Siitä alkaa olla kohta jo kaksi kuukautta kun halusit olla vain ystäväni, ei sen enempää, eikä sen vähempää. Oltiin kuulema onnellisia, että osattiin lopettaa ajoissa ennenkuin tapahtui jotain peruuttamatonta. Sitä edelsi noin kahdeksan vuoden pitkäkestoinen flirtti, jonka aikana pyysin ja rukoilin jatkuvasti, että menisit elämässäsi eteenpäin ja jättäisit minut rauhaan. En halunnut sotkeutua parhaan ystäväni kanssa suhteeseen ja itkeä lopulta ikävää. Kaiken piti kuitenkin olla toisin. Ne muutamat kuukaudet menikin hienosti, sen jälkeen lähdit Kiinaan työkomennukselle. Yhtäkkiä olitkin liian eksyksissä ja liian kaukana. Vuoden työkomennus muuttui vuodesta kuukausiksi ja lopulta viikoiksi. Olitkin takaisin hetkessä. Tuliaislahjaksi sain viestin, että olet tullut takaisin ja tapasit lentokentällä viehättävän naisen. Valvoin sen yön ja seuraavankin. Totesit, että muuttuneen tilanteen ei pitäisi tulla minulle yllätyksenä. Olit minusta yli ja nyt halusit minusta vain itsellesi ystävän.
Itkin viikon lähes tauotta. Heräsin jopa siihen, että itkin. En lopulta oikeastaan edes itkenyt sinua vaan sitä mitä teit minulle. Miksi näit lopulta niin paljon vaivaa rikkoaksi minut pahimmalla painajaisellani? Miksi se mitä halusit oli aina niin paljon enemmän kuin mitä minä halusin? Teit juuri sen mitä olin pyytänyt sinua vuosia olla tekemättä.
Kaksi kuukautta on nyt rämmitty eteenpäin. Kumpikaan meistä ei edelleen tiedä kuinka tämän ystävyyden on tarkoitus toimia. Ei me olla koskaan oltu vain ystäviä. Sinä luot jatkuvasti uusia määritelmiä ja ehtoja ystävyydellemme samalla rikkoen niitä. Sain tällä viikolla kuulla ensinmäistä kertaa anteeksipyynnön ja syyn sille miksi et lopulta halunnutkaan minua.
Se ei kuulema tuntunut oikealta, eikä ollut mitä halusit tai mitä haluat. Miksi silti kaipaat minua ja jatkuvasti haluat minua todella haluamatta minua? Aina aamuisin päätän, että elämäni jatkuu ilman sinua... iltapäivään mennessä olet syy miksi hymyilen ja aina iltaisin olet edelleen kanssani, rikkoen omia sääntöjäsi. Miksi jaksat kertoa sängyssäni maaten kuinka kaunis ja fiksu olen ja kuinka koidun sinulle kuolemaksi? Toisinaan ihastelet samalla kuinka joku tulee onnelliseksi saadessani minut. Samalla puhut tietenkin naimisiin menosta ja lapsista ja ihmettelet miksi itken.
Miksi matkustat edelleen ympäri maapalloa ja etsit itsellesi kumppania kun sinulla on minut? Mikä minussa on vikana tai puuttellista? Miksi olen juuri se mitä haluat ja kaipaat, mutta miksi en silti kelpaa? On niin paljon asioita joita en käsitä, enkä edes halua ymmärtää.
Tänään lähdit taas pois kuukaudeksi matkalle jonnekkin, ilman internettiä, ilman puhelinta... en jaksa luottaa siihen, että tulet todella takaisin. Toisinaan en tahdo sinun edes tulevan takaisin. Optimistinen puoli minussa jaksaa toivoa, että tulet takaisin hakeaksesi minut... sadistinen puoli haluaa minun silloin torjuvan sinut ja pessimisti minussa pelkää jo valmiiksi, että tulet takaisin rakastuneena ja kihlattuna. Kyseessä on vain neljä viikkoa, mutta miksi se tuntuu niin pitkältä? Kenelle minun nyt kuuluisi tilittää asioista? Kuka minulle pitää seuraa iltaisin ja öisin?
Miksi haluan uskoa siihen, että neljä viikkoa muualla saa sinut tulemaan järkiisi ja haluamaan minut taas kokonaan? Kuusi pitkää viikkoa Kiinassa teki päinvastaista. Miksi eteenpäin meneminen on sinulle niin helppoa? Sanot että vanhoja ei pitäisi murehtia ja pyysit minua poistamaan kaikki sähköpostiviestisi. Olet kuulema tehnyt saman omilleni. Et käsitä, että menneisyyttä ei pyyhitä pois napinpainalluksella, etkä sitä että en voi olla taas kokonainen ja onnellinen, vain koska sinä niin pyydät.
Enkä tiedä edelleen kuinka antaa sinulle anteeksi. Pidin itseäni onnellisena, fiksuna, kauniina ja menestyneenä... miksi sinun piti pilata kaikki? Miksi et voinut olla onnellinen siitä että minä olin onnellinen? Miksi sinun piti saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä että elin elämääni ilman sinua? Minulla oli tavoitteita ja haaveita, vielä kesällä paljon yhteisiä. Miksi en näe syytä enää tavoitteisiini? Vaikka tiedänkin teoriassa mitä tehdä ja kuinka tehdä, en tiedä kuinka pääsen käytännössä tästä sinne. Samalla kun tuhosit minut, tuhosit kaikki haaveni ja tavoitteeni. Joskus hengittäminenkin vielä sattuu. Sanoin antavani sinulle vielä joskus anteeksi, mutta mitä? Kuinka tätä voi antaa anteeksi ja miksi pitäisi?
En ole aikaisemmin pitänyt itseäni tunteellisena. Olen perustanut kaiken järkeen tai useimmissa tapauksissa sen puutteeseen. Tunnet itseni useimmiten ylidramaattiseksi... ja joku sanoikin, etten voi olla tosissani... mutta kun koskee, haluan ja rakastan niin paljon. Miksi irtipäästäminen voi olla näin vaikeaa ja tuskallista? Miksi ystävyyteen palaaminen on niin vaikeaa?
Itkin viikon lähes tauotta. Heräsin jopa siihen, että itkin. En lopulta oikeastaan edes itkenyt sinua vaan sitä mitä teit minulle. Miksi näit lopulta niin paljon vaivaa rikkoaksi minut pahimmalla painajaisellani? Miksi se mitä halusit oli aina niin paljon enemmän kuin mitä minä halusin? Teit juuri sen mitä olin pyytänyt sinua vuosia olla tekemättä.
Kaksi kuukautta on nyt rämmitty eteenpäin. Kumpikaan meistä ei edelleen tiedä kuinka tämän ystävyyden on tarkoitus toimia. Ei me olla koskaan oltu vain ystäviä. Sinä luot jatkuvasti uusia määritelmiä ja ehtoja ystävyydellemme samalla rikkoen niitä. Sain tällä viikolla kuulla ensinmäistä kertaa anteeksipyynnön ja syyn sille miksi et lopulta halunnutkaan minua.
Se ei kuulema tuntunut oikealta, eikä ollut mitä halusit tai mitä haluat. Miksi silti kaipaat minua ja jatkuvasti haluat minua todella haluamatta minua? Aina aamuisin päätän, että elämäni jatkuu ilman sinua... iltapäivään mennessä olet syy miksi hymyilen ja aina iltaisin olet edelleen kanssani, rikkoen omia sääntöjäsi. Miksi jaksat kertoa sängyssäni maaten kuinka kaunis ja fiksu olen ja kuinka koidun sinulle kuolemaksi? Toisinaan ihastelet samalla kuinka joku tulee onnelliseksi saadessani minut. Samalla puhut tietenkin naimisiin menosta ja lapsista ja ihmettelet miksi itken.
Miksi matkustat edelleen ympäri maapalloa ja etsit itsellesi kumppania kun sinulla on minut? Mikä minussa on vikana tai puuttellista? Miksi olen juuri se mitä haluat ja kaipaat, mutta miksi en silti kelpaa? On niin paljon asioita joita en käsitä, enkä edes halua ymmärtää.
Tänään lähdit taas pois kuukaudeksi matkalle jonnekkin, ilman internettiä, ilman puhelinta... en jaksa luottaa siihen, että tulet todella takaisin. Toisinaan en tahdo sinun edes tulevan takaisin. Optimistinen puoli minussa jaksaa toivoa, että tulet takaisin hakeaksesi minut... sadistinen puoli haluaa minun silloin torjuvan sinut ja pessimisti minussa pelkää jo valmiiksi, että tulet takaisin rakastuneena ja kihlattuna. Kyseessä on vain neljä viikkoa, mutta miksi se tuntuu niin pitkältä? Kenelle minun nyt kuuluisi tilittää asioista? Kuka minulle pitää seuraa iltaisin ja öisin?
Miksi haluan uskoa siihen, että neljä viikkoa muualla saa sinut tulemaan järkiisi ja haluamaan minut taas kokonaan? Kuusi pitkää viikkoa Kiinassa teki päinvastaista. Miksi eteenpäin meneminen on sinulle niin helppoa? Sanot että vanhoja ei pitäisi murehtia ja pyysit minua poistamaan kaikki sähköpostiviestisi. Olet kuulema tehnyt saman omilleni. Et käsitä, että menneisyyttä ei pyyhitä pois napinpainalluksella, etkä sitä että en voi olla taas kokonainen ja onnellinen, vain koska sinä niin pyydät.
Enkä tiedä edelleen kuinka antaa sinulle anteeksi. Pidin itseäni onnellisena, fiksuna, kauniina ja menestyneenä... miksi sinun piti pilata kaikki? Miksi et voinut olla onnellinen siitä että minä olin onnellinen? Miksi sinun piti saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä että elin elämääni ilman sinua? Minulla oli tavoitteita ja haaveita, vielä kesällä paljon yhteisiä. Miksi en näe syytä enää tavoitteisiini? Vaikka tiedänkin teoriassa mitä tehdä ja kuinka tehdä, en tiedä kuinka pääsen käytännössä tästä sinne. Samalla kun tuhosit minut, tuhosit kaikki haaveni ja tavoitteeni. Joskus hengittäminenkin vielä sattuu. Sanoin antavani sinulle vielä joskus anteeksi, mutta mitä? Kuinka tätä voi antaa anteeksi ja miksi pitäisi?
En ole aikaisemmin pitänyt itseäni tunteellisena. Olen perustanut kaiken järkeen tai useimmissa tapauksissa sen puutteeseen. Tunnet itseni useimmiten ylidramaattiseksi... ja joku sanoikin, etten voi olla tosissani... mutta kun koskee, haluan ja rakastan niin paljon. Miksi irtipäästäminen voi olla näin vaikeaa ja tuskallista? Miksi ystävyyteen palaaminen on niin vaikeaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin tuttu tunne tuo tuska, kipu, kaipaus, rakkaus... itsekin odotan päivää, jolloin mun ei tartteis enää itkee... en jaksais enää itkee.. ja tuo kun kuvaat että toisinaan viel hengittäminenkin sattuu... näin myös mulla...