Moi!
Ajattelin nyt tänne vuodattaa ja kysyä samalla muiden mielipidettä miehen mielenjuoksusta :)
Olen siis seurustellut kyseisen miehen kanssa noin 9 kuukautta. Olemme molemmat aikuisia ja työelämässä. Tähän saakka kaikki on sujunut suhteellisen ongelmattomasti, vietämme paljon aikaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Ongelma on kuitenkin miehen vaitonaisuus itsestään ja historiastaan. Minulla ei esimerkiksi ole tarkkaa tietoa miehen iästä ja perheestäkin tiedän hyvinkin vähän. Aina yrittäessäni kysyä häneltä hieman henkilökohtaisempaa kysymystä hän vain hymähtelee ja sanoo kertovansa myöhemmin kun sen aika tulee. Aluksi se ei minua suuremmin vaivannut, olen itse ollut aiemmin hyvinkin vaikeassa suhteessa ja ajattelin vain antaa ajan kulua, mutta toistaiseksi mikään ei ole muuttunut, ja nyt asia on alkanut todella vaivata mieltäni. Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Nyt toivoisinkin kuulevani asiasta toisen mielipiteen. Mitä siis te palstalaiset ajattelette asiasta, tulisiko minun yrittää vielä odottaa kärsivällisesti vai laittaa kova kovaa vastaan?
Ajattelin nyt tänne vuodattaa ja kysyä samalla muiden mielipidettä miehen mielenjuoksusta :)
Olen siis seurustellut kyseisen miehen kanssa noin 9 kuukautta. Olemme molemmat aikuisia ja työelämässä. Tähän saakka kaikki on sujunut suhteellisen ongelmattomasti, vietämme paljon aikaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Ongelma on kuitenkin miehen vaitonaisuus itsestään ja historiastaan. Minulla ei esimerkiksi ole tarkkaa tietoa miehen iästä ja perheestäkin tiedän hyvinkin vähän. Aina yrittäessäni kysyä häneltä hieman henkilökohtaisempaa kysymystä hän vain hymähtelee ja sanoo kertovansa myöhemmin kun sen aika tulee. Aluksi se ei minua suuremmin vaivannut, olen itse ollut aiemmin hyvinkin vaikeassa suhteessa ja ajattelin vain antaa ajan kulua, mutta toistaiseksi mikään ei ole muuttunut, ja nyt asia on alkanut todella vaivata mieltäni. Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Nyt toivoisinkin kuulevani asiasta toisen mielipiteen. Mitä siis te palstalaiset ajattelette asiasta, tulisiko minun yrittää vielä odottaa kärsivällisesti vai laittaa kova kovaa vastaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja siksi salailee..
varattu sanon minä.. koska ei pysty keskustelemaan avoimesti kun pelkää lipsauttavansa jotain..
Itsekin ajattelin jo tuota, mutta tuntuisi olevan melkoinen saavutus, sillä lähes kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä, eikä hän vietä aikaa netissä tai saa erityisen paljon tekstiviestejäkään. Oudolta tuntuu se, että kaikesta muusta voimme puhua avoimesti ja normaalisti, mutta kun puhe kääntyy hänen henkilöhistoriaansa niin mies muuttuu vaiteliaaksi.
Veikkaisin, että jotain vaikeaa ja käsittelemätöntä taustalla. Itse heilastelin myös vaitonaisen miehen kanssa. Hän ei myöskään ikinä halunnut tietää mitään minun taustoistani, pelkäsi kai että saa vastakysymyksiä. Lopulta sitten erottiin, paljolti tuon menneisyyden ja puhumattomuuden takia. Kuulemma oli käsittelemättömiä asioita.
Puhumaan ei voi painostaa, sen huomasin. Jos polla kestää, niin odottele rauhassa. Tai sopivana (huom, todella sopivana hetkenä) kysele nätisti. Meillä sitä hetkeä ei valitettavasti tullut :/
Olette seurustelleet 9 kuukautta, etkä tiedä miehesi ikää tarkalleen?? Tuo tuntuu aivan äärimmäisen kummalliselta, ainakin jos omalle kohdalleni ajattelen. Mä ehdotan, että keskustelet miehesi kanssa, kysyt suoraan miksi hän ei kerro asioista sinulle. Jos ei järkevää selitystä tule, tai hän ei ala esim. paljastamaan ikäänsä (mitä niin mystistä siinä voisi edes olla??) niin parempi liueta paikalta.. Todella epänormaalilta kyllä kuulostaa. Epäilyttävää.
No jaa, miten tuon puhumattomuuden kukin ottaa.
Voi olla niin, että mies ei ota asioita hevin puhuttavaksi sen vuoksi, että sinä et ole valmis todella keskustelemaan ja vielä tärkeämpänä - ymmärtämään asioita.
Olen mies, joka on kokenut sen, mitä mm. vanhemmista puhuminen on "parhaimmillaan" treffailuvaiheessa merkinnyt - suhteen loppua. Olen käytännössä huomannut, kuinka ihmistä kohdellaan kuin spitaalista, kun sanoo, että jo toinenkin vanhemmista on kuollut noin kymmenen vuotta sitten. Asia, jonka kanssa minä elän joka päivä, enkä voi paeta tätä todellisuutta.
Viimeisimmän treffailun kohdalla totesin, että turhaan etsin naista rinnalleni, saati puhun tai otan puheeksi kipeistäkin asioista. Se ei kannata...
Olen päälle kolmekymppinen poikamies, ja usko naissuhteisiin on jo omalta kohdaltani loppunut. Joskus on vain parasta hyväksyä tietyt tosiasiat, kuten elämään yksin, ja keskittää sekin energia johonkin muuhun.