Poliisi ja pelastuslaitos joutuivat ohjaamaan liikennettä tuntien ajan sunnuntain vastaisena yönä, kun kolme rekkaa suistui tieltä Enontekiöllä. Kittilän poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut ulosajoissa, ja ympäristövahingoiltakin vältyttiin.
Ongelmat alkoivat, kun polttoainetta kuljettanut rekka alkoi liukua taaksepäin mäessä liukkaalla valtatie 21:llä Enontekiön Sonkamuotkassa. Ajoneuvoyhdistelmä suistui lopulta tien vasemmalle pientareelle. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta ajanut norjalainen pakastekalarekka joutui jarruttamaan, minkä jälkeen ajoneuvo lähti luisuun. Kuljettaja ohjasi rekan lumipenkkaan ja vältti törmäyksen.
Hieman myöhemmin toinen säiliöauto kääntyi alamäessä jarrutuksen jälkeen poikittain ja päätyi ojaan. Kaikki ajoneuvot pysyivät pystyssä.
Tie oli yön aikana osittain suljettuna noin neljän tunnin ajan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja mitähän siellä on tapahtunut,kun puhutaan rytinästä?????????
Polttoainerekat luistelivat Enontekiöllä
16.12.2007 10:00