Narsismi uskovaisessa

Dokumentti...

Eilen John Lennonin murhaajasta.
Tuotanto Channel 4.
Dokkari herätti mielenkiintoisen ajatuksen siitä miten kiihkouskovaisuus kristinuskossa syntyy.
Jos narsisti ei saavuta elämässään omia tavotteita, pettyy kun ristiriita oman
itsensä todellisuuden ja haavemaailman välillä kasvaa liian suureksi.
Sitten saavutetaan uudestisyntyminen ja uskotellaan itselleen,
että kaikki on hyvin kunnes joku asia laukaisee vanhan narsistin ja pim, ongelmat palaavat.
Mark Chapman oli uskovaisesta perheestä raamattu vyöhykkeeltä lähtöisin oleva kaveri
joka alkoi nuorena ihailla Beatlesta ja erityisesti John Lennonia.
Nuoruudessaan herra kokeili hippi elämää ja pettyi siihen kun ei saavuttanutkaan
minkäänlaista kuuluisuutta. Sitten rukoili ankarasti Jeesusta ja koki
herätyksen ja syntyi uudelleen. Sitten eleli uskovais elämää, mutta ei kuitenkaan
loppujen lopuksi ilmeisesti saanut siitä tarpeeksi sisältöä elämäänsä. Narsismi kummitteli
edelleen taustalla. Jotain kohokohtia oli uskovais kaudelta kun hän sai olla kaiken huomion
keskellä jonkin nuoriso leirin ohjaajana ja kaikki ihailivat häntä. Sitten pikkuhiljaa
narsismi ja huomion puute kävi hemmolle liian suureksi ongelmaksi. Hän alkoi etsiä
identiteettiä kirjallisuudesta. Sieppari ruispellossa oli kirja joka vaikutti
häneen vahvasti. Hän pysyi kuitenkin uskovaisena ja on edelleen uskovainen.
Loppu on historiaa. Neljä luotia viidestä saavutti päämääränsä. Moniko uskovainen on
tullut uskoon siitä syystä, että ei ole saanut tarpeeksi huomiota elämässään?
Tai pettynyt omiin saavutuksiin. Ei saavuttanut sitä mitä tavoitteli ja usko tuli tilalle.
Onko usko jokin hatara tukiranka joka pitää ihmistä hengissä jonkin harhaisen
muinaisen maailmanlopun odotuskultin taruston avulla.

18

708

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • angry ippo

      Kaikki vanhat kliseet, jotka on todistettu vääriksi elävät yhä jopa ammattilaisten keskuudessa.
      Ja niitä toisteltiin dokkarissa.

      Pari huomautusta:

      -Chapman ei ollut narsisti eikä psykopaatti
      -narsisti ei voi olla psykopaatti
      -narsisteilla ei yleensä ole huonoa itsetuntoa
      -suurin osa psykopaateista ei ole väkivaltaisia
      -ihmiset joilla on huono itsetunto eivät yleensä ole väkivaltaisia muita kohtaan

      Chapman oli todellisuudesta vieraantunut yksilö jolla oli todnäk jonkinasteinen skitsofrenia tai vain jonkin välittäjäaineet puute.

      Dokumentti oli samaa tasoa kuin 4D: Kääk satanistimiehelläni on kaksi penistä! joka on alansa klassikko.

      • Joku idea...

        Mikä em henkilö sitten on? Perus uskovainenko joka uskoi tekevänsä oikein muinaisten tarustojen opetusten mukaan? Ehkä ihminen joka oli uskonnon uhri. Yleensä? Narsisti? Voiko olla piilevää narsismia jonka tekopyhä uskonto on peittänyt ja se kummittelee kokoajan taustalla ja on osaltaan mukana ihmisen kaikessa ajattelussa ja toiminnassa. Dokkari herätti kuitenkin monta kysymystä ilmaan taika uskon palvojista. Millaisen persoonan uskovaisuus muokkaa ihmisestä joka ei jotenkin pysty täyttämään yhteisön ja uskon sadun vaatimuksia ja jotka kuitenkin ovat ohjelmoituna omaan päähän. Omina toiveina saavuttaa jokin asema yhteisössä/yhteiskunnassa. Sisäinen ristiriita joka kasvaa liian suureksi?

      • angry ippo
        Joku idea... kirjoitti:

        oli sairas ja olisi tarvinnut apua, esim.lääkekuurin tai terapiaa.
        Toisessa ympäristössä (esim.sellaisessa jossa uskonnolla ei olisi ollut niin suurta merkitystä) olisi oireet ilmenneet eri tavalla, mutta ilmenneet kuitenkin. Oireet viittasivat vahvasti johnkin aivokemialliseen häiriöön. Hänhän oli omien haastattelujensa perusteella selvästi harhainen.

        Narsistihan on henkilö joka näkee kaiken itsensä kautta, kyseessähän on sosiaalinen vääristymä joka ilmenee itsen suhteessa muihin.

        Minulla on ollut pari läheistä ihmistä joilla on ollut mielenterveysongelmia. Toisella diagnosoitiin skitsofrenia. Toista kierrätettiin terapiassa hyödyttömästi vuosikausia kunnes eteen osui sopiva lääkäri joka määräsi lääkkeet ja sen jälkeen ystäväni on elänyt suhkkoht normaalia elämää.
        Nykyään molemmat olisi vain leimattu narsisteiksi tvast.

        http://www.sciam.com/article.cfm?id=what-psychopath-means
        http://www.sciam.com/article.cfm?id=violent-pride

        en oikein viitsi kopsata paperiversioita tänne

      • Uh huh
        Joku idea... kirjoitti:

        Mikä em henkilö sitten on? Perus uskovainenko joka uskoi tekevänsä oikein muinaisten tarustojen opetusten mukaan? Ehkä ihminen joka oli uskonnon uhri. Yleensä? Narsisti? Voiko olla piilevää narsismia jonka tekopyhä uskonto on peittänyt ja se kummittelee kokoajan taustalla ja on osaltaan mukana ihmisen kaikessa ajattelussa ja toiminnassa. Dokkari herätti kuitenkin monta kysymystä ilmaan taika uskon palvojista. Millaisen persoonan uskovaisuus muokkaa ihmisestä joka ei jotenkin pysty täyttämään yhteisön ja uskon sadun vaatimuksia ja jotka kuitenkin ovat ohjelmoituna omaan päähän. Omina toiveina saavuttaa jokin asema yhteisössä/yhteiskunnassa. Sisäinen ristiriita joka kasvaa liian suureksi?

        Narsisti?

        Kysynpä vaan?

        Sph

      • neena1

        Et taida tietää narsismista edes perusasioita.

        Psykopatia on narsismin äärimuoto.

        Narsistilla voi olla hyvä itsetunto, tai ehkä pikemminkin suuri ego, mutta tyypillistä narsistille on olematon itsetunto ja omanarvontunto; narsisti uhoaa, vähättelee ja aliarvioi muita, syyttää muita jne. peittääkseen itseltään omat mitättömyyden, heikkouden ja häpeän tunteet. Narsisti on tästä syystä henkisessä romahduspisteessä koko ajan, enemmän tai vähemmän.

        Kannattaa naputella googleen sana "narsismi" - sieltä löydät ajankohtaista tietoa aiheesta.

      • Mutta...
        angry ippo kirjoitti:

        oli sairas ja olisi tarvinnut apua, esim.lääkekuurin tai terapiaa.
        Toisessa ympäristössä (esim.sellaisessa jossa uskonnolla ei olisi ollut niin suurta merkitystä) olisi oireet ilmenneet eri tavalla, mutta ilmenneet kuitenkin. Oireet viittasivat vahvasti johnkin aivokemialliseen häiriöön. Hänhän oli omien haastattelujensa perusteella selvästi harhainen.

        Narsistihan on henkilö joka näkee kaiken itsensä kautta, kyseessähän on sosiaalinen vääristymä joka ilmenee itsen suhteessa muihin.

        Minulla on ollut pari läheistä ihmistä joilla on ollut mielenterveysongelmia. Toisella diagnosoitiin skitsofrenia. Toista kierrätettiin terapiassa hyödyttömästi vuosikausia kunnes eteen osui sopiva lääkäri joka määräsi lääkkeet ja sen jälkeen ystäväni on elänyt suhkkoht normaalia elämää.
        Nykyään molemmat olisi vain leimattu narsisteiksi tvast.

        Monimutkaisia asioita tuppavat nämä jutut olemaan. Luin joskus Robert D Haren kirjan ilman omaatuntoa joka käsitteli näitä äärimmäisiä narsisteja eli psykopaatteja ja näillä tyypeillä oli aivotkin kehittyneet toimimaan erillailla kuin valtaosalla väestöstä. Tuli vaan mieleen minkälaisia lievempiä muotoja voisi löytyä ja eri asteisia sekoituksia vaikka jonkin asteisesti narsistinen persoona jolla hommat ei mene putkeen ja masentuu ja keksii uskon vanhasta muististaan lääkkeeksi, silti usko ei välttämättä poista narsismia. Oma onttous ja narsismi kummittelvat kokoajan alla ja pää himmenee pikkuhiljaa siinä yksilön yrittäessä vaikkapa uskolla kieltää omat luonteen piirteensä eikä halua nähdä itseänsä sellaisena kun oikeasti on. Se muuten on pirun vaikeaa kelle tahansa. Mielenkiintoinen aihe tämä on kuitenkin...

    • uskova kristitty ei

      ole yleensäkään ole narsisti, koska hän ymmärtää Jumalan Sanan valossa, että on syntinen, tarvitsee anteeksiantoa ja silloin ei voi ihailla itseään.

      • ope y

        mutta kristinuskoon kuuluu narsismi:mimä,minä, minä. Minun sieluni, minun pelastukseni, voivoivoi kun olen näin huono, mutta jumala rakastaa juuri minua...

      • kanssa elävä

        Kyllä narsismi kuuluu hyvinkin läheisesti uskovaiseksi itsensä luokittelevan peroonaan. Uskovathan elävät kuvitelmissa, että elävät yhdessä jumalallisen olennon kanssa ja ovat siksi muiden yläpuolella. Ovat itsekin siis kuin jumalia, kaikkivoipia ja haavoittumattomia. Syntisyysajattelu on kristinuskossa vain opittu klisee jota kuuluu hokea, että olisi oikea uskovainen vaikkei edes tuntisi mitään syntisyystunteita.

      • saattaa
        kanssa elävä kirjoitti:

        hokea klisemäisesti "olemme kaikki syntisiä", mutta kun kysyy, mitä hän tarkalleen tarkoittaa, ei vastausta tule.

    • -DW-

      >>Onko usko jokin hatara tukiranka joka pitää ihmistä hengissä jonkin harhaisen
      muinaisen maailmanlopun odotuskultin taruston avulla.

      • aina vaan

        Onhan se todellakin aina yhtä säälittää, että joillakin ihmisillä ei ole elämässään mitään muuta kuin se uskontonsa. Tuollaiset ihmiset voivat myös olla hyvin vaarallisia, koska jos he katsovat ettei heidän elämällään ole mitään arvoa tai tarkoitusta ilman uskontoaan, he myös taistelevat sen puolesta mitään keinoja kaihtamatta viimeiseen asti, aivan kuin taistelisivat omasta hengestään.

        Ja samoin jos he katsovat, että uskonto on ainoa asia joka antaa elämälle sen ainoan oikean merkityksen ja tarkoituksen, niin silloin he voivat myös erittäin helposti päätellä, ettei uskonnottomilla (tai vääräuskoisilla) ole mitään arvoa eikä syytä elää, tai oikeastaan siis edes oikeutta elää. Ja tästähän on koko ihmiskunnan historia niin täynnä surullia esimerkkejä, etten viitsi nyt käyttää koko loppuelämääni niiden kirjaamiseen - kaikki historiansa lukeneet tietävät kyllä.

    • Mirka ...

      On se kumma jos ei päättäjämme arkadianmäellä pikkuhiljaa ala tajuamaan miten vaarallista uskonnot ovatkaan.

      Mitä nopeammin uskonnot kriminalisoidaan niin sen parempi.

      Suomiko joku sivistysvaltio?

      • Tai ei muitten mutta Kristinuskon.Monet historian pahimmista diktaattoreista ja joukko murhaajista ovat olleet Kristinuskon vastaisia asenteeltaan Lenin,Stalin,Mao,Pol Pot, ja muut henkilöt Neuvostoliitossa,Pohjois-Koreassa,Kiinassa ja muualla.

      • Nimimerkki
        L.J.H kirjoitti:

        Tai ei muitten mutta Kristinuskon.Monet historian pahimmista diktaattoreista ja joukko murhaajista ovat olleet Kristinuskon vastaisia asenteeltaan Lenin,Stalin,Mao,Pol Pot, ja muut henkilöt Neuvostoliitossa,Pohjois-Koreassa,Kiinassa ja muualla.

        Kyllä pitäisi pikaisesti kieltää tänne kirjoittaminen jokaiselta joka ei osaa kirjoittaa - kuten rakas nimimerkkimme LHJ.

        Niin ja järjenvastaisuus pitäisi kriminalisoida myöskin. Jokainen jälkeenjäänyt heikkolahjainen idiootti joka toistuvasti esittää, että kommunismi olisi joku synonyymi sanalle ateismi tai esittää kirkkain silmin, että maailma on vain 6000 vuotta vanha, pitäisi laittaa vähäksi aikaa (tai mieluummin hyvin pitkäksi aikaa) jonnekin jäähylle miettimään mitä mahtaa tarkoittaa sana fakta.

        Siis NOIN monta todella TODELLA tökeröä kirjoitusvirhettä noin lyhyessä viestissä? Etkö tosiaankaan osaa kirjoitaaa oikein(?) vai oletko koko ajan täysin kännissä? Vai oletko vain yksinkertaisesti TOSI tyhmä ja sivistymätön?
        (Tähän ei tarvitse vastata, tämä oli ihan retorinen kysymys ja koska sinä olet hihhuli, niin me tiedämme kyllä vastauksen...)

        Krisselit ovat riehuneet ja tappaneet satoja miljoonia ihmisiä sekä kokonaisia kansoja ja heimoja kokonaan sukupuuttoon kaikilla mantereilla ja lukemattomilla saarilla myöskin.
        Siinäpä muuten saavutus johon kommunistit eivät koskaan pystyneet, kokonaisten kansojen ja heimojen teurastaminen sukupuuttoon viimeistä naista ja pikkulasta myöten. Mutta kristityille tämä ei koskaan tuottanut mitään vaikeuksia.
        Olet varmaankin ylpeä uskonnostasi ja uskonveljiesi hienoista maailmanlaajuisista saavutuksista?

    • pir-ta

      Olet oikeilla jäljillä. Näin se suunnilleen menee.

      Olen seurustellut uskovaisen narsistin kanssa, ja kyse oli pitkälti hänen kohdallaan siitä, että kun asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan - eli työt, yksityiselämä ym. eivät natsanneet, niin tultiin uudelleen uskoon, ja sitä kautta uskoteltiin itselle, että nyt elämä muuttuu kertaheitolla.

      Tämäkään ei riittänyt, vaan siihen vedettiin sitten mukaan kumppani, eli minut - olen ateisti.
      Eli kiristettiin tulemaan uskoon, koska "muuten mistään ei tule mitään". Eli olin selvä este näille suurille tulevaisuuden lupauksille paremmasta elämästä. Minustä oli syytä päästä eroon. Mies uskoi lopulta kaiken, mitä lahkon papit sepittivät "oikeasta uskosta".

      Aika kauheaa itsepetosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ulkopuolinen on voimaton.

    • olennaisen kiteytys

      tässähän tämä:

      "I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own - a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or ridiculous egotisms."

      - Albert Einstein (1879-1955), obituary in New York Times 1955-04-19

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe