No niin. Täällä tällainen nuori, aikuinen nainen miettii syvällisiä. Miten rakkauksia voi olla monia?
Mulla on ollut poikia ja miehiä, mutta ei suhdetta. Nyt olen seurustellut melkein puolitoista vuotta ensirakkauteni kanssa. Hän on siis ensimmäinen, jota todella olen rakastanut. Minä taas olen hänelle toinen. On ehkä typerää ajatella tätä, mutta mikä saa ihmisen rakastumaan uudestaan? Olen aina (lapsellisesti?) ajatellut, että jokaiselle on yksi. Tiedän myös, että ihmiset eroaa ja menee naimisiin, puolisot kuolee mut elämä jatkuu. Miks näin on? Jotkuthan ei esim. pääse toisen kuolemasta koskaan yli, mut miks joillakin on uskoa uuteen?
Miksi musta tuntuu, että olen kakkosvaihtoehto? Poikaystäväni ei ole mun koskaan antanut ymmärtää, etten olisi rakas tai arvokas.
Hassuinta tässä on se, että heille tuli ero, koska tyttö oli lesbo. Ja silti tunnen mustasukkaisuutta! Aivan järjetöntä. Mietin mitä he ovat tehneet ja saan kohtauksia leikekirjasta, jonka ex-tyttökaveri on tehnyt. Se vaan sattuu mua, se, että joku toinen on rakastanut MINUN kultaani tai että minun oma rakkaani on rakastanut toista.
Mulle sanotaan, että mietin liikaa. Mä en vaan osaa päästää tästä aiheesta irti... mikä mua vaivaa? Sairaalloisen omistavakaan en ole, koska olen kaukosuhteessa (parin kk:n päästä muutto yhteen :)). Kummallista, että näitä ajatuksia tulee yleensä silloin, kun on erossa.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? :/ Pitääkö vaan keskustella, hävittää muistot vai mitä? Mua alkaa oksettaa kun mietinkin, miten he ovat harrastaneet seksiä...
Mulla on ollut poikia ja miehiä, mutta ei suhdetta. Nyt olen seurustellut melkein puolitoista vuotta ensirakkauteni kanssa. Hän on siis ensimmäinen, jota todella olen rakastanut. Minä taas olen hänelle toinen. On ehkä typerää ajatella tätä, mutta mikä saa ihmisen rakastumaan uudestaan? Olen aina (lapsellisesti?) ajatellut, että jokaiselle on yksi. Tiedän myös, että ihmiset eroaa ja menee naimisiin, puolisot kuolee mut elämä jatkuu. Miks näin on? Jotkuthan ei esim. pääse toisen kuolemasta koskaan yli, mut miks joillakin on uskoa uuteen?
Miksi musta tuntuu, että olen kakkosvaihtoehto? Poikaystäväni ei ole mun koskaan antanut ymmärtää, etten olisi rakas tai arvokas.
Hassuinta tässä on se, että heille tuli ero, koska tyttö oli lesbo. Ja silti tunnen mustasukkaisuutta! Aivan järjetöntä. Mietin mitä he ovat tehneet ja saan kohtauksia leikekirjasta, jonka ex-tyttökaveri on tehnyt. Se vaan sattuu mua, se, että joku toinen on rakastanut MINUN kultaani tai että minun oma rakkaani on rakastanut toista.
Mulle sanotaan, että mietin liikaa. Mä en vaan osaa päästää tästä aiheesta irti... mikä mua vaivaa? Sairaalloisen omistavakaan en ole, koska olen kaukosuhteessa (parin kk:n päästä muutto yhteen :)). Kummallista, että näitä ajatuksia tulee yleensä silloin, kun on erossa.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? :/ Pitääkö vaan keskustella, hävittää muistot vai mitä? Mua alkaa oksettaa kun mietinkin, miten he ovat harrastaneet seksiä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minua ei huolleta, vaikka miehellä olisi ollut aiempia suhteita...ja onhan heillä niin kuin itsellänikin. Mitä se sinua haittaa, vaikka olisi toisen kanssa ollut ennen sinua? Eihän tuo mies sinun omaisuuttasi ole. Luuletko, että hän on syntynyt sinua varten? Sanot, ettet ole sairaalloisen omistava. Vastaan, että olethan...mustasukkainen ja omistava. Miksi muuten käytät aikaasi pohtimalla, miten miehesi on harrastanut seksiä aiemman ystävättärensä kanssa? Suhteet ovat erilaisia, miksi vaivaat päätäsi aivan merkityksettömällä asialla?
meki kaukosuhtessa puoltoista vuotta oltu, mieheni oli kihloissa 4 vuotta nuorena yhden tytön kans. hän on siis ny 22.. mietin asiaa kotona että heillä oli kumminki kivempaa ku mitä meilä ja mietin kaikkee et mitä ne on tehny ja mitä me ei olla ja vertaan itteeni KOKO AJAN sihen ja se ON rasittavaa!!! tuosta vaa ei pääse mitenkää ylittekkää, aina joskus mä rupeen siitä puhumaa ja riitaaha siitä tulee. ärsyttävää. :(
Ehkä mä sitten olen mustasukkainen. Noloa(?) myöntää. Tässä viikolla ehtii tulla vainoharhaiseksi kun ei näe toista ja saa pyöritellä asioita päässä. Puhutaan kyllä yleensä useita tunteja joka päivä.
En mä haluaisi miettiä edellistä.
Tiedän että esiinottaminen loukkaa, mutta yritän tavoitella mielenrauhaa. Mulla on vissiin sellainen utopistinen kuva, et parisuhteessa jaetaan kaikki.
Edellinen kirjoittaja: meidän on kai opittava pitämään päät kiinni, mut miten se onkin niin vaikeaa? Mikä oikeus on loukkaantua, kun miehemme eivät ole edes tunteneet meitä noina aikoina kun ovat olleen eksiensä kanssa....
Oon miettiny iha samaa et kuinka tuosta pääsis eroon. ei tosiaankaa sais loukkaantua menneestä jolloin ne ei oo meistä tienny mitää. meki nähtii nii sattumalla että huhuh. meki puhutaa monia tunteja päivässä, mut tulee näitä kausia et mietin koko ajan sitä sen entistä. ja jos mieheni ehottaa että mennää vaikka johki kylpylää nii mietin vaa et ainii ku sä olit siellä sen exäs kanssa..
että tää syö naista!! ja varmaa koko suhdetta jos jatkaa, mieheni ei tykkää ollenkaa jos exästä mainihen. onha mullaki exät, mutku ne oli nii kauan ja kihloissa asti nii tuntee ittesä nii vähäpätöseks sen rinnalla.. :(
Ymmärrän teidän tuntojanne kyllä. Se on inhottava tilanne suorastaan kun järjellä tietää miten asiaan pitäisi suhtautua, mutta tunteet ne vain jyräävät aina ja pahaa mieltä on vaikea sulkea taka-alalle. Itse en mieti miesystäväni eksää itsekseni, eivät nuo ole enää tekemisissäkään ja välinsä ovat melko kylmät. Ja nyt siis puhun siitä merkityksellisimmästä eksästä, jonka kanssa mieheni omien sanojensa mukaan oli ajatellut viettävänsä koko elämänsä.
Mieheni on myös niitä, jonka mielestä parisuhteessa jaetaan ja kerrotaan kaikki. Mutta niinä hetkinä kun hän kertoo eksästään, katsoo tämän kuvaa haikean oloisena ja saattaa hiljaa sanoa kuvalle "oli kiva nähdä sinut taas", niin kyllä siinä muutama musta pilvi tuohon korvieni väliin asettuu. Vaikka tiedän, että ei hän eksäänsä enää takaisin haluaisi. Haluaa olla minun kanssani ja onpa jopa sanonut, että ennen minua hän vain luuli rakastavansa. Mutta kun jokin asia kaihertaa tunteita, niin siitä yhtälöstä järki puuttuu kokonaan.
Onneksi olen sen verran lauhkea luonteeltani, että noissa tilanteissa en käy asiasta avautumaan vaan löhöilen miekkosen vieressä käsi hänen kaulallaan ja olen vai hiljaa. Ehkä voin sallia tuollaisen muisteluhetken hänelle, koska saanhan itselleni kaiken muun ajan. Eli malttia vain siskot!
Ja kaikessa rehellisyydessä pitää sanoa, että on minullakin ne haikeat ja kaipausta täynnä olevat hetket omaa eksääni kohtaan, vaikken häntä takaisin haluaisikaan. En tosin niistä kumppanilleni kerro. Itse en ole valmis jakamaan parisuhteesa ihan kaikkea... :)
Se piti vielä kirjoittaa, että kaukosuhteilu tuo oman mausteensa tähän. Itsekseen kun on, sitä ehtii miettiä asioita aivan liikaa. Kun käy liikaa seinät kaatumaan päälle ja tilanne ahdistamaan, niin eikun liikkeelle ja touhuamaan jotakin. Kyllä siinä yksi jos toinen murhe ja turha ajatus kaikkoaa. Ei saa jäädä itsekseen märehtimään asioita, siitä ei ole kuin haittaa.
mielestäni maailmassa ei ole vain yksi ja oikea. sitä pitää jokaisen ihan kohdallaan miettiä, että onko oikeesti rakastanut edellistä, vai ei, vai rakastaako sitten nykyistä.
itsellä avioero takana ja voin sanoa, että rakastin josain vaiheessa silloin miestäni.
nykyistä miestäni rakastan myös ja luultavasti vielä enemmänkin kuin lasteni isää koskaankaan.
Rakastanhan kolmea lastanikin siinä samalla syvästi, joten miksei ihminen voisi rakastaa ja rakastua ennemmän kuin yhtä.
se on sitten jo sairasta, jos pitää ajatella kummpaninsa entisiä suhteita ja varsinkin heidän välistä seksiä. Katso peiliin ja kysy voitko vaatia, että se jonka sinä olet valinnut kumppaniksesi pitäisi olla odottanut vain sinua ja ilman edellsiä kumppaneita.