Olipa kerran pieni maa, jota hallitsivat yhdessä toisilleen täydellisesti sopivat prinssi ja prinsessa. Mitkään vaarat eivät uhanneet valtakuntaa, jossa vallitsi rauha ja rakkaus. Prinssi ratsasti valkoisella ratsullaan usein pois linnasta tarkistamaan tiluksiaan ja prinsessa huolehti sillä välin sairaista alamaisista odottaen prinssiään saapuvaksi takaisin retkiltään. Elämä oli turvallista ja koko valtakunta odotti hallitsijaparille perillistä tekemään onnesta täydellistä.
Eräänä päivänä vaaleanpunainen satu sai kuitenkin tumman sävyn ja linna asukkaineen peittyi varjojen alle. Prinssi oli pettänyt prinsessaa retkillään ja päästänyt ruman lohikäärmeen myös prinssin ja prinsessan yhteiseen katosvuoteeseen. Koska prinssi oli käytöksellään tuhonnut kaiken onnen, ei prinsessalle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois linnasta. Suru peitti alleen valtakunnan, eikä sitä murhetta voitu lievittää satavuotisella unella. Elämä jatkui, mutta kukaan valtakunnassa ei osannut enää hymyillä.
Elämä jatkui varjoista huolimatta. Prinsessa muutti naapurivaltakunnan alueelle pieneen mökkiin ja suri särkyneitä unelmiaan. Prinssi taas oli täysin lohikäärmeen pauloissa, eikä muistellut prinsessaa. Satu ei kerro prinsessan tuskasta, kyyneleistä eikä yksinäisyydestä prinssin hyljättyä hänet lohikäärmeen takia. Satu ei myöskään kerro sammakoista, joita prinsessa yritti epätoivoisesti suudella löytääkseen uuden prinssin, joka tarjoaisi hänelle uuden linnan ja valtakunnan sekä antaisi toivotun perillisen.
Yleensä saduilla on onnellinen loppu. Miten käy tämän tarinan? Voiko loppu olla onnellinen, vaikka prinssi ymmärtäisikin tehneensä virheen, tappaisi hänen ja prinsessan onnea uhanneen lohikäärmeen ikuisiksi ajoiksi, pyytäisi prinsessalta anteeksi hölmöilyjään ja hakisi tämän takaisin linnaan vannoen ikuista uskollisuutta? Häviäisivätkö petturuuden muistot savuna ilmaan, jos lohikäärmeen likaama katosvuode poltettaisiin ja tilalle hankittaisiin uusi? Auttaisiko, jos prinsessa ymmärtäisi, ettei hänkään ollut aina niin täydellinen? Voisivatko prinssi ja prinsessa kaikesta tapahtuneesta huolimatta vielä saada yhteisen perillisen, palauttaa valtakuntaan onnen, rauhan ja rakkauden, ja elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti? Vai myrkyttikö ruma lohikäärme ikuisiksi ajoiksi onnellisuuden taustalla olevan luottamuksen? Auttaisiko satavuotinen uni haalistamaan kipeät muistot?
Koituuko lohikäärme pariskunnan kohtaloksi ja vie heidät ainiaaksi eri teille? Löytääkö prinsessa todellisen, luotettavan prinssin suudeltuaan kärsivällisesti tarpeeksi montaa sammakkoa? Oppiiko hän olemaan vähemmän täydellinen? Miten käy prinssin? (Lohikäärmeen kohtalosta ei kukaan ole kiinnostunut.)
Ovatko onnelliset loput mahdollisia saduissa, ja vain saduissa?
Eräänä päivänä vaaleanpunainen satu sai kuitenkin tumman sävyn ja linna asukkaineen peittyi varjojen alle. Prinssi oli pettänyt prinsessaa retkillään ja päästänyt ruman lohikäärmeen myös prinssin ja prinsessan yhteiseen katosvuoteeseen. Koska prinssi oli käytöksellään tuhonnut kaiken onnen, ei prinsessalle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois linnasta. Suru peitti alleen valtakunnan, eikä sitä murhetta voitu lievittää satavuotisella unella. Elämä jatkui, mutta kukaan valtakunnassa ei osannut enää hymyillä.
Elämä jatkui varjoista huolimatta. Prinsessa muutti naapurivaltakunnan alueelle pieneen mökkiin ja suri särkyneitä unelmiaan. Prinssi taas oli täysin lohikäärmeen pauloissa, eikä muistellut prinsessaa. Satu ei kerro prinsessan tuskasta, kyyneleistä eikä yksinäisyydestä prinssin hyljättyä hänet lohikäärmeen takia. Satu ei myöskään kerro sammakoista, joita prinsessa yritti epätoivoisesti suudella löytääkseen uuden prinssin, joka tarjoaisi hänelle uuden linnan ja valtakunnan sekä antaisi toivotun perillisen.
Yleensä saduilla on onnellinen loppu. Miten käy tämän tarinan? Voiko loppu olla onnellinen, vaikka prinssi ymmärtäisikin tehneensä virheen, tappaisi hänen ja prinsessan onnea uhanneen lohikäärmeen ikuisiksi ajoiksi, pyytäisi prinsessalta anteeksi hölmöilyjään ja hakisi tämän takaisin linnaan vannoen ikuista uskollisuutta? Häviäisivätkö petturuuden muistot savuna ilmaan, jos lohikäärmeen likaama katosvuode poltettaisiin ja tilalle hankittaisiin uusi? Auttaisiko, jos prinsessa ymmärtäisi, ettei hänkään ollut aina niin täydellinen? Voisivatko prinssi ja prinsessa kaikesta tapahtuneesta huolimatta vielä saada yhteisen perillisen, palauttaa valtakuntaan onnen, rauhan ja rakkauden, ja elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti? Vai myrkyttikö ruma lohikäärme ikuisiksi ajoiksi onnellisuuden taustalla olevan luottamuksen? Auttaisiko satavuotinen uni haalistamaan kipeät muistot?
Koituuko lohikäärme pariskunnan kohtaloksi ja vie heidät ainiaaksi eri teille? Löytääkö prinsessa todellisen, luotettavan prinssin suudeltuaan kärsivällisesti tarpeeksi montaa sammakkoa? Oppiiko hän olemaan vähemmän täydellinen? Miten käy prinssin? (Lohikäärmeen kohtalosta ei kukaan ole kiinnostunut.)
Ovatko onnelliset loput mahdollisia saduissa, ja vain saduissa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
minä myin taloni toisen prinssin tähden , ei helpota silti , jälki on ja pysyy sydämmessäni.
Shokki on ollut sinulle varmasti niin suuri, ettei se unohdu vaikka palaisittekin yhteen ja kaikki alkaisi mennä taas hyvin. Pettymys muistuisi mieleen aina kun mies lähtisi viettämään iltaa ystäviensä kanssa, harrastuksiin, tms. Epäilyt voi jättää omaan arvoonsa, mutta heikoimmilla hetkillä ne pistävät vapisemaan kivusta.
Kuinka kauan erosta on aikaa?
Tiedän sen, sillä minua petettiin edellisessä avoliitossani (ei tosin niin pahasti kuin sinua, nainen ei käynyt meillä koskaan edes kääntymässä), yritin todella antaa anteeksi, mutta en pystynyt unohtamaan. Säikähdin jokainen kerta kun mies sai viestin puhelimeensa tai meni chatteihin juttelemaan. Lopulta suhde kariutui siihen, ettei mitään enää ollut jäljellä.
Toisaalta ystäväni tapauksessa mies on pettänyt (tiedetysti) kahden eri naisen kanssa ja silti ystäväni jaksaa yrittää jatkaa. Mies katuu, mutta luottamus ei ole palannut ja tuskin palaakaan naisen osalta. Mutta se ei saa häntä lopettamaan yrittämästä.
Jokainen tekee omat päätöksensä ja virheensä, ja sallittakoon se mahdollisuus kaikille. Jos sinusta tuntuu että haluat vielä yrittää mikäli mies OIKEASTI katuu ja sänky saadaan poltettua, uskoisitko varoituksia ellet itse näe mitä tapahtuu? ;)
Toivon elämääsi paljon iloa ja vielä enemmän onnea. Anna haavojen parantua ja jatka sitten sen oikean etsimistä (ellei hän jo ilmaannut itse mukaan kuvioihin ennen sitä). Kyllä sinä vielä löydät itsellesi sen rakkauden, jonka puolesta kannattaa taistella. :)
Petollinen prinssi ilmoitti tänään ihan itse, ettei kadu tekoaan niin paljon, että haluaisi enää yrittää kanssani vaikka olenkin hänen elämänsä rakkaus. Joten mitäpä minäkään tässä tuskailen pystynkö antamaan anteeksi vai en. Selvä peli! Nyt pitäisi vain löytää niitä sammakoita suudeltaviksi ja katsoa löytyykö todellinen.
Kaikesta huolimatta voit olla onnellinen miehen rehellisyydestä. Ettei hän antanut uskoa jotain mitä ei ole olemassa, vaan päästi sinut vapauteen. Vielä pahemmin on asiat jos mies ei pysty olemaan rehellinen ja vaan vie naisen aikaa tietäen itse ettei suhteesta koskaan tule mitään.
Rehellisyys ei aina ole helppoa.
Toivottavasti pystyt käsittelemään tunteesi ja että pystyt jatkamaan uudessa suhteessa ilman vanhan suhteen painolasteja. Onnea matkaan!
Silti minun korvaani särähtää pahasti tuo elämänsä rakkaus... tuskinpa kukaan elämänsä rakkautta noin kohtelee. Ainakin toivon ettei!