onko 10 vuotias

Soittaisin kummille ihan muuten vain ja kyselisin kuulumisia. Ei nyt joulun alla, mutta kunhan juhlapyhät on ohi. Toivottelisin vaikka uudet vuodet. Jos nyt soittaa, niin luulee, että kinuat niitä lahjoja...

Puhelimessa selviäisi ehkä moni asia. Ehkä kummilla on vaikeaa elämässä, huolia ym. Tai sitten ajattelee, ettei ole enää tärkeä, kun lapsi on jo noinkin iso.

Lapselle minä selittäisin, ettei se tavara ole tärkeää ja kyllä hän on kummin ajatuksissa, vaikka jostain syystä kummi ei sitä nyt näytä mitenkään ulospäin tai muuten tuo esille. Muistathan sinäkin omat kummilapsesi.

Ehkä kutsuisin kummin kahville tai menisin itse kylään. Ehkä ottaisin vain pojan mukaan. Tai mentäisiin koko poppoo. Kahviteltaisiin ja yritetään verestää muistoja ja löytää uudestaan sitä yhteistä jotain.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se tosi ystävyys punnitaan sillä, että jos on vaikka 20 vuotta erossa, niin sitten, kun ystävää tarvitsee ja häneen ottaa yhteyttä, hän ottaa vastaan ja hetken juteltua tuntuu, että voiko siitä olla jo niinkin pitkä aika...

Eli älä jää odottamaan kummin yhteydenottoa vaan tee sinä ystävällinen aloite. Ja ota valokuva-albumi mukaan. Kerro vaikka, että tuli niin himskatin ikävä niitä entisiä aikoja... Vanhuus iski... tms. tms. tms.

"kun ei kiitosta kuulunut äidiltä eikä pojalta."

Tää on vaan niin valitettavan totta tänä päivänä. Ei vaivauduta kiittämään mistään. Ihan sama annatko lahjat käteen vai laitatko postiin niin ei kiitosta lapselta tai aikuiselta. Lisää toki vaan aina halutaan. Ite oon tehny sellasen periaatepäätöksen ett jos ei kiitosta tule niin ei tule lahjokaan. En tosin ole sitä ääneen sanonut vaan hiljaa vaaan jätän ostamatta. Vituttaa niin suuresti se, ettei edes käytöstapojen alkeita opeteta joillekki lapsille. Alkaita mun mielestä on tervehtiminen, hyvästely, anteeksipyyntö ja kiittäminen.

Itse ehkä jättäsin tollasen kummin unohuksiin. Mitä sille mitään lähettään kun ei kiitosta kuulu. Meillä tosin tie kulki toiseen suuntaan. Jätän kummilapsen lahjatta kun ei ole moneen vuoteen, liekö koskaan, kiittänyt.

ihan kivoja viestejä täällä sain lukea. sinulle, joka kehotti ottamaan yhtettä sanoisin, että yritin sitä muutama vuosi sitten. tulos oli yleensä se, että minä soitin, että mitä kuuluu. sitten kuuntelin puoli tuntia heidän kuulumisiaan ja sitten kuuluikin, että täytyykin jo lopettaa, hei hei...

niin, tänäkään vuonna ei kuulunut kummilta minkäänlaista muistamista. ja huomasin tuossa jo itsekin että lapsi on itse tajunnut tilanteen, ei odotakaan mitään.

olen varmaan pikkumainen ihminen, kun nyt minua harmittaa se, että tunnollisesti muistin tämän kummin lasta, eli kummipoikaani joka vuosi synttärinä lahjarahalla ja jouluna paketilla. ikinä en saanut kiitosta, en edes tietoa, että lahja oli perillä. silloin harvoin kun minun lapseni jotakin sai tältä naiselta, myös tarttui puhelimeen ja kiitti.

niin, joku tässä jo sanoikin että kiittämättömyys on maailman palkka. harmittaa vain sekin vielä että ollaan kuitenkin oikein sukuakin - kummitäti on mieheni sisko. ja täyttää muuten ensi vuonna 50 vuotta. huhuja kuulin, että aikoo järjestää juhlat. arvatkaapa mennäänkö niihin juhliin?