Itse olen masentuneen miehen vaimo, ollut jo ties kuinka monetta vuotta ja voin sanoa, että en pahimmalle vihamiehellenikään toivo tällaista kohtaloa, sen verran helvetillistä on elää pahasti masentuneen rinnalla!! Aluksi elättelet toivoa, että masennus on ohimenevää, hetkellistä. Pikkuhiljaa alat tajuamaan, että masennus on muuttanut perheeseenne pysyvästi vieden myös ns. terveet perheenjäsenet mukanaan. Perhe alkaa elää täysin masentuneen ehdoilla, varoaen sanomasta pahasti yms. ettei sairastunut vain saisi aihetta masentua lisää. Lopulta koko perhe on niin sairas, että normaaliudesta ei ole tietoakaan, eikä todellakaan ole voimia lähteä suhteesta pois!! ystävät ja tuttavat kun ihmettelevät, että miten jaksan, miksi en lähde pois. Hyvää he tietysti tarkoittava...
Itse olen täysin loppuunajettu, voimaton, masentunut, iloton, eristäytynyt eli toisin sanoen yhtä sairas kuin masentunutkin, mutta mitään en jaksa asian eteen tehdä. Loppua ei näy, ihmettelen vain, mihin tämä kaikki joskus päättyy?
Itse olen täysin loppuunajettu, voimaton, masentunut, iloton, eristäytynyt eli toisin sanoen yhtä sairas kuin masentunutkin, mutta mitään en jaksa asian eteen tehdä. Loppua ei näy, ihmettelen vain, mihin tämä kaikki joskus päättyy?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joku syy on masennukseen aina, mikä se miehelläsi voisi olla? Saako sen/ne asian puhuttua luontevasti niin että hänkin saisi valoa elämään? Toivottavasti hän ei käytä alkoholia, kofeiinia tai suklaa/kaakao paljoa, ne voi lisätä joillakin oireita. Ja onko työ ja harrasteet ok hänellä, pitääkö hän todella niistä. Lepääkö tarpeeksi, onko ystäviä hänellä.
Miksi elät miehen kautta? Elä omaa elämää vaikka hän onkin siinä. Hae iloa elämään, onhan sulla oikeus tehdä iloisia asioita ja olla positiivinen. Huumoriakin.
Voiko miestä tukea positiivisesti aina, jospa hänen itsetuntonsa ei ole hyvä ja voisi kohottaa sitä. Pessimismin tilalle positiivisiis ajan kanssa. Ja kertoa että asiat menee ihan hyvin.
Älä yleistä masentuneita, kaikki ovat yksilöitä. Ja masennuksesta voi parantuakin.
Älä elä miehesi kautta. Hae iloa elämään.
Keskustele syy mikä vois olla miehesi masennuksessa. Pitääkö työstään ja harrasteista, onko oikeat juuri hänelle. Jos ei työtä, niin vois olla kivaa tekemistä ajatukset muualle. Lepääkö tarpeeksi, onko ystäviä. Mitä menneisyydessa tapahtui. Mistä hän pitää, asioista -onko elämässä kivoja elementtejä. Kannusta positiivisesti. Alko, kofeiini, stressi, kaakao voi lisätä oireita, voi katsoa jos haluaa auttaako jonkin välttäminen. Puuttuuko mieheltä rakkautta tms. vai mikä on.. Onko joku joskus toiminut väärin häntä kohtaan. Tai ollut liian tiukat vaatimukset.
Mitä mies kaipaa että elämä olisi hänelle parempaa? Ei masennusta.
Jokainen on yksilö, oli masentunut tai ei. Siitä voi parantua.
itse päätä. Eli pelasta itsesi! Mene ja tee. Varaa aika vaikka kirkon perheneuvonnasta - sinne voi mennä yksinkin.
Oma tarinani on se, että masentuneen miehen kanssa masentui vanhin lapsemme. Hänen perhetapaamisien ja terapiansa ansiosta vasta itse tajusin, että mies on masentunut. Mies ei sitä tosin millään myönnä. Muuten vain tekee töitä kotona (vaikka vuosia on selittänyt hakevansa niitä muualta), vapaa-ajat kuluvat niinikään kotisohvalla. Ystäviä ei ole ja yrittää kaikin keinoin eristäytyä myös sukulaisista.
Itse kävin psykologin juttusilla, josta oli apua. Nyt olen menossa myös kirkon perheneuvontaan. En näe omassa tilanteessani mitään muuta ratkaisua kuin eron.
Moi,
mulla diagnostisoitiin masennus ja olen siihen syönyt 3-4 lääkkeitä. Vaimoni on sen aikaa joutunut olemaan terapeuttini ammattiterapeuttini ohella eikä hänellä ole ollut aikuista ihmistä rinnallaan. Olen ollut kuin lapsi hänen katraassaan. Lapsiahan meillä on paljon ja avioliitto pitkä.
Syksyllä tilanne kriisiytyi, kun aloin saada valtavia raivareita. Huusin, riehuin, syytin. Väkivaltainen ja aggressiivinen en ole ollut. Menin toiselle lääkärille ja diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Vaimoni jätti avioerohakemuksen, mikä on pahentanut tilannettani. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että vaimoni väsynyt tilanteeseen ja ei enää jaksa. Silti tarvitsisin hänen tukeaan, jotta tervehdyn.
Olen itse päättänyt, että en jätä vaimoani, tapahtui mitä tahansa. Jos hän halvaantuu, hoidan kykyjeni mukaan. Jos hänelle tulee alzheimer, hoidan niin kauan kuin vain kotona pystyn hoitamaan. Olen luvannut myötä- ja vastamäessä. En ajattele yhtään itseäni, sillä minua ei olisi ilman vaimoani ja päinvastoin. Meidän on tuettava toisiamme ilossa ja surussa. Taistelen ero vastaan ja aion näyttää vaimolleni, miksi kannattaa vielä jatkaa 20 vuoden jälkeen. Meillä ollut niin paljon yhteistä hyvää ja mukavaa. Me täydennämme erilaisuuksillamme toisiamme.
Moni on minullekin sanonut, että ero olisi parempi, puhumattakaan kuinka moni sanonut vaimolleni sen saman. Ihailen Teidän jaksamistanne, että ette ole luovuttaneet, vaan olleet mukana miehenne sairaudessa. Se on ollut kuluttavaa ja vaikeaa itsellenne, mutta äärimmäisen jaloa.
Te olette hyvä ihminen.
"En ajattele yhtään itseäni, sillä minua ei olisi ilman vaimoani ja päinvastoin."
Parisuhteessa on ajateltava myös - tai ennenkaikkea - itseään. Mitä paremmin asiat ovat itsellä, sitä paremmin voi mennä kumppanillakin. Jos omat asiat ovat mullinmallin, ei edes voi odottaa niiden olevan kohdallaan kumppanillaan. Mikäli vaikea tilanne pitkittyy ja kestää jopa vuosia, on todella syytä miettiä eroa. Ei ole hyväksi kenellekään, että toinen jää kärsimään siihen vierelle.
Kumppani ei voi olla terapeutti eikä parantaa. Kumppani voi - kuten hyvä ystäväkin - olla tukena ja kannustaa esim. hakemaan apua. Silti jokaisella on oma elämä elettävänä. Älä missään tapauksessa "pakota" vaimoasi jäämään parisuhteeseen sen takia, että kaipaat hänen tukea. Voit saada saman - jopa paremman tuen - jos eroatte. Anna vaimollesi vapaus, jos hän sitä janoaa. Se on todella jaloa.