Moi,
tää mun juttu voi olla vähän sekava, kun en tiedä mistä aloittaa mutta yritän kuitenkin.
Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa jo reilut 7 vuotta. Lapsia meillä ei ole, kummallakaan ei ole vielä halua hankkia niitä. Hän oli ensimmäinen minulle, eli voisin sanoa, että minulle kävi harvinaisen hyvä tuuri. Vaimoni on hieman minua vanhempi, mutta se ei ole minua haitannut koskaan. Häntäkään se ei sinänsä haittaa, mutta kun tapaamme yhdessä ihmisiä, joita ei tunne hän ei halua paljastaa ikäänsä, kun taas minua se ei haittaa. Minua ennen vaimollani oli yksi mies. Vielä 2 vuotta taaksepäin muistan, että suhteemme on toiminut ilman suurimpia ongelmia huolimatta.
Avioliittomme alussa oli taloudellisia ongelmia, vaimon perhe on ollut meitä kohtaan hirveä, haukkunut ja syyllistänyt minua ja vaimoani ties mistä. Vaimollani on ollut kuitenkin vahva side äitiinsä, on antanut usein myöten hänen vaatimuksilleen ja on ollut aina tiukka. Olemme aina puhuneet yhdessä vaimoni kanssa hänen huonosta perhetilanteestaan ja huonosta lapsuudestaan. Hän teini-iässä ei pitänyt paljon hauskaa. Hänen veljensä oli aina se hemmoteltu kakara aikuiseen asti, kun hän ja siskonsa olivat taas huonommin kohdeltuja. Sanoisin, että hänen veljensä osaa olla välillä tosi ilkeä. Meillä on toiminut kommunikaatio, seksi, hauskanpito, läheisyys ja ystävyys. Olen ollut hänelle aina uskollinen ja hän minulle ja olen tuntenut, että rakastamme toisiamme syvästi.
Mutta... pari vuotta sitten hän tapasi aikuistuneen sukulaiseni, todella hyvännäköinen ja lihaksikas nuorimies. Itse muuten olen 27-vuotias. Ennen sitä emme ole olleet yhteyksissä hänen kanssaan kuin seurusteluaikana ja hän oli tuolloin murrosikäinen. Sen jälkeen kun olimme viettäneet kaksi hauskaa päivää sukulaistemme kanssa, oli aika mennä kotiin. Seuraavina päivinä vaimoni sanoi, että oli tekstaillut sukulaispojalleni. OK. En ajatellut sitä sen enempää.. vain harmitonta tekstailua. Myöhemmin sain selville, että hän oli tekstaillut usein, jopa useita kertoja päivässä hänelle. Harmistuin siitä, puhuin vaimolleni ja hän tunnusti tehneensä niin. Kysyin häneltä: Onko sinulla tunteita häntä kohtaan? Hän vastasi: En ole varma... Tilanne ahdisti minua. Hän ei nähnyt siinä mitään väärää, koska hän oli sukulaiseni. No, sitten parin kolmen kuukauden päästä käytiin taas sukulaisissa.
Tuntui kun hän olisi flirttaillut tahallaan minun edessä, puhuin taas ja hän sanoi ettei voi asialle mitään. Sitten minun piti palata kotiin, hän jäi vielä muutamaksi päiväksi. Myöhemmin hän soitti minulle ja sanoi suudelleensa häntä. Suutuin todella. Hän kertoi myöhemmin, että hän on unelmoinut harrastavansa seksiä hänen kanssaan. (Kuulostaa aika uskomattomalta, että hän ei salannut kaikkea). Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. Sukulaispoikani, kutsutaan häntä vaikka Jussiksi ja vaimoani Heidiksi (kunnioitan yksityisyyttä). Tajusin myöhemmin, että Jussi pilaili Heidin tunteilla. Sanoin, että jos hän ei lopettaisi tätä hulluutta Jussin kanssa, menisin sanomaan suoraan Jussille, että tiedän heidän tekemisistä. Heidi uhkasi jättää minut, jos olisin paljastanut heidät.
Rakastin vaimoani niin ja pelkäsin yksin jäämistä niin annoin asian olla. Mutta olin katkera ja masentunut pitkään. Heidillä oli tapana tulla jopa puhumaan Jussin loukattua jotenkin Heidiä. Halusin räjähtää sisälläni ja sanoa että anna asian olla. Heidi yritti selittää, että hän rakastaa minua vaikkakin tuntee tällaista tunnekuohua Jussia kohtaan. Olin epäilevä häntä kohtaan ja monesti ajattelin jättää hänet. Se olisi ollut helpompaa kun ei ole lapsia. Ehkä. Hän todella koetteli kärsivällisyyttä äärimmilleen ja monesti riitelimme todella pahasti. Seksiäkään emme harrastaneet kovin usein, ja silloin kun harrastimme niin huomasin hänen käytöksestään ja silmistään, että hän olisi toivonut siinä minun sijaan Jussin. Itsetuntoni romahti. Nipin napin pystyin käymään työssä ja olla ajattelematta asiaa joka päivä. Jossain vaiheessa Heidi avautui minulle ja sanoi, että hänestä tuntuu kuin Jussi olisi jotenkin antanut hänen elää nuoruutensa uudelleen. Selitin, että koko tämä juttu silti loukkaa minua. Heidi harvoin jätti kännykkänsä valvomatta, mutta kerran onnistuin katsomaan muutaman viestin, niissä he olivat kirjoittaneet todella eroottisia juttuja. Raivostuin ja sain hänet raivostumaan. Koko tilanne oli niin ristiriitainen. Halusin jättää hänet ja en halunnut jättää.
Pari kuukautta sitten Jussi lopetti flirttailun ja haistatti Heidille pitkät ja nyt Heidi on pitkään ollut masentunut siitä ja hän haluaa jutella asiasta usein. En jaksa enää kuunnella! Hän toistaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Hän sanoi haluavansa korjata suhteemme, mutta hänen mielestään minun pitäisi alkaa pitää parempaa huolta terveydestäni (olen lievästi lihava), ymmärrän että hän tahtoo parastani ja hän on oikeassa, mutta minusta vain tuntuu, fyysinen kunto olisi suhteemme perustana. Itse olen sellainen ajattelija tyyppi, tykkään lukea ja tehdä tietokoneella kaikenlaista. Harrastan liikuntaa, mutta hänelle se ei riitä. Pitäisi varmaan olla joku supermalli. Nyt minusta tuntuu siltä, että suhteemme olisi palannut "normaaliin" tilaan ilman Jussia, mutta on jotenkin ontto olo. Heidi yrittää vakuuttaa aina että rakastaa minua, mutta jotenkin tuntuu, että Jussin jälkeen hänestä on tullut tuhmempi (jos voin käyttää sanaa) ja itsekeskeisempi (MINUN pitää pelastaa liitto.. MINUN pitää löytää uusia virikkeitä).
Uskomatonta tässä minun jutussani on se, että suhteemme alussa tulimme niin hyvin toimeen ja persoonallisuudessakaan meillä ei ole hirveän paljon eroa. Minullakin on ollut huono lapsuus. Olemme olleet avoimia toisillemme, mutta nyt hän tuntuu pystyvänsä salailemaan asioita. En ole ruma, jos olisin laihempi olisin kuitenkin hyvännäköinen tyyppi, joten sekään ei voi olla eripuran syynä ja hänkin on todella hyvännäköinen. Tuntuu kun hänellä olisi jonkinlainen uusi persoonallisuus. Olen osoittanut hänelle aina rakkautta ja läheisyyttä, ostanut hänelle kaikenlaista mitä hän haluaa, vienyt ulkomaille, pitänyt hauskaa hänen kanssaan mahdollisuuksien mukaan.
Mieleni herää kysymyksiä: Onko minun "nallekarhumainen" hemmottelu saanut hänet jossain määrin inhoamaan minua?
Onko niin, että ennemmin tai myöhemmin nainen vain yksinkertaisesti väsyy mieheen, oli hän kuinka rakastava ja lempeä tahansa?
Jaksanko henkisesti tästä eteenpäin?
Mitä ihmettä voin tehdä?
Lukija, kiitos, että luit tähän asti. Toivoisin rakentavia ja asiallisia kommentteja teiltä. Erityisesti kaipaisin naisilta kommentteja, ehkä te tiedätte mitä vaimoni päässä pyörii. Ymmärrän, etten voi täydellisen kattavasti kertoa tilanteestani, koska kaiken kertomiseen ei riittäisi romaani. Jos on kysymyksiä, niin vastaan mielelläni.
tää mun juttu voi olla vähän sekava, kun en tiedä mistä aloittaa mutta yritän kuitenkin.
Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa jo reilut 7 vuotta. Lapsia meillä ei ole, kummallakaan ei ole vielä halua hankkia niitä. Hän oli ensimmäinen minulle, eli voisin sanoa, että minulle kävi harvinaisen hyvä tuuri. Vaimoni on hieman minua vanhempi, mutta se ei ole minua haitannut koskaan. Häntäkään se ei sinänsä haittaa, mutta kun tapaamme yhdessä ihmisiä, joita ei tunne hän ei halua paljastaa ikäänsä, kun taas minua se ei haittaa. Minua ennen vaimollani oli yksi mies. Vielä 2 vuotta taaksepäin muistan, että suhteemme on toiminut ilman suurimpia ongelmia huolimatta.
Avioliittomme alussa oli taloudellisia ongelmia, vaimon perhe on ollut meitä kohtaan hirveä, haukkunut ja syyllistänyt minua ja vaimoani ties mistä. Vaimollani on ollut kuitenkin vahva side äitiinsä, on antanut usein myöten hänen vaatimuksilleen ja on ollut aina tiukka. Olemme aina puhuneet yhdessä vaimoni kanssa hänen huonosta perhetilanteestaan ja huonosta lapsuudestaan. Hän teini-iässä ei pitänyt paljon hauskaa. Hänen veljensä oli aina se hemmoteltu kakara aikuiseen asti, kun hän ja siskonsa olivat taas huonommin kohdeltuja. Sanoisin, että hänen veljensä osaa olla välillä tosi ilkeä. Meillä on toiminut kommunikaatio, seksi, hauskanpito, läheisyys ja ystävyys. Olen ollut hänelle aina uskollinen ja hän minulle ja olen tuntenut, että rakastamme toisiamme syvästi.
Mutta... pari vuotta sitten hän tapasi aikuistuneen sukulaiseni, todella hyvännäköinen ja lihaksikas nuorimies. Itse muuten olen 27-vuotias. Ennen sitä emme ole olleet yhteyksissä hänen kanssaan kuin seurusteluaikana ja hän oli tuolloin murrosikäinen. Sen jälkeen kun olimme viettäneet kaksi hauskaa päivää sukulaistemme kanssa, oli aika mennä kotiin. Seuraavina päivinä vaimoni sanoi, että oli tekstaillut sukulaispojalleni. OK. En ajatellut sitä sen enempää.. vain harmitonta tekstailua. Myöhemmin sain selville, että hän oli tekstaillut usein, jopa useita kertoja päivässä hänelle. Harmistuin siitä, puhuin vaimolleni ja hän tunnusti tehneensä niin. Kysyin häneltä: Onko sinulla tunteita häntä kohtaan? Hän vastasi: En ole varma... Tilanne ahdisti minua. Hän ei nähnyt siinä mitään väärää, koska hän oli sukulaiseni. No, sitten parin kolmen kuukauden päästä käytiin taas sukulaisissa.
Tuntui kun hän olisi flirttaillut tahallaan minun edessä, puhuin taas ja hän sanoi ettei voi asialle mitään. Sitten minun piti palata kotiin, hän jäi vielä muutamaksi päiväksi. Myöhemmin hän soitti minulle ja sanoi suudelleensa häntä. Suutuin todella. Hän kertoi myöhemmin, että hän on unelmoinut harrastavansa seksiä hänen kanssaan. (Kuulostaa aika uskomattomalta, että hän ei salannut kaikkea). Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. Sukulaispoikani, kutsutaan häntä vaikka Jussiksi ja vaimoani Heidiksi (kunnioitan yksityisyyttä). Tajusin myöhemmin, että Jussi pilaili Heidin tunteilla. Sanoin, että jos hän ei lopettaisi tätä hulluutta Jussin kanssa, menisin sanomaan suoraan Jussille, että tiedän heidän tekemisistä. Heidi uhkasi jättää minut, jos olisin paljastanut heidät.
Rakastin vaimoani niin ja pelkäsin yksin jäämistä niin annoin asian olla. Mutta olin katkera ja masentunut pitkään. Heidillä oli tapana tulla jopa puhumaan Jussin loukattua jotenkin Heidiä. Halusin räjähtää sisälläni ja sanoa että anna asian olla. Heidi yritti selittää, että hän rakastaa minua vaikkakin tuntee tällaista tunnekuohua Jussia kohtaan. Olin epäilevä häntä kohtaan ja monesti ajattelin jättää hänet. Se olisi ollut helpompaa kun ei ole lapsia. Ehkä. Hän todella koetteli kärsivällisyyttä äärimmilleen ja monesti riitelimme todella pahasti. Seksiäkään emme harrastaneet kovin usein, ja silloin kun harrastimme niin huomasin hänen käytöksestään ja silmistään, että hän olisi toivonut siinä minun sijaan Jussin. Itsetuntoni romahti. Nipin napin pystyin käymään työssä ja olla ajattelematta asiaa joka päivä. Jossain vaiheessa Heidi avautui minulle ja sanoi, että hänestä tuntuu kuin Jussi olisi jotenkin antanut hänen elää nuoruutensa uudelleen. Selitin, että koko tämä juttu silti loukkaa minua. Heidi harvoin jätti kännykkänsä valvomatta, mutta kerran onnistuin katsomaan muutaman viestin, niissä he olivat kirjoittaneet todella eroottisia juttuja. Raivostuin ja sain hänet raivostumaan. Koko tilanne oli niin ristiriitainen. Halusin jättää hänet ja en halunnut jättää.
Pari kuukautta sitten Jussi lopetti flirttailun ja haistatti Heidille pitkät ja nyt Heidi on pitkään ollut masentunut siitä ja hän haluaa jutella asiasta usein. En jaksa enää kuunnella! Hän toistaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Hän sanoi haluavansa korjata suhteemme, mutta hänen mielestään minun pitäisi alkaa pitää parempaa huolta terveydestäni (olen lievästi lihava), ymmärrän että hän tahtoo parastani ja hän on oikeassa, mutta minusta vain tuntuu, fyysinen kunto olisi suhteemme perustana. Itse olen sellainen ajattelija tyyppi, tykkään lukea ja tehdä tietokoneella kaikenlaista. Harrastan liikuntaa, mutta hänelle se ei riitä. Pitäisi varmaan olla joku supermalli. Nyt minusta tuntuu siltä, että suhteemme olisi palannut "normaaliin" tilaan ilman Jussia, mutta on jotenkin ontto olo. Heidi yrittää vakuuttaa aina että rakastaa minua, mutta jotenkin tuntuu, että Jussin jälkeen hänestä on tullut tuhmempi (jos voin käyttää sanaa) ja itsekeskeisempi (MINUN pitää pelastaa liitto.. MINUN pitää löytää uusia virikkeitä).
Uskomatonta tässä minun jutussani on se, että suhteemme alussa tulimme niin hyvin toimeen ja persoonallisuudessakaan meillä ei ole hirveän paljon eroa. Minullakin on ollut huono lapsuus. Olemme olleet avoimia toisillemme, mutta nyt hän tuntuu pystyvänsä salailemaan asioita. En ole ruma, jos olisin laihempi olisin kuitenkin hyvännäköinen tyyppi, joten sekään ei voi olla eripuran syynä ja hänkin on todella hyvännäköinen. Tuntuu kun hänellä olisi jonkinlainen uusi persoonallisuus. Olen osoittanut hänelle aina rakkautta ja läheisyyttä, ostanut hänelle kaikenlaista mitä hän haluaa, vienyt ulkomaille, pitänyt hauskaa hänen kanssaan mahdollisuuksien mukaan.
Mieleni herää kysymyksiä: Onko minun "nallekarhumainen" hemmottelu saanut hänet jossain määrin inhoamaan minua?
Onko niin, että ennemmin tai myöhemmin nainen vain yksinkertaisesti väsyy mieheen, oli hän kuinka rakastava ja lempeä tahansa?
Jaksanko henkisesti tästä eteenpäin?
Mitä ihmettä voin tehdä?
Lukija, kiitos, että luit tähän asti. Toivoisin rakentavia ja asiallisia kommentteja teiltä. Erityisesti kaipaisin naisilta kommentteja, ehkä te tiedätte mitä vaimoni päässä pyörii. Ymmärrän, etten voi täydellisen kattavasti kertoa tilanteestani, koska kaiken kertomiseen ei riittäisi romaani. Jos on kysymyksiä, niin vastaan mielelläni.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tässä toisen miehen mielipide.
Voisin jaaritella vaikka kuinka pitkään monestakin seikasta, mutta ei juuri nyt ole aikaa.
Tuo nallekarhumainen hemmottelu on juuri sitä josta voi jossain vaiheessa tykätä, mutta joka pidemään päälle voi aiheuttaa suhteen muuttumisen tylsäksi. Se että naiset roikkuvat rentuissa kiinni johtuu siitä että vaikka se renttu löisi niin hän silti saa aikaan säpinää suhteessa jolloin homma ei mene tylsäksi. Samoin renttu on usein itsevarma ja tekee sen mitä tahtoo. Vaikka nyky-yhteiskunta ei sitä myönnäkkään niin väittäisin silti että se on asia joka herättää naisen huomion.
Tämä toimii toki myöskin toiseen suuntaan. Jos nainen on tylsä tms niin jos mies on menevämpää sorttia niin ei hän jää sitä katselemaan.
Lisäksi sinulla on ongelmana tuossa suhteessa se että nainen ei selvästikkään enää arvosta sinua. Liian paljon annoit tapahtua silmiesi edessä mitään tekemättä että hän enää sinua arvostaisi. Samasta syystä (tosin eri syyystä johtuvasta arvostuksen puutteesta) näen minun ja entisen avokkini eron pääosin johtuneen.
Mutta selvästi on suhteenne ongelmissa ja sinun pitäisi saada mielipiteesi selväksi myös vaimollesi. Jos suhde meinataan pelastaa niin siinä pitää molempien olla täysillä mukana. Jos tilanne jatkuu tuollaisena että hän haikailee edelleen sen toisen perään niin et mitenkään pysty enää saamaan arvostusta takaisin, ja vaikka avioliitto säilyisikin, niin aikamoista helvettiä se olisi.
Toki hyvä että mietit mitä itse voisit tehdä tuossa asiassa, mutta kyllä kertomasi perusteella myös naisessa on "vikaa". Jos yrität saada hänet "rakastumaan" sinuun uudelleen niin et tule onnistumaan.
Tuota itsekin olen toisinaan miettinyt, onko käytökseni ollut liian kilttiä ja "rentun" rooli on jäänyt jälkeen. On toisinaan ollut hetkiä, jolloin olen halunnut ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta toistaiseksi en ole onnistunut. Se ihmetyttää, kun naiset valittavat, että mies ei ole hellä ja rakastava ja toisinaan haluavat brutaalin rentun. Kaverit ovat minulle sanoneet, että minun pitäisi olla rentumpi, kun naiset voivat kyllästyä minuun. Suurin osa kavereistani on sinkkuja, joten silloin en uskonut heitä. Mutta nyt alan uskoa. Yritän itse täysillä eteenpäin ja yritän korjata miehekkyyttäni, jos homma ei sillä parane, heitän pyykeen kehään ja lopetan kynnysmattona olemisen.
Ensimmäiseksi menet ja pieksät Jussin.
Sitten alat käymään salilla ja nyrkkeilyssä (tai vastaavassa). Treenaat itsesi kuntoon, sillä mikäli eroatte, hyvää kuntoa tarvitaan jokatapauksessa uusien naisten vikittelyyn. Laitat myös vaimosi järjestykseen, olet ollut liian naiivi, ymmärtävä ja lempeä.
Itse kuristaisin tyttöystäväni jos se tekisi noin ja päätyisin Iltasanomiin murhaajana.
ei tuommoista miestä voi arvostaa joka antaa tehdä nokkansa edessä tuommoista. Jotenki ei voi uskoa että tuommoista tapahtuu. Siis vaikka olisi kuinka kiltti niin jokin itsekunnioitus pitää olla eikä tuommoista pidä sietää, siis haloo..... Jos olisin mies niin en katsois tuommoista naista enää päivääkään. Olen siis nainen ja vielä keski-ikäinen ja jos minun miesystäväni tekis jotain tuommoista niin kiertoon menis.
Kysyit näin:
"Mieleni herää kysymyksiä: Onko minun "nallekarhumainen" hemmottelu saanut hänet jossain määrin inhoamaan minua?
Onko niin, että ennemmin tai myöhemmin nainen vain yksinkertaisesti väsyy mieheen, oli hän kuinka rakastava ja lempeä tahansa?
Jaksanko henkisesti tästä eteenpäin?
Mitä ihmettä voin tehdä?"
Nainen, 27 vuotias vastaa. Ylenpalttinen hemmottelu ja ovimattona oleminen saa kiinnostuksen sammumaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ei jotenkin ole miehekästä. Se on naismaista. (näin kamalasti sanottuna). ja vastakohdat vetoaa. Naista kiinnostaa mies, miestä nainen. Mies kiinnostaa siksi, että hänessä on niitä brutaaleja puolia, mitä naisesta ei samalla tavoin löydy.
Nainen väsyy liian rakastavaan mieheen, varsinkin jos se tapahtuu väärällä tavalla. Sanoit että sinulla on ollut vaikea lapsuus, siksi ehkä ripustaudut häneen etkä tajua tilannetta ulkoapäin. Totuushan on se, että jos katsoisit tilannetta vuosien päästä tästä, niin näkisit saman kuin me muut, eli sen että tuossa ei ole mitään järkeä mitä teet itsellesi. Ensinnäkin, sinun olis pitäny puolustaa ittees paremmin, toisekseen lähteä jo kävelemään tai tehdä ainakin selväksi ne rajat minkä sisällä sinun kanssa toimitaan. Kuka hullu kuuntelee edes tuollaista paskaa mitä sinä kuuntelet??? Mieti miksi sinä reagoit tuollaisiin asioihin juuri noin, etkä terveemmin. Oletko läheisriippuvainen? Jos olet niin siitä voi toipua, mutta se vie aikaa.
Se mitä voit tehdä, on joko iskeä päätä seinään nallekarhumaisella tyylilläsi tai tehdä naiselle selväksi että sinä rakastat SINUA enemmän kuin naistasi, ja lähdet kävelemään kun nainen on tuollainen. Jos haluat sen naisen rakkauden, niin tee jotain muuta kuin sitä samaa mitä aina. Se ei auta enää eikä ole auttanut.
Asiat muuttuvat vain, jos ne tehdään täysin eritavalla kuin mihin on tottunut.
Repäise siis itsesi irti tuosta kuviosta, tee jotain radikaalia ja itserakasta. Pääasia että teet jotain. Jähmettymällä kuoletat sisäisen lapsesi ja tulevaisuutesi. Uskalla elää ja ottaa vastaan kaikki pahakin. Selviät mistä tahansa, erostakin. Luonto on järjestänyt niin, että kun joku kriisi tilanne on päällä, se ei ole eikä tunnu niin kamalalta kuin mitä etukäteen ajatteli.
Selviät mistä vain. Olen täysin varma siitä että hyvälle miehelle käy loppujen lopuksi hyvin. Älä siis muuta luonnettasi, vaan muuta käyttäytymistäsi. Rakasta SINUA.
Totta puhut, olen hemmotellut vaimoani liikaa ja joutunut ovimatoksi. Isäni oli ja on alkoholista (ovat jo eronneet aikoija sitten). Lapsuudestani muistan kuinka isäni kohteli äitiäni kaltoin henkisesti ja fyysisesti. Niistä jäi minulle traumoja. Ehkä ajattelemalle, että haluan olla isäni vastakohta menin toiseen ääripäähän. En olekaan toiminut järkevästi, ts. antanut asian mennä virran mukana. Tästä eteenpäin asetan rajat, tarkoittaapa se nykyistä vaimoa tai uutta rakasta. Kysyit olenko läheisriippuvainen. Sanoisin, että vähän olen. Olen ehkä tehnyt samoja asioita pitkään samalla tavalla, mutta kun ehdotan jotain uutta vaimolleni, niin hän torjuu usein ehdotuksen. Vaistoan hänestä, että hänelle on tullut jonkilainen ennakkoluuluinen, että olen tylsä. Mutta minähän ehdotin jotain uutta! Ehkä minun ei pitäisi vain tehdä, eikä ehdottaa... en oikein ole varma. Olen ollut aina sellainen ihminen, joka ei hyväksy epäonnistumista, mutta olet oikeassa. Minun täytyy ottaa vastaan pahakin, myös mahdollinen erokin. Kiitos hyvistä vinkeistä, niitä kaipasinkin!
"Olen ehkä tehnyt samoja asioita pitkään samalla tavalla, mutta kun ehdotan jotain uutta vaimolleni, niin hän torjuu usein ehdotuksen. Vaistoan hänestä, että hänelle on tullut jonkilainen ennakkoluuluinen, että olen tylsä. Mutta minähän ehdotin jotain uutta! Ehkä minun ei pitäisi vain tehdä, eikä ehdottaa... en oikein ole varma"
Nyt alat runnomaan niitä ehdotuksiasi läpi ja sillä selvä. Mietit etukäteen mitä sanot ja miten käyttäydyt eri tilanteissa. Eli teet mielikuvaharjoituksia siitä, miten homman tulisi mennä eri tilanteissa. Ja sitten vain suunnitelmien toteutus.
Hei vielä,
hienoa, että uskalsit myöntää sen ettet välttämättä käyttäydy ja tunne täysin terveellä tavalla. Minullakin on alkoholisti isä sekä äiti, joten tiedän mistä puhun, kun kysyin oletko läheisriippuvainen. Olen käyttäytynyt samoin kuin sinä, omissa suhteissani kunnes lähdin terapiaan ja se auttoi.
Jos sinulla ei ole varaa tai aikaa moiseen, kannustan lukemaan muutaman kirjan ainakin, josta huomaat miksi olet sellainen kun olet. Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa on erittäin suositeltava. Sitä saa pokkareinakin kirjakaupoista alle 10e hintaan, sinuna kävisin hakemassa ja lukisin. Siitä voi alkaa toipuminen kun yleensä huomaat miksi joku asia sinussa tapahtuu noin.
Kirjoittaja on itse terapeutti ja läheisriippuvainen vanhempiensa alkoholismin takia, mutta toipunut siitä.
Kaikista tärkein asia, mitä voit nyt tehdä ja mikä pitäisi saada aikaan on se, että KÄÄNNÄT huomion vaimostasi ITSEESI. Älä mieti kokoajan sitä, mitä voit tehdä pelaastaaksesi suhteesi tai plaaplaa, vaan mieti mitä voit tehdä itsellesi. Sanoit, että olet ehdottanut hänelle uusia asioita, älä ehdota hänelle MITÄÄN!! Ehdota itsellesi ja tee yksin. Se saa sinun vaimon kiinnostumaan sinusta, kun kiinnostut ITSE OMASTA ITSESTÄSI. Eli ehdota itsellesi asioita, älä kokoajan mieti sitä vaimoa. Aloita siitä. Mene lenkille, mene salille, mene kahville tai soittele kavereille, tee jotain YKSIN.
Muutenkin kaikki Tommy Hellstenin kirjat kannattaa lukaista, koska niissä on asiaa ja niitä käyttävät terapeutitkin. Se ei ole mitään jeesustelua vaan suomalaisen miehen tekstiä, sitä voi vallan hyvin lukea miehetkin.
Ennenkuin menet sinne lenkille niin hae se kirja :D
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaa lattialla?"
Tommy Hellsten, Elämän lapsi.
... tuota kirjaa. Kuulostat sen verran uskottavalta, että aion yrittää. Thanks!
Samoilla linjoilla olen edellisten kirjoittajien kanssa: olet aivan liian "varma nakki" tälle naisellesi. Hänhän tekee mitä lystää ja sinä vaan paapot ja ymmärrät: kuule, sellainen on `naisten hommia`, ei miesten. Eihän tämä nainen voi tuntea oloaan seurassasi turvalliseksi, kun näkee, että hän saa tehdä ihan mitä tahansa ja sinä vaan myötäilet. Lapsetkin tarvitsevat turvalliset rajat: sama juttu parisuhteessa.
Lähtökohtaisesti lienette jo eri tasoilla sikäli, että sinä olet 20-vuotiaasta "pikkupojasta" alkaen ollut ripustautuneena tähän sinua vanhempaan)!) turvalliseen naiseen (Lue:äitiin). Itsekin toteat, että pelkäät jäädä yksin ja siksi annat anteeksi... syy liittonne ei siis sinunkaan taholtasi liene rakkaus vaan jotakin aivan muuta...
Mitäpä noihin muihin vastauksiin voi lisätä muuta kuin vahvistaa sen että eukkosi on liian varma sinusta ja yksinkertaisesti pelleilee kanssasi.
Olet kiltti, kuten itsekin olen, ja siitä saat kärsiä.
Tämä nykymaailma on liian paljon femakkojen vallassa. Siis mies on mies eikä kmikään kynnysmatto. En tarkoita väkivaltaa vaan selkeätä osoitusta siitä missä rajat kulkevat. Ei nainen, eikä mieskään, usko puhetta. Osoita hänelle että kelpaat muillekin. (ei haittaa jos hankkiudut eroon ylipainostasi, ei vaimosi vaan itsesi takia).
Jos ei tämä tepsi niin sitten ei mikään.
... eräs keino; mennä parisuhdeterapiaan.. se muuten oikeasti toimii, uskokaa tai älkää!! Siinä joko oppii ratkaisemaan yhdessä ongelmia tai sitten saa silmät avautumaan, ja saa eväitä jatkaa eteenpäin, vaikka yksin...
Olen miettinyt myös tuota vaihtoehtoa, alkajaiseksi ajattelin mennä ilman vaimoa.. jos olet pääkaupunkiseudulta, tunnetko yhtään hyvää pariterapeuttia?
Hei! Anteeksi että vastaukseni viipyi pari päivää.. mutta nyt oli vasta mahdollisuus päästä koneelle.. töistä =))
Eli olen siis pks:lla nykyään, mutta valitettavasti en kyllä osaa sanoa yhtään terapeuttia.. itse aikoinani entisessä suhteessani googletin hakusanalla parisuhdeterapeutti paikkakunta, taatusti antaa hakutuloksia täältä päin..
Voimia sulle!! Et ole yksin murheidesi kanssa..
Nyt alat laittamaan itseäsi kuntoon ja itsetuntoasi ja itsevarmuuttasi.Kilot lähtee lenkillä mukavasti ja ruokavalioon saa potkua monilta palstoilta. Sitten salille ja saat hyvän olon itsellesi joka näkyy kauas. Vaimollesi näytät astetta-paria kylmempää profiilia ja annat hänen ymmärtää että nautit elämästäsi riippumatta hänestä.
TÄllainen muutos saa usein naiset kiinnostumaan ja jos naisesi sinua rakastaa, niin hän myös sinusta alkaa taistella kun huomaa, ettet olekaan itsestään selvä tossukka.
Anna juosta perässsä ja sitten voitte taas alkaa lähentyä,ottaa uuden alun.Paremman jatkoajan.
Hei kiitti,
mä itse asiassa aloitin uimisen ja teen sitä vain itseni takia. Täytyypä ruveta vaihteeksi tekemään asioita yksin eikä ottaa aina vaimoa mukaan..
Mulla oli aikoinaan aika samantyyppinen tilanne. Vaimo ei juuri kunnioittanut meikäläistä.
Otin itseäni niskasta kiinni ja aloin käymään salilla ja lenkillä. Itsetuntoni nousi kohisten ja homma alkoi pelata.
Erosimme myöhemmin muita syistä, mutta sen jälkeen on ihan mukavasti mennyt naisrintamalla ja nyt mulla on niin upee nainen, että oksat pois.
Miehen täytyy olla mies, mutta kunnioitus on ansaittava. Nainen kunnioittaa MIESTÄ ja niin sen kuuluu ollakin.
Eli salille, lenkille, ampumaradalle, moottoripyörän selkään jne.. tällaista ne naiset haluaa.
HEI!
Luin viestisi ja jäin vain ihmettelemään naistasi. Itse vain voin uneksia, että olisi tuollainen mies, joka jaksaisi ymmärtää ja saati tehdä yhdessä asioita. Mielestäni naisesi ei ole sinun arvoisesi. Eihän parasta ystävää kohdella tuolla tavoin. Ehdottaisin, että miettisit kannattaako ihmisen kanssa, joka ei arvosta sinua sellaisena kuin olet. Jätä lihasten kasvattelu muiden vähempi järkisten tehtäväksi.Minuta on hienoa, että mies pystyy ajattelemaan ja analysoimaan noin hienosti parisuhdetta. Tästä olen positiivisesti yllättänyt.
Moi,
on mukava kuulla, että joku nainen näkee myös kolikon toisen puolen. Olen nimittäin miettinyt, onko vaimollani meneillään joku kriisi, mutta oli tai ei, olen väsynyt ja kyllästynyt. Joskus vaimoni tekee minut hulluksi. Hän on tekee pienistä asioista isoja ja jos hän flirttailee muiden miesten kanssa, joka on minusta loukkaavaa, hän vähättelee sitä. Tuota lihasten kasvattelua ja lenkillä käymistä aion harrastaa, mutta vain itseni takia. Eroa olen miettinyt, mutta aion antaa vaimolleni vielä yhden mahdollisuuden: Asetan rajat ja ehdot parisuhteellemme. En aio elää enää toista vuotta helvettiä...
minulla puolestaan mies,joka pitää kynnysmattona.Viestittelee naisille ja flirttailee avoimesti...naimisissa oltu n.20 vuotta...
Mikä on nykytilanteesi? Kaivoin 15 minsaa et löysin tän ketjun. Jäi vain mieleeni.