Vanha kansa sanoo:
"Jos sen kanssa ei voi mennä naimisiin, ei sen kanssa kannata seurustellakaan."
Olen ymmärtänyt tuon tarkoittavan, että seurustelu on silkkaa ajanhukkaa, jos se ei tähtää vakavaan suhteeseen ja yhteiseen elämään. Tämä näin selvennyksenä, ettei kukaan tartu pelkästään tuohon naimisiinmenoon.
Mitä mieltä olette neuvosta? Voiko/kannattaako seurustella, jos ei näe suhteella tulevaisuutta? Jos lasket itsesi kokeneemmaksi ihmiseksi, joka kenties on jo perheensä hankkinut, antaisitko tuollaisen neuvon nuorelle ihmiselle, joka vielä etsii elämänkumppaniaan?
"Jos sen kanssa ei voi mennä naimisiin, ei sen kanssa kannata seurustellakaan."
Olen ymmärtänyt tuon tarkoittavan, että seurustelu on silkkaa ajanhukkaa, jos se ei tähtää vakavaan suhteeseen ja yhteiseen elämään. Tämä näin selvennyksenä, ettei kukaan tartu pelkästään tuohon naimisiinmenoon.
Mitä mieltä olette neuvosta? Voiko/kannattaako seurustella, jos ei näe suhteella tulevaisuutta? Jos lasket itsesi kokeneemmaksi ihmiseksi, joka kenties on jo perheensä hankkinut, antaisitko tuollaisen neuvon nuorelle ihmiselle, joka vielä etsii elämänkumppaniaan?
Vastaukset 41
Vanhimmat
neuvominen ajanhukkaa. Kukin tekee kuitenkin omat päätöksensä, valintansa sekä virheensä.
Mulle esitettiin eilen hyvä kysymys, kun sanoin, että must tuntuu, jotta ehkä kipinöis vähän yhden naisen, mutten nää siinä oikein mitään pitkän juoksun onnistumisen mahdollisuuksia. Nii, tää ihminen jolle näin sanoin, kysy multa, että 'miksi sitten ei vois pitää hetken tosi hauskaa ja ottaa siitä sitten 'kaikki irti'? Mun mielestä se on hyvä kysymys, jota kannattaa miettiä silloku, miettii muuten ihan liikaa.
Oikea vastaus tuohon kysymykseen on: Miksikäs ei. Mikä sitä estää.
Jokainen tekee toki omat ratkaisunsa ja vastaa niiden seurauksista, mutta kyllä muilta voi mielipidettä tiedustella. Saattaa saada uusia näkökulmia.
"Miksikäs ei" on ihan hyvä vastaus. Mutta jos ajattelee parisuhteen taloksi, niin kannattaako rakentaa taloa, jos aikoo asua siinä vain vähän aikaa?
Tottakai saa ja pitääkin kysellä vähän mielipiteitä, ainakin sillon jos joku asia vaivaa. Mä vaan vähä kärjistin, koska niitä 'hyviä neuvonantajia' löytyy niin paljon kuin on ihmisiäkin. Jotte sillee.
Niin kannattaako sitä taloa aina rakentaa? Ehkä sitä joskus vois asua vaan vuokralla ja katsella mihin elämä vie.
Mä en oo kyllä paras puhuja vuokrallaasumisen puolesta, kun en oo elämäni aikana asunut kuin 9 kuukautta vuokralla ja sitten sain siitä tarpeekseni.
Mutta. Meillä on varmasti niin paljon erilaiset elämäntilanteet, että ajattelen pikkasen erilailla. Kysymyksesi ja pohdintasi ovat kuitenkin ihan ymmärrettäviä, olen mäkin noita joskus pohdiskellut.
ei siihen papin aamenta tarvita jos haluaa jonkun ihmisen kanssa olla vaikka loppuelämän. Ei sitä tarvi naimisiin kuitenkaan haluta.
Periaatteessahan sitä tietysti toivoisi aina, että suhde kestäisi. Monille, erityisesti naisille se tuntuu tarkoittavan myös avioitumista ja lapsia.
Mielestäni seuraelämässä on jonkinmoinen pyramidi. Joku voi kelvata yhdeksi yöksi, muttei siitä seurusteluun ole. Ja jostain voi olla seurusteluun, muttei lasten äidiksi.
Elämäntilanteesta johtuen jollekin portaalle pysähtyminen ei mielestäni ole välttämättä ajanhukkaa. Saattaa ollakin, jos jommankumman halu on korkeammalle, mutta sehän saattaa riittää molemmille. Silloinhan molemmat ovat tyytyväisiä ja sillä hyvä.
Suunnilleen tuollaista pyramidia minäkin olen mielessäni hahmotellut. Mitä ylemmäs kivutaan, sitä vähemmäksi väki käy - eli mitä pidempää suhdetta ajattelee, sitä enemmän kumppanille asettaa vaatimuksia. Siellä huipulla sitten keikkuvat ne harvat, jotka kelpaavat elämänkumppaniksi, vaimoksi ja lasten äidiksi.
Kuitenkin myös "alemmilla tasoilla" seurustelu voi olla hyvinkin antoisaa, kasvattavaa sekä tarjota uusia kokemuksia ja elämyksiä. Tälle kannalle olen kallistunut omassa pohdinnassani. Yksilö voi kehittyä parisuhteessa, vaikka itse parisuhteella ei olisikaan mahdollisuuksia kehittyä.
ja siinä pysähtelyssä ja maisemien katselussa ei ole mitään pahaa niin kauan kuin pysyy rehellisenä itselleen ja varsinkin sille toiselle puoliskolle.
logiikkaa siinä mielessä, että melkein jokainen nainenhan olisi hyvä äiti lapsilleen tai ainakin tarpeeksi hyvä. Vähemmän on niitä naisia, joista ei olisi äidiksi kuin niitä miehiä, joista tulisi huonoja isiä.
Mutta minäpä selitän. Yhdestäkään viherpiiperöstä ei ole äidiksi minun lapsilleni, koska minun lapsistani ei kasvateta mitään ituhippejä. Silti voisin tuikata piipertäjääkin, jos vain olisi tarpeeksi hyvännäköinen ja riittävän ärsyttävä.
Eikä mikään edellä mainittu tarkoita, etteikö piipertäjästä olisi äidiksi. Piipertäjästä ei vain ole äidiksi juuri minun lapsilleni.
Mutta jos nimenomaan sun lapset kaipais just viherpiiperöäitiä? Sä et vaan tiedä sitä! =)
Kannattaako seurustella jos ei näe mitään tulevaisuutta ?
Ensimmäisenä tulee mieleen et miksi ei mut toisaalta jos ajattelee asiaa toisen kannalta niin sit ehdottomasti ei !
Itsekkäästi ajatellen seurustelu on mahdollista mut kenties toinenkin tässä kohtaa ansaitsee ajatuksen, ehkä tästä syystä on paljon katkeria ihmisiä kun ajatellaan vain omaa napaa.
Itse henk.koht. en kyllä seurustele jos en näe suhteelle mitään jatko mahdollisuuksia.
Moni suhde päättyy, vaikka niiden alunperin oli ajateltu kestävän koko loppuelämän. Jos kumppani suhteen päättyessä on siinä luulossa, että asia on näin ollut, ei hän ymmärrä katkeroitua.
Kaikkein reiluinta tietysti olisi, että suhteen väliaikaisuus olisi kummallekin täysin selvä.
Mä olen miettinyt vähän tämän suuntaisia ajatuksia viime aikoina...
Mieleni halajaisi etsiä vähän lyhyempi kestoista seurustelusuhdetta, mutta kerta toisensa jälkeen yllätän itseni pohtimassa miehen geeniperimää ja sen soveltumista siittämiseen.
Jos kerran etsin vain lyhyttä, enkä elämänmittaista, niin mitä väliä niillä geeneillä on... Enpä tiedä... Ja mulla kun ei ole edes mitään hinkua tehdä lapsia vielä piiiitkään aikaan...
Mut toisaalta ymmärrän tuonkin, että ei ole mitään järkeä seurustella, jos sitä ei kuitenkaan haluaisi olla sen tyypin kanssa koko loppuelämää...
Toisaalta hurvittelu ja uusien ihmisten tapaaminen on mielettömän hauskaa...
Kiperiä kysymyksiä. Mä en ainakaan osaa vastata...
Saako kysyä, että miksi tarkoituksella halajat lyhyempää seurustelusuhteesta?
Minä olen ajatellut, että sellaiseen tilanteeseen ajauduttaisiin, ei hakeuduttaisi tietoisesti.
Vaikea kysymys. Jos olen 22v vanha ja silti takana 7v suhde. Eikö ole oikeutettua harrastaa vähän lyhyempiäkin?
Nuorena pitäis mennä kun jaksaa mennä. Ei mulla kyllä ole mikään sitä vastaan jos kolahtaa rajumminkin...
Ei monikaan mies laittaisi itseään alttiiksi?
kuka nyt lähtee "yhden-illan" tutustumisella rakentaa tulevaisuutta, geeni-perimästä puhumattakaan??
minulla meni viestisi sisältö ihan ohitse...?
"noilla tiedoilla....Ei monikaan mies laittaisi itseään alttiiksi?"
Ööps, millä tiedoilla ja mistä se mies tietää mun ajatukset? En mä niitä sille kerro...
"kuka nyt lähtee "yhden-illan" tutustumisella rakentaa tulevaisuutta, geeni-perimästä puhumattakaan??"
Eikö kaikki suhteet ala siitä tutustumisesta? Se mun ongelma onkin kun en jaksa tutustua jos huomaan edes jonkin pikkuseikan minkä takia mies ei voisi päätyä lasteni isäksi...
Niin, ja minkäs sitä ajatuksilleen voi.. Ne kummastuttaa mua itseäkin...
Ihmettelen vain, miksi joku tarkoituksella haluaisi "harrastaa lyhyitä seurustelusuhteita".
Koko tuo lainausmerkeissä oleva tuntuu melko utopistiselta ja saa hymyn huulille. Ymmärrän kyllä, jos hakee seksisuhdetta, yhden yön juttuja tms. mutta että lyhyttä seurustelusuhdetta. No, meitä on moneen junaan.
Kai lyhyen suhteen voisi rinnastaa noihin yhdenillan juttuihin tai seksisuhteeseen.
Mutta kun minä en harrasta yhdenillan juttuja, haluan tuntea vähän paremmin... ja pelkkä seksisuhde kuullostaa taas tosi kylmältä. Lämmin seksisuhde olis kyllä kiva...
=)
suhde ilman tulevaisuutta voi toimia, mikäli molemmat ymmärtävät pelin hengen.
Itse en voisi olla suhteessa, jossa ajattelisin että meillä _ei ole_ yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan voin olla jonkun kanssa ilman että aktiivisesti puntaroin koko asiaa.
se naimisiinmeno nyt tarvi olla se päämäärä,
mutta olishan se aika pelottavaa aloitella suhdetta, jossa kokoajan sais vaan laskea päiviä sen loppumiseen:(
Että kyllä nyt joku toivonkipinä tulevaisuudensuhteen pitäisi olla.
Tuon takia en pystyisi mihinkään lomaromansseihin tai vastaaviin, koska etukäteen jo olisi tiedossa, et se loppuu ennen kuin ehtii kunnolla edes alkaakaan.
> olishan se aika pelottavaa aloitella suhdetta,
> jossa kokoajan sais vaan laskea päiviä sen
> loppumiseen:(
Et siis ole samaa mieltä tämän kanssa?
"On parempi rakastaa ja menettää kuin olla koskaan rakastamatta."
nyt tavallaan on noin käynytkin. En helpolla kyllä uskaltais ottaa mitään riskejä rakkaudessa enää, koska se menettäminen siinä nyt kaikkein pahinta just oliskin.
Se vois romuttaa koko loppuelämän suunnitelmat ja haaveet aika totaalisesti.
Parisuhteeseen panostaminen on tietysti aina riski, siksihän ihmiset ovat kehittäneet keinotekoisia tapoja sitouttaa toinen itseensä. Kaipa ne tuovat jonkinlaista teennäistä turvallisuudentunnetta, vaikka sitoutua voi aidosti vain henkisellä tasolla.
Mutta toisaalta onnistuessaan riskin ottaminen saattaa palkita ruhtinaallisesti. Jos et veikkaa, et voi voittaa, mainosti valtionyhtiökin.
Jos vakavalla tarkoitetaan sellaista, että pitää muuttaa yhteen ja tehdä lapsia, niin sitten mielummin otan pelkän seurustelusuhteen.
Jos vaihtoehdot ovatkin 1 vuoden seurustelu tai ei seurustelua ollenkaan? Kumman otat?
Riippuu vähän seurustelusta ja tyypistä.. Yleensä kun vasta sitten sitä rupee kunnolla toisen tuntemaan, olis varmaan aika raskasta aina ruveta uudelleen tutustumaan.
ihan siitä, mitä elämältä haluaa. Jos on perheorientoitunut ja tietää haluavansa perheen ja lapsia, neuvo on varmasti ihan miettimisen arvoinen. Jos taas "tämä hetki" ja/tai tärkeä ihminen - vaikka ilman yhteistä tulevaisuuttakin - menevät edelle, vastaus on toinen. Ei yhtä totuutta, tässäkään asiassa. Eduksi olisi, jos seurustelusuhteen molemmilla osapuolilla olisi suunnilleen samanlainen näkemys asiasta.
Toisaalta en näe, miten nämä asiat (lyhyt suhde ja perhe) sulkisivat toisensa pois.
Painotin aloituksessa, että kyse on nuoresta henkilöstä, joten perheen perustaminen ei ole ajankohtaista. Eihän perheelleen tarvitse omistautua ennen kuin sellaisen hankkii. Ja jos lyhyt suhde ja perheen perustaminen eivät mene ajallisesti päällekkäin, niin ongelmaa ei pitäisi olla. Onhan mahdollista joskus tulevaisuudessa perustaa perhe, vaikka juuri tällä hetkellä ei näkisikään minkäänlaisia edellytyksiä pidemmälle seurustelusuhteelle.
Jaa, kun asiaa katsoo täältä neljänkympin näkökulmasta niin sitä ajatteli, että nimenomaan nuorilla perheen perustaminen on ajankohtaista. Tässä vaiheessa, missä itse on, voi taas ihan vapaasti valita vaikka millä perusteella, tulevaisuutta murehtimatta. Mutta jos nuori on noin nuori kuin mistä nyt puhut, niin ihan sama juttu. Harvapa taitaa ensimmäisensä kanssa perhettä perustaa, vähemmistönä ainakin ovat tänä päivänä, luulisin.
olen aina seukkaillut sillä fiiliksellä, et loppuu silloin ku loppuu. en jaksa liian pitkälle funtsia. se on pirun tylsää.
naimisiin tai kihloihin meno olisi julkinen nolaus
miksi tuhlata elämänsä vuosia johonkin, joka saattaa maksaa sen oikean onnen?
Toisaalta, kyllähän jokainen pari saa olla yhdessä haluamistaan tarkoitusperistä, mutta valehtelu on väärin.
Aika harva kuitenkaan tietää ihan heti, että onko tässä nyt se yksi ja ainoa oikea ihminen. Mä en ainakaan tiedä.
Ja se, ettei ole halukas stressaamaan tulevaisuudesta ihan vielä, ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ehdoton ei. Tästä aiheesta olen viimeksi eilen vuodattanut kyyneleitä... Ja jostain syystä näissä asioissa miehen ja naisen logiikat ovat omassa parisuhteessani valovuosien päässä toisistaan.
Huokaus sentään.
No, arvaan kyllä. En vaan malttanut olla kysymättä, koska itselläni aikanaan iski jonkin sortin pakokauhu, kun toinen olisi halunnut kovasti sitoutua, mutta itse en ollut siihen vielä valmis. Se toinen oli minua pari vuotta vanhempi mies ja silloin olimme sellaisia puolessavälissä kolmeakymppiä. Enpä minä sitten ole myöhemminkään avioliittoon asti sitoutunut, hän kylläkin. Ei se toisaalta minulta mikään periaatepäätös ole ollut, elämä vaan on mennyt niin.
vaikka olenkin käsittääkseni enemmän tosissani. Tai niin mä pelkään, kuten aina.
Elämällä kun on tapana tarjoilla kaikenlaisia ylläreitä - ikäviäkin. Miksi hötkyillä, kun käytännön asioiden takia ei kuitenkaan voi vielä tehdä yhtään mitään? Kun ei odota liikoja niin ei putoa liian korkealta :(
> Ja se, ettei ole halukas stressaamaan
> tulevaisuudesta ihan vielä, ei tarkoita sitä,
> että kyseessä olisi ehdoton ei.
Toki näin. Mutta lähinnä ajoin takaa tilannetta, jossa tietää varmasti, että yhteistä tulevaisuutta ei ole. Esim. tietää, ettei toinen halua lapsia ja itse ehdottomasti haluaa tai tietää, että toinen muuttaa vuoden kuluttua maailman toiseen kolkkaan useammaksi vuodeksi tms.
Jos suhteen jatkuminen on epävarmaa, joutuu punnitsemaan riskejä saavutettavissa oleviin asioihin. Mutta jos tietää suhteen olevan "tuomittu" loppumaan, ei ole enää mitään riskejä, jolloin joutuu vain tekemään ratkaisun suhteen päättämisestä joko nyt tai tulevaisuudessa. Tämä jälkimmäinen skenaario tuntuu kiinnostavalta ainakin teoreettisessa mielessä.
Nettikatin näkemyksiin.
Ihmisillä on olemassa erilaisia lähtökohtia ja tavoitteita. Ei ole mitään oikeaa tapaa tai tavoitetta.
Tässä intialainen sananlasku: "Tulevaisuuden suunnittelu on kuin menisi ongelle kuivaan joenuomaan, mikään ei mene niin kuin haluaisit."
Erilaiset ihmiset voi olla niitä "oikeita" kumppaneita eri elämänvaiheissa, eri aikoina.
seurustelun päämääränä on avioliitto. Tai avoliitto, jos pari niin haluaa. Seurustella aletaan tavoitteena elinikäinen ihmissuhde. Minä en ainakaan haluaisi olla mikään käyttötavara, joten miehen olisi parempi sanoa jos ei halua elinikäistä suhdetta.
Onko nainen/mies, joka viettää aikaa toisen kanssa vain siksi, että pitää tästä, käyttötavara? Onko se toinen vain keino saavuttaa jotakin (tietty elämänmuoto)? Muuttuuko ihminen käyttötavaraksi silloinkin, jos elinikäiseksi aiottu suhde ei kuitenkaan kestä elinikää?
Jos mies seurustelee kanssani vaikka hän tietää, ettei halua/aio olla kanssani loppuikäänsä, niin silloin hän pitää minua vain käyttötavarana. Jos suhde jostain muusta syystä ei kestä elinikää vaikka niin olisivat molemmat halunneet, niin ei sille mitään voi eikä silloin voida puhua käyttötavarasta.
Korkeintaan silloin voidaan sanoa noin, jos mies tekee kertomallasi tavalla, mutta antaa sinun ymmärtää muuta. Muussa tapauksessa ei.