Luottamus kadonnut!!

siivetön enkeli

Seurustelin miehen kanssa alle vuoden, joka ei kunnioittanut mua seksissä, eikä muissakaan mielipiteissäni. Alkaessani seurustelemaan hän kanssaan olin vielä neitsyt ja kerroin sen hänelle heti alussa että en ole kokenut ja mitä mieltä olen eri seksiin liittyvissä asioissa. Eniten olin sitä mieltä että peppuseksiin en ikinä suostu.

No hän sai mut monipuloimalla harrastamaan seksiä ja hän pikkuhiljaa halusi enemmän eri asentoja ja lopulta jopa päädyttiin peppuseksiin. En ollut henkisesti mihinkään valmis, hän sai mut vain niin hyvin manipuloitua sen hyvällä puhetaidollaan.

Nyt tunnen oloni niin häväistyksi, hyväksikäytetyksi ja v***n tyhmäksi, kun annoin hänen kohdella itseäni niin. Me emme seurustele enää mutta olo on ihan p*****stä. Tuntuu että en voisi enää koskaan luottaa kehenkään mieheen, että miehet ei kuitenkaan halua multa mitään muuta kuin seksiä.

Luottamus on täysin kadonnut ja samalla itsekunnioitukseni. Mulla ei ole enää mitään kenellekään annettavaa, olen menettänyt jo kaiken. Jos edes törmäisin enää johonkin mieheen joka kiinnostaisi mua edes jollain tavalla, niin miten mä voin luottaa että hän ei ole samanlainen? Miten mä pystyn enää ikinä harrastamaan seksiä yhenkään miehen kanssa, kun pelkkä ajatuskin jonkun miehen kosketuksesta saa mut voimaan pahoin? Olen ihan romuna ja enhän mä voi syyttää kuin omaa tyhmyyttäni. Kiitoksia että jaksoitte lukea ja hyvää joulua.

4

1952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kouluttaa miestäsi

      pyytämällä olemaan hellä. Useampi nainen on kouluttanut minua, niin osaan halita ja hemotella naista, jos mieleni tekee seksiä. Hyvä taktiikka on olla täysin kiinnostumaton seksistä, niin alkaa naisellakin housuissa syyhyämään.

      Semmoinen mies voisi olla jatkossa hyvä, joka osaa purkaa seksuaalisen energiansa esim urheilemalla.

      Purjeella luonnossa liikkuva voisi olla hyvä vaihtoehto.

      http://www.purjelautaliitto.fi/

      http://www.purjehtija.fi/asp/system/empty.asp?P=3&VID=default&SID=316265877625130&S=1&C=21045

      Purjehdus on itselle opettanut parisuhteelle hyödyllisiä asioita, kuten esimerkiksi työnteko, jotta olisi rahaa purjehtia. Myöskin purjeveneen henkilöstön hankkimisessa ja tyytyväisenä pitämisessä kannattaa olla erittäin huomioonottava, jotta veneessä olisi motivoitunutta henkilöstöä.

    • Tuo on vähän kuin minun suustani:)
      Ensinnäkin sinä olet nyt aivan rikki, eli alappas kokoamaan itseäsi;) Pure tunteitasi tavalla mikä sinulle on paras. Minä itse käyn lenkkillä ja mietin asioita eri kantilta:)

      Mutta ensinnäkin teidän seksissä oli varmasti jotain hyvääkin? Eikö?Mieti niitä hetkiä kun olitta lähekkäin.
      Koska nythän sinä olet valmiimpi ottamaan vastaan nautintoa ja hyvää oloa eri tavoilla, kunhan et nyt luo mieleesi noita mielikuvia.
      MOnet on harrastanut seksiä mitä hurjimmissa asennoissa ja fantasioissa mutta ne pitää ottaa itselle rakentavana palautteena:)

      Ja totta on se että monet miehet haluavat seksiä mutta niin myös naisetkin ja se on kaunis asia kun oikeasti rakastaa. Älä pidä mitään kiirettä.Älä anna enään painostaa etes puhumalla;)
      Koska ei seksi ole likaista vaan villiä ja viriiliä puuhaa ja oikean ihmisen kanssa parasta urheilua:)
      Ja se kun sanot että sulla ei ole mitään annettavaa;) Onhan sulla oikein paljon rakkautta, kokemuksia ,hyviä ajatuksia ? mitä murehdit.
      Ja ps. opettele rakastamaan ja rakastelemaan itseäsi fantasioin ja apuvälineiden kanssa ...:)Se on hyvää terapiaa niin opit tuntemaan että seksi tuntuu hyvältä ja et huomaakkaan kun alat miettimään että olishan se oikeakin patukka hyvää:))))

    • mutta kerrohan

      eikö sinulla ollut mitään omaa tahtoa siinä suhteessa? Ellei taas provo...

    • Hra. Gleb

      Ah,

      Ei mitään syytä murheeseen! Vaikkakin ykkös- & kakkosreikäsi on nyt käytetty, on vielä paljon tapoja joilla vartaloasi voidaan hyväksikäyttää!

      Muutamia esimerkkejä tavoista, joilla voit miellyttää miestä:

      - Fellaatio niellen
      - Ejakulaatio kasvoille
      - Ejakulaatio silmiin/hiuksiin
      - "Sandbagging"
      - Pissa & kakkaleikit
      - Sidonta
      - Nyrkkipanot

      Näetkös, enkeli kulta, sinulla on vielä monta monituista tapaa, joilla tuhota loputkin itsetuntosi rippeistä!


      Odottaen innolla seuraavan parisuhteesi kariutumista ja siitä seuraavaa avautumista,

      Herra Gleb

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4908
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3349
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2592
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1675
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1302
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      1057
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      985
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe