Minut jätettiin juuri, ja tuntuu niin pahalta, että on vain pakko kirjoittaa tänne ja purkaa pahaa oloa. Toivottavasti joku ymmärtää ja ehkä osaa auttaakin tässä tilanteessa...
Tapailin kolmisen kuukautta erästä nuorta miestä, joka vastasi hyvin pitkälti unelmieni miestä. Uskoin, että meistä olisi voinut tulla jotain. Kaikki tuntui olevan ihan hyvin: meillä oli mukavaa yhdessä, tuin häntä vaikeina hetkinä, seksikin oli hyvää ja hän kutsui minua kullaksi, oli hellä ja ihana...
Sitten hän yllättäen ilmoitti, ettei ole tyytyväinen suhteeseemme. Meillä ei kuulemma ollut keskusteluyhteyttä. Olin pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan, mutta mielestäni tuollaisen yhteyden luominen voi viedä paljon pidemmän ajan kuin muutaman hassun kuukauden. Uskon, että meille tuo keskusteluyhteys olisi voinut syntyä. Olen luonteeltani ujo ja uusissa suhteissa varovainen. Mutta kun opin luottamaan toiseen tarpeeksi, rakastan keskusteluja ja väittelyjäkin... Nyt tuntuu, että mies ei edes viitsinyt yrittää kunnolla tutustua minuun. Hän sanoikin, että hänellä on kiire löytää pysyvä kumppani ja perustaa perhe. Pyysin häntä antamaan minulle aikaa ja halusin vielä yrittää hänen kanssaan, mutta hän oli varma asiastaan.
Nyt tuntuu todella kurjalta. Olo on niin yksinäinen... Kaipaan miestä kovasti ja erityisesti läheisyyttä, en millään olisi halunnut päästää irti. Pelkään, että tulevaisuudessakaan kukaan ei viitsi tutustua minuun syvemmin enkä koskaan löydä onneani.
Tapailin kolmisen kuukautta erästä nuorta miestä, joka vastasi hyvin pitkälti unelmieni miestä. Uskoin, että meistä olisi voinut tulla jotain. Kaikki tuntui olevan ihan hyvin: meillä oli mukavaa yhdessä, tuin häntä vaikeina hetkinä, seksikin oli hyvää ja hän kutsui minua kullaksi, oli hellä ja ihana...
Sitten hän yllättäen ilmoitti, ettei ole tyytyväinen suhteeseemme. Meillä ei kuulemma ollut keskusteluyhteyttä. Olin pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan, mutta mielestäni tuollaisen yhteyden luominen voi viedä paljon pidemmän ajan kuin muutaman hassun kuukauden. Uskon, että meille tuo keskusteluyhteys olisi voinut syntyä. Olen luonteeltani ujo ja uusissa suhteissa varovainen. Mutta kun opin luottamaan toiseen tarpeeksi, rakastan keskusteluja ja väittelyjäkin... Nyt tuntuu, että mies ei edes viitsinyt yrittää kunnolla tutustua minuun. Hän sanoikin, että hänellä on kiire löytää pysyvä kumppani ja perustaa perhe. Pyysin häntä antamaan minulle aikaa ja halusin vielä yrittää hänen kanssaan, mutta hän oli varma asiastaan.
Nyt tuntuu todella kurjalta. Olo on niin yksinäinen... Kaipaan miestä kovasti ja erityisesti läheisyyttä, en millään olisi halunnut päästää irti. Pelkään, että tulevaisuudessakaan kukaan ei viitsi tutustua minuun syvemmin enkä koskaan löydä onneani.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ajatelleeksi, että jos ette sittenkään sopineet toisillenne? Joidenkin ihmisten seurassa ei voi koskaan olla oma itsensä vaikka kuin haluaisi ja rakastaisi. Uskon siihen, että kun löydät sen oikean, niin alku huuman ja jännityksen jälkeen sun ei tosiaankaan tarvitse olla mitään muuta kuin sinä itse. Jos nyt kolmessa kuukaudessakaan ei voi puhua ja olla oma itsensä, niin on siinä sitten jotain mätää, vaikka kuin ujo olisitkin. Hienoahan tuo, että uskalsit kuitenkin kirjoittaa tänne.
...kyllä miettinyt sitäkin. Tähän asti on vain tuntunut siltä, että suhde olisi voinut toimia. Meillä oli paljon yhteistä, vaikka tietysti eroavaisuuksiakin.
Ei me sentään ihan tuppisuina ole kolmea kuukautta istuttu.. :) Tarkoitan sitä, että menee hiukan enemmän aikaa, ennen kuin keskusteluista löytyy syvempi taso, jota nyt ei ilmeisesti ollut. Uskon, että se olisi voinut löytyä ajan myötä. Tai sitten ei, harmittaa vain, kun sille ei annettu mahdollisuutta.
Omasta mielestäni joillakin voi kulua enemmän aikaa tutustumisessa, ei se aina ehkä ole niin että heti osataan puhua maat ja taivaat. Ehkä se mies oli itse ujo mutta odotti että naisen pitää heti olla supliikki ja aloitteellinen ja vaikka mitä.
Enemmän ehkä tyypillistä nuorelta mieheltä tuo toiminta.
Eli ymmärrän aloittajaa paremmin, kuin miehen äkkinäisiä johtopäätöksiä.
Mukava kuulla, että joku ymmärtää pointtini.. Toivottavasti minäkin jonain päivänä ymmärrän miehen pointin..
Ei välttämättä tähän tapaukseen liittyen, vaan yleisestikin kiinnoistaisi tietää, kuinka kauan jaksatte panostaa ihmiseen tutustumiseen ja etenkin "syvällisen yhteyden" löytymiseen?
Minulla on ainakin aikaa odottaa että syvällinen yhteys löytyy... Monet kai luulee että se pitäisi olla jotenkin nopeasti, mutta silloin se voi olla teennäisesti tehty. Jaa a.
näin: kun aloitin vähän syvällisemmän keskustelun tunteista, niin mies ahdistui ja ilmoitti, että hänestä ei ole parisuhteeseen...:(...siis näinkin voi käydä...mutta itse en kestä seurustelusuhdetta pelkästään liirumlaarumia puhuen...kaipaan jotain syvällisempääkin...tämä tapahtui n.kolmen kuukauden yhdessäolon jälkeen...
Se onkin se jos joku mies ahdistuu niin fraasi kuuluu "en ole valmis seurusteluun..." ja hän voisi jatkaa "sun kanssa". Tyypillisin fraasi kun mies jotain sanoo.
Mä haluaisin vain elää onnellista elämää, mutta tuntuu että se on aivan liikaa pyydetty :/
Saat elää onnellista elämää. Mitä kaikkea siihen vois kuulua? :)
ollenkaan. Uskon että pingotit miestä jollain tavoin ja siksi et kyennyt olemaan luonteva ja avoin hänen seurassaan.
Jos hän olisi tuntunut omalta, uskon että juttu olisi alkutakertelujen ja ujostelujen jälkeen alkanut luistamaan.
Varmasti eteesi tulee vielä se "oikea". mutta avoimuutta ja keskustelemista voi myös tietoisesti harjoitella ja kohteeksi kelpaa kyllä melkein kuka tahansa.
Olisin itse kiitollinen että kolme kuukautta vain otti. Pirullinen tilanne olis ollu jos ois siin kolme vuotta hillunu ja sit ilmottanu kun on kaks muksua.
Nyt oot vapaa ottamaan vastaan jos uutta tulee tielle. Ei varmaan tuu niin usein jos on ujo mutta silti.