Minulla on perhe, mutta ei yhtään ystävää. Koulu- ja opiskeluvuosien ystävät ovat jääneet. Sukulaisistakaan kukaan ei pidä minkäänlaista yhteyttä, jopa sisarpuoleni ei pidä yhteyttä. Töissäkin on suurin osa miehiä, naisia kolme ja tunnen olevani aina se kolmas pyörä. En vain jaksa yrittää olla koko ajan se hauskin tyyppi, vaan olen vain oma itseni, mutta se ei riitä. Tunnen itseni todella yksinäiseksi, haluaisin vaihtaa työpaikkaa, mutta alani töitä ei ole tarjolla. Tämänhetkinen tilanne (jätetään ulkopuolelle, ei kerrota asioita jne.) työpaikalla on suurin syy pahaan olooni. En osaa mielistellä ketään, olen aina luullut, että asiallinen käytös riittää. En tiedä, miten löytäisin ystäviä ja elämäniloa...
Ei yhtään oikeaa ystävää :))
ei ystävää
81161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...että itse olet huolehtinut yhteydenpidosta? Jos sinä jätät yhteydenpidon aina toisten vastuulle, niin ei niitä kauaa kiinnosta. Jos sinä taas olet selkeästi aktiivinen soittelemaan, viestailemaan, pyytämään käymään kylässä ja niin edelleen, niin sitten kyllä yksinäisyytesi ihmetyttää. Pelkkä asiallinen käytös tai hauskuus ei riitä ystävystymiseen, vaan sinun on itsekin nähtävä vaivaa. Ystävät eivät tuosta noin vain "jää", vaan sen eteen on yleensä oltu välinpitämättömän oloisia.
Kiinnostu, ja vaikka mielistele, jos yksinäisyys oikeasti vaivaa.
erikoista, että kun tiedossa nykypäivänä on ihmisten suuri yksinäisyys, riippumatta siitä, mitä itse on, tai miten käyttäytyy, niin ensin kuitenkin syyllistetään yksinäistä ihmistä. yrittänyt olen pitää yhteyttä, mutta kaikki tuntuvat aina olevan niin kiireisiä. eli tuosta viestistä en voi kuin päätellä, että täytyy katsoa itseäni peiliin...
...kannattaa syyllistääkin ensiksi. Kaikkien entisten ystäviesi ainoa yhdistävä tekijä on nähdäkseni... sinä? Mutta mitä sitä syyllistymään, jos ei kerta koe, että oma toiminta olisi millään tapaa huono ystävystymiseen ja suhteiden ylläpitoon. Jos tunnet tehneesi kaikkesi ja vika on vain ja ainoastaan muissa (mitä se todella harvoin on), niin mitä siihen voisin sanoa? Mitä olisit halunnut minun sanovan, odotatko minulta mielistelyä? Odottele ja jatka entiseen malliin, josko kerran tärppäisi ja tutustuisit hienoon ihmiseen?
En allekirjoita väitettäsi siitä, että ihmiset olisivat yksinäisiä riippumatta omasta käytöksestään. Se nimenomaan on se avaintekijä, että millainen olet. Kuka jaksaisi rakentaa ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut, ystävällinen, innostuva ja myönteinen? Ensiksi on lähdettävä siitä, että itse yrittää, eikä jätä tutustumista toisten vastuulle.
"Kuka jaksaisi rakentaa ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut, ystävällinen, innostuva ja myönteinen?"
Niinpä! Noi on varmasti avainasioita.
"En allekirjoita väitettäsi siitä, että ihmiset olisivat yksinäisiä riippumatta omasta käytöksestään..."
Mä taas uskon että ihminen VOI olla yksinäinen myös riippumatta omasta käytöksestään. Itsessä olisi varmasti aina kehittämisen varaa, mutta surullinen tosiasia on, että se ei aina riitä.
Itse koen olevani aika erilainen kuin suurin osa. Mulla on kavereita ja tuttuja aika paljon, mutta syvempää ystävyyttä ei oikein ota syntyäkseen. Omasta mielestäni sekä muilta saadun palautteen perusteella olen kuitenkin mm. puhelias, mutta hyvä kuuntelemaan, kiinnostunut, innostuva, empaattinen, kannustava.
Jotenkin vain en koe muihin sellaista yhteyttä kuin haluaisin (paitsi mieheeni ja yhteen ystävään, jota en hänen kiireidensä takia nää niin usein kuin toivoisin). Ehkä olen liian tunteellinen ja pohdiskeleva. Ehkä olen jotenkin heikko kun kaipaan niin paljon henkisesti vahvoja, toisista ja maailman asioista välittäviä ihmisiä.
Liian usein koen itseni yksinäiseksi muiden seurassakin, vaikka veikkaan, että sitä ei kukaan huomaa eikä arvaisi.
tuo viesti. Ihminen voi todella olla yksinäinen, vaikka olisi puhelias, ystävällinen, empaattinen jne.
Ystävyys on kuitenkin eri juttu kuom kaveruus, tuttavuus, sukulaisuus.
Itsekin koen olevani erilainen, ja joskus mietin, olenko jossakin vaiheessa vain missannut ne koodit, joilla ihmiset tutustuvat syvemmin tai ystävystyvät. tapaan paljon ihmisiä, tulen toimeen kaikkien kanssa ja silti olen yksinäinen. Koska huomaan, että minua kiinnostavat aivan eri asiat, suhtaudun elämään eri tavoin kuin valtaosa tapaamistani ihmisistä, enkä enää tällä iällä jaksa vain seuran vuoksi roikkua mukana, jos en ole kiinnostunut. Enkä ole vielä niin paljon yksinäisyydestäni kärsinyt, että olisin lähtenyt etsimään uusia ihmisiä oikein toden teolla. Onhan minullakin mies, ja perhe ja hullu? sukuni.
olen nyt hyväksynyt oman omituisuuteni ja todennut, että kyllä meitä on, ja voi olla että emme ikinä kohtaa toisiamme (emmekä välttämättä edes pitäisi toisistamme) Mutta ihailen ihmisiä, joilta ystävystyminen käy helposti, ja vielä enemmän ihailen niitä, joilta onnistuu ystävyyssuhteiden säilyttäminen.
mutta meitä on moneksi. Onnea sinulle, jospa joskus kohtaat samalla tavalla ajattelevia
tuo viesti. Ihminen voi todella olla yksinäinen, vaikka olisi puhelias, ystävällinen, empaattinen jne.
Ystävyys on kuitenkin eri juttu kuom kaveruus, tuttavuus, sukulaisuus.
Itsekin koen olevani erilainen, ja joskus mietin, olenko jossakin vaiheessa vain missannut ne koodit, joilla ihmiset tutustuvat syvemmin tai ystävystyvät. tapaan paljon ihmisiä, tulen toimeen kaikkien kanssa ja silti olen yksinäinen. Koska huomaan, että minua kiinnostavat aivan eri asiat, suhtaudun elämään eri tavoin kuin valtaosa tapaamistani ihmisistä, enkä enää tällä iällä jaksa vain seuran vuoksi roikkua mukana, jos en ole kiinnostunut. Enkä ole vielä niin paljon yksinäisyydestäni kärsinyt, että olisin lähtenyt etsimään uusia ihmisiä oikein toden teolla. Onhan minullakin mies, ja perhe ja hullu? sukuni.
olen nyt hyväksynyt oman omituisuuteni ja todennut, että kyllä meitä on, ja voi olla että emme ikinä kohtaa toisiamme (emmekä välttämättä edes pitäisi toisistamme) Mutta ihailen ihmisiä, joilta ystävystyminen käy helposti, ja vielä enemmän ihailen niitä, joilta onnistuu ystävyyssuhteiden säilyttäminen.
mutta meitä on moneksi. Onnea sinulle, jospa joskus kohtaat samalla tavalla ajattelevia
Mulla on vähän samantyyppinen ongelma. On mulla kyllä yksi, jonka lasken ystäväksi ja pari kaveria, mutta kaipaisin enemmän.
Yksi ongelma on, että en kiinnostu kovin helposti muista. Koen sielujen sisaruutta vain hyvin harvoin. Tietysti vähemmänkin läheisiä ihmisiä on kiva välillä tavata. Kaipaan sekä arkista seuraa että syvällistä ystävyyttä lisää.
Moni kaveri on jäänyt opiskelujen jälkeen. Kai se kertoo siitä, että emme koskaan oikeita ystäviä olleetkaan. Suurin tekijä on se, että moni on saanut lapsia, eikä heillä enää ymmärrettävästi ole aikaa tavata niin usein kuin ennen. Työpaikassanikaan ei ole sellaisia ihmisiä, joita minua oikeastaan kiinnostaisi tavata muulloinkin.
Olen käynyt muutamilla työväenopiston kursseilla, mutta aika vaikeaa on tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki (minä mukaan lukien) vain väkertävät omia juttujaan ja keskustelu harvoin lähtee elämään. Itse olen melko puhelias ja aloitteellinenkin tuollaisissa tilanteissa, mutta se ei ainakaan toistaiseksi ole johtanut mihinkään.
Tuntuu että ihmisillä jo on tiivis ystäväverkko ja kiireinen elämä, eikä uudet ihmiset kiinnosta. Uusia ystävyyssuhteita on vaikea luoda!
Mun tilanne on sellainen kuin sunkin. Ystävystyminen on ollut todella hankalaa ja alkavat ystävyydet kuukkahtaa jostain tuntemattomasta syystä.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että yksinäistä ei voi syyllistää. Ihminen on laumasielu, ja kun yksi jää yksin, ei kukaan helposti häntä lähesty vaan ennemmin sellaista, jolla on jo valmiiksi ihmisiä ympärillään. Vain henkisesti vahvoilla on rohkeutta lähestyä myös yksinäisiä ja ottaa selvää, miksi he ovat joutuneet kyseiseen tilanteeseen.
Yksinäisten syyllistäminen on pelkkää kiusantekoa jota tällaisilla keskustelupalstoilla harrastetaan. Esimerkki on tuo joka sinulle ensimmaiseksi vastasi.
Ainut, joka minua hyvin ymmärtää, on mieheni. Ja hän pitää minusta. En siis ilmeisesti voi olla paha ihminen, vaikka minulla ei olekaan ystäviä. Juju on keskustelussa, siinä että erimielisyydet selvitetään eikä väärää mielikuvaa toisesta silloin jää. :)