta ei silti voi seurustella, ei osaa sitoutua täysin. No rakkauden tunnustuksesta meni viikko ja nähtiin taas tuttuun tapaan samaisessa ravintolassa sovitusti ja siellä mies sitten ottikin kainaloonsa jonkun toisen naikkosen ja vietti illan silmieni edessä hänen kanssaan suudellen ja tanssien ja välillä tietty vilkuili mua päin ivallisesti. Tyhmänä tuhlasin mieheen aikaani kahden vuoden ajan kuvitellen että kyllä se mies vielä suhteeseen haluaa koska tunteet on jo niins yvät molemmilla ja viihdytään yhdessä, miksei haluais? odotin ja uskottelin, sillä aikaa kun mies oli alusta lähtien tiennyt ettei mitään halua ja ei vaan saanut sanaa suustaan. Kyllä vituttaa suoraan sanottuna. No kosto tulee olemaan suloinen!

Joskus sitoutumiskammo taitaa olla vain ihmiskohtaista. Mies jätti ja muistutteli olevansa sitoutumiskammoinen ja seuraavassa lauseessa kertoo olevansa ihastunut toiseen ja haluavansa kokeilla voisiko siitä jotain vakavampaa tulla..

Hei,
Itsellä ollut kohta 2v nooh säätämistä sitoudumiskammoisen kanssa, samalla ollaan ystäviä vaikka ei olla kun töissä nähty niissä merkeissä mutta viestitelty paljonkin.

Meillä tarinan pääkohdat on että toinen on vähä nuorempi kun minä ja elämänkokemusta huomattavasti vähemmän omalla tavalla, nimittäin vain 1 tyttöystävä kenen kanssa hän oli 6v suhteesta (eivät asunut yhdessä)

... nooh jokatapauksessa alku sama eli nähtiin satunnaisesti yleensä viikonloppuisin samassa baarissa ja ilta päättyi samojen vällyjen alle. Tätä jatkui ja jatkui kunnes tunteet alko tulee mukaan. Olen jo muutaman kerran yrittänyt laittaa juttua poikki, ekan kerran kaatui siihen että mulla oli vaan ikävä ja mun hiljaisuus kesti olisko ollut edes 4 päivää. Minkä jälkeen tilanne muuttui sen verran että hän saattoi vaikka keskellä viikkoa tulla muuten vaan jonkun tekosyyn varjolla ns luokseni vaan istuu ja juttelee niitä näitä. Nooh ei monta kerta ehditty nähä muuten vaan kun taas päädyttiin samojen vällyjen alle. Sen seurauksena itteni alkoi ahdista ihan hulluna, tiesin olevani rakastunut ihmiseen jonka kanssa ei olis tulevaisuutta mutta ei vaan sydän tuota järkeä usko.

Sillä kerralla meidän hiljaisuus kesti viikon mikä jälkeen nähtiin vahingossa. Hän tultiin luokseni ja juteltiin. Mies tunnusti että viikko on ollut tuskallista ja että hänellä on ollut ikävä minua, hän on myös monesti tunnustanut välittävänsä minusta, lopulta päädyttiin molemmat itkee kun tilanne aika toivoton nimittäin yllättäin jutun muuttaminen pelkästään ystäviks tunuu mahdottomalta.

Katkaisin siis taas välit, ikävä on ollut suuri. Olen yrittänyt treffeillä käydä ja elämässä eteenpäin mennä mutta mikään ei tunnu tunteisiin vaikuttavan ja aina heikoilla hetkillä haluais vaan saada taas yhteyttä häneen :'( toivottavasti järki voitta tunteet pian tai hajotan itteni vielä pahemmin.