Mistähän sitä aloittaisi,
Olen ollut puoltoista vuotta todella kummallisessa suhteessa.
Monesti olen pois lähtenyt ja monesti myös mennyt takas.
Sain tietää keväällä olevani raskaana jolloin pohdin aborttia silloin mies uhkasi erolla jos niin teen,olin huora,moraaliton itsekäs etc...mikäli tekisin abortin.Huom minulla jo entuudestaan 4v lapsi ja minulla ikää 23 kun taas mies on 33...
Noh kaiken kiristämisen yms haukkumisen jälkeen alkoi tuntua että kyllä tämä pikkuinen on jo niin suuri osa minua etten voi aborttia tehdä.
Raskauteni on ollut yhtä helvettiä,ja voin nyt vannoa etten ENÄÄ IKINÄ hanki lapsia kenenkään kanssa vaikka olisi kuinka hyvä suhde.
Kaikenlaista hän lupasi mutta on kohdellut minua kuin paskaa raskauteni aikana,ei minkäänlaista kunnioitusta minua,hänen lapsen äitiä kohtaan.
Lupasi olla ymmärtäväinen kun olen raskaana mutta kuitenkin pieninkin ailahteluni on aihteuttanut megariidan koska hän ei siedä moista käytöstä,hän ei siedä että hänelle tiuskitaan tai korotetaan ääntä tai ei ilmaista asioita kunnioittavalla tavalla tämä myös riidellessä...
En siis saa koskaan korottaa ääntäni hänelle en edes suuttuessani muuten jos hän häipyy sen seurauksena on se oikeutettua sillä onhan hän minua varoittanut asiasta.
No nyt joulun alla hän taas sai raivarin ja sanoi että olen pistänyt hänet ansaan ja hän ei enää ikinä tähän ansaan mene enkä ole sen jälkeen hänestä kuullutkaan,lapsi syntyy nyt kuukauden sisällä ja näyttää siltä että turha tässä on hänen anteeksi pyyntöä odotella sillä hänellä on aina ylpeytensä jonka takia ei itse ota yhteyttä vaan odottaa että minä otan yhteyttä.
Minähän tässä ansaan menin kun uskoin hänen tyhjiä lupauksia...Ikävä kyllä jos saisin nyt valita uudelleen niin tekisin abortin!!!
Vituttaa koko tilanne ja jos hän ei anteeksi pian pyydä niin voin taata etten anna koskaan anteeksi hänen käytöstään.
Tiedän että jokainen lapsi on siunaus ja varmasti tulen tätä lasta rakastamaan todella paljon mutta se ei olekkaan nyt pointtina vaan se että miehet miettivät aina miksi naiset katkeroituvat,itsekin mietin sitä ennen mutta en enää.
Rakastan toki miestä sillä onhan hän lapseni isä mutta aina kun näen hänet niin muistan kaikki ne ilkeydet mitä hän on sanonut ja tehnyt.
Olen ollut puoltoista vuotta todella kummallisessa suhteessa.
Monesti olen pois lähtenyt ja monesti myös mennyt takas.
Sain tietää keväällä olevani raskaana jolloin pohdin aborttia silloin mies uhkasi erolla jos niin teen,olin huora,moraaliton itsekäs etc...mikäli tekisin abortin.Huom minulla jo entuudestaan 4v lapsi ja minulla ikää 23 kun taas mies on 33...
Noh kaiken kiristämisen yms haukkumisen jälkeen alkoi tuntua että kyllä tämä pikkuinen on jo niin suuri osa minua etten voi aborttia tehdä.
Raskauteni on ollut yhtä helvettiä,ja voin nyt vannoa etten ENÄÄ IKINÄ hanki lapsia kenenkään kanssa vaikka olisi kuinka hyvä suhde.
Kaikenlaista hän lupasi mutta on kohdellut minua kuin paskaa raskauteni aikana,ei minkäänlaista kunnioitusta minua,hänen lapsen äitiä kohtaan.
Lupasi olla ymmärtäväinen kun olen raskaana mutta kuitenkin pieninkin ailahteluni on aihteuttanut megariidan koska hän ei siedä moista käytöstä,hän ei siedä että hänelle tiuskitaan tai korotetaan ääntä tai ei ilmaista asioita kunnioittavalla tavalla tämä myös riidellessä...
En siis saa koskaan korottaa ääntäni hänelle en edes suuttuessani muuten jos hän häipyy sen seurauksena on se oikeutettua sillä onhan hän minua varoittanut asiasta.
No nyt joulun alla hän taas sai raivarin ja sanoi että olen pistänyt hänet ansaan ja hän ei enää ikinä tähän ansaan mene enkä ole sen jälkeen hänestä kuullutkaan,lapsi syntyy nyt kuukauden sisällä ja näyttää siltä että turha tässä on hänen anteeksi pyyntöä odotella sillä hänellä on aina ylpeytensä jonka takia ei itse ota yhteyttä vaan odottaa että minä otan yhteyttä.
Minähän tässä ansaan menin kun uskoin hänen tyhjiä lupauksia...Ikävä kyllä jos saisin nyt valita uudelleen niin tekisin abortin!!!
Vituttaa koko tilanne ja jos hän ei anteeksi pian pyydä niin voin taata etten anna koskaan anteeksi hänen käytöstään.
Tiedän että jokainen lapsi on siunaus ja varmasti tulen tätä lasta rakastamaan todella paljon mutta se ei olekkaan nyt pointtina vaan se että miehet miettivät aina miksi naiset katkeroituvat,itsekin mietin sitä ennen mutta en enää.
Rakastan toki miestä sillä onhan hän lapseni isä mutta aina kun näen hänet niin muistan kaikki ne ilkeydet mitä hän on sanonut ja tehnyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi sinua. Lähetän näin etänä halauksia ja suukkoja sinulle ja vatsallesi.
Raskaana ollessaan nainen on erityisen herkällä mielellä ja häntä pitäisi kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Valitettavasti ihmismiehet ovat niin kovin epätäydellisiä. Niin paljon on raskausajan väkivaltaa, pettämisiä jne. Todella loukkaavaa.
Sinun miehesi vaikuttaa ymmärtämättömältä, mutta toisaalta pahempaakin voisi olla. Nyt raskaana koet tämänkin asian todella pahana ja eihän niin saisi olla.
Voi olla että miehesi on tavallaan voimaton raskautesi edessä. Usein miehet raivostuu kun ei löydä keinoja auttaa naistaan. Tahtovat hyvää mutta eivät osaa ja sitten äärilaita kiepsahtaa päälaelleen. Minunkin miehestäni tulee ilkeä jos olen onneton ja hän kokee ettei voi auttaa.
Oletko kertonut miehellesi että raskausaikana naisen ailahtelut on normaaleja? Että se kuuluu asiaan hormonien takia ja on vaaratonta ja ettet sinä oikeasti sillä tarkoita pahaa?
Sanoisin vielä senkin että raskausaikana ja lapsen vauva-aikana ei mielestäni kannata erota ellei nyt ihan tosi ole kyseessä (väkivaltaa, selkeää pahaa pettämistä, jättämistä tms). Se on sellainen vaihe joka kärjistää molempien puolisojen tunteet.
Vaikka syy tähän ei ole sinun ja miehesi teki väärin niin suosittelisin sinua menemään tässä asiassa vastaan ja pistämään miehellesi tekstiviestin. Vaikka näin : "Anteeksi kulta, olen pahoillani kun tiuskahdin. Näin raskausaikana hormonit hyrrää ja tekee välillä kiiukkuiseksi. Kaipaisin niin kainaloosi ja että saataisiin tämä sovittua ja jatkettua yhdessä. Suukko sinulle rakkaani".
Tämä puhtaasti siksi että miehesi sitä odottaa ja mielestäni joskus on tarpeen tulla puoliväliin vastaan. Lapsen syntymä ja raskautesi on miehellesikin iso juttu. Vaikka hänellä ei hormonit hyrrää niin hän on huolissaan sinusta ja tulevaisuudesta.
Tsemppiä! *iso halaus*
Kiitos tosiaankin kun jaksoit vastata,tosin joudun olemaan erimieltä kanssasi tietyistä asioista.
Kuten siitä että en usko minun tehtävän olevan se että tulen miestä puolitiehen vastaan,sen olen aina tehnyt ja nyt en jaksa enää.
En voi aina suhteessa olla se joka lähettää noi "tule kulta kotiin" viestit"...
Olen ollut väkivaltaisessa suhteessa enkä kokenut fyysistä väkivaltaa yhtä satuttavana kuin henkinen ja tällä hetkellä miehen ase on juuri tuo henkinen väkivalta se että voi loukata toista sellaisella tavalla ettei uskoiskaan on minun mielestäni kyllä ihan yhtä loukkaavaa kuin pettäminen yms...
Se että toinen sanoo että katuu lapsen kasvavan sisälläsi ja että oelt maailman huonoin äiti etc..ei tunnu hyvältä raskaana,en edes ymmärrä miten kukaan voi noin sanoa toiselle,siinäkin vain lievimpiä sanoja mitä hän on käyttänyt,törkeimpiä juttuja en edes viitsi tässä kertoa.
Onko sinusta sitten parempi että elämme 2vko normaalia elämää sitten viikko taas sitä että toinen häipyy jne kuin erota?
En usko että tuo sinun ehdottamasi ratkaisu on paras silloin kuin lapsia kyseessä,sillä on lapsillakin tunteet.
4v tyttöni muistaa kaiken mitä meiheni on minulle raivopäissään sanonut eikä oel kiva lapsen suusta kuulla että miksi toinen sanoi sulle näin aj että lapsella on pahamieli kun toinen sanoo noin äidille.
No näyttää nyt siltä että tämä suhde oli tässä sillä itse en jaksa enää pyytää toista takaisin,sanoihan hän viime puhelussakin että on ansassa eikä takas tule niin miksi minun pitäisi tässä alkaa kerjäämään toista takaisin.
Luulisi että jos lapsi kiinnostaa häntä edes jonkin verran niin hän voi sen verran itseensä mennä että ottaa minuun yhetyttä ja pyytää anteeksi mutta sitäkin turha odottaa häneltä.
Miehesi kuulostaa todella vastuuttomalta ja itsekkäältä. Jättää nyt viimeisillään raskaana oleva naisensa ja varsinkin kun hän vielä vaati raskauden jatkamista. Voimia sinulle! Raskaus on vaativaa, mutta myös antoisaa aikaa. Toivottavasti miehesi vielä rakastuu lapseensa ja asiat alkaisivat sujumaan paremmin.
Nelivuotiaasikin muistaa jo loukkaukset...
Jätä ja unohda tuollainen lapsellinen aivokääpiö äijä. Keskity nyt hetki lapsiisi ja itseesi.
Aivan varmasti tulet tapaamaan miehen, joka kykenee hyväksymään lapsesi ja rakastamaan koko perhettä. Aluksi joudut eron jälkeen varmastikin kokemaan yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja kaikenlaisia raskaita tunteita. Koeta kuitenkin olla sortumatta alkoholiin ja lähiöbaareihin. Huolehdi itsestäsi.
Minäkin olen odottanut yksin toista lastani,muistan kuinka epätoivoinen olo oli raskauden aikana.Usko pois,pärjäät paremmin yksin kuin tuollaisen miehen kanssa.Hyviä miehiä löytyy kyllä maailmasta sinullekin.Olo helpottuu kun lapsesi syntyy,on helpompaa olla yh-äiti kuin odottaa yksin.Lapset ovat siunaus ja vaikka yksinhuoltajana onkin vaivalloisempaa kuin kahden hyvän vanhemman perheessä,niin onnellista perhe-elämää on tiedossa.Itse tapasin lisäksi sen hyvän miehen kun nuorempi lapseni oli kaksi-
vuotias.