anoppini on kohdellut kylmästi minua koko sen ajan mitä olen mieheni kanssa ollut.
Jutellut minulle tasan kerran.
Kun yritän jutella niin ei vastaa tai hymähtelee vaan.
Ei tullut meidän tupaantuliaisiin, ei käynyt lapsenlastaan katsomassa sairaalassa eikä meillä kotona.Ei muutenkaan ole koskaan käynyt meillä.
Nyt tulevana su on ristiäiset enkä tiedä tuleeko vai ei.
Kysyin mieheltäni eilen että mikä hänen äitiään oikein vaivaa,miksei halua olla lapsenlapsensa kanssa.
Itse alan olla jo valmis heittämään lusikan nurkkaan asian suhteen,jos ei halua olla väleissä niin olkoon sitten.
Mieheni vastasi että äitinsä ei usko että lapsi on hänen.Sanoin että senkun mennään dna testeihin kunhan anoppi maksaa.
En vieläkään tiedä pitäisikö olla loukkaantunut,vihainen vai pettynyt.Kai olen niitä kaikkia.
Automaattisesti haluan antaa lapsellemme mieheni sukunimen,ristiäiset koska mieheni suku ne haluaa.
Oma äitini ei ole elossa joten mieheni äiti on lapsen ainut mummo,haluaisin että tyttäremme saisi kokea mummolan ja mummon ihanuuden.
Itse haluisin olla hyvissä väleissä myöskin jotta voisimme viettää aikaa kahdestaan edes joskus,käydä kahvilla,ostoksilla ym.
En tiedä viitsinkö alkaa puhumaan suoraan anopille koska olen kovasti loukkaantunut hänen käytöksestä koko ajalta mitä olemme tietäneet.
Ja tiettävästi minä en ole se joka on anteeksipyynnön velkaan.
Olen yrittänyt ja alan olla aika loppu,tämä kaivertaa myös paljon mieheni ja minun välejä koska hänellä on äitiinsä hyvät välit ja minäkin tulen toimeen muun suvun kanssa normaalisti.
Mitä mieltä?
Omia kokemuksia?
Jutellut minulle tasan kerran.
Kun yritän jutella niin ei vastaa tai hymähtelee vaan.
Ei tullut meidän tupaantuliaisiin, ei käynyt lapsenlastaan katsomassa sairaalassa eikä meillä kotona.Ei muutenkaan ole koskaan käynyt meillä.
Nyt tulevana su on ristiäiset enkä tiedä tuleeko vai ei.
Kysyin mieheltäni eilen että mikä hänen äitiään oikein vaivaa,miksei halua olla lapsenlapsensa kanssa.
Itse alan olla jo valmis heittämään lusikan nurkkaan asian suhteen,jos ei halua olla väleissä niin olkoon sitten.
Mieheni vastasi että äitinsä ei usko että lapsi on hänen.Sanoin että senkun mennään dna testeihin kunhan anoppi maksaa.
En vieläkään tiedä pitäisikö olla loukkaantunut,vihainen vai pettynyt.Kai olen niitä kaikkia.
Automaattisesti haluan antaa lapsellemme mieheni sukunimen,ristiäiset koska mieheni suku ne haluaa.
Oma äitini ei ole elossa joten mieheni äiti on lapsen ainut mummo,haluaisin että tyttäremme saisi kokea mummolan ja mummon ihanuuden.
Itse haluisin olla hyvissä väleissä myöskin jotta voisimme viettää aikaa kahdestaan edes joskus,käydä kahvilla,ostoksilla ym.
En tiedä viitsinkö alkaa puhumaan suoraan anopille koska olen kovasti loukkaantunut hänen käytöksestä koko ajalta mitä olemme tietäneet.
Ja tiettävästi minä en ole se joka on anteeksipyynnön velkaan.
Olen yrittänyt ja alan olla aika loppu,tämä kaivertaa myös paljon mieheni ja minun välejä koska hänellä on äitiinsä hyvät välit ja minäkin tulen toimeen muun suvun kanssa normaalisti.
Mitä mieltä?
Omia kokemuksia?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Minulla oli sama juttu, dna testit piti tehdä vaikka anoppi tiesi varsin hyvin että poikansa on poikamme isä. Olen todennut anoppini käytöksestä että hän ei taida olla ihan terve. Uskon että liiallinen raataminen,uhrautuminen,rankka lapsuus, huono kohtelu oman anopin osalta ovat horjuttaneet hänen mielenterveyttään. Hän tarvitsisisi oikeastaan psykiatrista apua muuta miten voin auttaa ihmistä joka ei tiedosta ongelmaansa
ihmeessä suostuit? Eikö miehessäsi ole sen vertaa vahvuutta että pistää äitinsä kuriin?
Sairaita ihmisiä ei niin vaan kuriin pistetä, heidän kanssaan toimiessa kun ei normaali logiikka pelaa.. Sama koskee vahvaa asenteellisuutta ja `oikeassa olemista`, mikä näyttää tässä olevan anopin suunnalta kyseessä.
Etkä sinä ap tuon anopin kanssa tule milloinkaan kahvi- tai shoppailureissuilla olemaan. Se on sinun toiveesi ja unelmasi, mutta siitä sinun luovuttava, jos meinaat itse säilyttää tasapainosi. Miksi horjuttaisit oman perheesi elämää moisen anopin takia?
Ja niinkin se on, että joillekin äideille EI KUKAAN nainen kelpaa poikakultansa puolisoksi. Siinä on kaksi naista taistelemassa samasta miehestä: äiti ja vaimo.
Ihmiset ovat mitä ovat. Antakaa olla...
samaa maata, mutta teen silti oman pääni mukaan. Se ei isää miellytä mutta so not.
Millaisia lällyköitä miehet oikein ovat?
Antavat naisten pompottaa itseään dna-tutkimuksiin saakka!
Eikö lapsin isässä todellakaan ole miestä sanomaan, että suu poikki, kun tulet meille. Käytöstapoja mummulle.
Huom! Taas kuultiin kiistan toisen osapuolen kanta.
Silti olen taipuvainen uskomaan, että ap. on saanut sairaan ihmisen anopikseen.
Osaatko ap. itse MILLÄÄN tavalla selittää anopin käytöstä? Tuleeko MITÄÄN sellaista mieleesi, että se selittäisi anopin kieltämättä oudon käytöksen?
Jos olet itse tavallinen suht tasapainoinen nainen, ei paljon ole tehtävissä. Anopin on annettava jatkaa omaa elämäänsä.
Tuli mieleeni vuosien takaa vähän samanlainen tarina. Anoppi väitti kivenkovaa, että miniän synnyttämä lapsi ei ole hänen poikansa lapsi. Välit olivat senmukaiset.
Kului vuosia. Parille tuli ero. Kun pariskunta meni uusiin naimisiin, vaimo sai heti uuden lapsen, mutta ent. aviomiespä ei saanut. Tutkimuksissa todettiin, ettei hän koskaan ole voinut saadakaan nuorena sairastamansa taudin takia lapsia. Anoppi siis tiesi tämän koko ajan.
Anteeksi, että kerroin tarinan tässä yhteydessä. Tämä voisi osoittaa, että asiat voivat olla monenlaisia.
Voimia ap.n pienperheelle!
Siis sanot, että anoppi tiesi pojan sairastaneen esim. sikotaudin, jonka jälkiseurauksena meni siittiöt nollille.
Miksei äiti kerro pojalleen tällaista asiaa? Kuinka on mahdollista, että pojalle näin tärkeä asia on salattu, ja kun vaimo saa lapsen, niin anoppi vain väittää, että lapsi ei ole pojan, mutta ei kerro edelleenkään totuutta.
Mietitäänpä nyt, kuka alun alkaen on tehnyt virheen.
Se anoppi, joka ei hoitanut poikaansa oikein tämän sairastaessa, joka ei ole kertonut totuutta, joka myrkyttää nuorten elämän, koska tiesi enemmän kuin poikansa.
Kiittääkö poika häntä nyt?
Entäpä, jos poika tiesikin, ja lapsi on hedelmöityshoidoissa alkuunpantu? Jospa ovatkin olleet lääkärin tutkimuksissa aiusta asti.
Mitä jos nuoret eivät halua vatkata tätä asiaa tyhmän anopin kanssa, vaan pitävät hedelmällisyyshoidot omana tietonaan?
Monissa asioissa on useampia puolia.
Kerran yksi anoppi haukkui miniäänsä, että missähän ollut kun tuli raskaaksi (tiesi ettei poikansa voisi saada lasta). Poikansa totesi kylmän viileästi sen jälkeen kun äitinsä oli lopettanut haukkumisen, että tule tälle vuosituhannelle äippä, hedelmöityshoidot ja spermapankit on keksitty. Vaimo ei siis ollut käynyt vieraissa.
Ongelma on miehesi ja hänen äitinsä välinen. Jos miehesi hyväksyy lapsenne omaksi lapsekseen ei anopille kuulu rahdun vertaa se millä perusteella miehesi toimii. Asia, lapsen isyys, on vain ja ainoastaan sinun ja miehesi välinen juttu. Tämä hänen myös tulisi äidilleen selkeästi tuoda ilmi. Tämä siis siinä tapauksessa, ettei hän yhdy jollain lailla äitinsä epäilyihin. Jos hän yhtyy näihin epäilyihin niin vain siinä tapauksessa harkitsisin ehkä dna-testejä... ja teillä on muutenkin kriisi käsissä.
Sinä et tähän asiaan (=anoppi määräilee edelleen poikansa mielipiteitä) pysty vaikuttamaan vaikka dna-testissä kävisitkin, jossain muussa se tulee kuitenkin ilmi.
Se, kenen lapsi kukakin on on ensi sijassa tahdon asia, biologiakin tulee vasta toisena. Aviomies on aviovaimonsa lapsen isä ja sillä siisti. Siihen asiaan ei kenelläkään puolisoiden ulkopuolelta oikeutta puuttua. Tämä koskee jopa tapausta jossa on varmuus siitä, että mies ei ole aviovaimonsa lapsen biologinen isä.
enpä antautuis moiseen kokeeseen pelkästään anopin luulojen takia.
Luulosairas ihminen saa luulla mitä haluaa...ei paljon kosketa meikäläistä, eikä pitäis sinuakaan.
Sinä tiedät miniänä kuka on lapsen isä ja jos jollakulla on epäilyksiä sen suhteen...todistakoon itse kantansa, en ymmärrä miks sun pitäis alkaa johonkin toimenpiteisiin.
Lapsi on tulossa...se on ihana asia..ja jos joku ei osaa ottaa asiaa siltä kannalta ja iloita uudesta elämästä...olkoon se hänen murheensa?
Tässä joku heitti ketjuun sivujuonteena uuden asian.
Mitenkähän keinohedelmöityksellä alkuun saatetut raskaudet selitetään sukulaisille? Niillä voi olla omat epäilyksensä.
Entä jos kävisi niin pahasti, että tulee ero?
Onko jollain kokemusta?
Miten homma on pysynyt rullissa, jos pariskunta erottuaan onkin tosi huonoissa väleissä? Se asia on selvä, että avioliitossa syntynyt lapsi on pariskunnan oma ja sillä siisti. Mutta entäpä jos vastaan tuleekin pirullinen puoliso, joka haluaa mollata enisen kumppaninsa vaikkapa huoltajuuskiistojen tiimmellyksessä?
Päätettiin miehen kanssa pitkällisen erilleenkasvun vuoksi erota. Silloin olinkin usean vuoden lapsettomuuden jälkeen raskaana! Tietenkin lapsi sai tulla, vaikka erosimmekin raskausaikana.
Kuulin ex-anoppini voivotelleen oikealle ja vasemmalle, että "kun ei voi olla varma kenen lapsi on... ei voi nyt olla varma, että onko tullut mummoksi vai ei..." mm. minun äidille oli voivotellut asiaa, että "äidin äitinä on niin paljon helpompaa, kun varmuudella tietää lapsenlapsen omakseen..."
Kysyin sitten ex-mieheltä, että onko hänellä epävarmuutta lapsen isyydestä, vai mistä anoppi on moisen ajatuksen päähänsä saanut. Hän sanoi, ettei hänellä ole minkäänlaista epävarmuutta siitä, etteikö hän olisi isä.
Joten pistimme anopille pisteen voivottelulle. Jos meillä lapsen vanhempina ei ole isyydestä mitään epävarmuutta, niin ei tule olla hänelläkään. Meillä sentään on asiasta ensi käden tietoa, hänellä ei.
En tiedä jäikö anopille jonkinlainen epäilyksen siemen, mutta ainakin voivottelut loppuivat.
Mitä pienistä. Dna-testithän ovat jokaiselle meistä arkipäivää.
Pyydä mummolta myös dna-testi, jotta voitte varmistua siitä, että mummo on ihan oikeasti miehesi äiti. Mistäs sinä tai miehesi sen enempää voitte olla varmoja miehesi äitiydestä kuin mummo poikansa isyydestä?
Tosiasiassa: kuinka pitkälle annat itseäsi nöyryyttää, ja miksi olet niin miellyttämishaluinen?
tuollaiseen pompotteluun suostu. Sinä ja lapsesi isä tiedätte totuuden ja se riittää. Jos anoppi ei totuutta usko, niin hän siinä häviää enemmän kuin te! Tuohan on ihan ihmisarvoa alentavaa!
Käske miehesi sanoa äidillesi, että mitään DNA -testejä ei tehdä ja sillä selvä!
Eikä kannata liiaksi murehtia sitä, tuleeko lapsella olemaan mummolaa. Elämässä ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma - kaikenlaista voi sattua. Minun lapsellani oli syntyessään molemmat mummolat. Nyt, kun hän on kolme, ei ole enää kumpaakaan! Tärkeintä lapselle on, että hänellä on turvallisia aikuisia elämässään - mukava naapurin täti tai joku muu sukulainen voi hyvin tehdä varamummon virkaa. Tuon takia älä alistu anopin pompotukseen tai siitä ei tule ikinä loppua!
"Mieheni vastasi että äitinsä ei usko että lapsi on hänen."
Ihanko tyynesti miehesi sanoi tuolla tavalla. Eikö häntä loukkaa mokoma epäily? Miten hän suhtautuu äitiinsä? Pompottaako äiti poikaansa noin törkeällä tavalla. Missä on appi?
Taitaa miehesi tuntea äitinsä ja tietää, että hän puhuu mitä sylki suuhun tuo.
Älkää kuitenkaan päästäkö anoppia enää ikinä puhumaan tuollaisia. Teillä on oikeus kieltää häntä törkeilemästä.
Miehelläsikin saisi kyllä sisu vähän nousta.
missä anopilla oli samanlainen epäily. Nainen oli vähän sen sorttinen, että sopi epäilläkkin.
Pariskunta erosi kun lapsi oli 3 v. Mies maksoi kiltisti elatusmaksut, kukaan ei näes ottanut anoppia todesta, kunnes lapsi täytti 17 v ja kävi ilmi että lapsen isä on joku aivan muu kuin elatuksen maksaja.
Laita huhu liikkeelle että ei taida miehesi isä olla biologinen isä tai jotain muuta vastaavaa.
tipan tippaa. Jos miehesi epäilee asiaa, on syytä syväluotaaviin keskusteluihin ja ehkä myös vakuutteluihin, mutta anopille et ole sellaista velkaa.
Kuvittelisin, että miehesi on täysi-ikäinen ja on täysin hänen asiansa päättää, mihin uskoo ja mihin ei. Ja vaikka kyseessä olisi toisenkin miehen lapsi, on se vain ainoastaan teidän asianne ( lapsen oikean isän) eikä anoppisi asia! Hän ei ole eikä hänestä tule lapsesi huoltajaa! Jättäkää anopin höpinät omaan arvoonsa. Jos hän ei sitten halua olla lapsen kanssa tekemisissä epäilyjensä vuoksi, niin hänen tappionsa se tulee olemaan!
Kummallista, että jotkut anopit ei osaa antaa lastensa elää omaa elämäänsä ja tehdä omia päätöksiään!
Puuttumatta mitenkään muuten aiheeseen, kysyisin, että voiko dna-kokeet ottaa keneltä tahansa ja ihan mielijohteesta?
Monihan voisi ottaa näytteen mukulastaan ja viedä sen tutkittavaksi, vaikka ei olisi mitään erityistä syytä edes epäilyihin.
Otetanko vastaan kenen tahansa tuomat näytteet? Kuka testejä suorittaa ja mitä maksaa?
DNA on mitä monimutkaisin asia. Mitä niistä miljoonista yksityiskohdista tutkitaan isyystutkimuksessa? Selviääkö esim. taipumukset perinnöllisiin sairauksiin?
Eivät dna-tutkimukset ihan arkipäivää ole, vaikka amerikkalaisista sarjoista niin voisi luulla.
Ne ovat kalliita. Niitä ei tehdä ihan ilman syytä.
Isyystutkimusten tekoon tarvitaan painavat perusteet ja tietysti esim äidin lupa, senkään saaminen ei aina ole yksinkertaista eikä perusteltua.
Näin ollen vastenmieliset anopit ja muut sukulaiset eivät voi ruveta testaamaan epämieluisan miniän lapsia.
Kyllä oltaisiin aikamoisessa liemessä, jos pelkästä pahansuopaisuudesta ja uteliaisuudesta voitaisiin ruveta ihmisiä testaamaan.
Niinpä mielestäni aloittajan väite on suuresti liioiteltu.
Jos vanhemmat eivät ole naimisissa keskenään, mies tai miksei yhtä hyvin nainen,voi vaatia DNA-testiä, jolloin kunta maksaa sen. Isyyden tunnustamisen jälkeen tai avioliitossa syntyneen lapsen voivat vanhemmat testata, jos molemmat sitä haluavat, mutta silloin vanhemmat joutuvat testin maksamaan, yksi testi maksaa muistaakseni n. 300 euroa eli kun näytteet tarvitaan mahdolliselta isältä, äidilta ja lapselta, hinta lähenee tonnia. Testit voidaan ottaa terveyskeskuksessa tai yksityisellä.
tahdosta voidaan testaus tehdä, mutta ei takuulla siksi, että vainoharhainen anoppi sitä vaatii. Kyllä se nyt on niin, että juridisessa mielessä anopilla ei ole mitään sanottavaa tähän asiaan. Jos isä hyväksyy lapsensa mukinoitta, niin anopinkin kanttaisi antaa olla!
kun että sairasta touhua, varmaan just jotain "hienompia" perheitä, ei meidän pekka... huh huh...
Minä tekisin tuossa tilanteessa niin, että teettäisin testin ja esittelisin anopille tuloksen. Toteaisin lapun lukemisen jälkeen sille, että siinä on mustaa valkoisella ettei sun tarvi enempää paskajuttujasi levitellä. Älä tule minun naaman eteen ikinä enää, moikka.
Aina ei saa mitä haluaa ja sukulaisten takia ei kannata päivääkään kärsiä. Minä katkon välit hyvin äkkiä ja olemme eläneet onnellista elämää ilman sukuriitoja. Olisipa muistakin nössyköistä siihen niin ettei aina tarvi vaan ulista, kun toiset kiusaa.
Hyvin kelaat tilanteen. Tiedät mikä on oikein. Anoppisi ei tiedä, eikä sen poika. Voi kun saisit miehen joku päivä.
Minä tekisin testin omilla rahoilla. Lähettäisin sitten kuitin ja tulokset anopille ilman mitään kommenttia.
Sen jälkeen ei siltä suunnalta tarvitsisi otella yhteyksiä missään muodossa ilman itse tajuttua kustannusten hyvitystä ja _kaunista_ sekä _vilpitöntä_ anteeksipyyntöä. Ever.
Kuitista säästäisin itselleni kopion ettei pääsisi toisen k*sipäisyys unohtumaan ajan kanssa.
ja ihan omasta aloitteesta.
Päätin että saakoot anoppi testinsä.Tilattiin aika,sanottiin hinta ja päivämäärä milloin rahat testiä varten pitää meillä olla.
Sitten viedään mustaa valkoisella naaman eteen ja nähkööt että tyttäremme on hänen lapsenlapsensa aivan 100%.
Mitään asiaa hänellä ei ole kotiimme eikä minun tai lapsen elämään ennenkuin perustelee epäilynsä ja pyytää anteeksi meiltä kaikilta erikseen.
Sen jälkeen pallo on hänellä,jos käytös muuttuu voin ajan kanssa tapahtuneen unohtaa mutta jos sama "naama norsun vitulla" jatkuu niin eläkööt omaa elämäänsä.
Tyttärellä on 3 ihanaa isomummoa jotka rakastavat pikkuista jo nyt todella paljon.
JOku kyseli eikö miestäni masenna,joku kehoitti hommaamaan sen miehen lässykän tilalle.
Mieheni kyllä puhui suunsa puhtaaksi onneksi anopille ja on todella pettynyt omaan äitiinsä kun ei voi poikaansa uskoa.mutta minkäs ihminen itselleen voi,ammattiapu taitaa olla ainoa apu enää että saamme anopin jaloilleen ja järkiin
samaa virttä ja kyllästyin kuuntelemaan, ettei poika olisi ollut mieheni. Mies kyllä tiesi, että poika on hänen ja näkökin oli aivan samanlainen. Mutta ei sanonut äidilleen suoria sanoja, ja oli muutenkin täysin saamaton ja teki kaiken kuten äiti sanoi.
Mä vaadein itse isyystestiä ja ukko parka sanoi, ettei tarvi, kyl hän uskoo, mutta minä halusin mustaa valkoisella, Ja testi tulos oli 99.9% varmuus. Marssein paperin kanssa anopille ja näytin paperin, sen jälkeen marsseinkin asianajajalle ja otin eron äijästä ja samalla koko suvusta.