En tiedä mihin tää kuuluu.
Joten... vanhempani ovat olleet naimisissa 2o vuotta. Välillä heillä on hyviä hetkiä välillä tosi huonoja. Välillä riidat ovat niin pahoja että pitää lähteä kotoa pois kun onniin kova melu. Äiti haukkuu isiä paskaks ja sanoo aina "haista sinä pitkä paska" jne. He molemmat ovat todella pitkä vihaisia ja tuntuu , että heillä ei ole yhteisiä asioita kun molemmat ovat niiiin kovapäisiä.. kumpikin haluu olla oikeessa. Toisaalta äiti huuutaa kyllä meillekkin sairaasto. Mitä teen? Onko tää normaalia parisuhde elämää lapsien kanssa?
Joten... vanhempani ovat olleet naimisissa 2o vuotta. Välillä heillä on hyviä hetkiä välillä tosi huonoja. Välillä riidat ovat niin pahoja että pitää lähteä kotoa pois kun onniin kova melu. Äiti haukkuu isiä paskaks ja sanoo aina "haista sinä pitkä paska" jne. He molemmat ovat todella pitkä vihaisia ja tuntuu , että heillä ei ole yhteisiä asioita kun molemmat ovat niiiin kovapäisiä.. kumpikin haluu olla oikeessa. Toisaalta äiti huuutaa kyllä meillekkin sairaasto. Mitä teen? Onko tää normaalia parisuhde elämää lapsien kanssa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voisit yrittaa varovasti selittaa, etta kyseessa on sinukin kotisi, jossa haluat viettaa rauhallista aikaa. Ei ole oikein, etta joudut kuuntelemaan jatkuvasti muiden tappelua omassa kodissasi. Ellei tuo auta, ajattele etta kun aikanaan muutat omillesi, saat olla rauhassa muiden riidoilta, eivatka sinun lapsesi joudu kuuntelemaan riitoja kotonaan. Nain mina paatin vanhempieni riitelya aikoinani kuunneltuani; se paatos on myos pitanyt.:)
Normaalia meinaan.
Mun vanhemmat ollet tuollalailla yhdessä jo yli 35 vuotta ja arvaa vituttaako! (sori)
Tollanen kyräily, jota usein asianosaiset luulee huomaamattomaksi, jättää aina jälkensä ympäristöön! (lue lapsiin)
Ite oon läheisriippuvainen, hakenu ikäni hyväksyntää. Nyt kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ruvennu pikkuhiljaa löytämään omat jalat millä seisoa.
Älä riko itteäs siellä. Sulla on vaan yksi minä, yksi elämä. Pelasta se!!
Niiden täytyy itse tajuta tilanne. Voi olla että auttaa jos joku puuttuu siihen. Senkin jälkeen on kyse siitä että haluavatko he itse oikeasti tilanteeseen muutosta, katsomalla myös itse itseään peiliin eikä syyttämällä että kun TOI TOINEN on se joka nää aiheuttaa jne.
Eihän toi ihan normaalia ole. Tai ainakaan terve ympäristö elää.
Siitä on ehkä n.20 vuotta tai jotain vastaavaa (olin joku varhaisteini tai nuorempi) kun vanhempani kävivät läpi myrskyjä. Ehkä lama oli yksi stressin aiheuttaja ja me lapset emme helpottaneet omalla käytöksellämme välttämättä asiaa. En tiedä. Oli miten oli, me kolme sisarusta emme kestäneet kuunnella tilannetta eikä vanhemmistakaan voinut olla hauskaa kun äiti jo puhui siitä että pitääkö ottaa avioero, kun ei kestä tällaista. Me ei mitään eroa perheelle haluttu ja jo ennen Dr.Philin aikakautta keksittiin jostain että nyt meidän täytyy ryhtyä pitämään perhepalavereita.
No, me kaikki, koko perhe sitouduttiin osallistumaan näihin palavereihin. Päätettiin että nyt istutaan alas ja vanhin sisar oli erätuomari joka vihelsi jonkun vanhemman puheen poikki jos se ei kuulostanut rakentavalta ja antoi puheenvuoroja. Siellä istui perheen kuopuskin joka ei ehkä vielä kaikkea elämästä tajunnut, mutta ei hänelläkään varmaan ollut kivaa räyhäämistä kuunnella.
Oli yllättävää huomata kuinka helposti solmut voi aueta kun räyhäämisen sijasta kerrotaan "MILTÄ TUNTUU KUN..." Jokainen sai kertoa miltä mikäkin perheessä tapahtuva kuvio tuntuu itseltä. Ei lähdetty enää siitä kuvitelmasta että toisen pitäisi ymmärtää sanomattakin. Muistan että isäkin kuunteli välillä silmät pyöreenä että hitsi, hän on tajuamattaankin loukannut äitiä ja äitikin huomasi oman herkkänahkaisuutensa. He rupesivat kuuntelemaan toisiaan.
En enää muista kovinkaan paljoa yksityiskohtia, mutta muistan että se ahdistavalta tuntuva riitely loppui. Vanhemmat ovat edelleenkin naimisissa ja jotenkin tuntuu siltä että ovat kasvaneet niin vahvasti yhteen että ilman toisiaan eivät osaisi olla. Ovat sen sanoneetkin joskus eri tavoilla, että voivat aina luottaa toisiinsa ja heistä näkee että vaikka osaavat tavallaan hauskasti naljailla sanaillen toisilleen, he arvostavat toisiaan loppukädessä yli kaiken.
Tästä olen myös itse saanut hyvät eväät elämään omassa parisuhteessani.
Perheessämme on tunteita näytetty avoimesti ja on ollut halua ja pyrkimystä rakentavaan toimintaan jos jokin juttu ei tunnu olevan ihan kohdallaan.