Hei kaikille saman polun tallaajille! Tutustuin vasta eilen tähän palstaan ja sain huomata, että tosiaan en ole ongelmineni yksin. 33v ja risat avioliittoa takana ja viikko ennen joulua mies ilmoitti tylysti haluavansa eroa. Uusi kumppani oli jo hankittuna. Tänään he lähtevät viikonloppua viettämään yhdessä jonnekin ja minulle tilanne on niin kurja kuin kuvitella saattaa. Lapsemme ovat jo aikuisia, eikä onneksi tarvitse olla enää heistä huolissaan, oma jaksaminen on nyt päällimmäinen huoleni! Uskomatonta, miten julmasti joku voikaan toisen musertaa!Hänen asiansa eivät kuulema enää kuulu minulle, sillä hänellä on tämä uusi suhde ja minunkin pitäisi elää tulevaisuudessa eikä märehtiä menneitä...Mutta minkäs teet kun tuhat asiaa pyörii mielessä ja haluaisin saada oman pääni jotenkin järkeville raiteille ja siihen liittyy olennaisesti syiden ja seurausten lait, eli kysymysten ja vastauksien viidakko.
Tänä iltana pyysin hyvää naisystävääni meille kylään ja luulen että yhdessä pystytään löytämään jokin/joitakin keinoja pään pystyssä pitämiseen ja arjessa jaksamiseen. Huomenna varmaan vielä yksinäni "ahistelen" ja kierin itsesäälissä, mutta kun tää viikonloppu on ohi ja huomaan selvinneeni elossa, ehkä löydän uusia piileviä voimia jostain sisältäni ja pyrin saamaan uutta sisältöä elämääni. Jotenkin tuntuu nyt, että koko elämisen kapasiteettini on ollut kovinkin vajavaisessa käytössä ja uudet, joskin vielä heiveröiset, tuulet alkavat antaa voimaansa.
Toivon, että me kaikki näissä surullisissa tunnelmissa olevat voisimme pian päästä eroon tästä olotilasta ja uskoa uuteen, parempaan tulevaisuuteen!
Palaan viikonlopun jälkeen kertomaan, kuinka selvisin, jos se teitä kiinnostaa...
Tänä iltana pyysin hyvää naisystävääni meille kylään ja luulen että yhdessä pystytään löytämään jokin/joitakin keinoja pään pystyssä pitämiseen ja arjessa jaksamiseen. Huomenna varmaan vielä yksinäni "ahistelen" ja kierin itsesäälissä, mutta kun tää viikonloppu on ohi ja huomaan selvinneeni elossa, ehkä löydän uusia piileviä voimia jostain sisältäni ja pyrin saamaan uutta sisältöä elämääni. Jotenkin tuntuu nyt, että koko elämisen kapasiteettini on ollut kovinkin vajavaisessa käytössä ja uudet, joskin vielä heiveröiset, tuulet alkavat antaa voimaansa.
Toivon, että me kaikki näissä surullisissa tunnelmissa olevat voisimme pian päästä eroon tästä olotilasta ja uskoa uuteen, parempaan tulevaisuuteen!
Palaan viikonlopun jälkeen kertomaan, kuinka selvisin, jos se teitä kiinnostaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei!
Tulet selviämään hyvin elämässäsi...ensimmäiset kuukaudet ovat varmasti rankkoja...mutta pikku hiljaa elämä alkaa hymyilemään..
Yksin ei kannata jäädä murehtimaan...vaan hakeudut ihmisten ilmoille...otat uusia harrastuksia...ja keksityt itseesi...täysillä...
Olen eronnut vuosi sitten...ja koin samanlaisia tunteita silloin, että kuinka tulen tästä erosta selviämään...mutta tämän vuoden aikana olen tavannut aivan Ihania ihmisiä...ja huomannut että olen Nainen jälleen...olen pärjännyt hyvin...ja kohti uusia tuulia tässä sinkoillaan edelleen... kahden lapsen yh-äitinä...ja Elämä alkaa vähitellen hymyilemään...vaikkei sitä omaa rakasta siihen rinnalle olekaan vielä löytynyt...mutta kaikki ajallaan...:))
Onnea Sinulle UUteen ja Antoisaan elämän alkuun:)))
Voi kuule, sinähän nainen selviät.
Uskomatonta touhua miehesi taholta - mutta - tuollaisia äijiä on pilvin pimein.
Sinä selviät ihan satavarmasti eikä tuollainen mies ansaitse muuta kuin kuraa naamalleen ja kuule:
luuleeko miehesi että " uusi " onni kestää?
Voi se aikansa kestää mutta entä kun arkitodellisuus tulee kuvioihin?
Ja teidän pitkä liitto, eikö se merkinnyt mitään äijälle - ja jos ei: niin eipä merkkaa uusikaan että älä välitä, elämää se vain on,
ja kirjoita, miten vkl meni,
meitä on monta kohtalotoveria...
itsekin olen ollut naimisissa tasan 32 vuotta ja nyt ero saa lainvoiman keväällä.
En itke menneitä.
En jaksa.
Hei, itse olen 6 viikkoa sitten eronnut, tosin avoliitosta mutta yhteistä omaisuutta on ja taivalta 10 vuotta takana. Rakkautta oli paljon, minulle ero tuli täysin puun takaa, mielestäni isoja ongelmia ei ollut. Ei ollut kuulemma avovaimonikaan puolella. Näyttää vahvasti siltä että työpaikkaromanssi kukoistaa... Hän ei suostu sitä myöntämään vaikka homma on aika selvä.
Minua surettaa ja aluksi myös ahdisti kun tiennyt mitä uskoa. Halusin aluksi uskoa että romanssia ei ole mutta se jätti hirvittävän määrän kysymyksiä auki johon avokkini ei halunnut vastata.
Nyt olen hyväksynyt ajatuksen että hänellä on toinen. Emme ole enää kuin laimeassa sähköpostiyhteydessä ja hän muuttii alle 2 viikossa pois ilmoituksensa jälkeen.
Oma ahdistus pysyi jotenkin kurissa miedoilla mielialalääkkeillä. Nyt olen huomannut että se mikä helpottaa eniten on väkisin irtipäästäminen ja tärkeimpänä anteeksianto ja hyväksyntä.
Jokainen varmasti tietää miltä "palavasti rakastunut" - tunne tuntuu. Se vastustamaton, se vie seitsemänteen taivaaseen jo kosketuksesta. Tai pelkästä hymystä. Mielestäni on ymmärrettävää että miehesi käyttäytyy kuin teidän pitkällä liitolla ei olisi merkitystä mutta se ei ole totta, se on vain piilossa siellä tulisen ihastumisen alla. Kun ihastuminen rupeaa ajan mittaan haalistumaan, se teidän pitkä liitto ottaa vallan. Silloin yleensä, ei aina, ex-kumppani alkaa kaipaamaan kotiin.
Oma neuvoni on että anna miehellesi rakastuminen ja jättäminen anteeksi mahdollisimman nopeasti ja anna samalla myös itsellesi anteeksi että näin pääsi käymään. Ei sitä tarvitse pitää oikeudenmukaisena kuitenkaan. Itsesyytökset ovat turhia, haitallisia ja pitkittävät toipumista.
Toinen neuvo on että mene ulos, yökerhoon, ravintolaan ja flirttaile. Kun saat huomiota muilta miehiltä, huomaat että maailma ei lopukkaan vaan kun menetät jotain todella suurta niin sinulle avautuu tilaisuus saada jotain uutta ja suurta tilalle, jopa parempaa. Huomio kohentaa itsetuntoa ja se auttaa toipumisessa. Toki moraali on aina hyvä pitää mielessä ;)
Kolmas neuvo koskee omaa hyvinvointia. Sinun kokemasi rankka , tuskallinen ja riipivä ero heikentää fyysistä kuntoa kun ruoka ei maistu, uni ei tule ja koko ajan asiat myllää päässä. Väsyneenä ja heikkona ajatuksien dramaattisuus myös kasvaa ja kierre on valmis. Muista pitää itsesi koko ajan numerona yksi!
Erossa on yleensä seuraavia vaiheita:
1. Shokki
2. Kieltäminen ("ei voi olla totta, tämä on vain välivaihe")
3. Viha ("S****nan m****u!")
4. Hyväksyntä ("Ero on totta ja minä jatkan eteenpäin")
5. Toipuminen
Kun olet käynyt vaiheet 1-3 läpi, olet jo vahvasti voiton puolella. Kaikki normaalit kliseet kuten "aika auttaa", "mene ihmisten pariin", "hanki harrastus" ovat todella ärsyttäviä neuvoja mutta oman kokemukseni mukaan ne ovat totta. Ne nopeuttavat noita vaiheita 1-3.
Mitä jos päästäisit miehestäsi irti, kuitenkaan sulkematta mitään vaihtoehtoa lopullisesti pois. Katsoisit vain tulevaisuuteen, uusia kumppaniehdokkaita mutta et sulje pois mahdollisuutta selvittää asioita miehesi kanssa. Hän tulee 100% varmasti vielä katumapäälle vielä mutta se että kauanko se kestää ja ottaako hän sinuun vielä yhteyttä jää vain nähtäväksi.
Usko pois, 30 vuotinen avioliitto ei todellakaan unohdu noin vain, sen voi yrittää kieltää mutta ei sitä karkuun pääse.
Sinun sanat lohduttavat myös minua.20v avioliittoa takana,monta kysymystä,mihin haluaisi vastausta,itse niin hajalla,että pelkää katoavansa...
Olen keskustellut ja keskustellut,itkenyt,raivonnut,vihannut....antanut anteeksi,katunut,rakastanut..ja luovuttanut hänet uudelle...
Pikkuhiljaa kokoan itsetuntoni rippeitä,katson peiliin ja näen ihan nätin naisen..kunhan silmiin saisi sen pilkkeen..mut pikkuhiljaa noustaan:)
omasta elämästäni ja erosta on nyt 5vuotta.
Alussa juuri viikoloput oli ahdistavia vaikka avioliitossa viimeiset vuodet mies oli toisen naisen luona silloinkin.
Ehkä se olikin se kodin menetys joka ahdisti eikä itse mies,vasta nyt sen huomaa.
Mutta nyt olen kotonani todella uudessa kodissani eikä viikonloput ahdista yhtään enää.
Avioero on sellanen kokemus että ei sitä karkuun pääse,siksi kaikenlanen harrastus on nyt hyväksi ettei koko aikaa ahdista.
Kyllä siitä selviää ja varmasti,tässä yksi esimerkki.Helppoahan se ei ole mutta lopulta aurinko paistaa!
Mukavaa elää nyt yksin,mutta en ole yksinäinen koska tulen hyvin itseni kanssa toimeen nyt.
Erostani tuli joulupäivänä 4 vuotta mutta sen muistaa kuin eilisen päivän. On sekin helve... raukkamainen ajankohta molemmilta sekä siltä uudelta että tältä lähtijältä...
mutta selvitty on, mutta sellaista tunteiden vuoristorataa se alku on. Ja pitääkin antaa itsensä raivota, kiehua, antaa sen pask.. tulla ulos, niin monta kertaa, että se joku kerta on helpompi. Ne kurjat fiilikset yllättää myöhemminkin, mutta silloin niistä selviää helpommin ja nopeammin ja tulee sellaiseksi omien tunteiden ammattilaiseksi tulkinnassa, kun hetken miettii osaa yhdistää, mihin tapahtumaan tai ihmiseen tms ne mulperofiilikset liittyy.
Pala palalta kasvat vahvemmaksi, tärkeintä on, että itse jaksat jotensakin myönteisellä virralla eteenpäin. Ihan pikkuriikkisenkin askeleen kerrallaan. Sä selviät ja jonain päivänä huomaat miten ihanaa elämä voi olla ihan itsenäisenä Naisena.
TSEMPPIÄ sulle!
hei! omasta erostani kulunut 3v. selvisin erostani ystävieni ja lapsien tuella. kävin myös kriisikeskussessa juttelemassa useaan otteeseen. nyt elän oikeastaan elämäni parasta aikaa lapset maailmalla ja olen tavannut aivan ihanan miehen jonka kanssa meillä on paljon samoja harrastuksia ja viihdymme toistemme seurassa. toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnellista uutta vuotta 2008!
Kiitos kanssaihmiset kannustavista kirjoituksistanne! Niillä on oikeasti hyvää tekevä vaikutus.Olette puhuvia ja ajattelevia ihmisiä ja lisäksi teillä on halu auttaa toisia - tätä se lähimmäisen rakkaus syvimmillään on. Kiitollisena olen lukenut jokaisen viestinne ja ajatellut, että olette ajatelleet juuri minua ja halunneet tarjota lohtuanne.
Juu, viikonloppuni ja myös uusivuosi menivät vaihtelevissa tunnelmissa. Viikonloppuna ennen vuodenvaihdetta tulin kahtena iltana yksin tyhjään kotiin ja olo oli yhtä tyhjä. Kuuntelin musiikkia ja kattelin telkkaria ja soittelin ystävilleni ja onneksi sain hyvin nukuttua kuitenkin. Uuden vuoden aatto meidän piti viettää mieheni kanssa kahdestaan. Ostettiin viiniä ja hyvää ruokaa ja oli tarkoitus puhua selvittämättömät asiat perinpohjin. Kunnes iltaseitsemän aikaan nuorikko soitteli ja pyysi miestäni luokseen. Hänen miehensä oli tehnyt hänelle oharit ja nyt hänen oli kurjaa olla yksin! Ja arvata saattaa kumpi meistä naisista veti pitemmän korren...Hohhoijjaa, eilen illalla mies kävi hakemassa vaihtovaatteita ja ilmoitti jonkun aikaa viipyvänsä tällä uudella reissullaan, ainakin sunnuntaihin saakka.
Ja niinkuin nimimerkki mies 31 osuvasti analysoi, olen käynyt nuo kolme ensimmäistä vaihetta jotakuinkin vauhdilla läpi, vihaakin olen oppinut tuntemaan (itsesääliin varmaan sekoittuneena). Mutta itsekkyyttä olen ajatellut ruveta opettelemaan ja samaa toivon teille kaikille muillekin - se on tervettä ja siitä saa paremman itsetunnonkin aikanaan!
Uusi asunto on haussa ja jos/kun rupeaa oikein masentamaan, yritän ajatella, minkälaisia kalusteita ja tavaroita sinne hommaan - uusia ja kauniita jos varat sallivat...
Ystävätär lähtee kanssani kuntosalille ja uimahalliin kerran viikossa. Elokuva- ja teatterikutsuja olen myös saanut ihanilta ystäviltäni, joten valoisammalta näyttää jo. Ja yritän pitää mielessäni kliseen: asenne ratkaisee.
Jos vielä voisin toivoa teille jotain, niin se olisi: puhukaa jollekin luotettavalle ihmiselle asioistanne. Jos ei ole sellaista ystävää tai sukulaista tms niin ottakaa yhteyttä vaikka terveyskeskukseen tai johonkin kriisipuhelimeen. Hyvä sana haavoittuneeseen mieleen on balsamia ja antakaa itsenne uskoa myös ne hyvät sanat juuri sinulle tarkoitettuna.
Näin minäkin tein ja kiitokset myös teille kaikille tähän keskusteluun osallistuneille!!
Vanha isoäitini sanoi aina:
yksi hyvä nainen korvaa kymmenen lökäpöksymiestä!
Ja olen ihan samaa mieltä!
Tsemppiä sinulle!!!