että työpaikalla rakastutaan/ihastutaan varattuna niin kovasti, toinen on varattu ainakin?
Eihän siitä tuu mitään, surua ja murhetta puseroon..sitten jäädään tänne jumiin, kun ei muutakaan voi..? Tai voi tietenkin, vaan yleensä ei voi.Alan olla niin kypsä, että voisin jopa tunnustaa hänelle kaiken,parempi sekin..vaikka ei siitä hyvä seuraa, siitäkään :/
Eihän siitä tuu mitään, surua ja murhetta puseroon..sitten jäädään tänne jumiin, kun ei muutakaan voi..? Tai voi tietenkin, vaan yleensä ei voi.Alan olla niin kypsä, että voisin jopa tunnustaa hänelle kaiken,parempi sekin..vaikka ei siitä hyvä seuraa, siitäkään :/
Vastaukset 15
Vanhimmat
miten voi mennä asiakkaalle/korkeammassa asemassa olevalle sanomaan jotain tunteista? Sehän on melkein lopputilin paikka. Kyllä se on parempi unohtaa. Voihan vuosien kuluessa tulla tilanne että sen voi sanoa Esim. jos toinen on vaihtatanut duunin. Mutta kyllä näistä työpaikkaromansseista on enemmän harmia sanon minä
ole kysymys asiakkaasta tai korkeemmaassa asemassa olevasta. Mut auttanut on viileempi viestintä toisen puolelta..vaikka miten haluaisin hekumoida tunteiden kanssa. Ihan liian ristiriitaista!
Mun järki sanoo vastaan, jos pitäis työpaikkaa vaihtaa sen takia, että on ihastunut..ei hemmetissä. Uhrata kaikki, mitä on saanut aikaan?!
Jos joku vaan kertois, miten unohtaa? Ei simppeliä.
...helppoa, ja sehän tekeekin siitä vain entistä mielenkiintoisampaa.
Olen itse vapaa mutta nainen on antanut ymmärtää olevansa varattu, tunteet ovat vahvoja häntä kohtaan eikä minulla ole tarkoitus pitää häntä "valloituksena" vaan haluan tosissani saada hänet, mutta ei ole kolmannen pyörän paikka helppo, senhän me tiedämme kaikki.
varattu ei myös..jättää ja unohtaa nykyinen elämä ja samalla aloittaa ihan uusi.
Ihan nuorena on helpompi lähtee vaan, mut vanhempana kaikki on vaikeempaa. Vaikka oma suhde ei olisikaan täydellinen..mut voihan tulla itse jätetyksi, ei koskaan tiedä, ja menettää vaikka suuren rakkauden, kun piti kiinni "turvallisesta" suhteesta. Ei elämää voi elää varmasti, tiedän sen...mun mies voi jättää mut koska vaan, enhän voi tietää.
mitä ajatellaan naisesta, joka lähti toisen matkaan. Mutta mieshän voi niin tehdä se ei ole kummallista, mutta jos nainen...
Tuo on niin totta kuin vaan voi olla..varattu, ihastunut nainen, ..ei voi muuta kuin peittää tunteensa tai erota. Ja kuitenkin kaikki näkyy läpi.
Kuitenkin hyvällä itsetunnolla varustettu nainen kestää kaiken maailman ajattelutkin..kun vaan rakkaus kestää ja kantaa.
joka teki näin! Otti eron ja rupesi seurustelemaan työkaverin kanssa. Nyt olleet naimisissa jo vuosia (onnellisesti) Mutta varmasti ollut vaikeaa aikaa naiselle! Seläntakana puhuminen ja päivittely oli jotain uskomatonta. Mutta rakkaus kukoistaa vielä tänäkin päivänä. Eli oikean ratkaisun teki tämä nainen!
jos joku muu kuin itse on onnellinen ja menestyvä?
Tuo haave on varmasti niin monen ajatuksissa. Mut asiat ei ole aina yksoikosia, ikävä kyllä. Tärkeintä olis varmaan tehdä itselle selväks, mikä on tärkeintä. Ja saada selvyys asioihin, ees jotenkin.
lopputili tai ylennys, jonpi kumpi. Upporikasta tai rutiköyhää peliä se kumminkin on.
olen itse tullut aikoinaan petetyksi ex-mieheni "ansiosta",suhteemme alkumetreillä, nielin asian 9 vuotta, yritin päästä yli, rakennettiin talot ja kaikki, ulkoisesti asiat hyvin (henkisesti ei,koska yli ei päässytkään), sit pikkuhiljaa työssäni alkoi näyttää siltä, että oli molemminpuolista kiinnostusta miespuolisen työkaverini ja minun välillä, tulin sen totuuden eteen että nyt olen kiinnostunut itse toisesta miehestä, pettämään minusta ei ole vaikka joku muu olis kostanut miehelleen samalla mitalla. mitään ei ole työkaverini kanssa tapahtunut, mutta erosin miehestäni ja vain sen takia koska itse aloin katsella muita miehiä, eli suhteessa on jotain vikaa silloin kun ympärille vilkuillaan...luovuin kaikesta "materiaalista" mitä saavutettiin, ainut mitä jäi jäljelle niin rehellisyys itsensä kanssa ja ettei ainakaan itse ole pettänyt ketään vaik oli "tilaisuus".. nyt hyvä olla kun on yksin,parempi yksin kuin tyhjässä suhteessa, työkaverin kanssa on saavutettu ystävyys, hyvä sellainen.
hyvin rehelliseltä itseään kohtaan, ja sehän on kaikkein tärkeintä.
Oonkin miettinyt, pilaanko nykyisin itseni sekä mieheni elämän pitämällä kynsin hampain kiinni sellaisesta, jota ei ole.
todella syvällä tarvii ajatuksissaan ensin käydä ennen ku tähän kykenee,että luopuu ensirakkaudestaan joka osoittautuu myöhemmin vääräks valinnaks ja sit vielä tuon kanssa rakennetusta talosta sekä rakkaasta asuinpaikasta... sit viä kertoo työkaverille tunteistaan ja kestää senkin että voidaan olla vain ystäviä.. mutta parempi sekin kun ei mitään...nyt hyvä olla kun on kaikkensa yrittänyt...
sinut itsensä kanssa. Mun elämä on edennyt jo pitemmälle, mutta silti vieläkin kamppailen ja etsin rehellisyyttä itselleni, en tiedä löydänkö sitä koskaan...
olisin tähän päätökseen kyennyt jos olis lapsia ehtinyt siunaantua...olisin vain jatkanu kamppailua ja että kaikki muu menee oman itsen edelle...jaksamista sulle..punnitse kaikki vaihtoehdot tarkkaan ennen kun toimit...siitä hyvä kun ei ole sijaiskärsijöitä ollut...
en vaan tiedä, kuka välittää ja kenestä, ja minkä verran. Mitä merkkaan miehelleni ja mitä hän minulle?
Mutta se että rakkaus löytyisi työpaikalta, en jaksa siihen uskoa, vaikka niin tunnepitoista on ollutkin. Ja mitä ylipäätään haen työpaikkaihastumisesta. Taitas olla parempi lähtee Lappiin muutemaks viikoks mietiskelemään, jos se siitä..