Kirjoitin muutama päivä sitten samalla nimimerkillä kahdesti, tuntui että on pakko. Eilen yritin poistaa kirjoitukset, ne samat jutut palstalta, ei onnistunut. Ja yllätys yllätys tänään puran sydäntäni taas.
Olemme tavanneet vaimoni kanssa kahdesti eron jälkeen ja asioita on puhuttu selviksi, on itketty yhdessä ja oltu vain hiljaa. Tuntuu, että on pakko tietää kaikki taustat ,jotta voisi hyväksyä ja ymmärtää. Olokin helpottaa hetkeksi.
Puhuimme siitäkin mahdollisuudesta, että yrittäisimmekö jossakin vaiheessa paluuta yhteen. Vaikeimmat kysymykset nousevat esiin väistämättä:
1) onko molemmilla riittävästi tunteita toista kohtaan ja
2)voiko kaksi näin vanhaa (noin 50 v) muuttua tässä iässä jotta niiltä vanhoilta ristiriidoilta vältyttäisiin. Muutoshan ei voi olla vain väliaikainen.
Ratkaisua ei meillä tietenkään ole, katsotaan rauhassa.
Tekstasin jonakin iltana vaimolle mm: ...heitän omatkin tunteeni kuilun yli....
Ei se onnistunut, ei tunteet minnekkään katoa. Pitäisi varmaan alkaa vihata, että tunteet katoaisivat. Mutta miten voi yhtä-äkkiä vihata ihmistä josta on vuosikymmenet välittänyt, ei mitenkään.
Olo on kuin tuuliviirillä nyt inhoat ja hetken päästä rakastat. Lähetin äsken tekstarin: Ikävöin sinua suunnattomasti.
Yksi asia on pitkä yhteinen historia, sehän on luotu yhdessä, siihen liittyy vaimo, lapset ja mittaamaton määrä muistoja. Ei niitä voi unohtaa.
Eron tuskan käsittelyssä on miehillä (ainakin itsellä) ongelmana puhekaverin löytäminen. Miespuoliset keskustelijat on aavistuksen yksioikoisia. Ratkaisu on helposti perimiehinen; No voi perkele minkä teki, lähdetään kuppilaan vetämään pää täyteen ja sitten huoriin. Nainen on kuuntelijana ja keskustelijana varmaankin parempi vaihtoehto , ainakin itselleni. Minullan on yksi ystävä, jolle olen voinut purkaa sisintäni ja hän on jaksanut kuunnella ja keskustella tasapuolisesti.
Eroprosessi repii ja väsyttää ihmisen, oma kroppani reagoi monin tavoin ( psyykkisiä) mm unettomuus, ahdistus päänsärky. Tänään rohkaisin itseni ja varasin lääkärille ajan, keskustelu ja ehkä jokin ratkaisu unettomuuteen ja huonoon oloon.
En olisi ikipäivänä osannut kuvitella, että ero voi olla näin vaikea ja raskas henkinen prosessi. Taloudelliset asiat on kuitenkin vain asiakysymyksiä, ne hoituu helpommin.
Kyllä tämä tästä, elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
Jaksamista kaikille kohtalotovereille ja muillekin
Olemme tavanneet vaimoni kanssa kahdesti eron jälkeen ja asioita on puhuttu selviksi, on itketty yhdessä ja oltu vain hiljaa. Tuntuu, että on pakko tietää kaikki taustat ,jotta voisi hyväksyä ja ymmärtää. Olokin helpottaa hetkeksi.
Puhuimme siitäkin mahdollisuudesta, että yrittäisimmekö jossakin vaiheessa paluuta yhteen. Vaikeimmat kysymykset nousevat esiin väistämättä:
1) onko molemmilla riittävästi tunteita toista kohtaan ja
2)voiko kaksi näin vanhaa (noin 50 v) muuttua tässä iässä jotta niiltä vanhoilta ristiriidoilta vältyttäisiin. Muutoshan ei voi olla vain väliaikainen.
Ratkaisua ei meillä tietenkään ole, katsotaan rauhassa.
Tekstasin jonakin iltana vaimolle mm: ...heitän omatkin tunteeni kuilun yli....
Ei se onnistunut, ei tunteet minnekkään katoa. Pitäisi varmaan alkaa vihata, että tunteet katoaisivat. Mutta miten voi yhtä-äkkiä vihata ihmistä josta on vuosikymmenet välittänyt, ei mitenkään.
Olo on kuin tuuliviirillä nyt inhoat ja hetken päästä rakastat. Lähetin äsken tekstarin: Ikävöin sinua suunnattomasti.
Yksi asia on pitkä yhteinen historia, sehän on luotu yhdessä, siihen liittyy vaimo, lapset ja mittaamaton määrä muistoja. Ei niitä voi unohtaa.
Eron tuskan käsittelyssä on miehillä (ainakin itsellä) ongelmana puhekaverin löytäminen. Miespuoliset keskustelijat on aavistuksen yksioikoisia. Ratkaisu on helposti perimiehinen; No voi perkele minkä teki, lähdetään kuppilaan vetämään pää täyteen ja sitten huoriin. Nainen on kuuntelijana ja keskustelijana varmaankin parempi vaihtoehto , ainakin itselleni. Minullan on yksi ystävä, jolle olen voinut purkaa sisintäni ja hän on jaksanut kuunnella ja keskustella tasapuolisesti.
Eroprosessi repii ja väsyttää ihmisen, oma kroppani reagoi monin tavoin ( psyykkisiä) mm unettomuus, ahdistus päänsärky. Tänään rohkaisin itseni ja varasin lääkärille ajan, keskustelu ja ehkä jokin ratkaisu unettomuuteen ja huonoon oloon.
En olisi ikipäivänä osannut kuvitella, että ero voi olla näin vaikea ja raskas henkinen prosessi. Taloudelliset asiat on kuitenkin vain asiakysymyksiä, ne hoituu helpommin.
Kyllä tämä tästä, elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
Jaksamista kaikille kohtalotovereille ja muillekin
Vastaukset 8
Vanhimmat
" En olisi ikipäivänä osannut kuvitella, että ero voi olla näin vaikea ja raskas henkinen prosessi. "
Ihan samaa mieltä olen.. täytyy sanoa, että ajattelen tämän kokemuksen jälkeen eroavia ja eronneita ihmisiä eritavalla. En olisi ikipäivänä uskonut eroamisen olevan näin vaikeaa ja täytyy toivoa kaikille vastaavassa tilanteessa oleville paljon jaksamista ja toivoa. Täytyy vain uskoa, että kaikella on tarkoituksensa, niin hyvällä, kuin huonollakin.
vastakohta on välinpitämättömyys, ei viha. Viha ja rakkaus ovat molemmat voimakkaita tunteita.
Eroon kuuluvat kaikki tunteet. "Nautiskele niistä!" Itse olen tehnyt sitä jo puolisen vuotta! Meille jätetyille se on erityisen vaikeaa, kun itse ainakin uskoin, että meillä meni hyvin. Jälkeenpäin ajateltuna monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta itse en enää saanut mahdollisuutta virheitä korjata, koska toinen ei halua.
Jaksamista!
En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että ihminen voi käyttäytymistään kovastikkaan muuttaa.Ehkä pari kuukautta voisi mennä hyvin, sen jälkeen arki alkaa samanlaisena.Miksi ihminen siitä muuttuu..
Avioliitossa kun on arki alkanut, sitä ei muuta mitkään seksivaatteet eikä romanttiset lomat jos tunteita ei paljoakaan enää ole.
Rankkaa ero on, mutta en minä ainakaan halua palata siihen tyhjyyteen mikä meillä oli.
Vuoristorata varmaan kestää aikansa, mutta luottavaisin miein pitää ajatella, että elämä kantaa.
Riippuvuutta, tottumusta, jonka helposti pukee rakkaudeksi.
Ehkä asennoitumista voisi auttaa jos ajattelet eron olevan hyväksi vaimollesi - siis ihmiselle jota rakastat. jonka parasta kai haluat.
Alkuvaihe erossa on ihmisille eri tavoin vaikeaa. Univaikeudet ei auta asiaa, vaikka itse luulee sen helpottavan. Tosiasiassa asiat vain jää pyörimään päähän eikä niitä jaksa käsitellä. Myös oma tunne-elämä on epätodellinen. Väsymyksestä voi ylenpalttinen kaipuukin korostua. Muutama nukuttu yö voi auttaa asiassa eteenpäin.
Mutta, erosta selviää. Tärkeintä on itse tiedostaa ja sisäistää että se on todellisuutta, sekä opetella keskittymään elämässä eteenpäin - ei siis paikalleen eikä ainakaan taaksepäin. Vähitellen totut yksinelämiseen ja alat muodostaa omia rutiinejasi, sekä ajan mittaan katsella ympärilesi. Toivottavasti vaimosi ei jahkaile asian kanssa ja siten ylläpidä sinun epätodellista kuvitelmaasi suhteen jatkumisesta.
itse olen jo pari avioliittoa käynyt, eroon päätynyt kummassakin, mutta huomattavasti nuorempana.
Mikä kaataa vuosikymmenten parisuhteet ?
...löytynee saman nimimerkin parinpäivän takaisista teksteistä
En puhu enää välttämättömästi itsestäni, mutta eroja vuosien myötä seuranneena ( ehkä tässä on jotakin omaakin)on tullut mieleen;
1)epätyydyttävää avioliittoa viedään eteenpäin siihen asti kun lapset ovat isoja
2)Jokaisella on vain yksi elämä ja sen elämän haltijalla on oikeus olla/elää onnellisena. Jos liitto on huono niin ihminen haluaa käyttää sitä "oikeutettua" ratkaisua ja hakea loppuelämään onni, vaikka se tapahtuukin raskaan kautta.
3)Ympäristön paineet voi siirtää ratkaisua vuosien ja kymmenten päähän
4)Erossa joutuu myöntämään epäonnistumisen
Mutta mielestäni jo ihmissuhde, joka on kantanut yli 10 vuottakin ja päätynyt eroon, ON ONNISTUNUT!!!