Mulla niin vituttaa huomata kuinka helvetin tyhmä olen,kun olen sallinut kaiken ja antanut kaiken mennä menojaan...jään miettimään miten sitten,jos olisin jättänyt ukkoni vuosia sitten sen ensimmäisen tapahtuman jälkeen.Vähättelin asiaa,koska en ole koskaan kokenut itseäni kovinkaan tärkeäksi.Minua on hakattu jo nuoruusvuosina ja minulle on tapahtunut pahempaakin,joten mustelmat olen voinut pimittää pahimpien asioiden taakse.
Nyt saatana riitti!!!Mä olen jo sen ikäinen nainen,että voin kertoa teille kuinka vihainen olenkaan.Pettynyt!Enkä aijo tätä enää salata.Teiltä kyllä,mutta lähisuku saanee tietää kaiken,jos minuun ja kun kosketaan.En jaksa enää uskoa etteikö mieheni löisi,purisi,kuristaisi,uhkailisi,repisi...enää uudestaan.Hän tulee tekemään sen kyllä joku päivä,sitten kun nuppi on turvoksissa viinasta ja tulee jokin asia eteen,ettei hän voi sitä sanoin sanoa.Hän on hellä,minä kiivas.Hän ei pärjää minulle sanallisessa taistossa laisinkaan...eikä hän osaa lohduttaa minua silloin kun olen äkäinen...ja pian olenkin peloissani ja hänen vallassaan,juuri sellaisena kuin hän haluaa...
Meillä on lapsia.Hän on loisto isä.Jos tarina kuulostaa tutulta,niin kerro omasi...kuinka se päättyi,vai oletko itse siinä tilassa vieläkin.
Minä en suotta lähtisi miestäni syyttämään kaikesta,mutta hänellä on voima tappaa minut...ei minulle,en voisi sellaista ajatella tekeväni.Mutta jos hän on jo kerran minut raahannut metsään tappoaikeissa...pääsin pakoon ja poliisit veivät mennessään,niin voiko minulla olla seuraavana kertana yhtä hyvä lykky?
Minä se hullu taidan olla,kun tiedän millaisessa suhteessa olen.Minun kiivauteni ei muutu ikinä mihinkään,olen intohimoinen ja kaikkea muuta kuin tylsä...en kuitenkaan käy päälle,vaikka viimeksi niin kävikin ja säikähdin omia voimiani...tää on kamalaa,en tiedä ja tiedän mitä tehdä...en vain haluaisi.Saisin vuosia kuunnella lapsia että olen tyhmä äiti,kun erosin isästä...ja menisi vuosia ennenkuin voisin kertoa lapsille mikä oli se oikea syy,vai voisinko kertoa heille?Kuinka se jo satuttaisi heitä,kun se on satuttanut minua jo niin paljon,että salailu tekee asiasta entistä paskemman.Luottamus on mennyt,en usko mitään.Lupaukset ovat täysin tyhjää...aivan totaalisesti....
Nyt saatana riitti!!!Mä olen jo sen ikäinen nainen,että voin kertoa teille kuinka vihainen olenkaan.Pettynyt!Enkä aijo tätä enää salata.Teiltä kyllä,mutta lähisuku saanee tietää kaiken,jos minuun ja kun kosketaan.En jaksa enää uskoa etteikö mieheni löisi,purisi,kuristaisi,uhkailisi,repisi...enää uudestaan.Hän tulee tekemään sen kyllä joku päivä,sitten kun nuppi on turvoksissa viinasta ja tulee jokin asia eteen,ettei hän voi sitä sanoin sanoa.Hän on hellä,minä kiivas.Hän ei pärjää minulle sanallisessa taistossa laisinkaan...eikä hän osaa lohduttaa minua silloin kun olen äkäinen...ja pian olenkin peloissani ja hänen vallassaan,juuri sellaisena kuin hän haluaa...
Meillä on lapsia.Hän on loisto isä.Jos tarina kuulostaa tutulta,niin kerro omasi...kuinka se päättyi,vai oletko itse siinä tilassa vieläkin.
Minä en suotta lähtisi miestäni syyttämään kaikesta,mutta hänellä on voima tappaa minut...ei minulle,en voisi sellaista ajatella tekeväni.Mutta jos hän on jo kerran minut raahannut metsään tappoaikeissa...pääsin pakoon ja poliisit veivät mennessään,niin voiko minulla olla seuraavana kertana yhtä hyvä lykky?
Minä se hullu taidan olla,kun tiedän millaisessa suhteessa olen.Minun kiivauteni ei muutu ikinä mihinkään,olen intohimoinen ja kaikkea muuta kuin tylsä...en kuitenkaan käy päälle,vaikka viimeksi niin kävikin ja säikähdin omia voimiani...tää on kamalaa,en tiedä ja tiedän mitä tehdä...en vain haluaisi.Saisin vuosia kuunnella lapsia että olen tyhmä äiti,kun erosin isästä...ja menisi vuosia ennenkuin voisin kertoa lapsille mikä oli se oikea syy,vai voisinko kertoa heille?Kuinka se jo satuttaisi heitä,kun se on satuttanut minua jo niin paljon,että salailu tekee asiasta entistä paskemman.Luottamus on mennyt,en usko mitään.Lupaukset ovat täysin tyhjää...aivan totaalisesti....
Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä jo ihan pieni lapsi vaistoaa vaikkei koskaan näkisi pahoinpitelyjä.Onko oikein että annat lapsille sen kuvan että naista saa kohdella kuinka vaan.Jos vina turruttaa miehen aivot,niin sillon olis ´miehen katottava peiliin ja lopetettava se juominen.Jos taas selvinkinpäin käy kiinni,on sun tehtävä miettiä missä vika,olisko aika lähteä.Lyöjällä on aina vastuu,sitä et voi selittää kiivaallaa luinteellas.Jokainen löytää itestään vikoja jos haluaa mutta ei se toista oikeuta silti koskemaan sormen päälläkään jos toinen ei halua.
Ei sun luonnettas tarvi mihinkään muuttaa ja yritä hyväksyä se oma luonteesi,se on osa sua,mutta sen verran tietty kannattaa opetella itsehillintää ettei itelle tai muille satu mitään.
Mutta usko se että lapses tietävät vaikka et koskaan ole puhunu.Ne vaistoaa mielialoistakin kaiken ja puhumattomuus on niillekin sen merkki että vaikeista asioista ei saakaan puhua ja mikä sen tuhoisampaa.Tottakai väkivalta pitää tulla päivänvaloon että se lyöjä vois herätä todellisuuteen ja voisitte saada apua! Älä jää yksin mietteittes kanssa...ota sosiaaliapu vastaan ja puhu avoimesti niin huomaat ettei teitä tuomita ja pidetä sen kummallisempina ihmisinä kun muitakaan.Kaikilla on omat ongelmansa,mut niistä pitää koittaa selvitä kuiville,jos ei yksin selviä niin avun kanssa.Ja sä tarvit apua,kuin miehesikin!Ja lapset myös...
entäs jos se alkoholisti haluaa määrätä kaikki muutkin juomaan? Joskus voisi ihan vaan näön vuoksi edes yrittää ajatella asioita ennen kuin kajauttaa ne ilmoille haisemaan.
.........
Hyväksyt sen.!Opetat myös lapsesi samoille tavoille.Tee asiasta julkinen jospa juoppo alakis rauhoittuun.Ero on ainoa oikea ratkaisu LASTENKI KANNALTA.Voi juoppo olla vkl loppuisä.Älä HYVÄ IHMINEN HYVÄKSY HAKKAMISTA ENEMPÄÄ.!!!!!!!!!!!!!Julkisuus on puolellasi.!!
Lapset tietävät kyllä jotain, se on varma. Älä aliarvioi lapsien kykyä havaita ja tajuta asioita.
Jos ja kun asia jatkuu entisellään, lapset omaksuvat vallalla olevan salailun ilmapiirin alitajuisesti osaksi itseään, osaksi omaa tunne-elämäänsä, mikä aiheuttaa heille pitkäaikaisia psyykkisiä ongelmia myöhemmin elämässä, mikä puolestaan heijastuu heidän elämäänsä, parisuhteisiinsa, lapsiinsa jne.
Mun loisto isä hakkasi kännissä äitiäni. Mä pelkäsin yöt ja pissin sänkyyn. Jäi ikuiset traumat! LOISTO ISÄT EI PIEKSÄ VAIMOJAAN!
Mä en koskaan anna anteeksi äidilleni sitä ettei jättänyt isää ajoissa ja sain kärsiä vuosia, enkä isälleni sitä että sain pelätä ja että pelkään edelleen omissakin suhteissa vaikka syytä ei olisi! Mietis sitä!
Ymmärrän sua täysin miksi ajattelet musta noin kiivaasti,aivan kuin se todellakin olisi minun vikani.Lapset eivät ole koskaan nähneet vammojani,puhumattakaan että olisivat nähneet mieheni lyövän minua.Se olisi viimeinen niitti minulle.He eivät edes vaistoa minun fiiliksiäni,jotka pyrkivät aina siihen että kaikki olisi hyvin.Itse olen vammani saanut silloin, kun mies on ollut vahvasti humalatilassa ja olemme kaukana kotoa!!!Yritän etsiä kompromissia ja järkevyyttä,ratkaisuja,esim.emme lähde baareihin,taikka jos lähdetään niin minun on tarkkailtava toisen ottamista,ettei se mene yli rajojen.Tietyssä jännityksessä elän siis silloin,jos yhdessä lähdemme liikenteeseen.Se on kuitenkin harvinaista että liikumme missään.
Kotona meillä vallitsee rauha ja lapset ovat elämänmyönteisiä,eivät tiedä mitä väkivalta todellakin on,eivät siis ole kokeneet sitä koskaan.
Älä tuomitse minua,elkääkä kukaan,te ette vaan niin tiedä miltä minusta tuntuu!!! Mieheni on hyvä isä,sitä titteliä ei voi muuttaa mitenkään.Kunnes toisin tapahtuisi.Sitä en kuitenkaan usko etteikö mieheni löisi minua vielä...Vaihtoehtoisesti vastustaisin jatkuvasti sitä että viina ei kuulu meille laisinkaan ja varsinkaan miehelleni.Parastahan se olisi jos hän itse ymmärtäisi jättää ja todellakin jättäisi lyömättä.Vuosien työllä hän voisi saada luottamuksen takaisin.Vaan nyt tekee todella vaikeaa,kun itse olen vakavasti harkinnut eroa jo puoli vuotta.Jaksanko ottaa enää riskiä ja katsoa mitä tuleman pitää???Niin ristiriitaisia tunteita.Se kaikki häpeä,pelko ja viha kun pyrkii puskemaan välissä pintaan ja minulla on täysi työ pysyä rauhallisena ja iloisena.Onneksi on lapset.Ne ovat parasta ja tulevat olemaan!!!Ja onneksi meillä ei viinaksiin kosketa joulun aikaan,eikä ole tarvetta mennä mihinkään!!!Saan siis huokaista ja nauttia.Yrittää unohtaa.
tietysti voit jälkikäteen tota miettiä, että äitisi olisi pitänyt lähteä ja erota isästäsi. Se vain ei ole aina niin helppoa toteuttaa silloin, kun hätä on suurin. Monesti sitä äidit yrittävät tehdä parhaansa lapsensa vuoksi ja valita mielestään oikeita ratkaisuja ongelmiinsa.
Minäkin kritisoin tosi kärkkäästi aikoinani omia vanhempiani,kunnes tulin itse äidiksi. Todella vaikea homma olla äiti ja teen sen miten tahansa, niin aina on sanottavaa.
Olen tiedostanut asian, että monta traumaa on tullut lapsuudesta, mutta monta traumaa on tullut myös muidenkin ihmisten kanssa kuin vanhempieni.Ihmiset ovat kauheita toisilleen.
Ja olen huomannut, että en pääse mihinkään oman elämäni kanssa jos yritän vierittää kaikesta sonnasta syyn lapsuuteen. Se nyt vain on niin, että aikuisena on otettava vastuu omasta elämästään. Psykologin kanssa työstetään lapsuuttani ja luonnettani, ja en minä siitä mitään iloa saa, että vanhempiani lyttään. Tai olen heille anteeksi antamatta.
He ovat sellaisia kuin ovat. Minä en voi heitä muuttaa, tai menneisyyttä muuttaa. Minun täytyy vain oppia elämään sen kanssa.
Äitisi on voinut olla niin henkisesti lyöty ja masentunut, että hänellä ei ole ollut voimia lähteä. Hän ei ole varmasti tiennyt mitä tehdä. Hän on ollut hädissään, häpeissään, ihmeissään, eksynyt, petetty, vastuussa sinunkin elämästäsi, kauhuissaan, surullinen yms. Ennen kaikkea ihminen.
Mutta omassa elämässäsi et pääse eteenpäin, jos et sille lyödylle äidillesi anna anteeksi. Isällesikin...niin vaikealta kuin se kuulostaa. Katkerana on vaikea elää ja jatkaa. Se syö sinut ja tekee elämästäsi pienen. Jos vain voit, niin kannattaa edes yrittää.
Tsemppiä..joohan!
jo luovuttaa. Mitä siinä ukossasi oikein näet? Mieti sitä. Vai oletko osa ongelmaa?
Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut,että hän on loistava isä.Ei ole koskaan kättä kohottanut lapsia vastaan,tai sanonut mitään sopimatonta.Erittäin hellä ja rakastavainen.Viina valitettavasti tekee hänestä toisenlaisen,kuten meistä kaikista,mutta en vain usko että se tekee kaikista väkivaltaisia.En suotta lähtisi eroamaan vielä,vaikka se pahasti mielen päällä onkin.Joulu meni mukavasti,viina pois kuvioista ja olen enemmän kuin tyytyväinen.Jos eroaisin,niin minulla tuskin arki helpottuisi ja lapsilla olisi sitä vaikea ymmärtää,enkä haluaisi kertoa heille edes syytä! He ovat niin kaukana kaikesta,iloisia,tietämättömiä.Ehkä minun tulisi sitten vain kestää ja lokeroida menneisyys ja yrittää jälleen taas luottaa,mutta onko minun pakko,kai mullakin on oikeus olla varuillaan...
on oikeus ELÄÄ ilman pelkoa tulevasta!!
Meillä yritettiin lapsena myös peittää mustelmat(äitini) ja ruhjeet,kunnes ei enää pysyneet piilossa.
Elämä väkivaltaisessa perheessä varjostaa lapsiasi koko elämän,usko tai älä.
Olen mies ja monesti mietin miten isäni saattoi olla niin alhainen otus joka pieksää vaimoaan ja LOPULTA myös lapsiaan!