Aikooko Tornion kaupunki ampua ilotulitus raketit tänä vuonnakin? Ompahan mukava ja kaunis loppu kaupungin työntekijöiden pakkolomalle. Sinne vaan, taivaan tuuliin nekin rahat menee, vaikka työntekijät ovat saaneet kiristää vyötään koko joulukuun ajan ja tammikuun palkkaankin on vielä useampi päivä. Onhan se kaurapuuro hyvää, mutta alkaa tulemaan jo korvistakin ulos. Parempia päätöksiä ensi vuodelle, kiitos.
iILOTULITUS
PAKKOLOMALAINEN
41049
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta on. Älytöntä tuhlausta on rakettien ampuminen taivaalle verovaroilla.
Ei mennä kattomaan. EN AINAKAAN MEE.
heti joulun jälkeen. Typerää rahan polttamista riippumatta kuka sitä tekee. Kamalaa melua ja saasteen käryä...
Oot saanut pakkolomista ilmoituksen jo hyvissä ajoin oisit varautunut. ite sain ilmoituksen viikkoa ennen lomautusta (yksityisellä yrittäjällä) ennen joulua . lomautus voimassa toistaiseksi. alkaa kauraryynitkin loppua liiton rahoja odotellessa.
Sosiaalialan palkat on niin pieniä,ettei paljon pysty säästämään kahden kuukauden varotusajalla. Joka kuukausi menee kaikki mitä tuleekin, vaikka eletään visusti ja harkitusti. Ehkäpä tuhlailiksi menee, kun ostan ristikkolehden. Kokeilleppa kauraryynien lisäksi tonnikalaa, sekin on hyvää ja halpaa. Hyvää uutta vuotta pakkolomasta huolimatta ja toivotaan että köyhyys ois katoavaista.