Lähemmäs 10 vuotta oltiin yhdessä. Mies puhui naimisiin menosta, minä lapsesta, yhteistä omaa asuntoa haaveiltiin molemmat. Kun lopetin pillerit, 11 päivää tämän jälkeen mieheni löysi uuden, reilusti nuoremman "ystävän". Petti ja lopulta jätti. Sitten "henkisesti roikotti" kuukausitolkulla toivossa. Itki ikäväänsä minuun ja tapaili edelleen toista. Minulle sanoi, ettei heillä ole enää mitään, sitten kuulin taas että onkin. Vertaili meitä mielessään, kun ei tiennyt kumman kanssa halusi olla. Lopulta valitsi kuitenkin toisen. Hyvä niin! En varmasti olisi koskaan pystynyt antamaan anteeksi ja unohtamaan petosta. Enää ei ole välillämme muuta kuin virallisten asioiden hoitaminen loppuun. Yhteiseksi luultu tulevaisuus on takana ja uusi elämä molemmilla edessä. Entinen ystävä muuttuu ajan kanssa satunnaiseksi "soittelututuksi", ehkä. Itse alan olla tunteeton. En halua päästää ketään lähelleni, hoidan vain työn ja muut velvollisuudet. Olisiko kellään keinoja, miten uskaltaa taas luottaa elämään?
Olinpa tyhmä!
himmu78
71858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen mies ja minulle kävi jotakuinkin noin. Avovaimoni ei myönnä että toinen mies on kuvioissa mutta kyllä se taitaa olla. Jätti minut kuin salama taivaalta, täysin yllätyksenä. Ei ollut riitaa eikä ongelmia. Yhtäkkiä tarvittee vain "tilaa". Lapsia ja häitä suunniteltiin.
10 vuotta olimme yhdessä ja rakensimme suhdetta. 2 minuutissa sen voi tuhota täysin.
Minä jäin yhteiseen asuntoomme, minä hoidan kaikki velvollisuudet mitä suhteesta jäi jäljelle, mm. asunnon myynti etc. Itselläni on sama fiilis, en halua ketään lähelleni, tunteet ovat puhdas nolla.
Lopuksi vastaus kysymykseesi, neuvoja ei ole. Toivottavasti joku antaa hyvän sellaisen, nyt olis tarvetta.
tuo velvollisuuksien hoitaminen. Toinen liihottaa jo "paremman" tulevaisuuden perässä. Minä olen hoitanut muutot, tavaroiden jaot ym. Mikään entinen ei merkitse hänelle mitään. Edes valokuvia yhteisiltä ajoiltamme ei halua muistoksi. KIITOS VAIN! Näinkö merkityksetöntä se kaikki olikin? Omien sanojensa mukaan "olen hänelle kuitenkin luultavasti se kaikkein oikein, parempaa hän ei tule saamaan". Olin myös hänen "elämänsä rakkaus, jonka hän itse pilasi, kun ei huolehtinut suhteestamme".
Olenkin ruvennut miettimään, että mitä tarkoittaa "se oikea"? Onko oikeita olemassa ja jos on, niin miksi suurin osa avioliitoista päättyy eroon? Muuttuuko oikea jossakin vaiheessa vääräksi, kun ihmiset muuttuvat?
Käsittämätöntä, meillä siis ihan sama juttu. Minä hoidan kämpän ja juoksevat asiat, valokuvatkaan ei meillä kelvannu vaan ne jätettiin minulle. JA, minua parempaa hän ei kuulemma tule saamaan. Samoilla sanoilla vielä.
Ilmeisesti oikeat muuttuvat vääriksi ja väärät pysyvät väärinä ;)
Tuo tarinasi on identtinen omani kanssa, ainoastaan sukupuolet ovat toisinpäin. Oloni vaihtelee täydellisestä masennuksesta siedettävään "tunti kerrallaan" olotilaan.
Olisi mukava vaihtaa kanssasi sähköposteja.
hei, petetyt ja jätetyt. Aika mauttaa, mutta ei se nyt juuri auta. Kosto on huono donmino eli jäisikö jäljelle viha ja halveksunta, jonka purkamiseenso. toteuttamiseen pitää kyllä sitten olla hyvä kanava.
Ihmiset tavoittelevat koko ajan parasta mahdollista, mitä omalla markkina-arvollaan voi saada. Ei ole aina kilttiä muita ihmisiä kohtaa, mutta niin se menee.
Itse tunnen erään tapauksen, joka koko ajan katselee parempaa ja parempaa, vaikka olisi juuri aloittanut uuden suhteen. Sellaisia tyyppejä kannattaa elämässä välttää!
Pitäisi alkaa hälytyskellojen soimaan päässä, jos toinen on hurmaava narsisti, joka heti antaa sellaisen kuvan että ollaan miltei vanhoja tuttuja. Nämä henkilöt antavat vähän aikaa jakamattoman huomion ja "rakkauden", ja sitten heittävät menemään...
pohtinut samoja asioita enimmän osaa tästä vuodesta. Entinen elämä on heitetty roskikseen toisen aloitteesta ja nyt pitäisi yrittää arpoa mihin suuntaan lähteä. En vain yksinkertaisesti tiedä oikein mistään mitään. Rutiinit hoituvat ja työstä pystyn jopa nauttimaan, mutta eihän se koko elämän sisällöksi riitä.
Olen yrittänyt käydä ulkona ja harrastaa, mutta kaikki tunteet ovat täysin jäässä. Luottamus toisiin on täysin mennyt, niin en näe edes järkeä tutustua uusiin ihmisiin. Olen tässä pohtinutkin, että tällä hetkellä kamalinta olisi se, että joku menisi ihastumaan tai rakastumaan minuun, kun en vain pysty vastaamaan mihinkään tunteisiin.
Vaan ehkä se kuuluisa aika auttaa, vaikka ei nyt kovin lupaavalta näytäkään.
Aika on ainut mikä auttaa toisilla vie vähemmän ja toisilla enemmän aikaa tilanteesta toipumiseen. Luottamus palautuu pikkuhiljaa vaikka sitä ei nyt uskoisikaan. Voimia t:saman 2-vuotta sitten kokenut mies-72.