Jos nyt sellaisen haluat...
Miksi haluat parisuhteen?
?????????
523113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Miksi en muka haluaisi ?
Ei yksinkään kivaa ole tai no, oli kivaa vähän aikaa mut ei enää. Kaksin saa tehdä kuitenkin paljon sellaista mikä yksin ei onnistu.
No, minä nyt vaan en halua istuskella yksin kotona. Kaksin on paljon mukavampaa, sen olen jo huomannut.
oon ollut varma, etten mä ole parisuhdeainesta(niinkuin taisi mpw:kin itsestään joskus sanoa:D). Itseasiassa silloin kun halusin erota eksän kanssa, päätin mielessäni et en ikinä enää aloita uutta suhdetta, enkä varsinkaan muuta saman katon alle kenenkään kanssa.(Johtui siitä kun aloin miettimään et mitä ihmettä kaksi toisilleen ihan täysin vierasta ihmistä tekee samassa asunnossa ja iski kauhee ahdistus. Oltiin asuttu silloin yli kolme vuotta jo saman katon alla. Mutta se oli inhottava tunne.)
Siitä on nyt joku kaksi ja puoli vuotta kulunut. Vieläkin ajatus tuntuu ristiriitaiseta. Suhde oikean miehen kanssa olisi kyllä ihanaa; olis joku luotettava ihminen, jonka kanssa puhua ja jakaa asioita, eli joku joka seisois mun rinnalla hyvässä ja pahassa. Ja tietysti sais sitä seksiäkin omalta tutulta mieheltä :)
Mutta kun en halua parisuhdetta ihan kenen tahansa miehen kanssa. Vaan tunteita pitäisi olla ensin sitä kohtaan ja luottamus kunnossa, sekä pitäisi tuntea toista tarpeeksi hyvin.
Siihen ystävyyteen mä nyt lähinnä siis tähtään, jos joskus sellaisen sopivan miehen kohtaan. Siitä on sit mahdollisuus edetä vaikka mihin.
Koen olevani parisuhdekelvoton, mutta mun tapauksessa se johtuu itsekkäästä ja vaikeasta luonteestani. Kukaan ei jaksa elää kanssani kovin kauan, parempi siis olla yksin. Läheisyyden ja seksin puute välillä vaivaa, mutta siihen tottuu. Ihan hyvää tämä elämä on näinkin.
ja toisinaan vaikea, mut silleen sopivasti vaan :)
Mä tarvisin miehen, joka on vähintään yhtä vahva ja voimakastahtoinen, kuin minä koska muuten mä olisin suhteessa se joka määrää kaapin paikan ja mä EN HALUA olla se, vaan haluan et mies on se vahvempi, koska mun mielestä se kuuluu olla niin.
Et mulle kelpais oikeen mainiosti mies, joka pistäis mut ruotuun, tai olis ainakin tasavertainen mun kanssa.
Että miksikäs ei? En keksi yhtään hyvää syytä, miksi yksin oleminen voittaisi onnellisen parisuhteen. Joo joo, huonon voittaa tietysti, muttei edelleenkään hyvää.
Minusta on upeaa, että minulla on ihminen, jonka kanssa jakaa elämänsä. Rouva Ratikan kanssa kun saa niin hyvin aikansa kulumaan. Mielenkiintoisia keskusteluita, harrastuksia, matkustelua, juhlimista jne... Vähän arkeakin välillä, muttei se yhtään hauskempaa yksin olisi. Niin ja tietysti seksiä. (Meinasi itsestäänselvyytenä unohtua listasta.)
Nyt joku sanoo, että sinkkuna on vapaa kuin taivaanlintu tekemään mitä haluaa. Minusta tämä on ontuva selitys, koskan minä voin mielestäni edelleenkin tehdä ihan mitä haluan, paitsi panna vastaantulevia ja sitä minä en edes oikeastaan halua. Täytyy kyllä totuuden nimissa sanoa, että aika kauan piti etsiä naista, joka antaa minun olla oma itseni.
Ja noinhan se on !
Kauan se kesti itselläkin mut ny alkaa näyttään hjuvalle :)
itsekin vastata.
Oma vastaukseni on, että en tiedä. En tiedä haluanko sellaisen. Olen jo jonkun aikaa roikkunut tällä palstalla puskassa ja ihan mielenkiinnon vuoksi seurannut minkälaisia ihmisiä täällä pyörii. Sitä samaa teen reaalissakin. On aika vaikeaa kiinnostua kenestäkään. Liikaa kaikenlaisia pelkoja, epäluuloa, vaatimuksia, odotuksia, epäluottamusta... Tuskin kukaan pystyisi hyväksymään minut sellaisena kuin olen. Pystyisi ehkä silloin kun ei ole lähellä mutta lähelle päästyään olisikin tilanne aivan eri. On ollut joka kerta. Joka kerta täysin erilaisen ihmisen kanssa.
Meillä jokaisella on kai omat omituisuutemme. Se taitaakin olla se vaikein asia ihmissuhteissa. Se omituisuuksien hyväksyminen. Jokaisella on omat syynsä olla se, mitä on. Oma suurin omituisuuteni on kai se, että läsnä olessa olen erittäin läsnä mutta sitten se toinen ääripää... Poissaolevana myös olen pois. Olen pois ja sinne, missä olen silloin ei ole kenelläkään mitään asiaa. Siellä ollaan yksin itsensä kanssa. Mutta sellainen on omiaan herättämään epäluuloisessa mielessä kaikenlaisia epäilyjä... Se on jotain, mitä en haluaisi aiheuttaa. Se on jotain, mitä en aiheuta mutta jotain, mitä jokainen lähelläni ollut on luullut minun aiheuttavan. Kukaan niistä ei ole ymmärtänyt, etten minä epäile heidän puolesta, enkä minä voi myös olla epäilemättäkään.
Lopuksi vielä. Ymmärtämättömyys ja epäluulo motiiveistani. Jokaiselle on ollut vaikea, ellei mahdotonta uskoa, että olen ollut jokaisen kanssa, koska HALUAN olla. En koskaan siksi, että minun PITÄÄ OLLA. Tai ehkä heille olisi ollut sopivampi tilanne se, että minun PITÄÄ olla. Olisi kai helpompi kun toinenkin on riippuvainen, jos itse on... Kenenkään ei PITÄISI olla toisen kanssa. Aina kun PITÄÄ, tulee ennemmin tai myöhemmin ongelmia, riitoja ja kaikkia muitakin epämiellyttävyyksiä. Parisuhde ei pitäisi olla täynnä ongelmia ja epämiellyttävyyksiä. Ongelmia ja epämiellyttävyyksiä on jokaiselle riittävästi myös parisuhteen ulkopuolellakin. Niitä ei pitäisi tuoda mukaan sinne tai aiheuttaa niitä siinä. Ei... Parisuhde on hyvä silloin kuin siellä ei ole sitä PITÄÄ juttua ollenkaan. Parisuhde on hyvä silloin kuin kaikki, mitä siellä sitten tehdäänkin, tehdään syystä, että TAHDOH, HALUAN...
Taitaa olla ensimmäinen vuodatuksen tapainen minulta julkisesti. Kiitos jokaiselle, joka jaksoi lukea loppuun asti.
Mitähän tuohonkin nyt sitten oikein kommentoisi ?
No onhan se niin et jos sitä ei tietoisesti halua niin miksi hakeakkaan, kenties kysymys on kuitenkin vain pelon aiheuttamasta haluttomuudesta ?
Ainakin ensimmäisenä tuli mieleen että, ainakin nuo epäluulot, vaatimukset, odotukset sun muut pöhinät pitäs pystyä ekana tunkemaan suohon !
Toisesta ihmisestä jos näin alkaa ajatteleen ei muuta enää osaakkaan hakea ja kaikki hyvä jää vallan näkemättä, jokainen pitäisi ottaa vastaan täysin uutena tuttavuutena ilman mitään ennakko ajatuksia.
Siinä olet kyllä oikeassa et tuskin kukaan hyväksyy toista sellaisenaan kuin on, tälläiset on harvassa ja kyllä nekin jotain muutoksia pitää sisällään, ne tulee vaan automat.
Toimiva parisuhde perustuu juuri köyden antamiseen ja sen vetämiseen oikealla hetkellä. Täytyy osata antaa periksi sekä myöskin vaatia, tehdä kompromisseja sekä pystyä laatimaan realiteetit uusiin saappaisiin.
Aikaisemmin jo tuolla mainitsinkin et kaikki löytyy omien korvien välistä.
Juuri sieltä. Oman pään sisältä. Kuin moni on vaivautunut kurkkaamaan sinne? Aika harva väittäisin. Ehkä olen väärässä. Olen erehtynyt ennenkin.
Kompromisseista niin paljon, että jos jatkuvasti tekee kompromisseja vastoin tahtoaan, siinä ei hyvää seuraa kenellekään. Vastoin omaa tahtoaan toimiminen kääntyy aina ennen pitkää jokaista itseään vastaan. Ihmiset on taipuvaisia käyttämään hyväksi toisen hyväntahtoisuuttaan ja pitävät sitä hyväntahtoisuutta hyväntahtoisen velvollisuutena, mitä se ei ole. Hyväntahtoisuus ei ole koskaan velvollisuus. Velvollisuus on vaativa. Velvollisuus vaatii aina jonkinlaista "palkintoa". Silloin kun vaatii "palkintoa", ei ole enää hyväntahtoisuudella sijaa. Parisuhteessa vaatimukset on aina olemukseltaan alhaisia. Haluaako kukaan tosissaan saada vaadittua hellyyttä esimerkiksi? Tai haluaisiko kuitenkin sitä hellyyttä siitä syystä, että toinen antaisi sitä ilman vaatimuksia? Jos haluaa siitä vaatimuksen seurauksena niin miksi sitä voisi sanoa?
Enpä mitään ihmeempiä kommentteja odottanutkaan. Sinunkin tuli yllätyksenä. En edes odota sitä, että joku ymmärtää.
Toivottavasti vuodatat lisää jatkossakin.
Täällä toinen joka osaa poissaolon taidon ja siitä on kieltämättä joskus ihan hyötyäkin vai mitä ap.?:)
Se hyötykin on vähän niin ja näin. Kun on yksin se hyötykin on suurin, mitä siitä voi saada. Kun on taas ollut joskus jonkun kanssa kaksin, se hyöty on ollut sellainen, että on saanut toisen raivon partaalle, kuitenkaan tarkoittamatta sitä. Mutta eihän toisen tuntemuksia voi ohjata.
Se on eräänlainen syvällä näkymättömissä oleva puolustusmekanismi. Kun aivot kertoo, että alkaa tulla raja vastaan, silloin vaan kääntyy kaikki sisälle päin ja pysyykin siellä. Mitään ei tule yksinkertaisesti ulos. Sellainen tilanne kun ei ole mitään annettavaa, eikä haluaa mitään saadakkaan. Silloin ainoastaan on. Silloin on tässä fyysisessä todellisuudessa läsnä ainoastaan fyysisesti. Hulluutta kenties jonkun mielestä. Olkoon mutta on auttanut minua säilyttämään sen, mikä olen. Sillä on merkitystä. Sillä on minulle isokin merkitys. Hulluutta on mielestäni se, jos jollekin sillä ei ole merkitystä. Se on kuitenkin jokaisella ainoa, mitä voidaan oikeudella omaksi sanoa...
Siinä sinulle hiukan lisää "vuodatusta". Mukava, jos joku ymmärsi sen aikaisemmankin. Siinä tulikin mieleen, miksi itse voisin haluta parisuhteen. Olisi mukava jakaa elämä sellaisen kanssa, joka ymmärtää minua ja jota ymmärtäisin itse. Kenen kanssa ei olisi ongelmaa ymmärtää toinentoista. En ole tavannut sellaista. Tai oikeastaan kerran. Se taisi olla juuri Se Oikea. Mutta ei tässä elämässä kun kyse on kuitenkin muistakin ihmisistä, lapsista, jotka ei ole minun... Huvittaa kun on lukenut, milloin Se Oikea kohdataan. Silloin kun löytänyt Itsensä. Näinhän se kävi. Kun olin löytänyt Itseni, noin puoli vuotta sen jälkeen. Ihmisestä, kenestä en uskonut, ketä en halunut edes välttämättä tavata... Mutta tavattuaan ei kenelläkään ympärillä olevilla ollut epäselvää, mistä siinä oli kyse. Ei tutuilla, eikä tuntemattomilla... Itseni löytäminen oli kotiinpaluu, toisen kohtaaminen oli kotini kaunistuminen hetkeksi.
kans yksi samanlainen lisää...Että ette oo ainoita :)
oot mun uus lemppari kirjottaja! Odotan innolla mitä sanottavaa sulla on jatkossa joten toivottavasti jatkat palstalle kirjottamista ettei mun tarvi turhaan odotella:)
Saattaisi olla hankalaa tunnistaa kirjoitukseni. En kirjoita aina niin henkeviä, enkä ole käyttänyt kertaakaan mitään vakinikkiä ja en tule käyttämäänkään. Pidän persoonattomuudesta. Myös livenä.
Sulla voi olla hiukan vaikea tunnistaa kirjoituksiani. En kirjoita aina niin henkeviä, enkä käytä nimimerkkiä. En edes harkitse minkään nimimerkin käyttöä. Pidän persoonattomuudesta. Täällä ja tämän ulkopuolellakin.
meillä on toinenkin yhteinen asia, persoonattomuus. Se on hyvä asia jos osaa kirjottaa toisenki sävyistä tekstiä ja onhan sulla oikeus kirjottaa millä nimimerkillä ikinä haluat mutta harmi mun kannalta kun ei tiiä mikä on sun tekstiä.
annoit minulle viesteilläsi juuri sen, mitä en tiennyt tarvitsevani...
Ajattelin näin uuden vuoden aattona riepotella täällä vielä moralistejakin mutta nyt jätän sen tekemättä. Eipä niitä monia edes ilmoittautunut. Hyvä niin. Kyllä meistä jokainen tietää, mihinmoraali perustuu. Moralistit vaan luule sitä perustaa oikeaksi, mitä se ei todellakaan ole. Pelko ei ole oikea perusta mihinkään. Sillä on ollut oma aikansa muttei enää. Nyt voisi vihdoin alkaa se rehellisyyden aika. Itse olen ainakin sitä mieltä. Aloittaa voisi sillä, että on rehellinen itselle, jos tietenkin HALUAA olla rehellinen itselle. Siihenkään ei voi ketään pakottaa. Sekin on jotain, minkä täytyy tulla itsestä. Helpottunut olo. Ei vituta enää.
Jos haluat tunnistaa minut täällä niin aina voi kysyä. En kiellä mitään, mitä olaen kirjoittanut täällä. Jos joku tunnistaa ja kysyy, että olinko se minä, en pelkää kertoa, jos niin on.
Hyvää Uutta Vuotta!
tai teille molemmille, sinulle ja edelliselle, hyvää uutta vuotta!
kirjotit mitä ajattelen mutta mitä en osaa laittaa sanoiks, meillä ois paljo puhumista :D
Taidan kumminki jättää kysymisen väliin vaikka epäilisinki sun tekstiksi, en osu kumminkaan ikinä oikeaan.
Mutta hyvää uutta vuotta teille molemmille!!!
Huvittavaa. Siis se, että suurin osa kai kuvittelee ajatusten olevan sanoja. Ajatukset ei ole sanoja. Sanat ovat ainoastaan työkaluja ajatusten esiintuontiin. Filosofia on työkalu sanojen järjestämiseen, runous on toisenlainen työkalu, kaunokirjallisuus kolmas... Sanat työkaluina on jotain, mitä harva on oppinut käyttämään. Sanat voi olla työkaluina myös erittäin tuhoisia. Paljon tuhoisampia kuin kaikenmaailman aseet. Aseet ei hyökkää itsestään mihinkään. Taustalla on aina sanojen väärinkäyttöä ja väärinkäytön uskomista sokeasti. Isommassa ja pienemässä mittakaavassa.
Hmmm... Vai paljon puhumista. Silloin ei pidä tehdä puhumista vaikeaksi. Silloin voi sitä jatkaa täälläkin. Tiedän miltä tuntuu kun ei ole ketään, joka ymmärtäisi. Tiedän miltä tuntuu kun ei itsekään ymmärrä itseään. Minulla ei silloin ollut ketään, kenen kanssa puhua. Silloin ajattelin, etten toivo kenellekään samanlaista tilannetta itsensä kanssa. Mikään ei ole ollut niin vaikeaa kuin olla yksin solmuisen, heikon ja idiootin itseni kanssa. Mikään ei ole ole yhtä tuskallista. Mikään ei ole ole niin tuskallista kuin tuska, mitä ei edes tunne...
Puhumista ei tarvi tehdä vaikeaksi se on vaikeaa tekemättäkin eikä sen helpompaa näillä palstoilla.
Kelleppä sitä toivois tätä, ois mahtava edes itse ymmärtää.
Kiitti kun kirjotit tuon mikään ei ole niin tuskallista kuin tuska, mitä ei edes tunne.
Tuska mitä ei tunne... Miten senkin nyt selittäisi? Noh. Ajatellaan nyt ihmisiä. Jokaista meistä. Maailma on täynnä niitä "minä tiedän" ihmisiä. Se "minä tiedän" juttu on sellainen kun otetaan "haltuun" jokin tuntematon, jotain mitä ei tunneta. Silloin selitetään itselle tai uskotaan jonkun toisen selitystä siitä, että mikä se on. Silloin kun saadaan selitys jollekin, se ei ole enää tuntematon. Silloin kun saadaan selitys jollekin, se ei ole enää pelottavaa. Siinä on yksi syy kaikenlaisille väärinkäsityksille. Ihminen pelokkaana keksii selityksen tai uskoo toisen keksimää, jottei pelkäisi. Oli se selitys sitten minkälainen tahansa. Pitikö se selitys paikkansa tai ei. Sillä ei ole usein mitään väliä. Väliä on usein sillä, että kunhan on jonkinlainen selitys. Kaikelle ympäröivälle on keksitty selityksiä. Aika paljon uskottaviakin ja monia paikkaansapitäviä. Mutta lähimmälle ei ole vieläkään riittävän uskottavaa selitystä. Ihmiselle ei ole vieläkään uskottavaa selitystä. Mitä enemmän keksii uusia selityksiä, sen enemmän tulee selitettävää. Ihmiselämän suurin mysteeri onkin ihminen itse. Ja se on pelottavaa. Silloin kun pelkää sitä, mitä ei tiedä pelkäävän, kokee myös tuskaa, mikä ei tunnu tuskalta... Oli kai riittävän sekavasti ilmaistu.
tarpeeksi sekavasti ilmaistu sillä minä ymmärsin täysin:)
Tuli mieleen tilanne missä mulle yritettiin selittää miksi eräälle asialle ei ole selitystä.
Nyt kun luin tuon sun kirjotuksen tuli mieleen että ehkä niitä ihmisiä pelotti se että asialle ei ole mitään selitystä mikä sai ne miettimään päänsä puhki erilaisia syitä miksi ei..
..Tuo se vasta sekava ilmaisu oliki, hyvä että ite ymmärrän!
Sun pitäs perustaa oma palsta, sun teksti saa mut hyvälle mielelle:)
edes omaa nimimerkkiä. Ja mitä tekisin sillä omalla palstalla? Pyörittelisin vaan yhtä ja samaa asiaa ympäri ämpäri. Jotenkin tuntuu luontevammalta kirjoittaa tänne, mihin kirjoittaa aikamoinen kirjo erilaisia ihmisiä. Kirjoittaessaan tänne ja lukiessaan muidenkin kirjoituksia oppii itsekin itselle uusia ilmaisutapoja. Ei taida olla tarkoitukseni täällä se tunnistettavana oleminen. Ei. Kunhan ymmärretään, mitä kirjoitan, mitä tarkoitan... Ei muuta. Keskustelupalstalla ei ole minulle mitään muuta tarkoitusta. Keksustelupalstan ulkopuolella taas on kaikki mahdollista. Sen jätän Sattuman käsiin. Luotan enemmään Sattumaan kuin omaan mieleni rationaaliseen puoleen. Mielen rationaalisella puolella on taipumus jättää huomioimatta se, mistä se ei pidä.
Mutta joo. Ihminen ei ole selitettävissä, vaikka loppujen lopuksi niin yksinkertainen onkin. Se on niin yksinkertaine, ettei sitä kukaan voi uskoa ja siksi keksii mitä monimutkaisempia selityksiä. Mieli pilkkoo osiin jonkin, mikä ei ole osissa. Mieli pilkkoo osiin jonkin, mikä on Yksi. Ei ole kehoa, ei mieltä, ei sielua, ei henkeä... Ne ei ole erillään. Ne on Yksi. Jokaisen ihmisen elämänpolulla ne on Yksi. Ja se on jotain, minkä harvat uskoo. Uskoa siihen voi ehkä ne, jotka on kokenut sen. Tänäpäivänä ei ole edes mieltä yrittää puhua kovin paljon siitä. Kaikkein vähiten uskontojen kieltä käyttäen. Ongelma kai on se uskon puute, vaikka moni "minä tiedän" juttukin ei ole muuta kuin uskoa, elämistä uskon varassa. On kai sitten pelottavampaa uskoa jotain, mitä ei tiedä, mitä ei tunne ja sen seurauksena kieltää se. Kieltämällä sen kieltää myös itsensä. Meillä on loppujen lopuksi hyvin vähän "tietoa" ja todella paljon uskoa. Uskoa, mikä ei ole enää uskontojen muodossa.
leikilläni vaan ehdotin oman palstan perustamista, mutta tuota mielen pilkkomisjuttua mun täytyy tosissaan miettiä sillä taidan itse syyllistyä siihen.
Tuossa ajatuksessa on jotain joka tuntuu tosi järkevältä mutta silti sekavalta mun päässä, en osaa selittää..
Eiköhän siihen syyllisty lähes jokainen. Myös allekirjoittanut. Joka kerta kun katsotaan kroppaamme ja ajatellaan, että tämä on oikea, tämä vasen käsi jne. Se pilkkominen alkaa niinkin viattomista ajatuksista. Jos taas katsotaan tarkemmin ja pohditaan edes hiukan syvemmin niinkin yksinkertaista asiaa, niin mistä kohtaa ne on erillään? Mikä erottaa ne toisista? Ja sama toistuu monessa muussakin asiassa. Myös tunteissa. Erityisesti tunteissa. Tunne/tunteet ohjaa meidän mieltä, mieli kroppaa, kroppa sitten toteuttaa tai jättää toteuttamatta... Ja tietenkin tunteita ohjaa jokin mutta se on liian vaikeaa selitettäväksi. En ole osanut selittää sitä itsellekään ja en todennäköisesti edes ala yrittämään. Miksi pitäisi? Se jokin ei ole koskaan toiminut minua vastaan. Sekin on jotain mikä on se Yksi.
Prkl! Vaikea kirjoittaa asiasta tuomatta esiin jotain, mitä en haluaisi tuoda. En ole aina varma siitäkään, että pitäisikö kirjoittaa edes niinkään paljon aiheesta kuin olen kirjoitellut nyt. Mutta, mutta... Luotan ja uskon yksilöön yksilönä. Tähän riittää yksilön mielenkiinto. Pelkkä mielenkiinto kirjoittamaani kohtaan. Mihin taas en luota enkä usko, on yksilöt kollektiivisena. Kollektiiveissa on aina liikaa ristiriitoja. Katsoo ihan minkälaista niistä tahansa. Aloittaen vaikka niistä pienimmistä. Parisuhteista. Tuskin maapallo kantaa montakaan ristiriidatonta parisuhdetta. Ne on harvinaisia uskoisin. Onnellisia ovat ne, jotka sellaisessa elävät. Siinäkin on yksi elämän ironioista. Halutaan kovasti luoda tasa-arvoista maailmaa mutta tasa-arvo ei tahdo kovin usein onnistua edes kahden ihmisen kesken. Miten se on mahdollista luoda sitten isommassa mittakaavassa? Yhtä utopistinen ajatus kuin kommunismi, paratiisi jne. Taistelua tuulimyllyjä vastaan, missä tuulimyllyt vie väistämättä voiton. Monen idealistin on vaikea, ellei mahdotonta hyväksyä sitä tosiasiaa.
Itseni puolesta voisin sanoa, että jos jonkun asian puolesta puhuisin, se olisi ihmisen vapaa tahto. En rajoittaisi sitä, en manipuloisi sitä, enkä mitään muutakaan. Seuraukset, jos se nyt vapautettaisi kokonaan, siitä olisi kyllä aika kammottavia. En yhtään epäile sitä. Moni, liian moni viatonkin kärsisi siitä kohtuuttoman paljon. Mutta enemmän hirvittää ajatus siitä, että mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, jos sitä rajoitetaan entisestään? Minkälaiset seuraukset sillä tulee olemaan? En viitsi edes alkaa ajattelemaan sitä. Historia on siinäkin näyttänyt monta esimerkkiä, mihin yksi tai toinen asia johtanut...
Haluanko? kas siinäpä pulma. En meinaan ole ollenkaan varma haluaisinko parisuhdetta. Yhteenmuuttamissuhdetta en ainakaan halua, se on varma juttu.
..koska en halua kuolla yksin.
kuole yksin. Vai aattelitko että yhdessä lähdette samaan aikaan?
Hyvä kysymys. Olen ollut useassa avoliitossa, ja nyt on sellainen vaihe, että en ole varma, haluanko ainakaan avoliittoa. Sellainen vapaampi suhde, jossa nähtäisiin harvemmin ja oltaisin ilman suurempia sitoumuksia voisi sopia minulle paremmin. Tottakai olisi kiva tavata kiva ja mielenkiintoinen mies, mutta en ole varma, mitä tällaisen miehen kanssa sitten lopulta haluaisin.
Koittakaas ensin kuitenkin päättää edes mitä haluatte. Kukaan muu ei teidän puolesta voi sitä päättää. Tuosta ei tule kuin ongelmia jos lähdetään haahuilemaan parisuhteeseen siltä pohjalta, että en nyt oikein tiedä mitä haluan, mutta katsotaan mitä tästäkin taas tulee. Ihme empimistä ihmisillä...
komppaan, komppaan ja vielä kerran kommppaan...
Et tainnut ymmärtää pointtiani. En haahuile suhteissa enkä laita muita hankalaan tilanteeseen, jos en itse tiedä mitä haluan. Kerron kumppanilleni, jos minusta tuntuu, että haluan vapaampaa suhdetta. Tämä joko hyväksyy asian tai sitten ei. En kiusaa ihmisiä enkä pelaa pelejä.
Ja siinä, että ei tarkalleen tiedä mitä haluaa, ei ole mitään pahaa tai väärää. Tärkeämpää on tietää, mitä ei halua.
sosiaalinen eläin ja minulla on seksuaalisia haluja. En silti halua asua samassa osoitteessa. Been there, done that.
Seksuaaliset jännitteet erottavat parisuhteen ystävyyssuhteesta, vaikka itse seksiä ei olisikaan. Pelkkä seksisuhde taas eroaa edellisistä siten, että se ei sisällä ystävyyssuhdetta. Eli parisuhde on näiden kahden yhdentymä - ja mikäs sen kätevämpää.
olisi varmaankin ystävyyssuhde seksillä tai seksisuhde ystävyydellä. Kumminpäin sen nyt sanookaan, vivahde-ero kai vaan tuokin :)
Toki siinä pitäis olla se Me-asenne vahvana mukana, et oltais ja pidettäis yhtä. Onhan tuokin parisuhde jos sitä siltä kantilta miettii, mutta se ehkä antais sitä liikkumisvaraa enemmän, silloin kun sitä kaipaa. Ja antais aikaa miettiä.
Ei suuria päätöksiä hetkessä voi tehdä:)
Toistaiseksi ei ole näkynyt yhtään vakuuttavaa selitystä, miksi parisuhde olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen juttu.
jo muutaman vuoden, olen tosissani miettinyt tätä, että mitä parisuhteesta eniten kaipaan ja miksi haluaisin jo löytää uuden rakkauden.
Kaipaan asioiden, elämysten, kokemusten ja tunteiden jakamista. Elämä tuntuu enemmän elämältä ja onnellisuus onnellisemmalta, kun saa jakaa kaiken toisen kanssa.
Kaipaan läheisyyttä, sitä saa käpertyä toisen kainaloon. Tietoa siitä, että on olemassa joku, jolle merkitsen jotain ja joku joka rakastaa ja välittää minusta ihan vain siksi, että olen minä.
Kaipaan sitä, että voin tehdä jonkun onnelliseksi rakastamalla häntä. Ja oishan se ihanaa sanoa, että mun mies :)
Seksikään ei olisi pahitteeksi ;)
nousee idästä? Miksi nainen haluaa parisuhteen? Se nyt vain on niin. Nainen ja mies kuuluvat yhteen niin kuin jin ja jang, eikä ole toista ilman toista. :)
Mulle sopisi semmoinen parisuhde, missä asutaan yhdessä mutta kummallakin olisi jos nyt ei eri makuuhuoneet niin ainakin oma reviiri tai tila, mikä on pääsääntöisesti vain omaan käyttöön. Tykkään olla aika ajoin yksin, joten en kestäisi jatkuvaa toisen läsnäoloa ainakaan silmissäni. Semmoinen opiskeluajan soluasumisen kaltainen juttu, mutta tietysti ei ihan niin rajoitettu.
Yksi kaverini, joka on homo, väittää, ettei naista parisuhteeseen tarvita.
Naiset usein väittävät, että heille riittäisi seurustelu erillään asuen ja oma yksityisyys säilyttäen. Omien kokemusteni mukaan nainen kuitenkin pian alkaa epäilemään omaa viehätysvoimaansa, kun mies ei haluakaan olla enempää hänen läheisyydessään eikä jakaa elämäänsä. Minun on vaikea uskoa, että sinä, PillowBook ja muutama muu oilisitte säännön vahvistavia poikkeuksia. Ei, se olisi liian omituinen kasaantuma tällaiselle palstalle.
riitä seurustelu ja erillään asuminen. Mulle riittää avioliitto. Kirjoitinhan, että yhdessä asuminen omalla reviirillä olis mulle hyvä ratkaisu.
Mä tarvitsen omaa tilaa ja aikaa, eikä sitä parisuhde miksikään muuta. Esimerkiksi vaihto-oppilasaikoina meillä oli hyvin tiivis ystävärinki, jossa tapailtiin päivittäin kavereiden kanssa ja vietettiin tuntikausia aikaa yhdessä. Kerran eräs poika sanoin, että Mangustissa on salaperäinen puoli, koska se välillä häipyy jonnekin joksikin ajaksi. Mä ihmettelin, että mitäköhän poika oikein tarkoittaa, kunnes tajusin että olin säännöllisesti viettänyt "vapaapäivän ystävistä" n. kerran viikossa.
"Omien kokemusteni mukaan nainen kuitenkin pian alkaa epäilemään omaa viehätysvoimaansa, kun mies ei haluakaan olla enempää hänen läheisyydessään eikä jakaa elämäänsä."
Tuo oli miehen tulkinta asiasta ja hmmm, jostakin syystä jälleen kerran hyvin negatiivinen... ;)
Naisilla on katsos tarve säilyttää yhteys mieheen ja naisesta tuntuu hyvin hyvin ikävältä ajatus yhteyden katkeamisesta. Tällä ei välttämättä ole muuta tekemistä viehätysvoiman epäilemisen kanssa kuin se, että miehiä ymmärtämätön nainen tulkitsee miehen halun viettää aikaa itseksensä siten, että miehellä onkin muita viritelmiä meneillään tai vähintäänkin kiinnostus häntä kohtaan on hiipumassa. Sekin voi tietty pitää paikkaansa joissakin tapauksissa.
Naisilla on siis vaistonvarainen tarve olla mieheen yhteydessä koko ajan tai ainakin tuntea se yhteys silloinkin, kun on miehestä erossa. Itsekin haluan asua miehen kanssa, mutta eihän se tarkoita sitä, että haluaisin jatkuvasti nähdä hänet silmissäni ja etten haluaisi välillä olla omissa oloissa.
Aika moni parisuhde varmaan kaatuukin siihen ettei anneta vapautta puolisolle. En tarkoita seksuaalista vapautta jotta voisi käydä hässimässä vieraita vaan vapautta olla yksin ja rauhassa silloin kun siltä tuntuu. Vuosien myötä jatkuvasta vahtimisesta tulee kaulapanta ja talutusnuora. Ja valtataistelua siitä kumpi on se talutettava osapuoli ja kumpi määrää mitä polkuja pitkin mennään.
Mun eräs ystävä alkoi jokin aika sitten seurustelemaan miehen kanssa, josta näkee näin ulkopuolisena ihan selvästi jo nyt, että se tekee mun ystävän eteen asioita ja mukautuu hänen toiveisiinsa nyt suhteen alussa, mutta että ei mene varmaan aikaakaan, kun se alkaa rajoittamaan ystävääni tyyliin: ei meidän tarvi nyt sinne mennä tai ei sun tarvi niiden kanssa nyt mennä jne. Sen vaan näkee siitä sen olemuksesta ja ilmeistä, että näin tulee varmaan aika piankin tapahtumaan. Heti kun suhde ns. vakiintuu. Toivottavasti olen väärässä.
"Tuo oli miehen tulkinta asiasta ja hmmm, jostakin syystä jälleen kerran hyvin negatiivinen... ;)"
Eikä ollut kuin vähän kärjistetty. ;-)
Varsinkin jos ihminen on tottunut viettämään aikaansa yksin enemmänkin, niin kyllä se oma tila tarvitaan vaikka yhdessä asuttaiskin.
Kyllä alkais itseäkin ahdistaa, jos oltais koko ajan kuin paita ja perse, varsinkin jos siihen vielä liittyis toisen rajoittamista tai kyttäämistä. Neliöitä siis tarvitaan asuntoon inhimillinen määrä ja nykyaikana pari eri työpistettä kahteen eri osaan asuntoa.
Ollaankohan tässä peruskysymysten äärellä? Suomalaiset asunnot ovat liian pieniä ja erotilastot kukoistaa?
jo muutaman vuoden, olen tosissani miettinyt tätä, että mitä parisuhteesta eniten kaipaan ja miksi haluaisin jo löytää uuden rakkauden.
Kaipaan asioiden, elämysten, kokemusten ja tunteiden jakamista. Elämä tuntuu enemmän elämältä ja onnellisuus onnellisemmalta, kun saa jakaa kaiken toisen kanssa.
Kaipaan läheisyyttä, sitä että saa käpertyä toisen kainaloon. Tietoa siitä, että on olemassa joku, jolle merkitsen jotain ja joku joka rakastaa ja välittää minusta ihan vain siksi, että olen minä.
Kaipaan sitä, että voin tehdä jonkun onnelliseksi rakastamalla häntä. Ja oishan se ihanaa sanoa, että mun mies :)
Seksikään ei olisi pahitteeksi ;)
(ja tuleekohan tää nyt moneen kertaan, kun viestien lähettäminen näköjään toimii tuttuun tapaansa..)
Ketään ei voi tehdä onnelliseksi rakastamalla. Niin se vaan on.
Komppaan tätäkin. Rakastamalla tehdään onnelliseksi ja onnettomaksi ainoastaan yksi. Se on oma Itse. Se, että luulee tekevän toisen onnelliseksi, on illuusio. Toisen puolesta voi toivoa, uskoa ja luottaa, että toinenkin rakastaa ja tekee itsensä onnelliseksi.
Minut ainakin tekee onnelliseksi se, että rakkauteni kohde rakastaa minua. Vastarakkaus tekee minut onnelliseksi. En käsitä, miten ihmeessä voisi olla toisin? Ei tietenkään yksipuolinen rakkaus tee ketään onnelliseksi, mutta en käsitä, miten vastarakkauden saaminen ei muka tekisi onnelliseksi, kaikkein onnellisimmaksi?
Mistä tunnistat sen vastarakkauden, mikä tekee suunnattoman onnelliseksi?
enää oikein tyytyväinen nykyiseen naiseen. Parisuhde hänen kanssaan on kestänyt jo 1,5 vuotta ja se alkaa maistumaan jo puulta. Haluaisin vaihtaa siis parempaan. Sen sijaan kahdessa tuoreemmassa parisuhteessa sen sijaan riittää vielä kiinnostusta.
Mies haluaa parisuhteen seksin vuoksi. Nainen taas haluaa parisuhteen tullakseen äidiksi. Tavoitteet ovat siis jyrkässä ristiriidassa keskenään.
Haluan parisuhteen koska minulla ilmeisen luonnollisia tarpeita pariutua, osoittaa ja saada hellyyttä ja kokea läheisyyttä, ja koska henkilökohtaisesti koen irtoseksin inhottavana, niin parempi harrastaa sitä parisuhteessa...
Haluan jakaa asioita, kokemuksia, elämää jonkun kanssa, jota voi päästä lähemmäs kuin ketään muuta..