Mahtaako edes kuulua tälle palstalle, mutta tänne tällään tän kuitenkin . Eli : Olen "löytänyt" elämäni miehen johon olen tosissani ihastunut. Nyt on sitten tapailtu tässä vajaan kuukauden verran päivittäin ja vietetty aikaa tiiviisti yhdessä. Tahtoisin että tästä muodostuisi jotain pysyvämpää, kuin pelkkä kesäromanssi tms. pikajuttu. Millä ihmeen "kikoilla" saan miehen sitten lopullisesti rakastumaan ja pysymään rinnallani. Vaikka tuskin tähän mitään kummempia kikkoja on olemassa, mutta mikä oikastaan ratkaisee sen kenen kanssa juttu jatkuu ja kuka jää rannalle.
Miten mies pidetään ?
hups
71758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taas tommosta hikoilua ja yritystä. Et voi muuta ku toivoa, että tunteet on todella molemminpuoliset ja kestää elämän loppuun saakka. Ei sitä miestä tartte mitenkään pidellä. Se pysyy, jos se löytää susta saman, ku sä siitä. Ja jos ei löydä, ni ei se mikään "elämän" mies sit ollu.
No juu oikeessahan sä tottatosiaan oot. Mä taidan vaan olla niin malttamaton ja tän oman ihastuksen tunteeni lumoissa, että hätiköin taas. On vaan kulunu sen verran aikaa tässä sinkkuillessa, että meinaa kiiruhtaa turhaan :)
jotka jää kenen luo vaa, ei huolta, jopa paljon parempia kuin tuo josta kirjoitat
Minkä ihmeen takia pitäisi heti luovuttaa ja ottaa joku luuseri tilalle? Ja millä tavalla parempia? Väitätkö tosiaan pystyväsi arvioimaan miehet toisen kirjoittaman muutaman rivin perusteella?
Olen tuntenut kiinnostavan miehen myös kuukauden..ihastus oli ja on molemminpuolista.Välimatka vain on jonkinlainen eli olemme tavanneet vain kahdesti tutustumisen jälkeen.
Vaikka sydän on niin täynnä tunnetta, niin olen pakottanut itseni rehellisesti tarkastelemaan tilannetta:en voi valehdella itselleni, että rakastan, koska en tunne vielä toista. En voi elää kuvitelmissa, koska elämä pitää elää nyt. En voi painostaa toista, sillä tunteet kehittyvät jos ovat kehittyäkseen. Voin kuitenkin ilmaista, että ajattelen häntä ja haluaisin tavata uudelleen, ja olen nauttinut joka hetkestä hänen kanssaan.Mä oon 30 ja vasta oppinut vähän ymmärtään, miten nää jutut toimii..
On vaikeeta hyväksyä, että asiat eivät aina mene niin kuin haluaisi.Mutta tärkeintä on tajuta, että elämä jatkuu eikä ketään voi pakottaa, hallita eikä painostaa.
No, ehkä tää juttu oli enemmän omaa tunteenpurkausta, mutta tsemppiä sulle ja ota rauhallisesti, älä kiirehdi!!!
Oikeesti ihanaa lukea sun juttus! Tuntui vihdoin että en ole ainoa, joka yrittää toisaalta hidastaa, mutta taas toisaalta nauttia hetkestä. Tämä hetki tuntuu tärkeältä, mutta näin naisena tuntuu olevan joku pakottava tarve eteenpäin :) Kiitos.
Olen itse tilanteessa, jossa olen tuntenut rakastamisen arvoisen miehen pitkähkön aikaa. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja tapaamme harvakseltaan. Puhelinlaskut ovat kyllä suuret;-) Molemmat olemme tahoillamme varattuja - mikä on negatiivinen asia, mutta asialle emme tällä hetkellä voi mitään. Tutustumme toisiimme pikkuhiljaa, puhumme, olemme lähellä vaikka niin kaukana. Keski-ikä lähestyy molemmilla, mutta olen sitä mieltä, että tässä jutussa en hötkyile. Katson loppuun saakka, saanko elää loppuelämäni sielunveljeni kanssa. Ehkä emme ehdi hankkia yhteisiä lapsia, mutta sekään ei tunnu välttämättömältä. Sanonta: "Mies rakastaa naista, joka rakastaa häntä" pitää paikkansa. Ellei rakasta, niin mieheen ei kannata tuhlata aikaa.