Saat sen mistä luovut...

Kai se toimii lähinnä erotilanteessa!? Luovut vanhasta parisuhteesta, ja saat jossain vaiheessa uuden huomataksesi, ettei se ole paskaakaan parempi.

Kai Hellsten tarkoitti sillä sitä, että uskaltaa erota/uskaltaa ottaa riskin ja hypätä tuntemattomaan. Yleensä ihminen löytää itsensä ja todellisen turvan elämässään vasta, kun seisoo omilla jaloillaan eikä elä toisen ihmisen kautta. Se on kumma, parisuhteessa olo on lopulta aina turvattomampi kuin yksin. Mulla menee aina siihen, että laitan toisen tarpeet liikaa omieni edelle. Nyttenkin suostuin vielä "yrittämään", koska tekee niin pahaa aiheuttaa tuskaa toiselle. En vain pysty lähtemään, vaikka luulen sen olevan ainoa oikea ratkaisu. Saat sen mistä luovut, kai se on rohkeutta luopua, rohkeutta ottaa riskejä. Kuinka moni ihminen pystyy rehellisesti sanottuna elämään yksin, eikä etsi koko ajan tulevaa vaimo/miesehdokasta? Tottakai ihmisellä tarve läheisyyteen...mutta tiedän tarvitsevani yksinoloa, ennen kun pystyn todella olemaan jonkun lähellä niin, että se tuntuu hyvältä ja oikealta.

mitään, paitsi ehkä syksypimiäksi masentuneen mielen ja alakulon. Jätin taakseni repivän suhteen varatun miehen kanssa. En tiedä mitä hän sai, pikkuvaimo ainakin etelänmatkan lepyttelynä.

Aistin joskus suhteemme alkuvaiheesa, että on pakko tehdä joku ratkaiseva muuvi, jotta mies tajuaa olla jarruttelematta tätä suhdetta. Ajattelin että jos se ei tajua, niin enpä ole sitten menettänytkään sitä mitä luulin meillä olevan, koska sitä ei sitten ollutkaan. Luovuin tästä ihmisestä. Kerroin sen hänelle hyvässä hengessä ja itkin päiväkausia vereslihalla itsekseni ja valmistauduin kasvattamaan uutta nahkaa. (Tottapuhuen en kerennyt montaakaan päivää itkeä, se vaan tuntui piinalliselta) Mies kyllä tajusi melkein välittömästi mitä menetti eikä enää löytänyt mitään järjellistä syytä miksi ei haluaisi antaa minulle kaikkea itsestään, koska nyt hänestä tuntui että hänellä ei ole mitään, tai missään ei olekaan enää järkeä ilman minua. Aiemmin hän kuvitteli että tiivis parisuhde veisi järjen hänen touhuistaan. Sillä nainen on pirullinen olento. Työläs omistaa. Suorastaan ritarillisin elkein ja puhein hän pyysi päästä takaisin elämääni. Näin edessäni ihmisen joka oli riisunut vahvan, melkein ihoon kiinni kasvaneen jämäkän haarniskan edessäni ja paljasti sisinpänsä jossa olikin jotain inhimillisen haavoittuvaa. Ritarin sotavarustukseen kuuluva visiiri, (joka muutti ritarin äänen murahteluksi ja örähtelyksi) oli poissa, ja ritari lauloi tarinaa haltioiden kielellä. (Lienee niillä samoojareissuillaan oppinut) Kuvainnollisesti hän kaiken paljastaneena odotti polvillansa edessäni, sateisen tuulen pyörittäessä hänen kutrejaan, katse alaspäin suunnattuna, odottaen kuoloniskua tai armahdusta... ja päläpälä. (Ei mutta jos tottapuhutaan, se oli elämäni itkuromanttisin hetki) Soturiprinsessa ymmärsi, että muutoksen tuulet ovat kohdanneet valtakuntaa. Tämän taistelun lopputulos oli selvä. Armahdus oli ainoa vaihtoehto. Hän tunsi sydämessään, että juuri tämä ritari tulee olemaan hänen rinnallaan vielä monet taistelut. Voin sanoa että sain sen kaiken mistä luovuin. Mitä sillä nyt tarkoitetaankin. Nyt, melkeinpä tasan vuosi eteenpäin olen edelleen toisinaan pakahtua onnesta. Meillä on kaikki hyvin.