Olen nuori, 23 vuotias kahden lapsen äiti. Takana on viisivuotinen suhde lasten isän kanssa.
Suhde oli, näin jälkeenpäin mietittynä alusta alkaen väkinäistä. Alkuhuuman ja ihastuksen jälkeen kaikki oli siinä. Ei juurikaan spontaaneja tunteita vain väkinäistä tunteilua. Mies oli taitava, kietoi minut huomaamattaan pikkurillinsä ympärille. Hän oli minulle se kaikki, vaikka itse juoksi pettämässä minua minkä kerkesi. Sitten sinisin silmin valehdeltiin ja minua syyllistettiin vainoharhaiseksi. Taitavasti käänsi minut kaikkea vastaan, enkä itse nähnyt kuinka "tossunalla" elin. Hän oli aina se, joka sanoi viimeisen sanan oli sitten oikeassa tai väärässä. Hänhän ei koskaan ollut väärässä, herra täydellinen. Hänessä ei koskaan ollut vikaa, herra täydellinen. Kaiken pahan alku ja juuri olin minä. Koko suhteen olin kuulema perustanut valheille ja suhteemme oli yhtä suurta valehtelua! TOTTA! Muttei minun osaltani. Hän valehteli itsensä niin sekaisin kaikkien niiden vuosien aikana, ettei enää itsekkään tiennyt mitä uskoa tai oli sanonut. Valheita toisensa jälkeen. Hän oli kaiken suhteen mustasukkainen. "Kielsi" minulta miespuoliset ystävät yms. Itse hän sai tehdä mitä tahtoi. Hän ei koskaan tehnyt mitään väärää, herra täydellinen...
4 vuoden seurustelun ja kahden lapsen jälkeen, hän kertoi omaavansa narsistisen persoonallisuushäiriön. Ei ollut aikaisemmin koskaan mitään asiasta puhunut. Oli vain ollut juuri sitä itseään, enkä moista osannut ajatellakkaan.
Olimme nuoria, kun tapasimme. Kihlat ostimme 4kk seurustelun jälkeen ja ensimmäinen lapsi oli tulossa, kun seurustelua oli 6kk takana. Toinen lapsi tuli muutaman vuoden päästä esikoisesta.
Muutamaan otteeseen suhde oli tauolla, mutta aina kerta toisensä jälkeen vain tahdoin hänet takasin, joka tietenkin pönkitti exäni itsetuntoa. Juuri sitä mistä eniten nautti.
Suhde kuitenkin päättyi viime keväänä, kun heräsin siltä kaikelta humulta jota sain kestää. En tiedä kuinka se tapahtui, mutta onneksi tapahtui.
Päätin, että se on tässä ja nyt; HEI HEI! Enään minua ei poljeta mihinkään eikä minkään väliin. Tahdoin sen, mitä ansaitsin, OMAN ELÄMÄN enkä elämää exäni ehdoilla.
Erohan tuotti jos jonkinmoista sählinkiä, lähinnä lasten kohdalla. Kaikin keinoin minua taas yritettiin talloa pakaisimpaan maanrakoon, joka maan päältä löytyy. Koskaan hän ei ajatellut, että kyse on lapsista, eikä minusta. Koko viime kesän sain kestää exäni piikittelyä asioiden suhteen. Tänä päivänä sujuu jo paremmin, joskin pieniä takapakkeja on ollut.
Kyse onkin nyt siitä, että olen "löytänyt" miehen, ihanan miehen! Kiitos ystäväni
Suhde oli, näin jälkeenpäin mietittynä alusta alkaen väkinäistä. Alkuhuuman ja ihastuksen jälkeen kaikki oli siinä. Ei juurikaan spontaaneja tunteita vain väkinäistä tunteilua. Mies oli taitava, kietoi minut huomaamattaan pikkurillinsä ympärille. Hän oli minulle se kaikki, vaikka itse juoksi pettämässä minua minkä kerkesi. Sitten sinisin silmin valehdeltiin ja minua syyllistettiin vainoharhaiseksi. Taitavasti käänsi minut kaikkea vastaan, enkä itse nähnyt kuinka "tossunalla" elin. Hän oli aina se, joka sanoi viimeisen sanan oli sitten oikeassa tai väärässä. Hänhän ei koskaan ollut väärässä, herra täydellinen. Hänessä ei koskaan ollut vikaa, herra täydellinen. Kaiken pahan alku ja juuri olin minä. Koko suhteen olin kuulema perustanut valheille ja suhteemme oli yhtä suurta valehtelua! TOTTA! Muttei minun osaltani. Hän valehteli itsensä niin sekaisin kaikkien niiden vuosien aikana, ettei enää itsekkään tiennyt mitä uskoa tai oli sanonut. Valheita toisensa jälkeen. Hän oli kaiken suhteen mustasukkainen. "Kielsi" minulta miespuoliset ystävät yms. Itse hän sai tehdä mitä tahtoi. Hän ei koskaan tehnyt mitään väärää, herra täydellinen...
4 vuoden seurustelun ja kahden lapsen jälkeen, hän kertoi omaavansa narsistisen persoonallisuushäiriön. Ei ollut aikaisemmin koskaan mitään asiasta puhunut. Oli vain ollut juuri sitä itseään, enkä moista osannut ajatellakkaan.
Olimme nuoria, kun tapasimme. Kihlat ostimme 4kk seurustelun jälkeen ja ensimmäinen lapsi oli tulossa, kun seurustelua oli 6kk takana. Toinen lapsi tuli muutaman vuoden päästä esikoisesta.
Muutamaan otteeseen suhde oli tauolla, mutta aina kerta toisensä jälkeen vain tahdoin hänet takasin, joka tietenkin pönkitti exäni itsetuntoa. Juuri sitä mistä eniten nautti.
Suhde kuitenkin päättyi viime keväänä, kun heräsin siltä kaikelta humulta jota sain kestää. En tiedä kuinka se tapahtui, mutta onneksi tapahtui.
Päätin, että se on tässä ja nyt; HEI HEI! Enään minua ei poljeta mihinkään eikä minkään väliin. Tahdoin sen, mitä ansaitsin, OMAN ELÄMÄN enkä elämää exäni ehdoilla.
Erohan tuotti jos jonkinmoista sählinkiä, lähinnä lasten kohdalla. Kaikin keinoin minua taas yritettiin talloa pakaisimpaan maanrakoon, joka maan päältä löytyy. Koskaan hän ei ajatellut, että kyse on lapsista, eikä minusta. Koko viime kesän sain kestää exäni piikittelyä asioiden suhteen. Tänä päivänä sujuu jo paremmin, joskin pieniä takapakkeja on ollut.
Kyse onkin nyt siitä, että olen "löytänyt" miehen, ihanan miehen! Kiitos ystäväni
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heippa...
Löysin paljon samaa tarinastasi, vaikka minulla onkin ikää miltein 10 vuotta enemmän kuin sinulla.
Tässä tarinani:
Rakastuin mieheen kun oli 19 vuotias ja meinimme nopsaan saman katon alle. aloin odottaa lasta nopsaan ja ensimmäinen lapsemme syntyi, kun oli muutaman kuukauden yli 20 vuotias.
Meillä tuli ero miehen kanssa, koska hän löysi toisen naisen ja lähti hänen matkaansa. No, n. puolen vuoden kuluttua mies vonkui takasin lapsen varjolla ja minä idiootti otin takaisin ja meillä sujuikin ihan ok. Teimme toisen lapsen ja menimme naimisiin vähän ennen lapsen syntymää. Ostimme oman asunnon ja kaikki oli ihan kivasti.
Tiesin silti aina, koska tunsin mieheni, että hänellä oli tapumusta suurennella asioita ja puhua paljon paskaa ihmisille ja olin siihen niin tottunut.
sain aikaslailla hoitaa itse lapset, hän ei paljon edes vaippoja vaihtanut, paitsi silloin kun meillä oli vieraita, niin piti näyttää kuinka hyvä isä hän onkaan.
no, josain vaiheessa hän ilmoitti, että on rakastunut toiseen naiseen ja silloin ajoin hänet ulos elämästäni.
Minulle jäi pojat, asunto myytiin ja jatkoimme erillään.
löysin uuden miehen melko piankin, hän vain jotenkin oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alussa suhteemme oli sellaista vaikeaa koska minulla takana 8 vuoden suhde ja hänellä loppunut juuri yli 15 vuoden liitto.
Oltiin pitkään vähän kuin salaa muilta, mutta sitten vaan huomasimme, että olemme kuin luodut toisille ja aloimme olemaan tiiviisti yhdessä.
Nyt ollaan oltu yhdessä n. 6 vuotta ja naimisiin mentiin viime kesänä. Avioliitto oli asia jota harkitsimme pitkään ja koska meillä ikää jo molemmilla tarpeeksi (hän minua 9 vuotta vanhempi) ja tekee vieläpä työkseen aikas "vaarallista" työtä, niin oli aikas selvä valinta. Tietysti 99 % syy oli rakkaus, eli ei mikään ns. järkiavioliitto...heh.
Sinun pitää nyt vaan ottaa rauhallisesti ja kaikkein tärkein, minkä molemmat olemma tässä liitossa muuttaneet edellisestä, niin PUHUMME TODELLA PALJON JA KAIKKI ASIAT HALKI KUNNOLLA. jos todella pidät ihmisestä, älä aja häntä kiireellä ja hötkyilyllä kauas ja pois elämästäsi. Ei sinulla ole mikään kiire ja katsot rauhassa sovitteko toisillenne. Ei siksi kannata löytää heti uuttaa, jos vaan on tarve löytää joku ja ei osaa olla yksin.
Ns. lohtusuhteista ei ole pidemmän päälle apua.
No, toivotan sinulle ja teillä hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta...