Tuo otsikko ei varmaan aina pidä paikkaansa, mutta uskon, että hyvinkin usein. Ja kuten tv-tohtori Phil sanoo: "Mennyt käytös ennustaa tulevaa". Sen olen ainakin minä kokenut hyvin karvaasti omassa elämässäni.
Olemme yli 30 vuotta aviossa ollut pariskunta. Ensimmäisen kerran mies jäi kiinni uskottomuudesta vajaa neljä vuotta sitten. Se oli minulle kauhea isku. En saanut yli kuukauteen nukuttua kuin unilääkkeiden voimalla ja olin aivan hajalla. Puhuimme paljon asiasta ja minä jopa syyttelin itseäni, etten ole ollut tarpeeksi hellä yms. Aloitimme ns. puhtaalta pöydältä uudelleen ja minä tein keikkeni, että mieheni olisi tyytyväinen. Myös hän oli minulle hyvä ja vannoi uskollisuuttaan ja rakkauttaan. Mutta mitä vielä - vajaan puolen vuoden kuluttua hän jäi uudelleen kiinni. Sitten kävimme pariterapiassa monta kertaa ja yritin edelleen luottaa häneen.
Tiedän, että hän on ainoastaan ensimmäisessä suhteessaan ollut myös fyysisesti uskoton, mutta sen jälkeen hänellä on ollut useita naishenkilöitä, joille hän on viestitellyt ja ehkä käynyt kahvillakin. Moni varmaan ajattelee, että olen sinisilmäinen kun uskon, ettei fyysistä uskottomuutta ole tapahtunut. En ole sinisilmäinen. En rupea tässä selittämään tarkemmin tietojani, mutta mielestäni ns. henkinen uskottomuuskin on yhtä pahaa, jos ei pahempaakin kuin fyysinen.
Sairastuin vuosi sitten rintasyöpään. Tällä hetkellä olen ns. terve, mutta ennusteeni on kuitenkin huono ja uusiutumisriskini on hyvin korkea. Voitte arvata, että itsetuntoni ei ole kovinkaan korkealla, kun olen yksirintainen ja mieheni taas tapailee ja tekstailee toiselle naiselle.
Mutta olen jotenkin turtunut. En enää jaksa välittää. Monen pettymyksen ja petetyksi tulemisen jälkeen olen menettänyt täysin uskoni häneen. Voin sanoa, että jollakin tapaa säälin ja halveksin häntä. En kuitenkaan tässä vaiheessa jaksa ajatella eroa. Takanani on niin rankka vuosi hoitoineen, että on ihme, kun olen vielä hengissä. Meillä on myös vammainen nuori. En halua satuttaa häntä erollamme. Se on jo tarpeeksi, jos hän minut menettää. Emme riitele ja pidän huolen, ettei lapsemme huomaa mitään. Tiedän, ettei mieheni halua erota, hän vain haluaa seikkailua. Toinen osapuolikin on varattu.
Jotenkin olen ajatellut, että olen ensisijaisesti vain äiti, ystävä ja työkaveri. En ollenkaan enää nainen. Olen menettänyt niin paljon naiseudestani jo tämän sairaudenkin takia ja koen olevani rujo.
Sisälläni on kuitenkin ihmeellinen rauha ja luottamus, jonka olen saanut Taivaan isältä ja ystävien rukouksista. Olen menettänyt kahden vuoden aikana myös äitini ja isäni. Molemmilla oli myös syöpä, äidilläni jopa kaksi ja myös mieheni on sairastanut syövän, josta hän tosin on parantunut.
Haluan rohkaista kaikkia uskottomuuden kanssa tekemisiin joutuvia. Kyllä tästä selviää. Aikaa se vie, mutta aina on se valo tunnelin päässä.
Olemme yli 30 vuotta aviossa ollut pariskunta. Ensimmäisen kerran mies jäi kiinni uskottomuudesta vajaa neljä vuotta sitten. Se oli minulle kauhea isku. En saanut yli kuukauteen nukuttua kuin unilääkkeiden voimalla ja olin aivan hajalla. Puhuimme paljon asiasta ja minä jopa syyttelin itseäni, etten ole ollut tarpeeksi hellä yms. Aloitimme ns. puhtaalta pöydältä uudelleen ja minä tein keikkeni, että mieheni olisi tyytyväinen. Myös hän oli minulle hyvä ja vannoi uskollisuuttaan ja rakkauttaan. Mutta mitä vielä - vajaan puolen vuoden kuluttua hän jäi uudelleen kiinni. Sitten kävimme pariterapiassa monta kertaa ja yritin edelleen luottaa häneen.
Tiedän, että hän on ainoastaan ensimmäisessä suhteessaan ollut myös fyysisesti uskoton, mutta sen jälkeen hänellä on ollut useita naishenkilöitä, joille hän on viestitellyt ja ehkä käynyt kahvillakin. Moni varmaan ajattelee, että olen sinisilmäinen kun uskon, ettei fyysistä uskottomuutta ole tapahtunut. En ole sinisilmäinen. En rupea tässä selittämään tarkemmin tietojani, mutta mielestäni ns. henkinen uskottomuuskin on yhtä pahaa, jos ei pahempaakin kuin fyysinen.
Sairastuin vuosi sitten rintasyöpään. Tällä hetkellä olen ns. terve, mutta ennusteeni on kuitenkin huono ja uusiutumisriskini on hyvin korkea. Voitte arvata, että itsetuntoni ei ole kovinkaan korkealla, kun olen yksirintainen ja mieheni taas tapailee ja tekstailee toiselle naiselle.
Mutta olen jotenkin turtunut. En enää jaksa välittää. Monen pettymyksen ja petetyksi tulemisen jälkeen olen menettänyt täysin uskoni häneen. Voin sanoa, että jollakin tapaa säälin ja halveksin häntä. En kuitenkaan tässä vaiheessa jaksa ajatella eroa. Takanani on niin rankka vuosi hoitoineen, että on ihme, kun olen vielä hengissä. Meillä on myös vammainen nuori. En halua satuttaa häntä erollamme. Se on jo tarpeeksi, jos hän minut menettää. Emme riitele ja pidän huolen, ettei lapsemme huomaa mitään. Tiedän, ettei mieheni halua erota, hän vain haluaa seikkailua. Toinen osapuolikin on varattu.
Jotenkin olen ajatellut, että olen ensisijaisesti vain äiti, ystävä ja työkaveri. En ollenkaan enää nainen. Olen menettänyt niin paljon naiseudestani jo tämän sairaudenkin takia ja koen olevani rujo.
Sisälläni on kuitenkin ihmeellinen rauha ja luottamus, jonka olen saanut Taivaan isältä ja ystävien rukouksista. Olen menettänyt kahden vuoden aikana myös äitini ja isäni. Molemmilla oli myös syöpä, äidilläni jopa kaksi ja myös mieheni on sairastanut syövän, josta hän tosin on parantunut.
Haluan rohkaista kaikkia uskottomuuden kanssa tekemisiin joutuvia. Kyllä tästä selviää. Aikaa se vie, mutta aina on se valo tunnelin päässä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tälle palstalle. Jos sinulle vastaa joku ilkeä kakkonen, älä missään nimessä pahastu. Olet kokenut rankan elämän, mutta silti näköjään hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän on. Kohtaat hänet ihmisenä kuitenkin.
Minäkin yritin tuota samaa, mutta minä olin niin itsekäs, että en pystynyt häntä jakamaan muiden kanssa. Hänkin vannoi uskollisuutta, mutta jatkoi silti pettämistä. Jätin hänet. Mies haluaa minut vieläkin takaisin. Ihmettelen miksi. Onko niin, että hän ei saa tyydytystä muiden naisten sylissä, mikäli kotona ei ole vaimo odottamassa häntä. Vaimo on ikäänkuin äiti näille pettäjämiehille.
Voimia sinulle, ehkä joku päivä miehestäsi tulee impotentti ja rauhoittuu sitten.
pettämisiään viagran voimalla hautaan saakka.näkemiin uskollisuus.tv;ent.impotentti-pentti.
Voimia sinulle ja kiitos kirjoituksestasi! Todellakin poikkeus tälle palstalle, toivon että tämä antaa miettimisen aihetta tämän palstan "kissoille ja koirille" eli naisille jotka väittelevät siitä kuka on ykkönen kuka kakkonen jne. Juuri tälläisia asiallisia viestejä täällä kaivataan. Olet kokenut paljon nostan kyllä hattua sinulle miten olet jaksanut, kaikesta huolimatta. Olet hieno nainen ja hyvä äiti! Toivon sinulle ja perheellesi oikein Lämmintä Joulua ja voimia jatkoon!
kirjoituksestasi, vaikka tilanteesi on vaikea jaksat ajatella elämää eteenpäin. Itselleni on tapahtunut samantapaisia asioita, tosin onneksi vielä ainakin ilman vakavia sairauksia. Mutta muuten olen todella ahdistunut. Jos haluat ja jaksat olisin kiitollinen jos ottaisit yht. [email protected]
Blaa blaa blaa
Kas kun ei koko suku ja miehenkin suku sairasta syöpää ja kaverit ja kaverin kaverit ja ....
Lopeta jo hyvä ihminen tällaiset satuilut.
Vilkas mielikuvitus sulla kyllä on myönnettäköön.
Valitettaasti joka sana oli totta mitä kirjoitin. Eikä tuossa edes ollut kaikki paha mitä olen joutunut kohtaamaan. Mutta tasapuolisuuden nimissä elämässäni on ja on ollut myös paljon hyvää ja onnellista. Olen nytkin suhteellisen onnellinen, vaikka tilanne ei ole muuttunut mieheni kohdalla. En tiedä onko tämä rauhallisuus tullut juuri näistä rankoista kokemuksista. Olenko jo turtunut ja tunteet ovat väistyneet taka-alalle.
Kunpa olisinkin satutäti ja kaikki olisikin vain satua. Olisin terve, lapseni olisi terve ja mieheni uskollinen. Mutta elän nyt tämän tilanteeni kanssa ja siihen on tyytyminen. Luulen, että monella olisi vielä paljon rankempia kertomuksia kuin minulla.