Solifer Jubilee (550) vaunussamme alkoi harmaavesisäiliö haisemaan viime viikkojen aikana todella voimakkaasti. Haju esiintyy voimakkaittein vesisäiliön läheisyydessä vaunun peräpäässä. Vaunussa pitäisi ohjekirjan mukaan olla vesilukot, mutta en niitä ainakaan tunnistanut.
Mistäköhän haju johtuu? Viittaako haju säiliön lähellä mahdolliseen valskaavaan liitokseen. Kävin liitoksia läpi ja käytin säiliön irti, huuhtelin sen ja kiinnitin tuplaklemmareilla. Haju sen kun voimistui?
Keittiön altaan alta lähtee letku, joka päätyy t-haaraan. Toinen haaroista menee harmaavesisäiliöön ja toinen nousee ylös ja pää on auki? Mikä tarkoitus tällä ylimääräisellä ylös nousevalla putkella on? Teippasin sen, jotta haju ei ainakaan sieltä tulisi.
Harmaavesisäiliö haisee
7
2468
Vastaukset
En tunne kyseisen vaunun putkistoa mutta omassa autossani on kesällä ajoittain sama ilmiö. Olen tulkinnut sen johtuvan suihkualtaan hajulukon kuivumisesta. Ainakin haju häipyy kun kaadan sinne ensin Kloritea ja päälle hieman vettä. Tämän jälkeen haju pysyy pois pitkiä aikoja. Uskoisin Kloriten auttavan vaikkei hajulukkoa olisikaan koska sen lisäys vähentää jo pieninäkin pitoisuuksina bakteeritoimintaa harmaavesitankissa.
Koko ongelmaa ei varmaan olisi lainkaan jos käyttäisin joskus suihkua autossa mutta mieluummin käyn alueiden suihkuissa. Klorite ei mielestäni ole pahimpia luonnon saastuttajia ja sitä joutuu muutoinkin jätevesien joukkoon.Onhan harmaavesitankissa tuuletus? eli joku letkun pätkä josta ilma poistuu kun vettä lirisee sisään.
Se tukkimasi letku saattaa olla juuri se, kannattaa selvittää minne se menee.
Hajulukkohan voi olla vain letkun paksuutta suurempi mutka alaspäin jolloin siellä seisova vesi muodostaa esteen palaaville haisuille.
Onnea hajulukon metsästykselle.
- reiät...
Mulla oli aika ajoin tuo ilmiö myös. Laitoimme suihkukaivon tulpaten, samoin lavuaarit. Lakkasi hajut. Sitten joskus huuhtelet harmaavesisäiliön hyvin, sinnehän jää tiskivesien mukana rasvoja ja ruoantähteitä jotka mädäntyessään haisee.
Noissa poistoissa kun ei ole mitään vesilukkoja... - Nokialta ?
..pieni vitsi piristää aina...
- Kaksi kertaa vuodessa
Mulla on Solikan vaunu myös ja pesen harmaavesisäiliön kaksi kertaa vuodessa.
Säiliö on rakenteeltaan samanlainen kuin raikasvesisäiliö eli siinä on kunnollinen kierrettävä kansi, josta miehen koura mahtuu kyynerpäätä myöten säiliöön sisälle.
Pohjalle kertyy melko kerros "sakkaa" joka ei kieltämättä ole mitään hyvänhajuista tavaraa.
Jos et pääse säiliöön käsiksi, voit koittaa jollain "tujulla" aineella niin, että liuos säiliöön ja matkaan. Muutaman kymmenen/sadan kilometrin jälkeen tyhjennät säiliön ja huuhtelet hyvin.
Voin kuitenkin todeta, että kunnon käsin tehty pesu on taatusti paras hajunestolääkitys. - testataan
Otin harmaavesisäiliön pois, tulppasin viemärinaukot ja teippasin liitosputket kiinni. Katson ensin, että häipyykö haju, jos säiliö on pois kokonaan vai tarvitseeko putkistojakin pestä/uusia.
Pullollinen kloriittia ja kodin putkimiestä ei vaikuttanut yhtään.
Nestettä ei vuoda mistään, mutta onkohan jokin paikka erityisen herkkä rikkoutumaan ja aiheúttamaan hajuvuotoja?
Saako harmaavesisäiliön päässä olevia kumipäätyjä hankittuja uusia jostain. En löytänyt suoranaisia reikiä niistä, mutta ajan myötähän nuo kumiosat hapertuu- hajut
Poistin harmaavesisäiliön ja tulppasin viemärit. Haju lieventyi, mutta ei poistunut vaikka tuuletettu on pari päivää.
Onkohan jokin liitos huono, vai voiko nuo kumiset alkuperäiset putkiliitokset päästää hajua läpi?
Seuraavana täytyy alkaa purkaa putkistoa ja uusia se, jos hajusta ei muuten tule loppua.
Onko ideoita mitä tehdä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422682Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423382407- 352104
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471766- 241675
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251559- 431429
- 1001409
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391355- 361156