Mistä tällainen 29-vuotias nainen voi enää löytää miehen? Perhettä ja pikku piiperoita tekisi mieli, ja tottakai sitä suurta rakkautta (vaikka lieneekö edes olemassakaan, olen tullut hieman skeptiseksi asian suhteen...). No kuitenkin, onkelma on se, etten tapaa missään koskaan ketään, kun päivät olen töissä, illat liikuntaharrastuksissa ja ei siellä kapakoissa enää tässä iässä jaksa juosta juuri koskaan (ja on tullu jo juostua niin kauan, että ihan hävettää...). Jotakin pikku harrastuksia ja menoja olen hommannut ihan sillä mielellä, että josko löytyis mieskin siinä samalla, mutta eipä ole tärpännyt. Eikä mulla yksinkertaisesti tässä hektisen arjen keskellä ole enää aikaa / voimia lähteä asiakseni ukkoa metsästämään. Nettiä olen kokeillut, mutta ns. normaaleilla miehillä on siellä niin järkyttävän korkea rima, ettei edes tällaisella no, tavallisennäköisellä mutta kauniiksi kehutulla, hyväkroppaisella (siitä olen muuten saanut myös kehuja :), empaattisella, mukavalla, sosiaalisella ja hoikalla, tyylikkäällä akateemisella naisellakaan ole mitään mahdollisuuksia. Tai kyllähän sieltä joskus joku epätoivoinen peräkammarinpoika- anteeksi oikeasti, mutta näin on - on vastausta laittanut, mutta treffien jälkeen homma on kuivunut kokoon (yrittämisestäkään mua ei siis voi syyttää, olen kuitenkin lähteny treffeille :). Eli kysymys siis on, että jos ei löydy puoliskoa töistä, netistä, baarista, ystävien kautta, harrastuksista... niin mistä sitten? Ja siis nyt edes noin suurinpiirtein omantasoista seuraa, mitään kivirekeä en perässäni viitsi lähteä vetämään.
Kiitos vastauksista ja rauhallista joulua kaikille!
Kiitos vastauksista ja rauhallista joulua kaikille!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mä erosin jotain 26-27 vee (avoliitto) ja kuvittelin aina, et löydän itselleni kaverin, ja saan lapsia.Toisin tässä nyt kävi. Olen yli nelkyt vee, ja naisena mun lapsentekoajat on ohi. Itkettää kun ajatteleekin.
Kai mä oon niin surkea ja kamala. Eihän se muu syy voi olla, kun ei löydy. Tai, noita peräkammarin hissukoita, elämäntapatyöttömiä ja alkoholiongelmaisia saisi vaikka tusinan, mutta ne ei tosiaankaan mulle kelpaa. Sorry vaan. Mieluummin sitten olen yksin.
Jos osaisin neuvoa sua, niin neuvoisin. Mä en vain ole itse keksinyt. Olen seurallinen, mulla on paljon harrastuksia, käyn kapakassakin, olen käynyt lavatansseissa (lopetin jotain 5 v sitten), olen nettitreffaillut, kokeilin vakipanoakin, mutta siinäkin vain hajottaa itsensä. Olen ollut itse aktiivinen - siis pyytänyt miestä treffeille, no ei tuu niistäkän ikinä mitään.
Ylijäämäkamaa. Sama ku vetää vessanpöntöstä alas.
Onneksi mulla on sisaruksia (kavereita), muuten varmaan pää sekoaisi (yksinäisyyteen).
"tavallisennäköisellä mutta kauniiksi kehutulla, hyväkroppaisella (siitä olen muuten saanut myös kehuja :), empaattisella, mukavalla, sosiaalisella ja hoikalla, tyylikkäällä akateemisella naisellakaan ole mitään mahdollisuuksia."
Löytäisitkö itsestäsi yhtään vikaa? :)
No mulle ei yleensä ensimmäisenä tule mieleen esittäytyä uusille ihmisille kertomalla heti avauspuheenvuorossa kaikki vikansa ja epäkohtansa, mutta jos sä sellaisesta tykkäät, niin voinhan mä silleenkin asian ilmaista, eli
"tavallisennäköisellä, vähän ujolla, silmälasipäisellä, hiukan ronkelilla, helposti suuttuvalla ja joskus vähän huonosti leppyvällä, ei-niin-tiimalasivartaloisella naisellakaan ei ole mitään mahdollisuuksia."
Vikoja löytyy vielä rutkasti lisää, en nyt viitti tähän joulun kunniaksi mitään romaania kuitenkaan kirjoittaa.
Ja sitten taas ajatukset positiiviselle vaihteelle... :)
juuh, yleensä annetaan itsestä niin täydellinen kuva, se vaa ärsyttää.. eipä täs muuta.
etköhän sä miehen löydä, naiset yleensä löytää aika helposti uutta seuraa..
Moni akateemisesti koulutettu nainen on saman ongelman edessä. Teidän on vaikea löytää "samantasoista" kumppania. Toinen vastaavasta ongelmasta kärsivä ryhmä on maaseudun "peräkammarinpojat".
Kerrot olevasi tavallisen näköinen, mutta kuitenkin kauniiksikin kehuttu. Ketkä ovat kauniiksi kehuneet? Ystävättäresikö? Naisilla on erilainen käsitys kauneudesta kuin miehillä.
On tietysti vielä mahdollista, että löydät jonkun "toiselle kierrokselle" lähtevän akateemisen miehen ja perustat perheen, mutta muuten sinulla on kaksi perusvaihtoehtoa.
Eli alennat miehelle asettamiasi tasovaatimuksia merkittävästi, tai sitten hylkäät ajatuksen omasta pikku piiperosta ja ajattelet selviäväsi elämästä hyvin ilman miestäkin.
Auton renkaan vaihtamisen voi tehdä nainekin ja nykyaikaisten pesualtaiden viemärien puhdistuskin on tehty aika helponlaiseksi.
Kuka tässä nyt neitsyttä on kertonutkaan etsivänsä? Siinä tapauksessa ne peräkammarin pojat olisivat se unelma. Tokihan sen tietää, että valtaosalla esim. nelikymppisistä on lapsia ja avo/avioliittoja takana. Eihän se haittaisi.
Autoa minulla ei ole, mutta vaihdan itse mm. vaihdepyöräni renkaat, paikkaan ne, osaan asentaa lampun sokeripalaan, naulata ja sahatakin (jopa moottorisahalla), ajaa traktoria ja peruuttaa kärryjen kera ihan loistavasti. Olen myös akateeminen. Olen aika hyvä kokki. Tason alentamisesta - jos toinen on aivan onneton, niin valitettavasti en pysty kunnioittamaan - ei sitä tasoa voi määrättömiin alentaa. Avuton mies on aika surkea myös - jos/kun ei osaa tiskata, etsiä vaatteitaan omasta kaapista (ne äidin huoltaman peräkammarin asukit, joita tilastojen mukaan on nykyisin enemmän kaupungeissa kuin maaseudulla, sillä maaseutu on lähes tyhjä nykyisin).
Se muuten, kenelle ehdottelin tänä kesänä niitä treffejä oli ei-akateeminen, kaverini kaveri, jonka olen tuntenut toistakymmentä vuotta - pari vuotta sitten eronnut, kuulin tänä kesänä, ja kun olen häneen aina ollut ihastunut, niin päätin pyytää treffeille. Ei siitäkään silti mitään kehkeytynyt.
Valtaosa vapaista miehistä nelikymppisissä tuntuu olevan alkoholiongelmaisia, ja se on ... ollut minulle aina täysin poissulkeva vaihtoehto. Sitä en jaksaisi.
Tuli mieleen tuota taitamisluetteloasi lukiessani, että et todellakaan tarvitse miestä ns. miestentöiden vuoksi.
Tarvitsetko lopulta mihinkään?
Ehdotankin, että hankit pikku piiperon, muttet miestä. Sehän on nykyään yhä yleistyvä ratkaisu akateemisesti koulutettujen naisten keskuudessa.
Taloudellinen tilanteesi mahdollistanee sen hyvin.
Jaa, oletkin sitten itse näköjään ns. perinteisten roolien kannattaja? Kun päättelet, että en tarvitse miestä mihinkään, kun osaan laittaa lampun sokeripalaan ja vaihtaa sulakkeet. En mä talkkaria tai isää tosiaan tarvitsekaan, enkä ole koskaan hakenut.
Tasavertaisin kumppanin, kaverin, rakastajan, haluaisin; toisen aikuisen ihmisen, joka olisi kiinnostunut minusta ja ajatuksistani, tekemisistäni. Tulisi sinne asemalle laiturille asti vastaan. Sitä ei dildo (joka mulla toki on) tai laspi korvaa.
Mutta eikö elämä piiperon yksinhuoltajana olisi kuitenkin parempaa, kuin kokonaan ilman piiperoa tai piiperon kasvatus halveksimasi avuttoman miehen kanssa.
Ystäväsi/kaverisi varmaan ovat kiinnostuneet sinusta, ajatuksistasi, tekemisistäsi - joten elämä tulee silti olemaan täysipainoista ja rikasta.
Sovitaan nyt aatonaattoiltana, että ensi joulun vietät yhdessä piiperosi ja ystäviesi kanssa entistä onnelllisempana.
Oikein hyvää joulua ja toiveikasta uutta vuotta sinulle!
Aika tyhjäpäistä tekstiä, sanoisin !
Kyllä kolmekymppisiä, vapaita ja terveet elämäntavat omaavia miehiä on olemassa. Niitä vain joutuu etsimään, koska nämä miehet eivät liiemmin pidä melua itsestään. Voisiko johtua siitä, että ei ole kysyntää ?!
Tuosta "tasosta" en mene sanomaan muuta, kuin että - kuka nämä kriteerit määrittää ? Olen akateeminen (poika)mies, ja tavoite on hyvin yksinkertainen: löytää kumppani, jonka kanssa elää hamaan tappiin asti. Joskus nettitreffejä kokeilleena olen huomannut, että varattuja, eronneita, karanneita ja yksinhuoltajia olisi kyllä tarjolla, mutta minua nämä eivät kiinnosta.
Valitettavasti olen kiinnostunut suhteesta, jossa molemmat ovat lähtökohdiltaan samassa tilanteessa: ei vielä omia lapsia ja takana useita kumppaneita, ja on kutakuinkin samanlainen elämänkatsomus ja elintavat.
Valitettavasti tänä päivänä suhteista on tullut kertakäyttötavaraa, ja oikean, koko loppuelämän kestävän suhteen löytäminen on hyvin vaikeaa. Oikeanlainen kysyntä ja tarjonta ei tunnu kohtaavan...
Mitä akateemisuuteen tulee, se on tullut minulle opintojen sivutuotteena. Tästä huolimatta arki on aivan samanlaista, oli sitten akateeminen tai ei...
Itselläni ei ole parisuhteiksi kutsuttavia suhteita takana ainoatakaan, mutta eipä ole ollut asia kiinni omasta tahdostani.
Tekstisi oli jotenkin hassu:
"ei vielä omia lapsia ja takana useita kumppaneita..." myöhemmin kirjoitat: "Valitettavasti tänä päivänä suhteista on tullut kertakäyttötavaraa"
Tuossa oli kaksi toisillensa TÄYSIN vastakkaista mielipidettä. Eli suhteisiin ei saa olla kertakäyttömäinen asenne, mutta kumppaneita täytyy olla historiassa useita. Mä en oikein tajua.
Ehkä nykyisin ongelma on se (kummallakin sukupuolella), että potentiaaliset kumppanit ovat niin tarkkaan määriteltyjä, että heidän kohtaamisensa on hyvin epätodennäköistä. Toisen pitäisi olla kaikkea mahdollista: kokenut ja kokematon, itsevarma muttei tippaakaan itseriittoinen, kivannäköinen muttei tiedosta sitä, supliikin pitää toimia mutta perhe täytyy asettaa ykköseksi, koulutusta olisi hyvä olla mutta ei saa olla uraohjus, kotona täytyy viihtyä muttei saa olla ns. kotihiiri jne.
Ei varmaan löydykään.
-akateeminen n-
Oot tosi nuori vielä ja sen mukaan selvästikin voimasi tunnossa. En oo ihan varma mitä etsit, todellista rakkautta vai täydennystä omalle kompetenssillesi. No itse oon 47, 10 vuotta eronneena ja tosi koville joutuneena. Akateeminen, hyvin säilynyt mutta huom. meitähän riittää! Oon antanut itsestäni kaiken ja tuntuu että nyt olisi pakko ruveta saamaankin jotain vastavuoroista. Ihmeen tunnevammaista porukkaa tuntuvat nämä pohjanpojat vaan olevan, etenkin tietty nää eronneet ja karanneet. Just kirjottelin yhden täydelliseltä tuntuvan tyypin kanssa toista viikkoa, meilejä tuli monta päivässä. Eikä herra ilmestynyt treffeille...:)
... että kymmenen vuotta humahtaa jumalattoman nopeaa. Itse erosin avoliitosta tosiaan 26-27 vee (en tarkkaan muista, ja en jaksa laskea) ja kuvittelin, että löydän tuosta noin vain kaverin, ja saan sen perheen. No - jotenkin tämä aika vain on kadonnut jonnekin, ja nyt se aika, että niitä lapsia sais, on multa jo ohi.
"vasta" 29 on melko paljon kuitenkin. Valitettavasti.
juuri näihin aikoihin vuodesta, eli tasan 15 vuotta sitten, ja sinkkuja ollaan edelleen. On suhteita kyllä ollut mutta ei yhtään sellaista joka olisi johtanut saman katon alle. En muista monesko yksinäinen joulu tämä on, mutta niin mones, että osaan jo nauttia tästä. Hyvää lukemista ja syömistä, nukkua saa silloin kun haluaa ja niin pitkään kuin haluaa, ja lämpötilatkin ovat tänä vuonna plussan puolella. Enää en edes hae ketään, elämä sujuu ihan hyvin tällä tavalla.
Kun luin tuon kirjoituksesi, niin minulla kävi tämä mielessä:
Mistä minä n.35 mies löydän itselleni mukavan naisen, joka arvostaa rehtiyttä, ei katso, että koulutus on "akateeminen", sillä tehdasduunarikin tienaa ja elää ihan mukavasti...?
Olen käsistäni kätevä, harrastuksia on monia, liikunnallisia ja vähemmän liikunnallisia, kroppa kuin parikymppisellä, hoikka ja nuorekas(se tässä onkin harmi, sillä naiset pitävät paljon nuorempana, kuin todellisuudessa olen) vatsamakkaroitakaan ei ole.. viinaa menee senverran, että saunasiiderit tulee juotua, sekä juhlapyhinä muutama väkevämpi paukku otettua...
Ruokaa en juuri osaa laittaa, syön mielummin ulkona, ravintolassa, tai vaikka kiinalaisessa, jos herkutella haluan. Peräkammarinpoikaa minusta ei saa tekemälläkään, omaa talouttani olen pyörittänyt jo 15 vuotta ongelmitta.
Piiperoita ei tee minun mieli ainakaan nyt, mutta hyvässä parisuhteessa olisi mukava elää, kiertää Suomea ja Eurooppaa lomilla. Nauttia aivan tavallisista asiosta...
Harmikseni naisten vaatimukset ovat: akateeminen, 180-190cm pitkä, 80-100kg... tälläinen kukkakeppi jää niistä kauas, eikä niihin ilmoituksiin viitsi edes vastata...
Toisekseen, sain kuulla, että olisin arka naisen kosketuksen suhteen?! Tämä tieto tuli naiselta! Itse en kyllä taatusti tuota allekirjoita, mutta jostain syystä kyseinen nainen näkee minut niin, sille en voi mitään, vaikka suullisesti asian korjasinkin... ;)
Mutta, mistä siis löydän itselleni sopivan naisen?!
sitten vastaisin...
Oli kyse mahdollisesta naisen kosketuksesta, kun vierekkäisissä sängyissä yömme nukuimme. Nainen oli kaverini tyttöystävä...
Enkä minä pelkää kosketusta millään tavalla...
Baarissa tanssilattialla muijalta että "ootko sä tosiaan noin ujo?" Tämä varmaan siitä, että välttelin kosketusta kun sen muijan on-off-jätkäkaveri oli siinä ihan lähettyvillä. Mun perusluonteeseen kun ei kuulu naisista tappelu, vai pitäisikö kuulua?
En ymmärrä ongelmaasi. Olen Sinua 10v vanhempi,eronnut ja "lapsellinen" sinkkunainen. Olen tavannut eroni jälkeen useita ihan varteenotettavia kumppaniehdokkaita ikähaarukassa 30-40v. Akateemisia ja "duunareita". Koskaan ei miehen koulutustaso ole määrittänyt hänen sivistyneisyyttään,huumorintajuaan,älykkyyttään ja viehättävyyttään tai niiden puutetta. Uskon että asenteesi on ongelma. Pidät itseäsi tavoittelemisen arvoisena ominaisuuksinesi mutta et ymmärrä että miesten ja naisten välisessä pelissä sinun tulee tehdä itsestäsi sellainen. Lähde ulos avoimin mielin, hymyile ja flirttaile ja nauti huomiosta. Suhtaudu kaikkiin tapaamiisi miehiin avoimen uteliaasti kunnes osoittautuvat toivottomiksi tapauksiksi. Epätoivoinen ja pessimistinen hakeminen karkottaa miehet luotasi. Ja unohda lapsentekohaaveet tässä kohdassa. Jos se on missiosi niin sitten vaan hankit lapsen ja unohdat parisuhteen.
huolinut.
Avioeroasi en ihmettele, koska sanojen välistä tihkuu täysin lapsellisen ja sanon suoraan typerän naisen profiili.
Sivistyneisyys ja älykkyys siis ovat samat on sitten kyseessä maisteri tai kaivinkoneenkuljettaja, mutta et ole saanut sitä
sivistynyttä ja älykästä kaivinkoneenkujettajaakaan, ehkä menneisyytesi ja naiviutesi karkottaa jo ihan perusjätkätkin, akateemisista nyt puhumattakaan, koska he ovat kyllä sekä hyvin älykkäitä että sivistyneitä.
Ja vielä Jouluaattona. Häppee vähä.
"...akateemisista nyt puhumattakaan, koska he ovat kyllä sekä hyvin älykkäitä että sivistyneitä."
Akateeminen oppiarvo ei sinänsä vaadi kuin keskimääräisen älykyyden ja vahvat istumalihakset. Itse(mies) työskentelen työyhteisössä, jossa on tohtoreista ja maistereista keskiasteen koulutuksen saaneisiin. Oppiarvo ei tosiaan takaa edes sivistystä. Sosiaalisesti kyvytön putkisilmäinen oman alansa huippu ei ole mitenkään tuntematon suuruus tutkijapiireissäkään. Toki päinvastaisia tapauksia löytyy paljonkin, mutta "akateemisuus" ei todellakaan ole ihmisarvon tai sivistyksen mittari.
Niin laita mailiossa, niin katsotaan mitä tapahtuu!
Mulla on sellainen käsitys, että monet ovat omien mielikuvien ja ennakkoasenteiden vankeja. Ensin ollaan näkevinään jotain ja siitä tehdään omia johtopäätöksiä. Usein vain menee metsään.
Jos verrataan työssä tapahtuvaan kanssakäymiseen. Niin monesti huomannu, että luottamus nollassa, mutta hetki samassa työssä, niin arvostus nousee yli sadan. (Melkein pahin vihamies muuttuu ykköskaveriksi työmaalla)
Mulla on naiseen tutustumisessa sama ongelma. Tarvis AIKAA, että saa karsittua pahimmat harhakuvitelmat. Ja kiinostus ehtii heräämään. Käytännössä naisilta ei saa edes mahdollisuutta.
Jos nainen haluaa skipata, niin keksii kyllä syyn...
Teoriassa pitäis olla kuumaa valuuttaa. Ongelma on kun pitäisi tutustua tietyllä hyväksytyllä kaavalla ja olla tietynlainen "historia", omaamatta mitään epäilyttävää. Pitää läpäistä tietyt asiat, ennen kuin voidaan edes puhua.
Omasta tuttava piiristäkin tiedän heti yhden, on omat autot/asunnot, harrastukset ja muutakin elämää kuin baarit!? Nämä kaverit ei vaan osaa tuoda itseään esiin edes vähän ottaneena, mutta tutustumisen jälkeen aivan huipputyyppejä!?
Ja tällä kaverilla ei ainakaan jää pituudesta ja ulkonäöstä tämä asia kiinni...:)
Joten suosittelen tutustumaan näihin kavereihin baareissa, jotka yleensä seurailevat vaan tilannetta!?
Mutta hauskaa joulua ja kyllä sullekin se oikea vielä löytyy!:)
Joulun tyttö?
Pidätkö esim. n173cm kukkakeppiä "sopivan pitkänä" miehenä, entäpä ulkonäkö..? ;) Nuo muut, mitä kirjoitit tuohon pätevät minuun ainakin täydellisesti.. ;)
Olen siinä kyllä samaa mieltä, en osaa tuoda itseäni riittävästi esille, josko sitä taitoa voisi jotenkin parantaa? kait.
Joulua myös sinne!!
"...29-vuotias nainen voi enää löytää miehen?"
Olin itse juuri valmistunut Tekusta, kun synnyit. Minä kai jo voisin sanoa Sinulle "enää"
Iästä huolimatta ongelmat ovat kai pitkälti samoja. Mulla on onneksi jo kersat tehty ja maailmalla. Kaksi kolmesta jopa valmistumassa "arvostettuihin :)" ammatteihin.
Olen ikäiksekseni hyvässä kondiksessa ( monipuolinen liikuntahullu ja lisäksi jo ammatti velvoittaa), vaikka mistään komeudesta on enää turha puhua.
Olen ollut nyt taas toista vuotta yksin. Se ei ole yleensä häirinnyt, mutta nyt ensimäistä kertaa Joulua yksin viettävänä olo on vähän ankea.
Onko se rima "järkyttävän korkea"?
Kertomasi perusteella, (säännöllinen liikuntaharrastus -> vartalo kunnossa, akateeminen koulutus ja mahdollisesti vielä kaunis?) vika voi olla miesten itsetunnossa. "Eihän tuollasessa kuitenkaan kynnet pitäisi" (Heh)
"Korkeatasoisia" sinkkuja on kai ikäryhmään katsomatta vapailla markkinoilla paljonkin. Eivät vaan kohtaa toisiaan. "Korkeatasoisuus" (Heh,taas)tarkoittaa kielenkäytössäni myös jotain itsellenikin vähän hämärää henkiseen puoleen viittavaa. On asioita, joita jotkut ihmiset tekevät; enhän toki kuitenkaan minä. (viimeinen Heh) Netin treffipalstat ovat minulle ainakin vielä aivan liian korkea kynnys. Rahvaanomaista:)
Rajoittuneisuudesta ja rohkeuden puutteestahan se johtuu. Yrittää sitä itse verhoilla vaikka millaisen mukasivistyksen kaapuun. Oikeat Miehet, nuo Uroot Karskit Karvarinnat, ovat useinkin arkoja ottamaan yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen ja iän karttuessa monesti vielä arempia sitoutumaan.
Uskoisin, että netin palstoilta esim. löytyy ihan asiallisia miehiä. Paljon on friikkejäkin seassa, se on totta.
29v ei kuitenkaan mielestäni ole ikäloppu, että tsemppiä vaan.
Naisilla tuntuu olevan aika kovat vaatimukset. Eihän ne edes vaivaudu vastaamaan, jos johonkin netti-ilmoon laittaa viestiä.
Mä aina kohteliaisuutena vastailen kaikkiin viesteihin, jos satun jonkun ilmon nettiin laittamaan. Sitten nämä takertuvat kiinni minuun ja jos vielä tapaamme, niin sitten mies tuntuu tukahduttavan minut ja jos en sytykään, niin miehestä ei eroon noin vain pääse. Minä kun en vain rakastu tuosta noin, vaan tarvitsen siihen muutakin, ystävyyden pohjalle.
Kuule oli ihan pakko vastata tohon.
On kyllä ihmeellistä että miehet on niin tukahduttavia ihmisiä, voisin sanoa naisista samaa.
Se on kyllä hyvä että olet ennakkoluuloton, mutta onko tosiaan siis tosiaan niin että miehet eivät pysty jättämään sinua rauhaan. Noin äkkipäätään voisi kuvitella että oletko aivan varmasti tehnyt selväksi ettei kiinnosta?? Vai tykkäätkö ennemmin vedättää ihmisiä ja haukkua sitten kun eivät itse tajua. Vaikka selvänäköisyys on tietysti miehen perusolemuksessa oltava. Kuvittelisin että ainakin suurimmasta osasta miehiä pääsee eroon aika helposti ainakin alkuvaiheessa olevasta 'suhteesta'. Minä miehenä kunnioitan enemmän suoraa puhetta kuin ihmettelyä itsekseen miten miehestä pääsisi eroon muuten kuin sanomalla suoraan. Kun puhutaan niin paljon niistä miesten miehistä, jotka on niin tosi kovaa valuuttaa naisten piireissä, niin luulisi niiden ymmärtävän ihan normaalia suomen kieltäkin. Vai onko kohdallesi sattunut niitä niin sanottuja luusereita jotka takertuu justiinsa kampajaalla silitettyihin suortuvaisiin. Ne jos ketkä on inhottavia elukoita.
Loppuosa kommentistasi oli kyllä ihan ymmärrettävää.
Siltikin ehdottaisin laajempaa keskustelua asianosaisten kanssa. En kyllä kiellä etteikö huonoja tapauksiakin ole olemassa, toivoa vain sopii ettei osu useasti saman kohdalle sillä kun varmasti on negatiivisia vaikutuksia.
Pidä kuitenkin siitä kohteliaisuudesta kiinni, vaikka toiseltas puolelta ei sitä välttämättä sitä saa. Nauhurilta voi tietysti mies kuunnella uudestaan jos ymmärryksessä on joitain vaikeuksia ihan vaan vinkkinä. Miehet on vaan sellaisia ettei ne heti usko jos äsken juuri oli kiinnostunut, toistoa peliin niin kyllä se uskoo lopulta.
Naisilla taitaa olla logiikassa puutteita niinkuin miehilläkin, mutta kun tätä deittailua ei voi verrata normaaliin shoppailuun. Siinä kun on kyse ihmisistä eikä tavaroista.
Olen vaikea ihminen, tiedän sen. Jos sanon miehelle, etten pidä jostakin asiasta, niin toivon sen menevän jakeluun yhdellä tai kahdella sanomisella. Minua vain ärsyttää jankuttaa samasta. Tässä tarkoitan mm. sitä, etten tykkää, että mahaani kosketaan ja välttämättä mies ei tajua suoraa puhetta. Olenko siis törmännyt harvinaisen tyhmiin yksilöihin?
Toinen miesjoukko johon olen törmännyt on nämä "katoajat", eli aluksi ollaan hyvinkin yhteydessä ja ollaan rakastuneita. Sitten "kadotaan", ei haluta tavata, vastaan kyllä puhelimeen, mutta homma muuttuu ihmeelliseksi. Aivan niin kuin olisin se toinen nainen, saatoin toki ollakin, mistä noista miehistä ikinä tietää. Mutta loppujen lopuksi vain kadotaan.
Joo kyllä se on varmasti ärsyttävää jos näin on, mutta ehkä he tahallisesti yrittävätkin ärsyttää tai sitten tosiaan ei oikeasti ymmäretä puhetta.
Suora puhe on kyllä hyvä asia, mutta miehissä saattaa tosiaan olla joilla on huono kuulo, valitettavaa.
Siihen katoajiin voin kyllä sanoa ettei arviosi kauaksi heitä, mutta on niitä naisissakin sellaisia kavereita. Mutta heiltä on puuttunut käytöstavat kokonaan, ikävää mutta totta. Toivon silti että ettet itse tee samaa koska se olisi todella sääli.
Mielummin vaikka pidä se vaikea luonne mutta jätä ne katoamiset muiden huoleksi. On se kyllä ihme ettei miesten tunteisiin voi luottaa tuon vertaa ja ei pystytä edes sitä sitten kertomaan. Onko nämä niitä monesti haukuttuja 'porsaita'. Selkäranka puuttuu tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Mutta sanoisin sen olevan sinun onni, ajatteleppa jos joutuisit kärsimään moisesta kauankin. Jos voin neuvoa niin koitapa sitä mahaan koskemista yrittää muulla keinoin saada loppumaan, vaikka puremalla, eläimethän oppii näin paljon tehokkaammin.
On itseasiassa ihmetellyt itsekkin ihan samaa miksi näitä katoajia on. Ainoa mikä tulee mieleen on ettei ne kovin tosissaan sitten olleetkaan.
Toivottavasti näitä ei kohdallesi enää satu.
Oikein hyvää uuttavuotta kuitenkin.
En malta olla sanomatta että 'kiihko' on ihan hyvä asia, mutta sulla saattaa ehkä hieman olla tarkennettavaa tässä , tämä siis aivan positiivisessa hengessä.
Tuli myös sellainen asia mieleen että jos jollekulle sanoo että ei saa niin voit olla varma että se sen tekee uudestaan. Kai ne jotkut miehet ovat vaan lapsia ja tarvitsevat eräänlaista ohjausta?? Ok toivotaan parempaa onnea ensi kerralla.
tässä olisi 31 vuotias mies nurmijärveltä ja voisin lähteä treffeille jos haluat. eihän sen tietenkään tarvitse mihinkään johtaa. olen jo juoksuni juossut ja olisi aika perustaa perhe etc... asun yksin rivari kaksiossa. jostakin syystä tuo sähköposti ei nyt toimi mutta soita puhelimella jos kiinnostaa, häirikkö ja hullu en ole että ota riski. 050-5973706