Tilanne on nopeasti kerrottuna tämä. Olemme molemmat alle 30v. Olemme olleet 10v yhdessä niistä 5 naimisissa ja meillä on 2,5 vuotias tyttö. Olemme alusta asti olleet yhdessä kokoajan/lähes joka päivä emmekä ole riidelleet oikeastaan ikinä. Nyt vaimoni olikin yllättäen n. 2-3 kk sitten löytänyt toisen miehen, ensin yritimme korjata tilannetta 3 viikkoa, mutta hän halusi muuttaa yksin asumaan vähäksi aikaa jotta saisi miettiä rauhassa, avioero laitettiin vireille. Tämä toinen mies on asunut hänen luonaan nyt 3 viikkoa (ja etsinyt kuulemma omaa asuntoa) joten ei ole varmaan vielä paljoa mietitty asioita. Onko kenelläkään kokemusta tai tiedossa ketään joka olisi ottanut puolisonsa takaisin ja jatkanut avioliittoaan "onnellisena" ? vai onko kaikille käynyt niin että sama tilanne toistuu vähän ajan päästä ja taas joutuu kärsimään ?
Jos otan hänet takaisin kärsinkö taas ?
ZZE
182522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ikävä kuulla ongelmistasi. Lyhyesti virsi kaunis: -paluuta vanhaan ei ole, kun asioita ei voi unohtaa ja anteeksianto on aika teennäinen sana näissä jutuissa.
-alussa sitä luulee, että jaksaa rakentaa kaiken uudelle pohjalle. Mutta pian huomaa ettei yksin sitä pysty tekemään
-pidä itsestäsi huolta ja älä lankea syyllisyyden ja miehen kunniaan kun omaisuutta jaetaan, tulet silloin jäämään puille paljaille, oikeesti!!!
-myöhemmin(5 - 12 kk) haluaa vanha takaisin, suorastaa polvillaan rukoilee. Vaatii äärimmäistä kovuutta estää "sen" takaisin paluu, mutta se sinun on tehtävä.
-näillä palstoilla kulkee kaiken laista pelastajaa ja "meidän liitto pelastui kriisistä" kirjoittelijaa. Näissä tarinoissa ei vain ole onnellista loppua, vaan ainainen epäily, valvonta ja syyttely varjostaa "normaaliksi" palannutta elämää "langenneen" kanssa.
-suurin rakkauden teko on jättää vanha ja alkaa suunnittelemaan uutta OMAA elämää. Näin 18kk jälkeen huomaan itse kuinka mukavaa elämä on ja suuri kiitos kuuluu ystävälleni joka tämän neuvon minulle antoi kun vaimoni alkoi sekoilla/kiristää/syytellä/tuli raskaaksi /katui/halusi takaisin jne....! VOIMAA!!!!
Mieheni muutti kuukausi sitten.Hänellä suhde jatkunut jo puoli vuotta.Asumuserossa ollaan ja toiveita paluusta elättelen,mutta koko ajan toinen kummittelee taustalla.Mieheni ei ole tämän naisen kanssa kuulemma yhdessä.Asuu kyllä yksin.Silti, haluaisin mieheni takaisin,mutta voinko luottaa,uskoa toivoa enää lainkaan.Siinä se pulma.Minä aion antaa mieheni elää yksin ja katsoa tämän homman loppuun,siinä sivussa koitan itse päästä raiteilleni.Tiedän todella miten tunnet,kun rakastaa toista yhä ja haluaisi hänet takaisin.Tää on vaikea paikka.Niin kauan kun on toivoa minä ainakin taistelen avioliittoni puolesta.Tee sinä samoin jos siltä tuntuu. Voimia sulle.
Vaimoni muutti kuukausi sitten omaan asuntoonsa. 10 vuotta takana ja kuin salama taivaalta minulle ilmoitettiin että loppu on. Ei riitoja eikä onglemia, rakkautta paljon.
Hän ei myönnä että olisi toinen mies mutta miten voi rakkauden täytteisestä suhteesta muuttaa pikavauhtia pois, lopettaa kokonaan yhteyden pito jos ei ole toista?
Itse aion myös katsoa muutaman kuukauden josko kuitenkin tulisi takaisin vaikka terveintä olisi unohtaa saman tien mutta se on täysin mahdotonta, vielä. Jos toinen mies on olemassa, minä vetäytyisin heti. Vaimoni haluaa "tilaa" ja "miettimisaikaa" jonka kyllä aion hänelle antaa. Tuntuu että tämä olisi ehkä helpompaa jos saisin tälle kaikelle jonkun loogisen selityksen, esim. toinen mies. Mutta nyt en tiedä ollenkaan mistä puhaltaa.
Voimia teille !
Ei ollut meilläkään riitoja,kunnes mies ilmoitti,että tahtoo omaa tilaa.10 vuotta naimisissa ja minusta kaikki oli ok.kunnes selvisi toinen nainen.Odotan josko olis jonkinlainen hullaantuminen mikä menee ohi. Rakastan liikaa en voi ajatella heti eroa.voimia meille kaikille.
Hän ei ole vielä pyytänyt takaisin ja tuskin on vielä itse tajunnut koko tilannetta, kun on tuo uusi mies vieressä. En tiedä kuinka kestän sen jos hän haluaa takaisin, koska rakastan häntä edelleen ja minulla oli elämässäni kaikki niin hyvin kuin vain olin voinut toivoa. Kaunis vaimo, pieni ihana tyttö, koira, kissa, omakotitalo. Niistä minulle jäi käytännössä kaikki muu paitsi vaimo eli otin talon velkoineen nimiini ja eläimet nimiini tyttö on minulla aina 2 viikkoa ja sitten 1 viikonlopun äidillään, johtuen hänen työvuoroistaan, joten helppoa ei tule elämä olemaan. Olen silti päätynyt pikkuhiljaa siihen tosiseikkaan että entiseen ei taida olla paluuta vaan minun on löydettävä itselleni joku joka rakastaa minua sellaisena kuin olen.
Kyllä ne tunteet siitä ajan kanssa hiipuvat. Ensin ajattelee että tulisi takaisin ja sitten tottuu ja lopulta helpottaa. Pienen tytön kunnollisena yh-isänä annat itsestäsi vastuullisen vaikutelman, joten uutta kumppania ei tarvitse varsinaisesti hakea.
Olen itse samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä, tosin edustan kauniimpaa sukupuolta. Olen ehtinyt elämään tätä eroa hieman pidempään ja haluaisin antaa sinulle muutaman murusen niistä ohjeista ja neuvoista, jotka ovat helpottaneet minua ja selviytymistäni.
Ensiksikin: vika ei ole sinussa tai missään mitä sinä olet tehnyt, vaan kumppanissasi ja siinä, ettei hän itse osannut tehdä itsestään onnellista liitossanne. Tutkimusten mukaan hänen uusi suhteensa ei tule kestämään kovin montaa vuotta.
Älä pidä ovea auki, vaan anna vihan tulla ja käsittele se, vain siten pääset asiasta eteenpäin ja yli. Puolisosi teki väärin hylätessään miehensä ja lapsensa ja ajattelee nyt vain omia tarpeitaan. Keskity toipumiseen ja päästä irti. Löydät paljon paremman ihmisen rinnallesi sitten, kun se aika koittaa.
Oletteko vahvistaneet tapaamiset lastenvalvojalla tai onko niistä tehty kirjallinen sopimus? Anna vaimollesi vastuuta enemmän yhteisen lapsenne hoitamisessa, vaikka nyt tuntuu, ettei hän sitä ansaitsisi. Sinun kuuluu ja pitää saada myös oma elämä! Sitä paitsi en voi olla miettimättä, että miten joku äiti voi noin luopua lapsestaan? Mitä lapsen etu merkitsee oman onnellisuuden tavoittelun rinnalla?
Elämä voittaa kyllä jossain vaiheessa. Kuuntele vaikkapa biisiä I Will Survive, siinä on sanomaa. Hyvää jatkoa Sinulle ja voimia!
Voit ottaa hänet takaisin ajak uvitella että kaikki on ok. Saattaisit saada jopa postiviista palautetta kun toimit niin jalosti. Lopputulema kuitenkin olisi, että asia jää lkaivertamaanmieleesi ja tulisi vuosien mittaan pintaan aina kun suhteessa on säröä tai elämässä muuten jännitettä. Ja sitähän tulee. Et koskaan voisi kunnolla luottaa. Kun sama tilanne toistuu vuoden tai viidentoista vuoden päästä, syyttäisit itseäsi tyhmyydestä ja naiiviudesta.
ilman lapsia. Ihan kuin lukisin takaumaa omasta elämästäni. Kokemuksesta kumpuava kylmä neuvo: lopeta itsesi kiduttaminen ja totea liiton päättyneen.
Vasta sitten kun päästät kunnolla irti, voit kuvitella että toipuminen viime aikojen myllerryksestä voi alkaa.
Vaikka tuntuu pahalta, älä päästä itseäsi lipeämään. Se helpottaa kuitenkin päivä päivältä, ja lopulta huomaat voivasi paremmin.
En osaa tuohon sanoa oikein mitään, koska itsellä tällä hetkellä sama juttu. Takana 16v josta monta naimisissa, 2 lasta(oleemme n.30 pari). Sen verran voin kertoa aiemmasta että tälläisiä pettämisiä sattui aikojemme alussa monta(tyttökaverini puolelta), mutta laitoin se nuoruuden piikkiin. Oltiin nuoria ja alussa tarinaamme, molemmilla oli halu jatkaa ja uskoin että selviämme. Selvisimme jotenkin, mutta oli vaikeaa rakentaa luottamusta, todella monta kertaa meinasi usko loppua ja mietin monesti eroa. Lopulta vuosien jälkeen sain luottamuksen takaisin eikä vaimoni tarvinnut selitellä missä ja millon menee minnekkin(ja menoja on ollut kyllä suht paljon). Voin sanoa että monien elamän muutosten jälkeen, lapset, talot, työt ym. Olin todella onnellinen tilaamme, vihdoinkin tuntui siltä että tästä hyvä tulee. Mutta mutta eihän onnellisia loppuja taida tarinoissa olla ja taas ollaan tässä. Sain tietää että vaimoni pitää jotain peliä vieraan kollin kanssa, siitä alkoi taas valehtelujen kierre, joka on mennyt siihen tilaan että avioero on vireillä. Kaikkein ihmeellisintä on mitä en ymmärrä että tähän asti ollaan sanottu että rakastetaan, emme riitele juurikaan, arki on toiminut loistavasti, ei olla sidottu toisiamme ja kuin salama kirkkaalta taivaalta sanotaan yht.äkkiä että ei ole tunteita eikä rakkautta minua kohtaan, en voi ymmärtää tapahtunutta. Itse olisin halunnut tehdä töitä liittomme eteen, mennä vaikka pariterapiaan ym. tarpeellista mutta toinen ei näe enää tarpeellisena,se on sitten siinä, omaisuus jakoon. Olen ollut aika romuna enkä oikein tiedä miten tästä selviää, tulevaisuus pelottaa. Ainoastaan se helpottaa, että välillä on päiviä jolloin tuntuu että kyllä tämä tästä vielä paremmeksi muuttuu, mutta yleensä seuraava päivä taas on mitä on. Anteeksi mutta naiset ovat julmia. olisi tuo voitu hoitaa paremminkin jos toinen on tiennyt tulevan jo pitempään. Katkerin olen siitä miten minut yllätettiin, eikä tässä ole ajateltu lasten etua ja haluja vaan vaimon omat halut ovat pääsijalla.
Että parempi kun ei ala rakentamaankaan mitään vakavaa. Yksin ei tule petetyksi eikä jätetyksi.
kuin sinulla, lukuunottamatta noita alkuvaiheessa tapahtuneita juttuja. Minäkin annoin tilaa hänelle kun hän esim. halusi käydä lätkäpeleissä tai työkaverien kanssa baarissa niin jäin kotiin lapsemme kanssa mielihyvin (myöhemmin ne osoittautuivat juuri näiksi tapaamisiksi). Tätä valehtelua jatkui viikkoja ennenkuin sain tietää tästä toisesta ja silloinkin jouduin väkisin tenttaamaan häneltä että onko joku toinen. Jos en olisi kysynyt erään baari-illan päätteeksi n. 100 kertaa tuota kysymystä en varmaan vieläkään tietäisi mitään asiasta. Yritin tosissani vielä korjata tilannetta (ehdimme käydä jopa kerran pariterapiassa) mutta toinen mies vei voiton tässä kohtaa. Sen jälkeen kun hän sen selvästi osoitti laitoin heti kaikki paperiasiat kuntoon (eropaperit, omaisuuden ositus yms.) Nyt kun ne ovat kunnossa niin välillä olo tuntuu olevan ok välillä yhtä tuskaa. Sitä on vaan niin tottunut että joku on lähes aina vieressä. Jaksamista myös sinulle.
että ei tule onnistumaan.....on kokemusta..olen kerran antanut anteeks ex miehelle ja sama toistui...Heh taitaa olla toi 10v avioliittoa maaginen raja.
että kerroit kokemuksesta. Eiköhän tämä tästä ala joskus sujumaan, kun vaan pääsisi ensin tästä joulusta ohi ja voisi aloittaa "normaalit" rutiinit.
9 vuotta aviossa, yksi pieni lapsi. Kaikki hyvin aina. Syksyllä vaimolla yllättäen paljastui suhde toiseen mieheen. Avioero heti vireille, mutta nyt jo ajattelen, että olenko säälittävä, jos haluankin yrittää jatkaa suhdettamme. Miten jättää ja unohtaa ihminen, lapsen äiti, jota rakastan? Ei oo helppoo. Toisaalta tuntuu, että pakkohan se on, ei voi jatkaa elämää unohtaen toisen pahinta mokaa! Mene ja tiedä sitten. Josko taivaalta tipahtaisi vastauskin samoin, kuin tipahti tämä pettämispommikin. Eikait oikeaa vastausta olekaan, kukin tekee sen mikä parhaalta ja oikealta tuntuu.
Mekin erottiin saman asian takia, mutta mentiin uudelleen naimisiin 3kk päästä erosta, tähän väliin mahtui monenlaista tuskaa, prosessi kesti n.2v. Päätimme antaa kaikki virheet anteeksi ja sitoutua uudelleen. Käymme vielä avioliitto neuvolassa.Nyt olemme onnellisesti yhdessä perheenä.
Toivossa elän kyllä, että meillekin käy juuri noin. Mutta sitä tunteiden vuoristorataa pitäisi pystyä tasoittamaan. Aika kait sen kyllä hoitaa...
Uskon, toivon ja rakastan!
niinhän tämä taitaa olla että kaikki menee kuten on tarkoitus ja välillä voi vähän yrittää ohjailla. eli kyllä kaikki vielä selkiintyy kun vaan jaksaa rauhassa odotella. Uusi vuosi uusi elämä...