Mistä aloittaisin...? Olen kolmekymppinen nainen. Olen pian neljä vuotta seurustellut itseäni kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Tästä ajasta olemme lähes koko ajan asuneet saman katon alla, koska mieheni lähti minut tavattuaan aiemmasta huonosta suhteestaan ja muutti luokseni. Myöhemmin muutimme isompaan asuntoon ja sen jälkeen ostimme omakotitalon. Suunnitteilla on ollut perheen perustaminen ja olemme yrittäneet lasta jonkin aikaa.
Nyt muutaman kuukauden ajan minua on alkanut ahdistaa. Olen lopettanut vauvapuuhailut ja olen alkanut vain miettimään eroa. Koko ajan mielessäni on oma asunto ja uusi elämä.
En tiedä rakastanko miestäni enää. Mieheni käyttää alkoholia erittäin runsaasti. Kännissä hän on välillä erittäin loukkaava. Kun loukkaannun, niin seuraavana päivänä mieheni selittää, että ei niitä kännipuheita pidä ottaa tosissaan, kun ei niitä ole tarkoittanut. Mutta milläs olet loukkaantumatta, kun mies lyö puukkoa kaikista kipeimpiin haavoihin. Kotitöistä riitelemme koko ajan. Tai viime aikoina ei olla enää edes riidelty niistä, kun olen antanut itsekin asioiden olla. Joulun valmistin meille kaikkine ruokineen ja siivouksineen. Mies auttoi hetken ja sitten ilmoitti tehneensä oman osuutensa. Minä sain sitten yksin siivota ja laittaa ruokia aatonaaton myöhään iltaan saakka. Mies istui sohvalla ja katsoi kaljapullo kädessä telkkaa.
Olemme mieheni kanssa kuin yö ja päivä. Minä olen iloinen ja elämänhaluinen. Minulla on uskonnollinen vakaumus, rakastan liikkua ulkona, olen erittäin eläinrakas, käytän alkoholia kohtuudella, perhe on minulle tärkeä. Mieheni on kyyninen, kiroilee joka lauseessa, vihaa uskontoa, liikkuu ainoastaan kulkuneuvoilla, joissa on moottori, miehen perhe on ollut rikkonainen ja ei näin ollen ole hänelle kovin tärkeä, mies juo liikaa. Meillä ei ole juuri mitään yhteistä. Uudenvuoden vietostakin mies ilmoitti, että koska tulee sanomista hänen juomisestaan, jos hän juo sen verran kuin haluaa, niin hän jää kotiin pullon kanssa viettämään vuodenvaihdetta ja minä voisin mennä perheeni tai ystävieni luo... Arvatkaapa loukkaako??? Hän viettää vuodenvaihteen ennemmin kotona pullon kanssa kuin minun kanssani...
Alkaa tuntumaan mahdottomalle elämä tuonlaisen miehen kanssa, joka ei arvosta minua ilmeisesti yhtään. Tai jos arvostaa, niin ainoastaan hyvänä seksinä. Vakaumustani, suhdettani perheeseeni ja haaveitani hän ei ota tosissaan. Kun kerron haaveistani rakentaa oma talo maalle tai muuttaa jonnekin muualle, mies haukkuu minut ja minun ideani, vaikka nämä "visiot" ovat täysin toteuttamiskelpoisia. Välillä tuntuu, että hän ihan vain periaatteesta lyttää ajatukseni ja haaveeni. Yrittää hallita sillä tavalla minua, kun yrittää tehdä itsestään korvaamattoman antamalla minun ymmärtää, että en yksin pärjäisi, kun olen niin haihattelija, jota en todellakaan ole.
Mikä on siis vikana?! Eikös tämä ole selvää pässinlihaa? Olemme epäsopiva pari, eikös? Suurin ongelma tässä on, että en uskalla lähteä. En tiedä kuinka saan elämäni järjestykseen eron jälkeen. Missä asun? Löydänkö uutta kumppania? Olenko entistäkin yksinäisempi eron jälkeen? Voimat tuntuvat olevan aivan loppu. En enää tiedä mitä tehdä. Tuntuu niin väärältä lähteäkään, koska talo, jonka ostimme, on miehen unelmatalo. Hän rakastaa paikkaa, jossa asumme ja talo on hänelle mieleinen. Jos eroamme, joutuisimme myymään talon ja näin ollen mies joutuisi luopumaan unelmatalostaan.
En nauti enää elämästäni niinkuin ennen, mutta tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi jos luovutan. Aivan kuin jättäisin mieheni pulaan. En uskalla lähteä, mutta jääminenkään ei tunnu hyvältä. Mitä mä teen..?
Nyt muutaman kuukauden ajan minua on alkanut ahdistaa. Olen lopettanut vauvapuuhailut ja olen alkanut vain miettimään eroa. Koko ajan mielessäni on oma asunto ja uusi elämä.
En tiedä rakastanko miestäni enää. Mieheni käyttää alkoholia erittäin runsaasti. Kännissä hän on välillä erittäin loukkaava. Kun loukkaannun, niin seuraavana päivänä mieheni selittää, että ei niitä kännipuheita pidä ottaa tosissaan, kun ei niitä ole tarkoittanut. Mutta milläs olet loukkaantumatta, kun mies lyö puukkoa kaikista kipeimpiin haavoihin. Kotitöistä riitelemme koko ajan. Tai viime aikoina ei olla enää edes riidelty niistä, kun olen antanut itsekin asioiden olla. Joulun valmistin meille kaikkine ruokineen ja siivouksineen. Mies auttoi hetken ja sitten ilmoitti tehneensä oman osuutensa. Minä sain sitten yksin siivota ja laittaa ruokia aatonaaton myöhään iltaan saakka. Mies istui sohvalla ja katsoi kaljapullo kädessä telkkaa.
Olemme mieheni kanssa kuin yö ja päivä. Minä olen iloinen ja elämänhaluinen. Minulla on uskonnollinen vakaumus, rakastan liikkua ulkona, olen erittäin eläinrakas, käytän alkoholia kohtuudella, perhe on minulle tärkeä. Mieheni on kyyninen, kiroilee joka lauseessa, vihaa uskontoa, liikkuu ainoastaan kulkuneuvoilla, joissa on moottori, miehen perhe on ollut rikkonainen ja ei näin ollen ole hänelle kovin tärkeä, mies juo liikaa. Meillä ei ole juuri mitään yhteistä. Uudenvuoden vietostakin mies ilmoitti, että koska tulee sanomista hänen juomisestaan, jos hän juo sen verran kuin haluaa, niin hän jää kotiin pullon kanssa viettämään vuodenvaihdetta ja minä voisin mennä perheeni tai ystävieni luo... Arvatkaapa loukkaako??? Hän viettää vuodenvaihteen ennemmin kotona pullon kanssa kuin minun kanssani...
Alkaa tuntumaan mahdottomalle elämä tuonlaisen miehen kanssa, joka ei arvosta minua ilmeisesti yhtään. Tai jos arvostaa, niin ainoastaan hyvänä seksinä. Vakaumustani, suhdettani perheeseeni ja haaveitani hän ei ota tosissaan. Kun kerron haaveistani rakentaa oma talo maalle tai muuttaa jonnekin muualle, mies haukkuu minut ja minun ideani, vaikka nämä "visiot" ovat täysin toteuttamiskelpoisia. Välillä tuntuu, että hän ihan vain periaatteesta lyttää ajatukseni ja haaveeni. Yrittää hallita sillä tavalla minua, kun yrittää tehdä itsestään korvaamattoman antamalla minun ymmärtää, että en yksin pärjäisi, kun olen niin haihattelija, jota en todellakaan ole.
Mikä on siis vikana?! Eikös tämä ole selvää pässinlihaa? Olemme epäsopiva pari, eikös? Suurin ongelma tässä on, että en uskalla lähteä. En tiedä kuinka saan elämäni järjestykseen eron jälkeen. Missä asun? Löydänkö uutta kumppania? Olenko entistäkin yksinäisempi eron jälkeen? Voimat tuntuvat olevan aivan loppu. En enää tiedä mitä tehdä. Tuntuu niin väärältä lähteäkään, koska talo, jonka ostimme, on miehen unelmatalo. Hän rakastaa paikkaa, jossa asumme ja talo on hänelle mieleinen. Jos eroamme, joutuisimme myymään talon ja näin ollen mies joutuisi luopumaan unelmatalostaan.
En nauti enää elämästäni niinkuin ennen, mutta tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi jos luovutan. Aivan kuin jättäisin mieheni pulaan. En uskalla lähteä, mutta jääminenkään ei tunnu hyvältä. Mitä mä teen..?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aika usien täällä tulee vastauksiksi kysymyksiin että ero on ainut vaihtoehto. Siis ihan silloinkin kun olisi järkevää vielä yrittää. Mutta eiköhän se sinun tapauksessai ole ihan selvä peli. Sinä et rakasta häntä ja hän ei rakasta sinua. Teillä ei ole edes yhteisiä lapsia joiden takia yrittää. Voi olla että kertomuksesi on yksipuolinen (mehän emme saa tietää mitä mieltä mies on kuvaamistasi tapahtumista), mutta se riittää että sinulla itselläsi on noin selvä käsitys tilanteesta.
Pelkäät että jälkikäteen kaduttaa? Ainut asia joka jälkikäteen kaduttaa on se että et älynnyt erota jo aiemmin vaan roikuit kiinni, vaikka ei ole mitään järkeä jatkaa.
Jos kaipaat jonkun vahvistuksen sille että olet tekemässä oikein niin ok. Olet tekemässä oikein. Muuta kysyttävää?
Mitä taloon tulee niin et sinä voi ottaa vastuuta toisen elämästä tuossa tilanteessa. Jos miehellä ei ole varaa lunastaa osuuttasi talosta (edes lainarahalla) niin sitten hän muuttaa muualle. Jos hänellä ei olse siihen varaa nyt niin tuskin on muutaman vuodenkaan päästä. Ja niitä muutamia vuosia ei muutenkaan kannata kärsiä suhteessa jos se tosiaan on vain sitä kärsimystä. Eli minkä luulet muuttuvan jos jäät?
Mitä tulee siihen missä asut niin menet vaikka vuokralle siihen asti että tilanne on saatu selvitettyä loppuun.
jos jatkat suhdetta? Miehen juominen ja pahantuulisuus ei vähene, päinvastoin. Ero voi pelottaa, mutta eron jälkeen vasta huomaatkin suhteenne mahdottomuuden. Samoin kuin me ulkopuoliset. Etsi ikäistäsi, samanhenkistä seuraa ja nauti elämästäsi - elämä on lyhyt.
Kristallipallon kuva on aika epäselvä...
Jotenkin sitä kuvittelee, että asiat muuttuisivat. Sitä toivoo ja toivoo, että toinen huomaisi, ettei asiat voi jatkua näin ja muuttaisi tapojaan. Aiemmin kuvittelin naivisti, että lapsi muuttaisi miehen juomistapoja. Hän itsekin on luvannut, että sitten kun on lapsi, niin sitten ei enää juoda. Nyttemmin olen tajunnut, että eihän se niin mene. Jos ei nyt pysty olemaan juomatta, niin miten se muka lapsen myötä muuttuisi?!
Tämä on niin vaikeaa. Esimerkiksi tänään on ollut todella hyvä päivä ja sitä miettii, että liiottelinko taas jotain aiempia huolia. En tiedä mitä tästä tulee...
jos ihminen itse ei halua muuttua. Mies EI muutu. Joko elät hänen unelmakotielämää katsellen viikonloppukännäilyä ja mielialan vaihteluita ilman lapsia tai sitten lähdet ja nuolet haavasi umpeen. Puoli vuotta - vuosi, löydät uuden kumppanin ja perustat perheen. Järki käteen. Sitä tietenkin antaa anteeksi, mutta jossain se raja kulkee. Lapsen myötä alkoholin kulutus ei vähene. Päinvastoin.
leikkiä. Palauta sille entiselle muijalle se vanha äijä.
alista naista jäämään väkisin jonkun viinahuuruisen äijän seuralaiseksi loppuelämäksi!
Niinpä niin... En halua puolustella itseäni, mutta se avoliitto, jossa mieheni silloin oli, ei voinut paremmin kuin tämä meidän nykyinen suhde. Tuhoon tuomittu se suhde oli ilman minuakin. Ja en alkanut suhteeseen ennenkuin mieheni oli vapaa. Luultavasti samoista syistä siinäkin suhteessa voitiin huonosti, kuin tässäkin suhteessa ja jos olisin ollut yhtään järkevämpi, niin olisin huomannut jättää tämän suhteen väliin. Mutta minkäs teet kun rakkaus sokaisee...
Sinulla on haaveita,luota tunteisiisi siipesi kantavat.Tee elämästäsi itsellesi onnellinen.
Minulla samanlaisia kokemuksia ja nyt olen vahvempi
ja tiedän mitä en tahdo enää kokea.
Älä pilaa elämääsi nuori ihminen! Asioilla on tapana järjestyä. Viinaongelma yleensä pahenee vain iän myötä ja ei kumppanisi juurikaan siitä unelmatalostaan nauti kaljahuuruissan. Vuokra-asuntoja löytyy ja se uusi kumppanikin varmasti ajan päästä. Ikäisiä mukavia nuoria miehiä on vaikka kuinka paljon!
Tsemppiä Elämääsi!
Meillä vuosia takana 30 ja kolme aikuista lasta saatettu maailmalle. Juomisesta voin sanoa ettei se lupauksista huolimatta vähene vaan lisääntyy. Samoin olen kuullut pahimmat haukkumiset mitä nainen voi kuulla ja selitys on ettei tarkoittanut. Ero meillä on miehen juomaputket jotka saattavat kestää 2-3 viikkoa ja sen jälkeen piiloudutaan muistamattomuuden taakse ja jos muistaa niin ei tarkoittanut.Nyt on ollut katkaisussa 3 viikon putken jälkeen sunnuntaista eli sain rauhallisen joulun ja uudenvuoden.
Asumuseron 1 vaihe alkoi 19.12 ja nyt lupaa tulla uutena miehenä takaisin.
Pyytää että yritettäisiin vielä kerran mutta....
mutta niitä kertoja on jo niin paljon etten usko koska olen pettynyt niin monta kertaa.
Tällä hetkellä on kova ahdistuksentunne päällä kun ei tiedä mitä tekis kun ei haluais toisenkaan elämää tällä hetkellä täysin pilata vaikka sen nän on itse minulle tehnyt....sääli.
Uskon, että on vähän aikaa juomatta ja sit alkaa levottomuus ja ärtyneisyys joka merkitsee vain pulloa. Koko ajan seuraa näitä merkkejä en tie onks tääkä mitään elämää.
Mutta se suhteen lopullinen lakkauttaminen
on vaikeaa koska en halua miestä täysin katuojaan.
Tiedän, että pitäis ajatella itseään, koska en ole kokenut onnellista avioliittoa enkä kaipaa nytkään vaan rauhaa ja hiljaisuutta ilman humalaisen haukkumista, jota on kyllä alkanut tapahtua selvinpäinkin.
Paljon samoja asioita myös meillä... Kävin jo muutaman kerran al anonissa, sillä minulla oli todella paha olo juovan miehen käytöksen vuoksi.
Työkiireet pitivät poissa, mutta ensi vuonna aloitan uudelleen.
Mieheni on alkoholisti ...siis ei vaan makaava kaljapulloa pitävä mies vaan todellakin alkoholisti. Juominen kestänyt jo yli viikon ( eikä se ole pelkästään "tissuttelua" ).Alkoholismi sairautena on jo alkanut sairastuttaa myös minua.
Lupaan itselleni, että tulevana vuonna olen yhtä itsekäs kuin vierelläni oleva alkoholisti..Ajattelen omaa hyvinvointiani ja sitä että elämästäni löytyy vielä paljon mukavia asioita ennen kuin on liian myöhäistä.
Niin. Otin sitten eilen miehen kanssa puheeksi tuon uudenvuoden vieton. Kysyin, että tuleeko näin olemaan aina, että minä saan viettää uudenvuoden jossain muussa seurassa kuin mieheni kanssa. Hän sanoi, että ollaanhan me tähänkin asti vietetty yhdessä uusivuosi. Myönsin asian ja sanoin, että aina ne uudet vuodet on päättyneet riitaan ja kaaokseen. Hän sanoi, että kun minä ja minun ystäväni ja sukulaiseni emme kestä sitä kuinka paljon hän juo, niin on parempi, että olemme omilla tahoillamme nuo juhlapäivät. Se on totta, mutta kun sitä ei haluaisi viettää tuonlaiset juhlat oman miehen kanssa. Mutta kai se on liikaa vaadittu... Minä en jaksa katsella sitä juomista, kun pitää juoda niin paljon että silmät seisoo päässä ja mies ei meinaa tolpillaan pysyä. Vaadinko liikaa, jos tahdon kohtuullista alkoholin käyttöä?? Laskin tuossa juuri, että reilun viikon aikana mies on juonut 4 pulloa viiniä, kolmen vartin viskipullon ja tietenkin kaljaa. Kaljan määrää en ole edes laskenut. Ei hän ole kovin humalassa ollut, mutta minusta tuo määrä tuntuu aika suurelta. Tuntuu, että ei tästä ole kuin yksi ulospääsy ja se on ero. Se vain tuntuu niin kamalalta ajatukselta, mutta kun ei meinaa pää kestää tätä ikuista riitaa ja taistelua. Kai parisuhteen pitäisi olla vähän helpompaa?!