Jouluostokset

Laitetaanpa tänä jouluna raha kiertämään Kemijärven kaupoissa, eikä kanneta niitä ylimääräisiä Rovaniemen tai postimyyntiyritysten hyväksi.

Ihmisten on ihan turha surkutella, että miksi Kemijärvellä erikoisliikkeet loppuu ja valikoimat muissa liikkeissä supistuu, jos niitä ei paikkakunnan omat asiakkaat edes suosi.

Itse olen joululahjat ostanut tänäkin jouluna Kemijärven liikkeistä ja valinnanvaraa on ollut. Kaupan päälle olen saanut hyvää asiakaspalvelua ja itselle iloisen mielen, kun rahat jäävät Kemijärvelle kiertämään.
363842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Raha ja kemijärvi eivät ole kohdanneet eivätkä kohtaa. Mistä rahoista höpötät?

Äänestä
  • tätä se teettää tämä ongelma, kun kesät talvet kumisee mulla tämä sama ontto kallo. On mulla myös luiskaotsaa havaittavissa.

    Olin kuulemma lipsahtanut kätilön käsistä sementtilattiaan pääedellä.

    Niin piti sanoa, että MINÄ, raha ja älli ei olla koskaan kohdattu, eikä tällä menolla kohdata. Kuuluun niihin yhteiskunnan elätettäviin, jotka palloilee luukulta luukulle.

    Äänestä

Vielä parempi jos löytäis lahjaksi seutukunnassa valmistettuja tuotteita: täällä ei saa mainostaa firmojen nimillä, mutta ainaskin lastenvaatteita saa, ompelijoilta aikuisillekin vaatteita jos vielä jouluksi ehtii, käsityönä tehtyjä puusepäntuotteita, koruja, kirjoja (!!!) useampikin, lahjakortteja kosmetologeille, hierojille, kampaajille, siivoojille ja muille palvelun tarjoajille, porontalja lattialle jalkoja lämmittämään (itse haluaisin), luusta tehtyjä kapineita (ainaskin Savukoskelta löytyy), hunajaa, hunajatuotteita esim. ihonhoitoon... onko vielä lisää?

Äänestä
  • Ei kaikilla perheillä ole mahdollisuutta moottorikelkkailuun täällä Lapissakaan: miten olis koko perheelle lahjakortti jollekin ohjelmapalvelun tarjoajalle ja keväthangilla kelkkaretkelle lasten kanssa. Tulistelut ja makkaranpaistot päälle. Vihertäville tietysti porokyyti ja jotakin raakasalaattia evääksi.

    Äänestä

puhetta,etten kommentoi sitä enempää,mutta ainakin hirvet ja porot näyttää kemppalaisillekin
tienvarsilta kelpaavan,joko se nälälkä nakkelee.

Äänestä

teillä siellä edes on? pottuja ja uimahalliin kortti.

Äänestä
  • sä viisas oot kotoisin ? ois hyvä tietää.......

    Äänestä

  • the mitäänsanomaton juntti!

    Esim. Helsingistä ei löydy mitään semmoista ostettavaa, että sinne pitäisi lähteä täältä sen takia.

    Jostain isoista Euroopan kaupungeista toki löytyy jo erikoisempaakin ostettavaa.

    Äänestä

  • mistä.... kirjoitti:

    sä viisas oot kotoisin ? ois hyvä tietää.......

    haluaisitki tietää

    Äänestä

  • Niin ja vielä Venäjän kielellä, esim uimahalli, olo on kaukana kotosesta, Roissa kun käy saa mielen ja kukkaron tasapainoon.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Niin ja vielä Venäjän kielellä, esim uimahalli, olo on kaukana kotosesta, Roissa kun käy saa mielen ja kukkaron tasapainoon.

    Satuin tässä Kempan uimahallin saunaan erään rekkamiehen kanssa. Oli kolunnut yli kolmekymmnetävuotta pohjoismaita, käynyt lähes joka kylpylän ja hotellin saunat. Sanoi tämän olevan Suomen huippupaikkoja. On uima-allas, hieronta-allas, kuntosali, saunoja joka lähtöön ym. Jos sattuu niin onnellisesti käymään, että pääsette peräkamarista ulos, käykää lähiseutujen "ns." kylpylöitä testaamassa.

    Äänestä

  • mieli tasapainoon? kirjoitti:

    sama rekkamies,jonka kanssa satuin samaan pöytään
    roilaisessa sex baarissa,kaveri oli jo hyvässä
    laitamyötäisessa ja tytöt ostattivat vesi drikkejä tiuhaan tahtiin,homma paistoi niin
    läpi,että poistuin takavasemmalle,lompakosta
    tiukasti kiinnipitäen.Kaverille vain terveisiä.

    Äänestä

niin mistä saa tietää kaikki nämä kaupat ku en koskaan kemijärvellä ole käynyt? :O kun en ihan täältä pyhältä viitsi rovaniemelle asti viitsi mennä

Äänestä
  • Löydät Kemijärven kaupat kun ajelet tänne keskustaan. Jos haluat Kemijärvellä valmistettuja tuotteita niin katsopas linkki http://www.lakelapland.fi/?deptid=22079 ja sieltä oikealta linkki "tuliaisia ja lahjoja Kemijärveltä".

    Viime viikolla julkaistiin tosi hieno kuvateos Kemijärvestä.

    Äänestä

  • fghj kirjoitti:

    Löydät Kemijärven kaupat kun ajelet tänne keskustaan. Jos haluat Kemijärvellä valmistettuja tuotteita niin katsopas linkki http://www.lakelapland.fi/?deptid=22079 ja sieltä oikealta linkki "tuliaisia ja lahjoja Kemijärveltä".

    Viime viikolla julkaistiin tosi hieno kuvateos Kemijärvestä.

    Eipä tuo lista kovin kummoinen ole. Suurin osa tuotteista kirjoja sota-ajalta ja elintarvikkeita joita saa muualtakin. Eipä noista nuorille ihmisille paljon iloa ole.
    Sitten kun lappilaisilta unohtuu sota-ajassa eläminen ja sen muisteleminen ja tuo käsittämätön jääräpäisyys ja tyhmän ylpeys vähenee, on oletettavaa että lappilaiset tulevat 2000 luvulle ja alkavat elää samaa aikaa kuin muualla Suomessa, näin työpaikkojen lisääntyminen ja elintason nousu on varmempaa.

    Äänestä

  • sortimentti kirjoitti:

    Ainakaan Tapio Huttusen kuvittama ja Kari Väänäsen tekstittämä Kemijärvi-kirja ei ole sodanaikainen. Mahdatko olla nähnyt, on tosi hieno.

    Miten tyhmänylpeyden väheneminen vaikuttaa työpaikkojen nousuun? Tai 2000-luvulle siirtyminen? Miten tyhmänylpeys ja 1900-luvulla pysytteleminen liittyvät yhteen?

    Äänestä

  • sortimentti kirjoitti:

    Eipä tuo lista kovin kummoinen ole. Suurin osa tuotteista kirjoja sota-ajalta ja elintarvikkeita joita saa muualtakin. Eipä noista nuorille ihmisille paljon iloa ole.
    Sitten kun lappilaisilta unohtuu sota-ajassa eläminen ja sen muisteleminen ja tuo käsittämätön jääräpäisyys ja tyhmän ylpeys vähenee, on oletettavaa että lappilaiset tulevat 2000 luvulle ja alkavat elää samaa aikaa kuin muualla Suomessa, näin työpaikkojen lisääntyminen ja elintason nousu on varmempaa.

    louskuttaa leukojasi ja mollata jatkuvasti lappilaisia ihmisiä, mene hyvän sään aikana hoitoon kun olet noin katkeruutta täynnä, ei tommoinen louskuttaja voi olla päästään terve!

    Äänestä

  • kehtaat.. kirjoitti:

    louskuttaa leukojasi ja mollata jatkuvasti lappilaisia ihmisiä, mene hyvän sään aikana hoitoon kun olet noin katkeruutta täynnä, ei tommoinen louskuttaja voi olla päästään terve!

    Häh, ketä olen haukkunut, milloin, missä?

    Äänestä

  • kehtaat.. kirjoitti:

    louskuttaa leukojasi ja mollata jatkuvasti lappilaisia ihmisiä, mene hyvän sään aikana hoitoon kun olet noin katkeruutta täynnä, ei tommoinen louskuttaja voi olla päästään terve!

    Ehkä viittasit edelliseen viestiini, jossa kyselin tyhmänylpeyden merkitystä? Kysymykseni oli osoitettu edelliselle kirjoittajalle, joka oli tehnyt päättelyketjun tyhmänylpeyden ja työpaikkojen välille.

    Minä nyt viimeksi mollaisin lappilaisia tyhmiksi. Näkeehän sen ensi vilauksella jo tältä keskustelupalstaltakin että etenkin kemijärveläiset ovat älykkäitä ja sivistyneitä.

    Äänestä

Eiköhän suurin osa osta sieltä mistä haluaa, ei taida enää tällaiset tepsiä. Itsekin tein ostoksia, Rovaniemellä. Samat tavarat sain paljon halvemmalla kuin täältä. Joissain tuotteissa melkein 30% hintaeroa.

Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa vai miten se menikään. Kempan hinnoissa kumma kempan lisä. ;)

Äänestä
  • Tottakai hinnoissa on Kempan lisä, koska täällä volyymit ovat pienemmät. Näyttävätkö paikalliset eri alojen yrittäjät sinusta rypevän rahassa? Minusta eivät, eli ei ole mitään huijauslisää hinnoissa, vaan yrittävät tulla toimeen ja pitää huolta itsensä ja perheensä lisäksi myös rakkaasta kotikaupungistamme.

    On turha murehtia Kemijärven kuihtumista, jos vähätkin eurot kannetaan muiden kuntien verotulojen jatkeeksi.

    Tuollaisissa kommenteissa, kuin "ei taida enää tällaiset tepsiä" vaan että "suurin osa ostaa sielät mistä haluaa", unohdetaan, että alkuperäisen viestin lähettäjälle on oman ketunhäntänsä lisäksi kainalossa myös meidän kemijärveläisten yhteinen hyvä!

    Äänestä

  • fghj kirjoitti:

    Tottakai hinnoissa on Kempan lisä, koska täällä volyymit ovat pienemmät. Näyttävätkö paikalliset eri alojen yrittäjät sinusta rypevän rahassa? Minusta eivät, eli ei ole mitään huijauslisää hinnoissa, vaan yrittävät tulla toimeen ja pitää huolta itsensä ja perheensä lisäksi myös rakkaasta kotikaupungistamme.

    On turha murehtia Kemijärven kuihtumista, jos vähätkin eurot kannetaan muiden kuntien verotulojen jatkeeksi.

    Tuollaisissa kommenteissa, kuin "ei taida enää tällaiset tepsiä" vaan että "suurin osa ostaa sielät mistä haluaa", unohdetaan, että alkuperäisen viestin lähettäjälle on oman ketunhäntänsä lisäksi kainalossa myös meidän kemijärveläisten yhteinen hyvä!

    Eivät ole Kemijärveläiset kauppiaat vielä oivaltaneet että hintoja laskemalla myyntiluvut kasvavat. Jos myisivät halvemmalla kuin Rovaniemen kauppiaat saisivat asiakkaansa pysymään Kemijärvellä. Pitkässä juoksussa tämä hintojen polkeminen toisi lisää asiakkaita ja myynti kasvaa. Tervetuloa Kemijärven kauppiaat 2000 luvulle.

    Äänestä

  • Tyhmänylpeyttä kirjoitti:

    käydä rovaniemeltä asti hakemassa muutaman pennin alennus???

    Äänestä

  • polttoaineissa kirjoitti:

    käydä rovaniemeltä asti hakemassa muutaman pennin alennus???

    Sehän riippuu ihan siitä mitä ostaa... Aikamoiset on hintaerot Kemijärven ja Rovaniemen välillä vaikkapa kuluttajaelektroniikassa, vaatteissa, autoista nyt puhumattakaan.

    Esimerkkinä voivin mainita että itse ostin monitoimilaitteen roista, tismalleen sama laite maksoi siellä niin paljon vähemmän että bensarahat tuli kuitattua kevyesti. Kempan liikkeissä hinta melkein 30% yli tuotteen ns suositushinnan...

    Äänestä

  • mitä ostaa kirjoitti:

    Ehkä ei aivan yhden monitoimilaitteen perusteella kannata yleistää kovin pitkälle. Omat kokemukset kuluttajaelektroniikan ostamisesta Kemijärveltä ovat aika myönteisiä. Tosin tingin kyllä aina kauppaa tehdessäni.

    Autokaupoissa ongelmana on vain se, että vain yhtä merkkiä saa uutena. Tarjoukset ovat kyllä olleet ainakin omalla kohdallani hyvinkin kilpailukykyisiä. Aika moni tuttu on myös Rovaniemeltä käynyt autokaupoilla Kemijärvellä, siihen voi olla selityksenä vain yksi syy: hinta.

    Äänestä

Kempassa saa tuulipukukansan liikkeelle, ostetaan saksalaista "braatwurstia" ja tanskalaisia tulenpunaisia joulukinkkuja, niitä voi myydä ja syödä vielä ensi joulunakin...on meinaan sellaiset säilöntä-aineet että alta pois. Niin ja norjan kassilohta, sitä antibiooteilla kasvatettua, taatusti pysyy sairaudet loitolla ...heh!

Äänestä
  • Saksan marketista löytyy nykyään enempi suomalaisia ja ruotsalaisia elintarvikkeita kuin aitoa saksalaista mutta joskus paljon halvemmalla kuin suomalaisista marketeista.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Saksan marketista löytyy nykyään enempi suomalaisia ja ruotsalaisia elintarvikkeita kuin aitoa saksalaista mutta joskus paljon halvemmalla kuin suomalaisista marketeista.

    huljakas marketti, siitäpä tulee mulle päivittäis-tavarakauppa, nyt oli vaan liian paljon kerralla väkiä, että oli jalkoihin sotkeutua, huraa LIDL!

    Äänestä

  • jopa oli.. kirjoitti:

    huljakas marketti, siitäpä tulee mulle päivittäis-tavarakauppa, nyt oli vaan liian paljon kerralla väkiä, että oli jalkoihin sotkeutua, huraa LIDL!

    että lidli sai väen liikkeelle kempassa,hyvä
    lid.

    Äänestä

  • täytyy myöntää kirjoitti:

    että lidli sai väen liikkeelle kempassa,hyvä
    lid.

    ...potkuriparkki ja kaikki, sekä tuulipuku pakko!

    Äänestä

  • ...eläkeläisparatiisi.. kirjoitti:

    ...potkuriparkki ja kaikki, sekä tuulipuku pakko!

    että eläkeläinen ja hänen rahansa ovat yhtä arvokkaat kuin muutkin ihmiset rahoineen ja vaatteineen, en ole itse eläkkeellä, mutta seuraan läheltä ns. tuulipuku kansaa joksi sinä heitä kutsuit, oli erittäin halventava kommentti, et ilmeisesti arvosta vanhempia ihmisiä mutta usko pois... löydät vielä itsesi tulevaisuudessa heidän joukoistaan!

    Äänestä

  • ...eläkeläisparatiisi.. kirjoitti:

    ...potkuriparkki ja kaikki, sekä tuulipuku pakko!

    kansaa kuin meren mutaa,eikä tuulipukuja näkynyt.
    Olemme vihdoinkin saaneet kemppaan kaupan joka
    saa ihmiset liikkeelle,nythän nämä muut lähikaupat voi keskittyä hyvään johtamistapaan
    joka on ontunut jo pitemmän aikaa,pitkässä juoksussa työntekijöiden kyykyttäminen,kostautuu.
    Yrityksen paras voima-vara on tyytyväinen ammattitaitoinen henkilö-kunta.

    Äänestä

  • siellä tänäänkin lauantaina kirjoitti:

    kansaa kuin meren mutaa,eikä tuulipukuja näkynyt.
    Olemme vihdoinkin saaneet kemppaan kaupan joka
    saa ihmiset liikkeelle,nythän nämä muut lähikaupat voi keskittyä hyvään johtamistapaan
    joka on ontunut jo pitemmän aikaa,pitkässä juoksussa työntekijöiden kyykyttäminen,kostautuu.
    Yrityksen paras voima-vara on tyytyväinen ammattitaitoinen henkilö-kunta.

    on saanut kiitoksia monen vuoden ajalta, varsinkin ay-liikkeiltä!

    Äänestä

No hulluko oot!

Tämmöisenä aikana kun työttömänä källistelee, tai muuten rahat vähissä niin kyllä mä ja varmaan moni muukin tarkistelee hintoja ja esimerkkejä ei tarvi kaukaa hakea. Kyllä kemijärvelläkin toki hyviäkin liikkeitä löytyy.

Tässäpä muutamia...

Esim Kesport Kemijärvi = Helvetin kallis kauppa ja huono palvelu,

Sivakka hyvä vaihtoehto = Hyvä palvelu , hyvä asenne asiakkaita kohtaan.

Autoliikeistä tietysti yksinoikeudella myy kun ei kilpailijaa lähimaillakaan, niin Juhan Auto. Hyvä palvelu, mutta vertailkaa hinta-tasoa, samanmerkkisiin autoihin ja vuosimalleihin todella kallis liike tässä suhteessa. Autotkin poikkeuksetta tulee etelästä ja aina sanotaan , yhden vanhan papan perintövehje sallasta tämäkin on ollut.

Kantsii ajella rovaniemelle , valinnan varaa löytyy ja näin myös säästöjäkin kertyy. Ehdottomasti kilpailuttakaa..

Äänestä
  • autosta,haammasharjaan,ei tarvi mitään kemijärvi tunturi ja lapin lisää maksaa.Näinhän se raha
    kiertää ympäri mualimaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1125555 kirjoitti:

Laitetaanpa tänä jouluna raha kiertämään Kemijärven kaupoissa, eikä kanneta niitä ylimääräisiä Rovaniemen tai postimyyntiyritysten hyväksi.

Ihmisten on ihan turha surkutella, että miksi Kemijärvellä erikoisliikkeet loppuu ja valikoimat muissa liikkeissä supistuu, jos niitä ei paikkakunnan omat asiakkaat edes suosi.

Itse olen joululahjat ostanut tänäkin jouluna Kemijärven liikkeistä ja valinnanvaraa on ollut. Kaupan päälle olen saanut hyvää asiakaspalvelua ja itselle iloisen mielen, kun rahat jäävät Kemijärvelle kiertämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu