Oikominen yksityisellä vai kunnallisella?

Täytin juuri 18 vuotta ja haluaisin oikomishoitoa. Onko kunnallisella kenties vaikeampaa/hitaampaa päästä oikomishoitoon ja millaisia ovat hintaerot yksityisen ja kunnallisen välillä?
5399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen juuri oiottavana yksityisellä.
Samantien pääsin aloittaa hoidot, kerta per kk on hoito.

Nyt on vuosi takana ja vielä vuosi edessä.
Hintaa kertyy n.4000€

Hyvin olen tottunut olemaan raudat suussa.

Syynä hoidon aloittamiseen oli purentavika, ei esteettiset.

Äänestä
  • hei oiottava 38v,
    sanoit että oikomishoitosi perusteena purentavika, ei esteettinen. Kiinnostaisi kuulla, on sinulla mahdollisuutta saada minkäänlaista Kela-korvausta, vai jääkö kokonaan omakustanteiseksi tuolloinkin? Tuttavapiirissä muutamakin jo ns. kypsempi naisihminen, joilla oikomishoito, omakustanteista taitaa olla kaikilla..

    Itse kävin juuri arviossa, ns. muotit otettiin saman tien, ensi viikolla röntgeniin ja loppukuusta varmaan sitten jo raudat suuhun. Syyt esteettiset, joten jää itse kustannettavaksi. Yläasteella oli pari vuotta raudat, tulos kesti lähes 20v suht hyvin, mutta nyt hampaat vääntymässä kohti alkuperäistä..

    Äänestä

  • pian myös oiottava 36-v kirjoitti:

    hei oiottava 38v,

    vaikeusaste ole huuli-suulakihalkion tasoa, oli purentavika tai ei.

    Äänestä

itse sain julkiselta aikuisena oikomishoidon. Maksoin hoidosta vain 1/10 osa siitä mitä yksityisellä olisi maksanut. Todella ammattitaitoista työtä julkisella ja halvalla sain hampaat suoraksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen että julkiselle menin oikomiseen.

Äänestä
  • Enpä ole kuullutkaan, että julkiselle pääsisi täysikäinen, jos syy esteettinen?!! Itse soitin oman asuinalueen hammashoitolaan ja siellä kysymykseni nauratti ja sangen selväsanaisesti ohjattiin yksityiselle oikomishoitoon. Ainakin täällä Helsingin hammashoitojonoissa varmasti vuosiksi akuutimpaakin hoitamista, kuin estetiikka;-) Lain mukaan ymmärtääkseni kunta velvollinen vain alaikäisten kohdalla?

    Todettakoon, että yksityiselläkin huimia eroja - itse kävin kahden hammaslääkärin arvioitavana; toinen totesi että vaikeat purentaviat vaatii useamman vuoden hoidon, kust.arvio 3500e. Toinen totesi, ettei purennassa mitään vikaa, ja oikominen helppo "remontti", 1-1,5v, ja kustannus 2000e.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

--------- kirjoitti:

Täytin juuri 18 vuotta ja haluaisin oikomishoitoa. Onko kunnallisella kenties vaikeampaa/hitaampaa päästä oikomishoitoon ja millaisia ovat hintaerot yksityisen ja kunnallisen välillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu