Naisten logiikassa on lähinnä provotarkoituksessa aloitus tästä samasta aiheesta.. Mutta minua se ainakin koskee aivan oikeastikin.
Häpeän menneisyyttäni, enkä tiedä miten ihmeessä pystyn koskaan paljastamaan sitä kohtaamalleni ihanalle miehelle.
Häpeän köyhää ja surkeaa lapsuuttani. En ole lapsuudestani kuitenkaan katkera ja tiedän, että se on opettanut minut paremmaksi ihmiseksi. Jotenkin vaan se saa ihmiset suhtautumaan niin säälien ja alentuvasti, jos lapsuudestani kerron, niin olen alkanut kokemaan sen häpeällisenä. Häpeän entisen parisuhteen ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet koko loppuelämääni ja joudun siis pakostakin paljastamaan asioita menneisyydestäni. Häpeän vuosien takaisia rahavaikeuksia ym. Häpeän sitä, että olen joutunut nuorempana riitoihin monien ihmisten kanssa käyttäydyttyäni typerästi.
En ole aloittanut parisuhdetta kuin viimeksi parikymppisenä, nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin se tuntuu pelottavalta. Täytyykö kaikkia menneisyyden virheitä ja tahroja hävetä, vaikka niistä olisi oppinutkin?
Häpeän menneisyyttäni, enkä tiedä miten ihmeessä pystyn koskaan paljastamaan sitä kohtaamalleni ihanalle miehelle.
Häpeän köyhää ja surkeaa lapsuuttani. En ole lapsuudestani kuitenkaan katkera ja tiedän, että se on opettanut minut paremmaksi ihmiseksi. Jotenkin vaan se saa ihmiset suhtautumaan niin säälien ja alentuvasti, jos lapsuudestani kerron, niin olen alkanut kokemaan sen häpeällisenä. Häpeän entisen parisuhteen ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet koko loppuelämääni ja joudun siis pakostakin paljastamaan asioita menneisyydestäni. Häpeän vuosien takaisia rahavaikeuksia ym. Häpeän sitä, että olen joutunut nuorempana riitoihin monien ihmisten kanssa käyttäydyttyäni typerästi.
En ole aloittanut parisuhdetta kuin viimeksi parikymppisenä, nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin se tuntuu pelottavalta. Täytyykö kaikkia menneisyyden virheitä ja tahroja hävetä, vaikka niistä olisi oppinutkin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eihän sinulla ole edes mitään hävettävää. Joku lapsuuden köyhyys ei mitenkään ole omaa syytäsi (siis häpeän arvoinen- ja 80-luvulla muutenkin jengillä meni huonommin kuin tänä päivänä noin keskimäärin), rahavaikeudet arkipäivää normi-ihmisten parissa ja parisuhdeongelmat samoin. Ja riidat nyt on pientä tällä elämän taipaleella.
"Täytyykö kaikkia menneisyyden virheitä ja tahroja hävetä, vaikka niistä olisi oppinutkin?"
Riippuu siitä, onko sitä hävettävää oikeasti (jokainenhan määrittää sen toki itse) ja siitä, miten siihen suhtautuu. Eli ei täydy, kunhan hyväksyy itsensdä ja menneisyytensä, kuten se on. Ilman turhaa Draamaa, toki.
Mitä sinä teksit miehellä, joka ei voisi menneisyyttäsi hyväksyä? Ihminen kun on menneisyytensä summa.
On inhimillistä hävetä menneisyydessä tapahtuneita asioita. Ei siis tarvitsisi, mutta harvapa meistä moisesta on vapaa. Mutta fiksu ihminen ottaa tekemistään virheistä opiksi. Otatko sinä?
Kovin tuttua tuo kirjoituksesi sisältö. Itse häpeän mainitsemiasi asioita, ja kaikkea sitä muuta mikä johti nykyiseen elämäntilanteeseeni.
En ole vuosiin kehdannut tavata ystäviäni ja sukulaisiani. Enkä aio kohdatakaan heitä ellen saa asioitani kuntoon. Ei vaan ole varaa eikä tunnetta ihmisyydestä, ihmisarvosta. Kaikki itsekunnioitus on mennyt.
Yksinäistä, ahdistavaa ja ikävää tämä on.
tarvisit apua ja tukea ystäviltä/sukulaisilta? Vaikkei muussa muodossa, niin ainakin olis joku joka kuuntelee ja joku jolle voit luottamuksellisesti puhua...
hävetä jotain, mitä et enää voi muuttaa? Mikään ei hävetä yhtä paljon kuin häpeä. Kun Häpeää tuntee ensimmäisen kerran omista valinnoista johtuen, on seuraavat valinnat sen Häpeän peittäminen, mitkä sitten aiheuttavat lisää Häpeää jne. Se loppuu silloin kun lakkaa häpeämästä ja hyväksyy menneisyytensä sellaisena kuin se on. Ei sitä tarvitse kaikille kirkossakaan kuuluttaa. Kun kuuluttaa sen itselle. Ja jos joku ei kysy, ei tarvitse kertoakaan. Jos joku kysyy, silloin se ei todennäköisesti voisi kaikkea menneisyydestäsi hyväksyä. Jos joku on kanssasi tosissaan, se ei utele vaan antaa sulle mahdollisuuden kertoa asioistasi itse. Silloin kun olet valmis avautumaan.
kannattaisi analysoida, muuten sitä ei voi hallita vaan se hallitsee elämää. Yritä etsiä käsiisi kirjakaupasta tai kirjastosta Ben Malinen: Häpeän monet kasvot. (Malinen on häpeätutkija)
Olen kadottanut tahallani miehiä elämästäni ihan vain sen takia,kun he ovat halunneet tietää kaiken.Häpeän sitä,että en aina ole pärjännyt näin hyvin.Voisimpa pyyhkiä pois asioita joita on joskus vuosia sitten tapahtunut.On ollut miehiä joiden kanssa kaikki on ollut hyvin,mutta sitten on alkanut kysely ja jotenkin en ole voinut kertoa.Pelkään että se loiste miehen silmistä katoaa ja en enää olekkaan hyvä.Menneisyys painaa ja se on taakka vaikka se on kasvattanut minua ihmisenä hirveästi.Ehkä jonain päivänä tapaan miehen jolle vain on kaikki helppo puhua ja hän hyväksyy menneisyyteni.Ehkä uskallan avata itseäni ja niin pitäisi vain tehdä.Me kaikki ihmiset jolla ei ole täydellinen lapsuus,nuoruus..menneisyys yritetään kuitenkin nauttia siitä jos asiat on nyt hyvin.Täytyisi vain yrittää puhua suoraan ja ehkä joku juoksee karkuun,mutta varmasti joku ottaa kainaloon kuuntelee ja rakastaa kaikesta huolimatta.
Minä menetin kaksi kuukautta sitten rakastamani miehen, koska hän ei kestänyt minun henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen romahtamista. Hän kertoi ettei siedä epätoivoisia naisia, että se sitten siitä.
Ps. hän oli tottunut selviämään kaikesta rahalla ja minun kanssa se ei onnistunut...en hakeutunut terapeutille...vaan kaipasin hänen viereensä...maksutta.
paljasta. Kukas sua pakottaa kertomaan yhtään mitään, jos et ite halua asioista puhua.
Siinä, että on köyhistä oloista lähtenyt, ei ole yhtään mitään hävettävää, päinvastoin. Jos on köyhistä oliosta lähtöisin ja sieltä noussut omillaan toimeentulevaksi, niin eikös se ole vaan hyvä asia.
Kai melkein kaikilla ihmisillä on joitain menneisyyden mörköjä, mutta ne lienevät usein meidän omia mielemme tuotteita siis niin, että pidämme itse niitä pahempina asioina, kuin ne todellisuudessa ovat.
Helpommin tietty sanottu kuin tehty. Olen itsekin kokenut häpeää useista asioista menneisyydestäni ja varon aika tarkkaan kenelle niistä asioista puhun. Olen onnekseni kuitenkin pystynyt kaiken kertomaan tärkeille ihmisille elämässäni.
Häpeä on tosi ikävä tunne. Se käperryttää sisäänpäin ja jollain tavalla jumittaa tunteet. Ainakin näin on mulla. Kertominen usein tuntuu vapauttavalta, huomaa ettei ollutkaan mitään syytä kokea häpeää varsinkaan asioista joihin itse ei ole voinut vaikuttaa kuten esim köyhä lapsuus.
Kaikillehan asioita ei tarvitsekaan kertoa mutta itse haluaisin pystyä kertomaan kumppanilleni periaatteessa kaiken. Aidosti rakastava kumppani kyllä kestää menneisyydenkin haamut, tärkeintähän on nykypäivä. Jokaiselta meistä löytyy jotain menneisyydestämme joka ei ole niin auvoista mutta mitäs sitten? Se on osana ihmisenä olemista ja se on vaan hyväksyttävä.
Pää pystyyn vain, et ole sen huonompi kuin kukaan muukaan meistä vain koska olet joskus menneisyydessäsi tehnytkin ehkä jotain typerää tai joutunut vaikeuksiin. Jokainen meistä on.