Mulla ei siis oikeasti ole mitään sisältöä tässä viestissä. En siis valita anopistani (tai siis mahdollisesti tulevasta).
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta ja mut on otettu niin hyvin sukuun sisälle. Olen ehkä kaksi, kolme kertaa ottanut yhteen anoppini/appeni kanssa, mutta se on luultavasti johtunut siitä, että olen ollut tosiaan niin läheisessä kanssakäymisessä heidän kanssaan.
Mä olen vielä niin nuori, etten ole ehtinyt niin hyvin rakentamaan omaa elämääni valmiiksi (?), että en välttämättä pahastu niin paljon, jos/kun minua 40 vuotta vanhempi anoppini tai 50vuotta vanhempi appeni minua neuvoo eri asioissa. Olen siis vielä melkoisen sopeutuvainen eri tilanteisiin.
Tällä hetkellä voin oikeasti rehellisesti sanoa, että olen niin läheinen (omalla tavallaan) erityisesti anoppini kanssa, että oikeasti kaipaan häntä ja hänen seuraansa. Tuntuu ihanalta, että on sen oman rakkaan perheen lisäksi vielä poikaystävän perhe, josta on alkanut pitämään ihan hirvittävän paljon.
Minun on vaikea kuvitella ihmistä, joka tietentahtoen haluaisi vahingoittaa ja pilata oman lapsensa elämän hankaloittamalla tämän avioliittoa/suhdetta. Sen lisäksi on myös vaikea kuvitella ihmisiä, jotka eivät salli miehelleen/vaimolleen läheistä suhdetta vanhempiinsa. Pitäisi ymmärtää, ettei se ole keneltäkään pois, jos oman pojan/tyttären avioliitto toimii hyvin ja lapsi on onnellienn tai että vaimolla/miehellä on läheiset välit vanhempiinsa.
Omilla appivanhemmillani ei ole tytärtä ja poikaystäväni on sanonut, että he ovat alkaneet välittämään minusta kuin omasta tyttärestään (olen kuitenkin nuorempi kuin heidän yksikään lapsensa). Haluan kunnioittaa heitä, mutta haluan kuitenkin kunnioitusta takaisin. Ja uskon, että sen olen saanut takaisin heitä kunnioittamalla. Ihan niinkuin omiltakin vanhemmiltani, jotka ovat kyllä huomattavasti nuorempia kuin mahdollinen anoppini ja appeni
Välillä kyllä on raivostuttanut se, että heidän silmissään olen välillä vielä ihan pikkuinen tyttö, joka ei oikeastaan mitään vielä tiedä, vaikka ei se ihan niin olekaan. Poikaystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja sen lisäksi toisesta kulttuurista.
Mutta niinkuin sanoin jo, tässä viestissä ei ollut siis mitään syvempää ideaa. Mutta jos jollain olisi jotain kommentoitavaa tai omien tarinoiden kertoilua niin olisi kiva kuulla.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta ja mut on otettu niin hyvin sukuun sisälle. Olen ehkä kaksi, kolme kertaa ottanut yhteen anoppini/appeni kanssa, mutta se on luultavasti johtunut siitä, että olen ollut tosiaan niin läheisessä kanssakäymisessä heidän kanssaan.
Mä olen vielä niin nuori, etten ole ehtinyt niin hyvin rakentamaan omaa elämääni valmiiksi (?), että en välttämättä pahastu niin paljon, jos/kun minua 40 vuotta vanhempi anoppini tai 50vuotta vanhempi appeni minua neuvoo eri asioissa. Olen siis vielä melkoisen sopeutuvainen eri tilanteisiin.
Tällä hetkellä voin oikeasti rehellisesti sanoa, että olen niin läheinen (omalla tavallaan) erityisesti anoppini kanssa, että oikeasti kaipaan häntä ja hänen seuraansa. Tuntuu ihanalta, että on sen oman rakkaan perheen lisäksi vielä poikaystävän perhe, josta on alkanut pitämään ihan hirvittävän paljon.
Minun on vaikea kuvitella ihmistä, joka tietentahtoen haluaisi vahingoittaa ja pilata oman lapsensa elämän hankaloittamalla tämän avioliittoa/suhdetta. Sen lisäksi on myös vaikea kuvitella ihmisiä, jotka eivät salli miehelleen/vaimolleen läheistä suhdetta vanhempiinsa. Pitäisi ymmärtää, ettei se ole keneltäkään pois, jos oman pojan/tyttären avioliitto toimii hyvin ja lapsi on onnellienn tai että vaimolla/miehellä on läheiset välit vanhempiinsa.
Omilla appivanhemmillani ei ole tytärtä ja poikaystäväni on sanonut, että he ovat alkaneet välittämään minusta kuin omasta tyttärestään (olen kuitenkin nuorempi kuin heidän yksikään lapsensa). Haluan kunnioittaa heitä, mutta haluan kuitenkin kunnioitusta takaisin. Ja uskon, että sen olen saanut takaisin heitä kunnioittamalla. Ihan niinkuin omiltakin vanhemmiltani, jotka ovat kyllä huomattavasti nuorempia kuin mahdollinen anoppini ja appeni
Välillä kyllä on raivostuttanut se, että heidän silmissään olen välillä vielä ihan pikkuinen tyttö, joka ei oikeastaan mitään vielä tiedä, vaikka ei se ihan niin olekaan. Poikaystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja sen lisäksi toisesta kulttuurista.
Mutta niinkuin sanoin jo, tässä viestissä ei ollut siis mitään syvempää ideaa. Mutta jos jollain olisi jotain kommentoitavaa tai omien tarinoiden kertoilua niin olisi kiva kuulla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitit hienosti,toivottavasti teillä välit pysyy jatkossakin hyvinä. Olisin tosi onnelinen jos itselläni olisi sinunlaisesi miniäkokelas.Vaikka kerroit olevasi nuori silti osaat ajatella hyvin järkevästi,varmaa on et vuosien myötä tulee ehkä sanomisia puolin ja toisin varsinki jos ollaan tiiviisti yhteydessä mut,molemmin puolinen kunnioitus on kaikkein tärkeintä. Hyvää jatkoa sinulle.
Onhan se mukava lukea vaihteeksi tuollaistakin tekstiä. Minulle on kanssa siunaantuneet ihanat appivanhempien tekeleet.
Seurusteltu on noin 1,5 vuotta ja alusta asti on tuntenut olevansa tervetullut perheeseen. Sitten kun olen vielä omat vanhempani menettänyt yli 10-v sitten,niin on tosi mukava että on läheiset välit tyttökaverin vanhempiin,saa "aikuista" näkökulmaa asioihin.
Porukalla käydään elokuvissa ja muutenkin tuulettumassa sillointällöin. Toki asiaa auttaa,että olen vävykokelas taitaa nuo ongelmasuhteet koskea enemmän miniää/anoppia. Tsemppiä elämääsi t: M 36-v.
Kuulostaa ihan samalta kun itselläni :) Ja olemme myös eri kulttuureista, liekö sillä osuutta asiaan? Asuimme heidän luonaankin puolisen vuotta ja alusta asti he ovat olleet aivan kuin omia vanhempiani, rakastaa minuakin kuin omaa tyttöään :) .
Minulla on anoppini kanssa loistavat välit. Meillä on ollut ehkä kerran kränää ja sekin oli niin tyhmä juttu ettei sille voi kun nauraa. Yhdessä olemme poikaystäväni kanssa ollut siis reilu 3vuotta.
Aina kuulee näitä tarinoita kamalista anopeista, mutta itse olen onneksi säästynyt siltä. Ehkä anoppini hössöttää välillä liikaa, paapoo minua välillä kuin omia lapsiaan, mutta tulkitsen vain sen välittämiseksi. Poikaystäväni perhe on minulle kuin "varaperhe" ja todella välillä kaipaan heitä.
Tästä voisi siis päätellä että saan olla onnellinen näin "terveestä" anoppisuhteesta:)