mitä hyötyä on luistella sauvoilla?? haluttais kokeilla joskus. palaako siinä hyvin rasva vai mitä??
mitä hyötyä???
kysymys
61660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
onhan siinä käsille jotain tekemistä. vauhti kasvaa kun saa käsivarren ja vatsan lihakset tekemään töitä.
Kehottaisin kaikkia käyttämään sykemittaria ja sitä kautta saamaan oikean rasituksen varsinkin pitkien treenien aikana. Pitäkää mielessä, että ilman sauvoja tehtävien treenien aikana syke ei saa nousta lähelle arvioitua aerobisen kynnyksen ylärajaa. Koska silloin ollaan käytössä olevien lihasryhmien energiantuotannon suhteen, jopa suuren osan treeniä anaerobisella. Eli käytössä olevat lihakset menevät hspoille, eikä rasva pala-Lihakset kun kuluttavat siinä vaiheessa hiilihydraatteja.
Aivan selvää että vauhti joissain maastokohdissa kasvaa. Tärkeintä mielestäni kuitenkin on koko kropan tasapuolisen rasituksen kautta saatu hyöty.
Jossa samalla kunnon kasvaessa paranee koko vartalon koordinaatio ja rytmitaju.
Kannattaa lukea "Fysiologiaa"-Otsikon alla oleva viesti, jos haluat tietää osin teoriaan ja osin käytännön kokemukseen perustuvan mielipiteeni.
Sauvojen kanssa rullailu on käytännössä aivan eri laji kun ilman sauvoja, huomattavasti kokonaisvaltaisempi ja tehokkaampi. Sykemittari sanoo sen selvästi.
Kannatta ennen sauvojen käyttöön ottoa opetella luistelemaan ilman niitä, sauvoilla vauhti karkaa helposti turhan kovaksi ja sauvat tuntuvat tuovan valheellisen turvallisuuden tunteen joka kyllä karisee kun ensimmäisen kerran menee turvalleen. Ja muista vähintään kypärä päähän, pää on paljon vaikeapi korjata kuin ranteet tai polvet...
Itse harrastan sauvaluistelua siksi, että se muistuttaa talvisin harrastamaani luisteluhiihtoa. Tekniikka on suunnilleen sama, samoin harjoittelun tehokkuus. Nämä lajit kehittävät kokonaisvaltaisesti koko kroppaa, koska tuskin missään muussa urheilulajissa yhtä moni kehon osa joutuu samanaikaisesti töihin. Sauvaluistelussa vauhti tosin nousee vielä kovemmaksi, mistä syystä myös lenkit ovat pidempiä.
Jos et halua ryhtyä murtomaahiihtäjäksi tai sua ei kiinnosta tietyn marginaalin mielestä optimaalinen lihastasapaino, niin luistele sauvoitta:
- pääset ennen pitkää kovempaa
- et opi rullille epätaloudellisia tekniikoita,
vaan sen tavan miten rullilla edetään kovaa
- viet vähemmän tilaa ja pystyt luistelemaan jouhevammin liikenteessä
- otat muutkin kevyen liikenteen väylän käyttäjät huomioon
- et telo ketään tunkemalla sauvaa pohkeeseen
- et saa mömmöjä käyttävää murtomaahiihtäjän leimaa otsaas
- susta ei tule mömmöjä käyttävää murtomaahiihtäjää
- et mennyt sauvavalmistajan retkuun ostaa turha
urheiluväline (kohta ne on Helsinki City Marathonillakin, kun juoksustakin varmasti
tulee tehokkaampaa sauvoilla)