ydinvoimaa

simoon. kysely gallup sivuston lukijoilta, mitä mieltä olet hankkeesta. pelkkä kyllä tai ei riittää.
11661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä huonompaa tapaa olisi rannikkoaluetta pilata kuin rakentaa ydinvoimala tuolle luontoarvokkaalle alueelle. Siinä kärsisivät sekä paikalliset, että kemiläiset.

Tuore saksalaistutkimus myös kertoo ydinvoimaloitten läheisyydessä kasvaneiden lasten sairastuvan selvästi useammin syöpiin kuin niistä kaukana kasvaneet eli sitä säteilyä liikkuu jossain muodossa näiden törkylaitosten läheisyydessä.

Hullu koko ajatuskin jo!

Äänestä
  • osoitteen tai muun yhteystiedon, ettei jää pelkäksi mutu-tiedoksi ja heitoksi. Todisteita kehiin, kiitos!

    Äänestä

  • Voinet varmaankin postata linkin tuohon "tuoreeseen saksalaistutkimukseen"?

    Tuoreempi Suomalaistutkimus taas osoittaa paskanjauhannan suurta kasvua tällaisten asioiden käsittelyssä nettipalstoilla. Linkkikö? No en tietenkään minä sellaisia laita.

    Äänestä

...kiitos!

Äänestä

Miten olisi jatkuvan käytön lisäämisen sijasta sähkön käytön tehostamista ja energiatehokkaiden innovaatioiden kehittelemistä? Yksi tai useampi ydinvoimala ei ratkaise yhtään mitään. Sen sijaan että panostettaisiin ydinvoimaan, käytettäisiin aivokapasiteettia ratkaisujen löytämiseen. Niitä voidaan soveltaan laajemmassa mittakaavassa, ne luovat työpaikkoja ja joulukuussa lumikin voisi tulla maahan.

Äänestä

kyllä

Äänestä

että asia täällä ratkaistaan? Mites vanhukset ja muut netittömät ihmiset osallistuvat tähän "galluppiin"? Taitaa otos olla aika vääristynyt..

En vastaa.

Äänestä
  • voi vastata vaikka sata kertaa sama henkilö..

    puolesta kyllä minä olen.

    Äänestä

  • tähänhän kirjoitti:

    voi vastata vaikka sata kertaa sama henkilö..

    puolesta kyllä minä olen.

    Samahan tuo missä se voimala on,siitä saasteet leviää aivan samallalailla joka puolelle,asuipa sitä lähellä tai kaukana ,kun se räjähtää.Työpaikoista ei ole niin takeita et se niitä toisi,jokin aika sitten luin lehdestä jotta ulkomaalaisilla niitten rakentamisesta on kokemusta ja niitä töihin otetaan jotka jo osaa.Tuskinpa simossa tai kemin lähiympäristössä on ammattitaitoisia osaajia tähän hommaan.Mitä kirjoittelut on et turistit tulisi voimalaa katsomaan niin höpöpuhetta,koska niille pitää olla jotain muuta jotta ne simon perälle saataisiin.Mutta kyllä herrat kauniisti puhua osaa,jotta saavat sen mitä haluavat.

    Äänestä

  • lako kirjoitti:

    Samahan tuo missä se voimala on,siitä saasteet leviää aivan samallalailla joka puolelle,asuipa sitä lähellä tai kaukana ,kun se räjähtää.Työpaikoista ei ole niin takeita et se niitä toisi,jokin aika sitten luin lehdestä jotta ulkomaalaisilla niitten rakentamisesta on kokemusta ja niitä töihin otetaan jotka jo osaa.Tuskinpa simossa tai kemin lähiympäristössä on ammattitaitoisia osaajia tähän hommaan.Mitä kirjoittelut on et turistit tulisi voimalaa katsomaan niin höpöpuhetta,koska niille pitää olla jotain muuta jotta ne simon perälle saataisiin.Mutta kyllä herrat kauniisti puhua osaa,jotta saavat sen mitä haluavat.

    ydinvoimalaa voit nimetä? Harrisburg ja Tshernobyl eivät räjähtäneet.

    Lisäksi suomalainen tapa rakentaa ydinvoimala poikkeaa rajusti esim. venäläisestä ja jopa amerikkalaisesta.

    Sitä voisi kuvata siten, että venäläinen ydinvoimala toimii kuten lyijykynä, jota pidät (yrität pitää) sormesi päällä pystyssä. Suomalainen toimii siten, että pitäisit sitä lyijykynää yläpäästä kiinni.

    Äänestä

Ydinvoima on ainoa tehokas energiamuoto. Mielummin oma ydinvoimala, kuin se että ostamme (ydin)sähköä venäjältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joe15 kirjoitti:

simoon. kysely gallup sivuston lukijoilta, mitä mieltä olet hankkeesta. pelkkä kyllä tai ei riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu