Onko naisille valehdeltava aina saadakseen seksiä?

Naiselle on lähes tulkoon aina valehdeltava saadakseen seksiä. Jos ei valehdeltava, niin vähintään tekeydyttävä tietämättömäksi. Annan parit case-esimerkit.

- Sairaanhoitaja kertoo, kuinka on väärin, että heillä on EU:n keskiarvoa pienempi palkka ja kuinka oikein 20% palkan korotus olisi naisen arvostuksen vuoksi.
Vastaan, että markkinavoimat määräävät palkkioiden suuruuden ja itse asiassa ylimmän johdon palkkoja pitäisi korottaa, jotta kansantalouden paras osaaminen ja se ydinjoukko (ehkä 2% kansasta), jolla on jotain merkitystä (mitä bulkkityönväellä ei todellakaan ole) kansantalouden kannalta, pysyisi Suomessa. Tämän jälkeen tulee tulikivenkatkuista vastakommenttia, miten tärkeää sairaanhoitajien työ on ja montako henkeä muka yritysjohtajat pelastavat blaa blaa blaa. Siihen kun vastaa, että on ihan markkinaehtoista palkkojen määräytyminen ja ei ole pakko kouluttautua sairaanhoitajaksi vaan voi kouluttautua KTM:ksi ja yritysjohtoon. Sitten siihen saa vastaukseksi, ettei kaikkia kiinnosta yritystoiminta. Tähän kun vastaa, että sehän on oma valinta tekeekö sitä mistä pitää vai sitä mistä saa eniten rahaa, niin sitten tulee taas litaniaa, miten epätasa-arvoista se nyt kuitenkin on....

Tuloksena ei muuten tule seksiä sinä iltana.... eli on pakko valehdella ja olla empaattinen kuinka oikein tärkeää työtä nainen tekee sairaanhoitajana.

- Tapaat ravintolassa naisen, joka puhelinnumeron annettuaan alkaa yleensä odottamaan uroolta romanttisia elkeitä. Miestä kiinnostaa kuitenkin vain seksi. Nainen antaa, koska tulkitsee miehen kiinnostuksen rakkaudeksi. Kun mies on saanut haluamansa ja lähtee, niin nainen alkaa kysellä perään, että tässäkö tämä nyt olikin. Mies miettii, että mitähän luulisit. Jos tässä tuon sanoo, niin mies on sika eikä välitä naisen tunteista (nyt on ihan turha sanoa, että ei kannata osoittaa olevansa kiinnostunut, sillä jos sitä ei tee, niin ei muuten tule seksiäkään. Sitten jos mietityttää, että on sellaisiakin naisia, jotka haluavat vain seksiä, niin se on niin marginaalinen osa, että silloin seksiä saisi vain kerran vuodessa pikkujoulujen aikaan tyytymättömältä umpihumalaiselta vanhalta piialta.

Pakko valehdella, jos sattuisit ensi viikonloppuna jäämään ilman seksiä, jotta voit soittaa naiselle, että voitaisiinko tavata. Muuten ei varmasti tule seksiä...

- Näitä voisi jatkaa ajan tappiin saakka. Jos joku asia on naiselle tärkeä ja sitten olet ihan toista ääripäätä asiassa esim. öljyn vaihto aseisiin on ihan ok, koska siinä valtiot sopivat keskenään tuotteiden vaihdosta. Nainen sanoo, että näillä aseilla surmataan ja pakotetaan lapsisotilaiksi. Jos olet sitä mieltä, että kyseessä on valtion sisäinen asia, olet sellainen tunteeton ihminen, joka ajattelee vain rahaa (ei sillä, että nainen siinä mitenkään väärässä olisi).

Jälleen on pakko olla jeesmiehenä, jotta jotain saisi.

Miten naisen saisi antamaan seksiä ilman että on pakko aina valehdella? Jos nyt ei oteta sitä huomioon, että kannattaa välttää konfliktiaiheita. Miten naiset kestäisivät toisenkin totuuden ja mielipiteen ilman, että olisivat kärttyisiä koko loppuillan ja eivät ristisi jalkojaan, koska kun mies on ottanut tuollaisen linjan ja asettunut naista vastaan (ei mitään naista vastaan vaan naisen ajatuksia oikeasta ja väärästä)? Seurauksena miehelle kun tuollaisessa tilanteessa on, ei tarvitse tänä yönä tulla yrittämään....

Käytännössä valehtelen naisille mielipiteistäni 90%, koska muuten jäisin auttamatta ilman. Omat mielipiteet voi sanoa korkeintaan ei tärkeistä asioista, kuten olut on parempaa kuin siideri, mikä ravintola on hyvä,

Ihan sama toistuu chat-huoneissa. Niissä kun menet sanomaan jotain joka on täysin naisen arvomaailmaa vastaan, niin yhteys katkeaa tai naisen pitää mennä. Naiset voivat kokeilla tätä vaikka feikkaamalla olevansa miehiä ja juttelevan naisille. Kertokaa vaikka, että vain seksi kiinnostaa. Sitten 20 keskustelun jälkeen katsokaa saldoa (älkää pelätkö menee aika nopeasti sillä keskustelut katkeavat max. 10 virkkeen jälkeen kerrottuasi olevasi kiinnostunut vain seksistä). Toinen mitä voi kokeilla on olla sitä mieltä, että naisen palkka voi olla 10-15 % pienempi, koska raskaus eittämättä aiheuttaa kustannuksia yritykselle. Kokeilepa saada treffejä tuon kommentin jälkeen.
Mistä lyödään vetoa, että vastaan tulee "emme taida olla näissä jutuissa ihan samalla aaltopituudella" tai "Kuule, on parasta jos jatkamme tästä eri suuntaan" tai "ei mitään viestiä ja sitten yhteys katkeaa mystisesti..."

Miehet:
Miten usein valehtelette ns. tärkeissä kysymyksissä, jotta saisitte seksiä. Oma prosentti on 100%.

Naiset:
Miksi teille on aina pakko valehdella? Ettekö voi hyväksyä vastakkaisia mielipiteitä ja antaa sitä seksiä ilman valehtelua. (vastaus: annan miellyttävälle miehelle, joka ei ajattele asioista noin, on ihan sama kuin vastaisit annan miehelle, joka sanoo sen mitä haluan kuulla...).
596930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Ei tarvitse valehdella, jos omaa oikeat mielipiteet ;)

Tässä on vaan semmoinen biologinen fakta, että valitettavasti naiselle seksi (jonka siis miehenä luultavasti käsität ensisijaisesti yhdynnäksi) miehen kanssa ei koskaan voi olla pelkkää seksiä. Ehkäisystä huolimatta on aina se pieni raskauden mahdollisuus. Epätoivottu raskaus on henkisesti aivan helvetin kova paikka, päätyi sitten aborttiin tai synnyttämään lapsen. Joko koko elämän kestävä vanhemmuus ja vastuu tai sitten mahdollisesti elämän kestävä syyllisyys (kyllä, tiedän joidenkin katuneen nuoruudessaan tekemäänsä aborttia vielä kuusikymppisenäkin ja tiedän monelta menneen mielenterveyden tämän ratkaisun vuoksi). Erityisen kova paikka tuo on yksin. Seksihaluja kasvattaa ihan kummasti, jos pystyy toisen elämänarvojen perusteella luottamaan, että luultavasti hän olisi tosipaikan tullen tukena kantamassa vaikeiden ratkaisujen seuraukset. Esim. tästä mielipiteestäsi: "naisen palkka voi olla 10-15 % pienempi, koska raskaus eittämättä aiheuttaa kustannuksia yritykselle." saa aika vastakkaisen mielikuvan.

Muutenkin humaanimmat elämänarvot omaavilta mieshenkilöiltä saa omien kokemusteni mukaan yleensä nautittavampaa seksiä. Siis minun näkökulmastani parempaa, semmoista jossa toinen otetaan huomioon tasavertaisena ihmisenä, ei objektina. Jotenkin vaan minusta mikään ei voi olla kiihottavampaa, kuin tuntea itsensä kokonaisvaltaisesti halutuksi (ja tietysti samalla myös haluta toista samallalailla). Ei pelkkänä reikänä, vaan kokonaisena ihmisenä, vartalon lisäksi arvokkaana, ihanana ja hyväksyttynä myös ajatuksiltaan. Että miestä kiinnostaisi ja kiihottaisi siis myös se älyllinen ajatustenvaihto itsensä tasoisen naisen kanssa, sehän on parasta alkusoittoa esileikille. Jos miehelle seksi on pelkkää jyystämistä, ja se kaikki muu mistä pidän on vain pakollista ikävää velvollisuutta panemaan pääsemiseksi, niin miksi vaivautuisin? En minä nyt silkasta hyväntekeväisyydestä ala semmoista seksiä harrastamaan, josta en itse saa irti juuri muuta kuin hyväksikäytetyn ja lytätyn olon.

Äänestä
  • "En minä nyt silkasta hyväntekeväisyydestä ala semmoista seksiä harrastamaan, josta en itse saa irti juuri muuta kuin hyväksikäytetyn ja lytätyn olon."

    jossain vaiheessa palaat takaisin Maan pinnalle. Kuitenkin saat juuri tuon hyväksikäytetyn olotilan, jos erehdyt luulemaan, että jokainen mies joka harrastaa seksiä kanssasi, on OIKEASTI samaa mieltä kanssasi.

    Vaikka ehkä suurin osa miehistä on naisia mielisteleviä nössyköitä, niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että nämä nössykät oikeasti tarkoittaisivat sitä mitä sanovat. Jos olet kykenemätön keskustelemaan asioista realistisesti, niin vika on sinussa, eikä miehessä, jota ei kiinnostakaan (oikeasti). Romanttinen ajattelutapa johtaa vain pettymykseen. Kylmä reaalimaailma ei välitä sellaisista. Maailma on realistinen, ei romanttinen.

    Äänestä

  • "naisen palkka voi olla 10-15 % pienempi, koska raskaus eittämättä aiheuttaa kustannuksia yritykselle." saa aika vastakkaisen mielikuvan."

    No ei tuosta mielestäni tule suoraan kuvaa siitä, aikooko maksaa sen baarilaskun, jossa palvelulisien ja kattauksien lisäksi lukee, että maksat kondomin päivämäärän juostua sitten 18-vuotta ipanasta täyden markkinahinnan. Minusta tuo on puhdasta taloudellista ajattelua, jossa prosentit vaihtelevat työntekijän korvattavuuden mukaan (vrt. liukuhihna vs. asiantuntija).

    Humaanit elämänarvot:
    En usko mitenkään tämän vaikuttavan suoriin teknisiin seksitaitoihin vaan kohteen eli naisen subjektiiviseen kokemukseen, koska humaanisti ajatteleva nainen tuntee suurempaa henkistä yhteyttä (tai jotain sinne päin josta minulla ei ole mitään tietoa) tms. samankaltaisesti ajattelevaan mieheen.
    Tuo huomioon ottaminen on vain yksi juokseva kulu muiden joukossa hellien sanojen ja "tosi kiinnostavat mielipiteet naisella"-ilmeiden esittämisessä.

    Se Sinussa on todella hienoa, ettet anna hyväntekeväisyydestä, joka tarkoittaa että ymmärrät hyödyn maksimoimisen. Sinulle se hyöty on huomioon ottaminen ja älyllinen ajatustenvaihto, kun se miehille on vähän muuta (ei kannata ihan uskoa niitä humanistien sanoja loppuun asti, ainakaan jos ehkäisy on vähän niin ja näin...).

    Äänestä

  • Toi on niin helveni totta.
    Sinänäs mielenkiintoista, että ketjussa "miten mies voi hylätä lapsensa - alla) keskustellaan sivuavasti tätä samaa asiaa.

    Totuus on yhä, että lapset ja raskaus on miesten mielestä VAIN naisen ongelma. Omaa osuutta ei suostuta näkemään. Naisten pitäisi jakaa p.... kaikille, huolehtia ehkäisystä, ja sitten tappaa se lapsi, jos käy vahinko. Ja miesten päästä vain nauttimaan (kermoista päältä) naimisesta.

    Tiedän myös muutaman naisen, joille abortti on tehty - se on ikuinen trauma. Tunnen myös pari adoptoitua, nyt aikuista ihmistä: hylkääminen jättää myös ikuisen trauman ihmisen mieleen. Mutta mitäs niistä: mies ajattalee vain itseään ja vain kaluaan, ja sen nautintoa. Mitä muista ihmisistä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000031632528

    Myös tästä ketjusta selviää miesten ajattelu, eli että lapset ovat vain naisten lapsia. Naisten ongelmia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000031651387

    Äänestä

  • yhä miehille.. kirjoitti:

    Toi on niin helveni totta.

    että lapset ovat miesten mielestäni etupäässä naisten ongelma. Useimmiten se nyt vain on niin, että naiset haluavat enemmän lapsia ja miehet eivät välttämättä lainkaan...

    Mielestäni tämä pitäisi ratkaista kaikkien sukukypsien miesten siemenjohtimien katkaisulla, jolloin mies voisi täysin kontrolloida naisen raskaaksi tulemista eikä ns. ei-toivottuja raskauksia pääsisi syntymään. Tähän pitäisi tietysti perustaa sellainen massiivinen spermapankki, josta voisi sitten hakea annoksen inseminaatiota varten, jos olisi sille tarvetta. Tällöin katoaisivat myös naisten "käytin ehkäisyä, mutta mitenköhän tässä näin nyt pääsi käymään... taisi pilleri unohtua, ohhoh, mitenköhän se silleen. Eikö ole ihanaa, kun meille syntyy vauva? Ihanaa eikö olekin mieheni?...".

    Äänestä

todennut täällä moneen otteeseen, että naiset elävät pilvilinnassa, eivätkä tosimaailmassa. Itse asiassa muutama nainen on jopa myöntänyt minulle, että naisille "ei saa kertoa kaikkea" ja että "aina ei saa olla rehellinen naisten kanssa". Se on varmaan huono itsetunto, ettei totuutta saa kertoa. Kunhan vain pilvilinna-illuusio säilytetään, niin kaikki on hyvin...suosittelen jokaiselle miehelle sitä, että puhutte naisten kanssa samoista asioista kuin miestenkin kanssa (ja muutenkin samalla tavalla kuin miehille), jotta naiset voisivat sopeutua tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen. Kyllä miehet ovat itse tämän tilanteen aiheuttaneet liiallisella lellinnällä ja pilvinnasadun ruokkimisella.

Äänestä
  • ja en voi kyllä sanoa totuutta, koska se kaventaisi todennäköisesti kaveripiiriäni pelkästään sinkkuihin. Tämä tarkoittaisi sitä, etten välttämättä olisi enää tervetullut mielipiteitteni kanssa kavereideni luokse, koska "sen idiootin, joka myisi kivääreitä lapsille, ei todellakaan tarvitse tulla täällä käymään! Jos se tulee, niin mieti kumpi Sinulle on tärkeämpää, minä vai kaverisi" Koska aika moni kavereistani arvostaa kuitenkin seksiä sen verran, että minulla on ihan realistiset mahdollisuudet jäädä näissä preferensseissä tertiääriseen asemaan, ei ole kovin järkevää tuoda omia mielipiteitä kuin poikien seurassa (jonka vuoksi kutsun aina illanviettoon vain pojat; tuolloin voi puhua edes kerran päivässä totta ilman jatkuvaa valehtelua).

    Naisten on helpompi kertoa mielipiteensä, sillä se ei mitenkään vaikuta, mitä jonkun kaverin nainen sattuu olemaan mieltä... homma toimii vain toiseen suuntaan. Nainen sen sijaan voi loukkaantua verisesti, jos nainen tuntee vastakkaisen mielipiteen olevan häntä vastaan, jolloin se esittäjänkin on häntä vastaan (esim. pätkätyöt ovat ok, koska ne lisäävät joustavuutta. Jos naisen pätkä on juuri loppumassa eikä uutta sopimusta ole alla, niin naisella on usein stressi päällä juuri näiden sikamiespäättäjien kanssa ja tässä on yksi heidän hännystelijöistään...)

    Äänestä

  • No ihan yhtälailla miehet on pilvilinnoissa. Heidän kuvitelmissaan joka nainen painaa max 50 kg (pituudesta viis), ja on neitsyt ja madonna yhtä aikaa.

    Miehille pitää aina valehdella, että on max 2-3 miestä ennen ko. heppua - se on sitä madonnaosuutta; kuitenkin naisen pitää osata kaikki sängyssä (huoraosuus) ja olla villi ja estoton.

    Toisin sanoen, naisen seksuaalisuus ei vieläkään ole kuitenkaan sallittua (panoja ei saa olla paljoa) - vaikka tässäkin ketjussa mies vinkuu ja itkee, että kun naiset ei anna.

    Äänestä

  • neitsytnaiset ... kirjoitti:

    No ihan yhtälailla miehet on pilvilinnoissa. Heidän kuvitelmissaan joka nainen painaa max 50 kg (pituudesta viis), ja on neitsyt ja madonna yhtä aikaa.

    Miehille pitää aina valehdella, että on max 2-3 miestä ennen ko. heppua - se on sitä madonnaosuutta; kuitenkin naisen pitää osata kaikki sängyssä (huoraosuus) ja olla villi ja estoton.

    Toisin sanoen, naisen seksuaalisuus ei vieläkään ole kuitenkaan sallittua (panoja ei saa olla paljoa) - vaikka tässäkin ketjussa mies vinkuu ja itkee, että kun naiset ei anna.

    Valitettavasti näitä talousoppimattomiakin miehiä on liikkeellä, jotka eivät osaa yksinkertaista laskua kokemuksen ja neitseellisyyden käänteisestä suhteesta.

    Pahoittelen mielipahastasi näiden miesten puolesta.

    Äänestä

Toivon, että lapsisotilas ampuu sut.

Äänestä

Itsekin kavahdan sellaisia patapäitä, joilla on mielessä vain seksi. Mielestäni se kertoo jotain henkilöstä itsestään, ellei pysty ajattelemaan kuin seksiä ja tyydyttymistänsä muiden ihmisten kustannuksella.

Haluan ihmisestä (oli se sitten mies taikka nainen) muutakin.. :)

Äänestä
  • koska kaikki miehet ajattelevat ensin naisessa seksiä. Ei se ole naisen ihana nauru tai hymy (vaikka näin kerrotaankin sitten yhdessä hymistellessä pariskuntakeskusteluissa muistellessa, mikä sai kiinnostumaan naisesta, koska kiinnostus oli seksuaalinen lataus ja mahdollisuus saada seksiä).
    Se kaikki on pelkkää kusetusta (ja nyt ei ihan kannata ajatella, että se on ne muut miehet, minun mieheni on ihan erilainen. Onneksi!!!!!! blaablaablaa).

    Lähes tulkoon kaikki se muu, mitä miehestä tulee on sitten sitä valehtelua. Sitä ovat ihanat hassutelupäivät pulkkamäessä naisen poskien punottaessa "kun se mies puristi minua siinä mäessä ja se pulkka meni niin kovaa. Ai että tuntui turvalliselle", huvipuistossa jaetut hattarat ja se sydämenmuotoinen vappuilmapallo ja kun mies sanoo minulle juuri ne sanat, mitkä halusinkin kuulla... Kaikki pitkät keskustelut, yhteiset hetket jne. ovat suoria investointipäätöksiä, jossa diskontataan nykyhetkeen tulevaisuuden seksitapahtumat ja katsotaan mikä se kustannus on naisen juttujen kuutelemisesta.
    Kaikki tähtää seksiin tuossa vaiheessa ja jos suhde on pidemmällä, ettei se seksin tulo lopu.

    Ainoa mikä saa jatkamaan miehen suhdetta on se, että jos seksi on ollut tarpeeksi hyvää ja mies katsoo voivansa kestävänsä naisen jutut (esim. aika raadollisen kansantaloudellisen näkemyksen omaavana jonkun punaisen sosiaalitantan jutut olisivat puhdasta helvettia yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuuudesta ja progressiivisen veron täydellisyydestä missä rikkaat maksavat tasinkoa köyhemmille tasaveron sijaan).

    Äänestä

  • alk.per kirjoitti:

    koska kaikki miehet ajattelevat ensin naisessa seksiä. Ei se ole naisen ihana nauru tai hymy (vaikka näin kerrotaankin sitten yhdessä hymistellessä pariskuntakeskusteluissa muistellessa, mikä sai kiinnostumaan naisesta, koska kiinnostus oli seksuaalinen lataus ja mahdollisuus saada seksiä).
    Se kaikki on pelkkää kusetusta (ja nyt ei ihan kannata ajatella, että se on ne muut miehet, minun mieheni on ihan erilainen. Onneksi!!!!!! blaablaablaa).

    Lähes tulkoon kaikki se muu, mitä miehestä tulee on sitten sitä valehtelua. Sitä ovat ihanat hassutelupäivät pulkkamäessä naisen poskien punottaessa "kun se mies puristi minua siinä mäessä ja se pulkka meni niin kovaa. Ai että tuntui turvalliselle", huvipuistossa jaetut hattarat ja se sydämenmuotoinen vappuilmapallo ja kun mies sanoo minulle juuri ne sanat, mitkä halusinkin kuulla... Kaikki pitkät keskustelut, yhteiset hetket jne. ovat suoria investointipäätöksiä, jossa diskontataan nykyhetkeen tulevaisuuden seksitapahtumat ja katsotaan mikä se kustannus on naisen juttujen kuutelemisesta.
    Kaikki tähtää seksiin tuossa vaiheessa ja jos suhde on pidemmällä, ettei se seksin tulo lopu.

    Ainoa mikä saa jatkamaan miehen suhdetta on se, että jos seksi on ollut tarpeeksi hyvää ja mies katsoo voivansa kestävänsä naisen jutut (esim. aika raadollisen kansantaloudellisen näkemyksen omaavana jonkun punaisen sosiaalitantan jutut olisivat puhdasta helvettia yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuuudesta ja progressiivisen veron täydellisyydestä missä rikkaat maksavat tasinkoa köyhemmille tasaveron sijaan).

    Puhu nyt kuitenkin vain omasta ja kaltaistesi puolesta. Kyllä minä nautin hurmaavan naisen seurasta vaikka saamisen mahdollisuus olisi täysi nolla. Itse asiassa juuri vähän aikaa sitten koin tästä elävän esimerkin, tiesin naisen olevan muuttamassa yksiin toisen miehen kanssa enkä edes yrittänyt vongata, mutta muuten kyllä nautin hänen seurastaan ja kaikesta siitä pienestä flirtistä, todellinen laatunainen kun oli. En minä kyllä jaksaisi lätistä bullshittia ja puuhailla asioita jotka eivät itseäni kiinnosta pelkän seksin vuoksi.

    Äänestä

olisivat selibaatti tai tutustuminen tähän "pakotettu valehtelemaan"-nimimerkkiin, niin valitsisin ehdottomasti ensimmäisen...kyl tää taas kerran kertoo, että miehen aivot ovat haarojen välissä...ja jos sieltä nyt sitten sattumalta jokin pieni vempula löytyisi, niin toivottavasti se ei enää ikinä ota eteen...

Äänestä
  • Aika älytöntä.

    Eihän kyse ole SINUN mielipiteistä. Koskas ajattelit huomata ettei maailma pyöri SINUN ympärilläsi?

    Tarkoitan vaan, että jos olet kylmä, ("realistinen" kuten itse sanot), et vain viehätä naisia. Reppana "joutuu" valehtelemaan saadakseen. (huhhuh.......)

    Mistä maailman reiästä keksit ajatuksen että naisten kuuluisi 'antaa' sinulle????????????

    Saathan olla asioista mitä mieltä haluat, mutta jos käyttäydyt maailmaa ja tapaamiasi ihmisiä kohtaan kylmästi (realistisesti), niin mikä ihmeen vimma saa sinut kuvittelemaan että he haluaisivat (tai edes tuntusivat velvollisuutta) harrastaa seksiä kanssasi???????????????????????????????

    Seksi on seksiä vain pornoelokuvissa. Todellisessa maailmassa se on kahden(tai useamman) ihmisen välinen MUKAVA tapahtuma, mitä kummatkin haluavat.
    Naisilla sen lähtökohta on usein toisen ihmisen ihannoiminen, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.-> haluaa olla läheisesti ihmisen kanssa joka tuntuu hyvältä.
    Miehillä taas vaikuttavat enemmän naisen kauneus(kroppa) ja biologiset halut. Mutta harva mieskään haluaa 'antaa' naiselle, jota pitää täytenä idioottina. Miksi haluaisi, kun seksiä voi harrastaa mukavamminkin ihmisen kanssa josta pitää???????????????????????

    'SAADAKSESI' joutumatta siis valehtelemaan, sinun täytyy nähdäkseni olla sen verran munakas, että seisot mielipiteidesi takana, pidät mielipiteesi, hyväksyt ettei ne herätä naisissa yleisesti kunnioitusta, ja etsit itsellesi naisen joka on "samalla aaltopituudella" kanssasi, ja HALUAA oikesti sinua.

    Ts. jouduttuasi valehtelemaan saadaksesi, olet siis törmännyt vääränlaisiin naisiin. Oletko ajatellut miehiä kokeilla?

    Yleistyksesi perusteella miehet eivät niin välitä vaikka kumppani tuntuisi aliarvioivan heidän ajatusmaailmaa, ja he olisivat silti halukkaita harrastamaan seksiä.(Itse en ole vielä tälläisiin törmännyt).

    Ja vielä tarkennukseksi kysyn, sinua ei siis haittaa vaikka nainen toteaisi sinun olevan täysi idiootti ja kertoisi halveksivansa ajatusmaailmaasi, mutta silti haluaisi sinusta siis munaa? Halut ei katoasi sinulla mihinkään suuntaan?

    Äänestä

  • Harrastatko kanssani seksiä? kirjoitti:

    Aika älytöntä.

    ja kuten aiemmin naisen mielipiteillä ei ole niin suurta merkitystä, kunhan ei ole ihan sitä punaisinta...

    Ei naisilla olekaan mitään velvollisuutta antaa seksiä, he tekevät sen omasta tahdostaan valehdeltuani mielipiteeni heille. Jos kertoisin totuuden, niin olisin aina ilman. Et sinäkään sano työnantajalle haastattelussa, että: " Haen heti kyllä toista työpaikkaa, tämä on sellainen välipysäkki minulle, kun palkkakin on niin huono. Koulutus kyllä kelpaa esim. tuosta tosi halvasta SAPin toiminnanohjausjärjestelmästä", koska sitä työpaikkaa ei muuten tulisi eikä palkkaakaan...

    Samalla aaltopituudella olevia naisia ei juurikaan ole, sillä naisilla harvemmin on ultrakonservatiiviset ajatukset tai poliittisia ajatuksia sen kummemmin kuin että kunhan kaikilla olisi hyvä olla. Suurin osa naisista, kun ei ajattele bisnestyylisesti (ei nyt lähdetä harhapoluille, mutta jokainen nainen voi miettiä miksi naisia ei näy yritysten johdossa; onko syynä markkinavoimat ja miten niiden mukaan pelataan vai pahat sedät, joilla on poikien hyvävelijärjestelmä...), niin ei niitä sopivia ole. Toisekseen vaikka olisi niin niiden haravoiminen sieltä massasta olisi todella työlästä.

    Kysymyksesihän on puhtaasti teoreettinen eli harrastaisinko seksiä naisen kanssa, joka halveksuisi ajatusmaailmaani. Aika todennäköisesti kiinnostus pienenisi hieman, mutta ei se haittaisi jos nainen ei toistaisi sitä koko illan ajan. Teoreettinen tämä on siksi, että nainen ei sitä kertoisi, koska naiset harvemmin harrastavat seksiä vain seksin vuoksi ja kyseistä tilannetta ei koskaan pääsisi syntymään tyhjiötä lukuun ottamatta. Aina pitää hankkia heille se jokin tunnelataus, miksi heidän kannattaisi eli valehdella. Mutta se olisiko naisen omilla mielipiteillä mitään merkitystä, niin vastaus on ettei ole. Ne ovat naisen mielipiteitä ja eivät minulle kuulu; en hyödy niistä mitään, koska sanoja ei voi muuttaa rahaksi tai seksiksi (paitsi jos on jonkun tosi hyvän pornofilmin loistavat vuorosanat...).

    Ja se miksi et ole näihin miehiin törmännyt on se, että miehet ovat olleet tarpeeksi hyviä valehtemaan Sinulle tai sitten sinä olet tarpeeksi hyväuskoinen.

    Äänestä

  • alk-per kirjoitti:

    Niin, olen siis törmännyt kuitenkin miehiin, jotka eivät ole olleet niin halukkaita enää sen jälkeen, kun olen tuonut esille, etten erityisesti kunnioita/arvosta heidän mielipidettään.
    Eli: olenko törmännyt miehiin, jotka osavat yhdistää tunteet tähän sinun "reaalimaalimaasi"?

    *Samalla aaltopituudella olevia naisia ei juurikaan ole, sillä naisilla harvemmin on ultrakonservatiiviset ajatukset tai poliittisia ajatuksia sen kummemmin kuin että kunhan kaikilla olisi hyvä olla.* Jeesus sun kanssas, (meinaa tikahtua nauruun täällä!!!)
    Totta helvetissä on naisia joilla on poliittisia ajatuksia, ja jotka eivät ole ultrakonservatiivisia. Pyörit selkeästi väärissä piireissä jos kuvittelet ettei sellaisia naisia ole!

    Luultavamminkin he kuitenki osaavat erottaa tunneasiat polittikasta, kuten myös muut miehet(kuin sinä?) jotka katsovat omaavansa poliittisen /liiketaloudellisen ajattelumallin....

    BKT nuosussa *työntö*,aaahhh,koulutusmahollisuus siellä *työntö*, uuhh. TOSI ROMANTTISTA: Herää jo henkiin, kuka tollaista haluaisi vaikka omaisikin poliittista näkemystä?

    Tuskin valehteleminen sinun kaltaisellesi mitään ongelmia aiheuttaa, joten mitä siis valitat?

    (kyllähän me totuuden tiedämme, et sinä oikeasti naisia saa kuin unissasi)

    Äänestä

  • haluaa minut yhä? kirjoitti:

    Vaikea kommentoida miehiäsi, en ole tehnyt laajaa galluppia kyseisistä tilanteista, sillä kaikki tuntemani miehet valehtelevat tai vähintäänkin pehmentävät mielipiteitään saadakseen seksiä. Eikä tuollaisia juttuja käydä poikien kanssa läpi, joten voi hyvinkin olla, että joitakin ei ole panettanut, kun ensin ovat luulleet olevansa naiselle kingejä ja sitten on tullut kylmään vettä vastaan. En osaa sanoa varmaksi.

    No en minä mene viherpiipertäjille tai punaisille juttelemaan, koska se on ajanhaaskausta.

    Niin en minä näitä kaikkia keskusteluja baarissa ole käynyt vain ihan muissa merkeissä, joissa oli ihan selkeät mahdollisuudet seksiin. Mielipiteiden esittämisen jälkeen ne hävisivät sen siliän tien... käytännössä on leperreltävä juuri sen tunnelatauksen aikaansaamiseksi.

    Äänestä

  • ongelmasi siis on? kirjoitti:

    Tuskin valehteleminen sinun kaltaisellesi mitään ongelmia aiheuttaa, joten mitä siis valitat?

    (kyllähän me totuuden tiedämme, et sinä oikeasti naisia saa kuin unissasi)

    ettei huvittaisi millään valehdella, koska jatkuvasti joutuu teeskentelemään ja se vie energiaa, kun pitää miettiä jatkuvasti sanomisia naisten keskuudessa. Pari väärää kunnon mielipidettä, niin tietty naisten rengas käy asiasta keskustelun ja sen jälkeen tästä naisten renkaasta seksin saaminen on vaikeampaa.

    Äänestä

  • APAPAP kirjoitti:

    ajatella kustannustehokkaasti, mihin se nyt unohtui?

    Kun nyt olet päättänyt, että naisille pitää aina valehdella ja näin siis ehdottomasti on, niin sinun pitää vain priorisoida asiat.

    Eli: Kuinka tärkeää seksin saaminen naiselta sinulle on verrattuna valehtelemisen aikaansaamaan energian menettämiseen.

    Äänestä

  • pitää kirjoitti:

    tällä hetkellä eli valehteleminen on kannattavampaa, koska se tuottaa enemmän, olet oikeassa siinä. Haluaisinkin löytää paremman Paretopisteen (eli missä valehtelun määrän muutos pienemmäksi nostaisi seksin saamista, kun muut tekijät eivät ympäristössä muutu), jotta ei tarvitsisi valehdella ja silti saisi seksiä.

    Auttaisitko Sinä minua löytämään sen pareto-optimin vai olenko jo siinä mielipiteitteni kanssa enkä voi päästä suurempaan seksin määrään muuten kuin lisäämällä valehtelua?

    Äänestä

  • APAP kirjoitti:

    kuulostat hyvin pitkälti juuri sellaiselta henkilöltä, jolle kaikki omaa etua palvelevat ratkaisut ovat moraalisesti oikeutettuja; tuskinpa tästä siis eroaisi esimerkiksi seksin hakeminen vieraista, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Tämän tyyppinen ajatusmalli on naisille turn-off.

    Äänestä

  • arvoisa Optimoija, kirjoitti:

    kuulostat hyvin pitkälti juuri sellaiselta henkilöltä, jolle kaikki omaa etua palvelevat ratkaisut ovat moraalisesti oikeutettuja; tuskinpa tästä siis eroaisi esimerkiksi seksin hakeminen vieraista, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Tämän tyyppinen ajatusmalli on naisille turn-off.

    omaan etuun, mutta toimin joissain tilanteissa päinvastoin, jos yleinen etu on sen verran suuri, että voin luopua omastani esim. kannatan joukkoliikennettä yksityisautoilun sijaan, vaikka minulla siihen olisi rahaakin. Kustannussäästö ajan ja rahan suhteesta vain olisi sen verran merkityksetön, että voin luopua oikeudestani omaan autoon, jos se auttaa pakokaasujen vähentämistä.

    Mitä vieraissa käymiseen tulee, niin se olisi ihan oikeutettua, jos nainen suostuisi seksiin esim. kerran kahdessa kuukaudessa max. Todennäköisesti tosin kävelisin tuota ennen suhteesta ulos, koska en hyötyisi siitä niin paljon. Seksintäyteisessä suhteessa ei tosin ole mitään suurempaa syytä kävellä ulos ellei nainen ala nalkuttamaan tai vaatimaan lasta.

    Äänestä

  • alk-per kirjoitti:

    ja kuten aiemmin naisen mielipiteillä ei ole niin suurta merkitystä, kunhan ei ole ihan sitä punaisinta...

    Ei naisilla olekaan mitään velvollisuutta antaa seksiä, he tekevät sen omasta tahdostaan valehdeltuani mielipiteeni heille. Jos kertoisin totuuden, niin olisin aina ilman. Et sinäkään sano työnantajalle haastattelussa, että: " Haen heti kyllä toista työpaikkaa, tämä on sellainen välipysäkki minulle, kun palkkakin on niin huono. Koulutus kyllä kelpaa esim. tuosta tosi halvasta SAPin toiminnanohjausjärjestelmästä", koska sitä työpaikkaa ei muuten tulisi eikä palkkaakaan...

    Samalla aaltopituudella olevia naisia ei juurikaan ole, sillä naisilla harvemmin on ultrakonservatiiviset ajatukset tai poliittisia ajatuksia sen kummemmin kuin että kunhan kaikilla olisi hyvä olla. Suurin osa naisista, kun ei ajattele bisnestyylisesti (ei nyt lähdetä harhapoluille, mutta jokainen nainen voi miettiä miksi naisia ei näy yritysten johdossa; onko syynä markkinavoimat ja miten niiden mukaan pelataan vai pahat sedät, joilla on poikien hyvävelijärjestelmä...), niin ei niitä sopivia ole. Toisekseen vaikka olisi niin niiden haravoiminen sieltä massasta olisi todella työlästä.

    Kysymyksesihän on puhtaasti teoreettinen eli harrastaisinko seksiä naisen kanssa, joka halveksuisi ajatusmaailmaani. Aika todennäköisesti kiinnostus pienenisi hieman, mutta ei se haittaisi jos nainen ei toistaisi sitä koko illan ajan. Teoreettinen tämä on siksi, että nainen ei sitä kertoisi, koska naiset harvemmin harrastavat seksiä vain seksin vuoksi ja kyseistä tilannetta ei koskaan pääsisi syntymään tyhjiötä lukuun ottamatta. Aina pitää hankkia heille se jokin tunnelataus, miksi heidän kannattaisi eli valehdella. Mutta se olisiko naisen omilla mielipiteillä mitään merkitystä, niin vastaus on ettei ole. Ne ovat naisen mielipiteitä ja eivät minulle kuulu; en hyödy niistä mitään, koska sanoja ei voi muuttaa rahaksi tai seksiksi (paitsi jos on jonkun tosi hyvän pornofilmin loistavat vuorosanat...).

    Ja se miksi et ole näihin miehiin törmännyt on se, että miehet ovat olleet tarpeeksi hyviä valehtemaan Sinulle tai sitten sinä olet tarpeeksi hyväuskoinen.

    poikien hyvävelijärjestelmä,muualla se on mafia.

    Äänestä

  • sen kuulin kirjoitti:

    poikien hyvävelijärjestelmä,muualla se on mafia.

    ja et voi tulla raskaaksi, niin pärjäät ilman mitään verkostojakin. Ja sitten naisena kestät sen 10-20% pienemmän palkan lisääntymishaluisten lajisisaresiesi puolesta. Ei noihin kaikkein korkeimpiin paikkoihin oteta kuin ne joista lähtee suurin hyöty. Naisilla sitä 14 tunnin työpäivää 6 päivää viikossa on vain vaikea toteuttaa, jos he alkavat kysellä, että elämässäni on muutakin kuten lapset jne. blaa blaa blaa.

    Ota se työ tai lapset, se on vain valinta.

    Äänestä

hyvä kirjoitus, suoraan asian ytimeen. itse en suoranaisesti valehtele seksin toivossa, mutta en uskalla olla naisen seurassa oma itseni enkä kertoa rehellisesti omia mielipiteitäni. hyvä vinkki miehille että kun tekee tuttavuutta uuden naisen kanssa kannattaa heittää muutama provokatiivinen mielipide niin kyllä siitä nirppanokat häipyy häiritsemästä iltaa. sen jälkeen onkin mukava mennä vaikka prostidoidun luo nauttimaan estottomasta seksistä ja erotiikasta!

Äänestä

Ei ole tarvinnut valehdella.

Minusta näkee jo päällepäin millainen ihminen olen, joten se jo tekee valinnan puolestani. Toiset naiset se karkottaa ja toisia se vetää puoleensa.

Etuna tässä on se, että ei tule niitä hankalia keskusteluja, kun ne naiset jotka jäävät paikalle yleensä tietävät mitä ovat saamassa.

Äänestä

vaikuttaa olevan asiassa kuin asiassa, että olet muiden yläpuolella ja parempi ihminen. Se jos mikä karkoittaa ihan kenet tahansa.

Olet varmasti ihan aidosti tuota mieltä itsestäsi, ja sitten vituttaa kun sellaista pitäisi seurassa kuin seurassa salata. Toivottavasti olet oikeastikin edes jotakin. Katteetonta suuriegoa ei katsele kukaan .

Äänestä
  • mutta kuten nyt aiemmin sanoin, ei poikaporukassa ole tarvetta salata. Naisilta ne tosin täytyy salata, jos aikoo saada seksiä. Kokeilehan aloittaa keskustelu naisporukan kanssa vaikka luonnonsuojelusta ja vähän ajan päästä kerro mielipiteenäsi tuo aseita öljystä diili. Katsohan mitä tapahtuu, kun perustelet sen valtion itsemääräämisoikeudella. Poikien kanssa nyt on ihan sama mitä sanoo, kun ei sillä mitään seurauksia ole.

    Enkä minä tunne olevani ylijeesus sanomisieni kanssa, tosin tunnen olevani kyllä täysin oikeassa ja ehdottomasti siinä suhteessa miten markkinatalous toimii ja kuinka sen pitääkin toimia toimiakseen mahdollisimman tehokkaasti.

    Se mitä katteellisuuteen tulee, niin nämähän ovat vain mielipiteitä ja kaikilla pitäisi pystyä olemaan omansa. Kyllä minä hyväksyn punaisetkin ja ns. humaanit mielipiteet, en vain kannata niitä välttämättä kovinkaan paljoa.

    Äänestä

ajatellaan, että me mennään stadiin baariin. Sä alat jauhamaan jollekkin pintaliitäjälle japanin ulkopolitiikasta niin pakit tulee alta sekan. Toinen taktiikka pitää olla eli kerrot vain rivoja vitsejä ja kerrot olevas eläinrakas niin silloin saat. Eikä tarvii valehdella, koska 90% ihmisistä on eläinrakkaita.

Ps. Muista naiset kattoo kengät, kellon ja hatun/letin.

(Tämä on siis niiltä ajoilta kun olin viimeksi sinkku eli 3-v. sitten)

Äänestä

...elämästä vanhana ja yksinäisenä, (rikkaana?) pappana...elämä kun ei ole vaan markkinavoimia, rahaa ja tunteetonta seksiä. Ikä tuo sullekin toivottavasti hieman enemmän viisautta ja herkkyyttä nähdä syvemmälle. Jos näin ei käy, säälin sua.

Äänestä
  • ja empatiapuhelin jo ennakkoon. Mielipiteet eivät niin hirveästi muutu iän saatossa...

    Äänestä

Väität, että naiset elävät pilvilinnoissan ja että sinä yrität vain tiputtaa heitä sieltä kylmillä faktoillasi. Tämä käsitys on väärä.

Kun tutustut ihmiseen ensimmäistä kertaa, etenkin sellaisessa tilanteessa kuin seuranhaussa, on tärkeää käyttäytyä tietyllä tavalla. Virheesi on hyökkkäävä keskustelutapa joka ei kuulu seuranhakuun.

Esimerkkisi sairaanhoitaja kertoo sinulle näkemyksensä joka eroaa omastasi. Tässä kohdassa sinulla on (silkan valehtelun lisäksi) kaksi mahdollisuutta. Voit tuoda mielipiteesi esille niin ehdottomina kun ne ovat. Sillloin aloitat väittelyn naisen kanssa. Hän vastaa sinulle, sinä hänelle. Tämä toimii mikäli halua keskusteluseuraa, mutta se ei yleensä toimi (yhden yön) suhteen rakentamisessa. Nainen, ehkä sinäkin, kokee äkillisen väittelyn epämiellyttävänä sillä olet osoittanut vastustaavsi häntä tai hänen maailmankuvaansa.
Koska seksi on naiselle usien tunteellisempi asia kuin miehelle, on tällainen kokemus suuri turn off.

Toinen, se menestykseen johtava, tie vaatii ehdotomuudesta luopumista. Sairaanhoitaja kertoo sinulle mielipiteesi. Esitä hänelle oma, poikkeava mielipiteesi, mutta pehmeästi, välinpitämättömästi. Sinähän et hae seuraa loppu iäksesi, joten miksi kiistellä? Sano, että "en ole samaa mieltä, mutta toisaalta ymmärrän kantaasi" mikäli se on totta (mikäli et oikeasti kykene asettumaan "vastapuolen" kenkiin on ongelma monimutkaisempi). Voit ohjata keskustelun poisa aroista aiheista johonkin huolettomaan. Kehuminen toimii kelle tahansa, kunhan sen tekee hyvän maun rajoissa.

On turha hypätä heti ensikättelyssä väittelyyn. Se ei anna sinusta hyvää mielikuvaa kellekkään. Small talk on tärkeää hallita. Hyökkääminen ja ehdottomuus luo kuvan hyökkäävästä ja ehdottomasta ihmisestä. OIkeastaan sairaanhoitaja jo itse tekee huonon liikkeen aloittaessaan (mikäli siis hän aloitti) keskustelun meilipiteitä jakavasta aiheesta, toisaalta, emme tiedä hakiko hän keskusteluseuraa vai jotain muuta.

Kun hakee pelkkää yhdenyön seuraa, kannattaa tehdä asia selväksi myös toiselle osapuolelle. Siinä vaiheessa kun nainen on jo lämmennyt, voit joko peitellysti tai suoraan ilmaista, että et hae vakavaa suhdetta. Tässä kohdin moni valitsee hiljaisuuden sillä menettelytapa varmasti vähentää "naapttujen" naisten määrää. Toisaalta, moni on sitä mieltä että laatu on määrää tärkeämpi, ja seksi josta ei jää pahaa mieltä kellekkään on sitä parasta.

Ja kyllä moni nainen hakee vain lyhyttä hupia. Ihan turhaa edes väittää muuta kun katsoo millaista menoa nykyajan pariutuminen on.

Ja naisethan eivät tiedä jos valehtelet. Naiselle on miestä tärkeämpää kokea että myös jonkinlainen henkinen kytkös syntyy, vaikka sitten valheen kautta. Osa ei varmasti välitä millaisia mielipiteitä lyhytaikainen kumppani omaa.

Huomasin, että omasit aika jyrkkiä asenteita. Kannattaa asettua myös naisen saappaisiin, saatat yllättyä. Ja tosiaan, pelkkä kylmän looginen ajattelu ei ole avain onneen, ihmisen elämä kun ei loppujen lopuksi kulje kaavojen mukaan...

Äänestä
  • Viestin pehmeä tuominen esille esim. sen mukaan kuinka mielestäni palkkojen tulisi rakentua on melkoisen haastavaa, sillä vaikka mielipiteeni tuntuvat ehdottomilta ja varmasti osaltaan ovat myös sitä, niin kaikenlainen pehmentäminen on vain juuri sitä valehtelua. Jos mielipiteet ovat radikaaleja, niin ne ovat radikaaleja; ne ovat silti mielipiteitä. Kyllä minäkin ymmärrän arabeja, joille elämän tehtävä on murhata kaikki ei-islamilaiset. Se on osalle heistä uskontoon ja kulttuuriin perustuva mielipide ja en minä valittaisi jälkikäteen asian muka vääryydestä, vaikka olisin istunut videokameran edessä huppupäinen arabi sapelin kanssa, vaikka olen eri mieltä uskonnon mielekkyydestä (tosin tuossa tilanteessa olisin varmasti kääntymässä muslimiksi ja vähän äkkiä).
    Yleensä ottaen naiset vain joko eivät tajua kansantalouden perusteita tai sitten eivät suostu olemaan sitä mieltä, koska se on heistä väärin (eli onpa vitun paskat luonnonlait ja sopimukset, en ala...).

    -------------> juuri tuon vuoksi olen pakotettu olemaan sairaanhoitajien kiistan puolella valehtelemalle esim. "että lääkäreillekin on annettu palkankorotus, kyllähän se sairaanhoitajillekin kuuluu, ovathan he sen ansainneet. (minulta olisi irronnut ehkä max. 4% vuodessa parin vuoden ajan)."

    Kyse ei nyt ole kiistelystä vaan siitä, että minun on pakko valehdella tai sitten olla ottamatta kantaa. Naisethan paljon peräänkuuluttavat, että pitää olla rehellinen. Voin sanoa, ettei miesten kyllä kannata.

    Ihan hyvin arvasit, en minä tuota casea esiin tuonut, koska se on ihan selkeä moka, varsinkin jos kertoisin totuuden sen jälkeisessä keskustelussa. Nyt naisesta tuntui, että välitin hänen tilanteestaan, vaikka todellisuudessa en välittänyt pätkääkään. Todellisuudessahan tuo keskustelu meni juuri ylle kirjoittamieni lainausmerkkien mukaisesti ja luovin itseni ulos tuosta tilanteesta. Aloitustekstiini kirjoittamani case oli puhtaasti kuvitteellinen tilanne, mutta olen käynyt vastaavan keskustelun yhden punaisen miehen kanssa, jolle selitin, minkä vuoksi johtajille pitäisi maksaa kymmeniä miljoonia euroja nykyisten kälyisten miljoona tasolla olevien palkkojen sijaan ja ottaa se rivityöntekijöiden selkänahasta.
    Tuon casen pystyy helposti siirtämään myös naisen kanssa käytävään kuvitteelliseen keskusteluun, koska ihmiset puolustavat omia asemiaan ja perustelevat itselleen sopivasti juuri noita tilanteita. Nyt varmaan mietit enkö muka itse tekisi niin.

    Vastaus on EI. En minä sählymastissa ala kinuamaan itseäni ykköskenttään, jos tiedän olevani vaihtopenkkiainesta... ja vinkumaan, että minulla olisi oikeus saada enemmän peliminuutteja jonkun Kaikki Pelaa-jutun vuoksi (joka on ihan ok alle 10-vuotiaille).
    Lasken itseni myös bulkkityövoimaan, vaikka minulla onkin korkeakoulututkinto. Ei minun panoksellani työelämässä ole todellakaan sitä oleellista pohjaa, jonka se kaksi prosenttia ihmisistä tekee kansantalouden todellisen kasvattamisen eteen. Näkisin itseni ehkä noin 15% hyödyllisimmän joukossa, maksimissaan 10%. Mutta en todellakaan sen kahden prosentin ainakaan seuraavaan 5-10 vuoteen ihan puhtaasti kokemuksen vuoksi... samalla taito/asematasolla olevia on samankaltaisiani ihmisiä kymmeniä tuhansia.

    Mutta käypä sanomassa sairaanhoitajalle totuus hänen kertoessaan oikeudestaan palkankorotukseen, että hänkin on bulkkityövoimaa kuten minäkin ja ne palkankorotukset pitäisi laittaa johdon palkkoihin... tai sitten pehmeästi valehdellen, että ihmisten palkkojen arvostustaso perustuu eri asioille ja eihän työsi nyt merkityksetöntä ole, kyllähän kaikki sen ymmärtävät (ulkoistaisin Intiaan ja Thaimaaseen heti leikkaukset, jos voisin päättää asiasta...). ---> Tuo pehmeä asia on kaunis nimi totuuden muuntamiselle eli valehtelulle. Eli sinäkin valehtelet, jos kerrot pehmeästi oman mielipiteesi, koska ei se ole todellinen. Otsikonhan kysely oli, että pitääkö naiselle valehdella. Vastaus on mielestäsi kyllä, vaikka sanotkin asian "kerro asiasta pehmeästi". Tällä tavalla perustelet itsellesi, että ethän sinä valehtele vaan pehmennät mielipidettäsi.

    Naisen saappaat:
    Niin naisen ei ole pakko valita sitä kutsumustyötä, jos raha on tärkeintä. Ei pidä sitten valittaa, jos palkka on huono, jos tykkää tehdä mielekästä työtä ennemmin kuin rahaa. Paljon puhutaan työn arvostuksesta, kun pitäisi puhua rahan arvostamisesta. Arvostaako sairaanhoitaja niin vähän rahaa, että valitsee sairaanhoitajan uran investointipankkiirin uran sijasta. Jos kyse on kompetenssin puutteesta, niin sitten voi tutustua darwinismiin ja luonnonvalintaan ja talouden mekanesmeihin ja hyväksyä oma asemansa ilman mitään 25% palkankorotusvaatimuksia. Niin minäkin teen sählyssä vaihtopenkillä valittamatta, vaikka kuinka tekisi mieli kentälle.

    Äänestä

  • APAPAPAPAP kirjoitti:

    Viestin pehmeä tuominen esille esim. sen mukaan kuinka mielestäni palkkojen tulisi rakentua on melkoisen haastavaa, sillä vaikka mielipiteeni tuntuvat ehdottomilta ja varmasti osaltaan ovat myös sitä, niin kaikenlainen pehmentäminen on vain juuri sitä valehtelua. Jos mielipiteet ovat radikaaleja, niin ne ovat radikaaleja; ne ovat silti mielipiteitä. Kyllä minäkin ymmärrän arabeja, joille elämän tehtävä on murhata kaikki ei-islamilaiset. Se on osalle heistä uskontoon ja kulttuuriin perustuva mielipide ja en minä valittaisi jälkikäteen asian muka vääryydestä, vaikka olisin istunut videokameran edessä huppupäinen arabi sapelin kanssa, vaikka olen eri mieltä uskonnon mielekkyydestä (tosin tuossa tilanteessa olisin varmasti kääntymässä muslimiksi ja vähän äkkiä).
    Yleensä ottaen naiset vain joko eivät tajua kansantalouden perusteita tai sitten eivät suostu olemaan sitä mieltä, koska se on heistä väärin (eli onpa vitun paskat luonnonlait ja sopimukset, en ala...).

    -------------> juuri tuon vuoksi olen pakotettu olemaan sairaanhoitajien kiistan puolella valehtelemalle esim. "että lääkäreillekin on annettu palkankorotus, kyllähän se sairaanhoitajillekin kuuluu, ovathan he sen ansainneet. (minulta olisi irronnut ehkä max. 4% vuodessa parin vuoden ajan)."

    Kyse ei nyt ole kiistelystä vaan siitä, että minun on pakko valehdella tai sitten olla ottamatta kantaa. Naisethan paljon peräänkuuluttavat, että pitää olla rehellinen. Voin sanoa, ettei miesten kyllä kannata.

    Ihan hyvin arvasit, en minä tuota casea esiin tuonut, koska se on ihan selkeä moka, varsinkin jos kertoisin totuuden sen jälkeisessä keskustelussa. Nyt naisesta tuntui, että välitin hänen tilanteestaan, vaikka todellisuudessa en välittänyt pätkääkään. Todellisuudessahan tuo keskustelu meni juuri ylle kirjoittamieni lainausmerkkien mukaisesti ja luovin itseni ulos tuosta tilanteesta. Aloitustekstiini kirjoittamani case oli puhtaasti kuvitteellinen tilanne, mutta olen käynyt vastaavan keskustelun yhden punaisen miehen kanssa, jolle selitin, minkä vuoksi johtajille pitäisi maksaa kymmeniä miljoonia euroja nykyisten kälyisten miljoona tasolla olevien palkkojen sijaan ja ottaa se rivityöntekijöiden selkänahasta.
    Tuon casen pystyy helposti siirtämään myös naisen kanssa käytävään kuvitteelliseen keskusteluun, koska ihmiset puolustavat omia asemiaan ja perustelevat itselleen sopivasti juuri noita tilanteita. Nyt varmaan mietit enkö muka itse tekisi niin.

    Vastaus on EI. En minä sählymastissa ala kinuamaan itseäni ykköskenttään, jos tiedän olevani vaihtopenkkiainesta... ja vinkumaan, että minulla olisi oikeus saada enemmän peliminuutteja jonkun Kaikki Pelaa-jutun vuoksi (joka on ihan ok alle 10-vuotiaille).
    Lasken itseni myös bulkkityövoimaan, vaikka minulla onkin korkeakoulututkinto. Ei minun panoksellani työelämässä ole todellakaan sitä oleellista pohjaa, jonka se kaksi prosenttia ihmisistä tekee kansantalouden todellisen kasvattamisen eteen. Näkisin itseni ehkä noin 15% hyödyllisimmän joukossa, maksimissaan 10%. Mutta en todellakaan sen kahden prosentin ainakaan seuraavaan 5-10 vuoteen ihan puhtaasti kokemuksen vuoksi... samalla taito/asematasolla olevia on samankaltaisiani ihmisiä kymmeniä tuhansia.

    Mutta käypä sanomassa sairaanhoitajalle totuus hänen kertoessaan oikeudestaan palkankorotukseen, että hänkin on bulkkityövoimaa kuten minäkin ja ne palkankorotukset pitäisi laittaa johdon palkkoihin... tai sitten pehmeästi valehdellen, että ihmisten palkkojen arvostustaso perustuu eri asioille ja eihän työsi nyt merkityksetöntä ole, kyllähän kaikki sen ymmärtävät (ulkoistaisin Intiaan ja Thaimaaseen heti leikkaukset, jos voisin päättää asiasta...). ---> Tuo pehmeä asia on kaunis nimi totuuden muuntamiselle eli valehtelulle. Eli sinäkin valehtelet, jos kerrot pehmeästi oman mielipiteesi, koska ei se ole todellinen. Otsikonhan kysely oli, että pitääkö naiselle valehdella. Vastaus on mielestäsi kyllä, vaikka sanotkin asian "kerro asiasta pehmeästi". Tällä tavalla perustelet itsellesi, että ethän sinä valehtele vaan pehmennät mielipidettäsi.

    Naisen saappaat:
    Niin naisen ei ole pakko valita sitä kutsumustyötä, jos raha on tärkeintä. Ei pidä sitten valittaa, jos palkka on huono, jos tykkää tehdä mielekästä työtä ennemmin kuin rahaa. Paljon puhutaan työn arvostuksesta, kun pitäisi puhua rahan arvostamisesta. Arvostaako sairaanhoitaja niin vähän rahaa, että valitsee sairaanhoitajan uran investointipankkiirin uran sijasta. Jos kyse on kompetenssin puutteesta, niin sitten voi tutustua darwinismiin ja luonnonvalintaan ja talouden mekanesmeihin ja hyväksyä oma asemansa ilman mitään 25% palkankorotusvaatimuksia. Niin minäkin teen sählyssä vaihtopenkillä valittamatta, vaikka kuinka tekisi mieli kentälle.

    Viestiesi perusteella olen saanut sinusta sellaisen kuvan että haluat muista ihmisistä - etenkin naisista, vain hyötyä itsellesi. Tuo hyöty pitäisi saada vastikkeetta. Tähän joudut käyttämään manipulointia koska muutoin et sitä saa.

    Naisen kannalta olet pelkkä hyväksikäyttäjä. Ihminen on sinulle pelkkä käyttökohde jonka on otettava vastaan se, mitä mieleesi juolahtaa. Vuorovaikutus ei kuulu taitoihisi. Samoin ne inhimilliset asiat, kuten tunteet, olet pyyhkinyt pois. Se kertoo vain tietystä tyhmyydestä, tietojen puutteesta sekä antaa aavistuksen kypsymättömyydestä sekä tunnekylmyydestä.

    En ihmettele yhtään jos et saa naista. Tuskin itsekkään kiinnostaa antaa seksiä naiselle, joka ei anna sinulle itsellesi mitään. Kun kerran olet markkinatalousmiehiä, niin miksi et tyydy maksulliseen seksiin? Saat aina, silloin kun haluat ja sitä mitä haluat... Eikä tarvitse valehdella!

    Minua ei aikoinaan liikuttanut se, mitä mieltä mies oli politiikasta kun etsin kertakäyttötavaraa. Mutta hylkäsin juuri ne ehdokkaat, jotka eivät arvostaneet naista itsensä kaltaisena ihmisenä, vaan pitivät jotenkin alempiarvoisena. Miksi antaa edes kerran seksiä ihmiselle joka halveksii kuitenkin saamaansa?

    Jos laajentaisit tuota piiriäsi, huomaisit että olemassa on myös miehiä jotka ovat älykkyytensä lisäksi myös sosiaalisesti älykkäitä. Ei miestä pahenna se, että hänellä on kyky empatiaan ja toisten huomioon ottamiseen. Heidän ei tarvitse valehdella koska he ovat uskaltaneet kasvaa ulos pikkupojan maailmasta.

    Ymmärrän että taloususkovaisena et hyväksy mielipiteitäni. Vanhuus ja viisaus on sen ymmärtämistä, että mikään materia (BKT, osakkeet, omistus, raha) ei anna lopulta elämän sisältöä eikä tuo onnellisuutta tai hyvää mieltä. Materia on rakkauden korviketta. Ehkäpä ongelmasi onkin ettet kykene toisen ihmisen aitoon kohtaamiseen ja pelkosi takia joudut manipuloimaan heitä peittääksesi kyvyttömyytesi.

    Mielipiteesi olet joutunut määrittelemään niin, ettei sinun tarvitse kohdata itseäsi sellaisena kuin olet, vaan olevinaan älyllistät sen "todellisuuden" nimeen. Olet siis luonut oman todellisuutesi.

    "Jos kyse on kompetenssin puutteesta, niin sitten voi tutustua darwinismiin ja luonnonvalintaan ja talouden mekanismeihin ja hyväksyä oma asemansa..." - perustele jotenkin onko tällaista ehdotonta totuutta kuin sosiaalinen darwinismi sellaisenaan edes olemassa? Kuka niin teoritisoi? Mitä tämän teorian kyseenalaistajat ovat mieltä? Onko tämä uskonkappale sitä varten, että se pyhittää sinun itsekkään toimintasi ja huonot tapasi?

    Äänestä

  • Ei alipalkattu kirjoitti:

    hyväksikäyttäjä.

    Kaikki ovat hyväksikäyttäjiä ja kaikilla on omat motiivinsa. Naiselle se motiivi on rakkauden saaminen. Oli se sitten aitoa tai ei, niin sillä ei ole väliä loppukuluttajalle eli naiselle, kunhan se tuntuu siltä.

    Kyllä minä saan naista, en vain haluaisi valehdella. En saisi naista tai ainakin sen määrä vähenesi, jos en valehtelisi.

    Pidän naista tasaveroisena, mutta en palkkauksen suhteen, koska naisen luontaiset ominaisuudet eli raskaaksi tulemisen mahdollisuus ovat minusta nykyisillä säännöillä ihan perustelua maksaa naisille vähemmän. Minun mielestäni juuri myös isiä pitäisi verottaa, niin silloin tilanne olisi tasapuolinen. Mutta kuten sanoin ota huomioon vallitseva palkanmääräytymispolitiikka.

    Ja myös rakkaus on hyödyke, kun tarpeeksi pitkälle analysoit sitä.

    Ei ole olemassa oikeita eettisiä sääntöjä vaan kukin itse luo oman etiikkansa. Minusta minun mielipiteeni ovat juuri mitä ovat eli mielipiteitä. Ei minulla huonoja tapoja ole, jos valehtelua ei siksi lasketa. Tosin samaan syyllistyy enemmistö miehistä.

    Teillä markkinauskovaisilla on mielenkiintoinen näkemys. Yritysten tulisi olla yhteiskunnan ulkopuolella (yläpuolella?), vain vapauksia (tuet, ei veroja jne.) mutta ei vastuuta mistään. Eräänlainen Peter Pan ilmiö, jota useimmat myös näistä uskovaisista edustavat.

    Olet innostunut palkoista. OK. Mielestäni palkkaa tulee maksaa sen hyödyn mukaan jonka työntekijä tuo osaamisellaan ja ominaisuuksillaan työnantajan käyttöön. Ei siis läsnäolosta.

    "ota huomioon vallitseva palkanmääräytymispolitiikka."

    siis ehdotan että alempaa palkkaa maksetaan myös nuorille miehille, joiden työpanos ei ole kovin kummoinen. Ajatukset ovat muualla kuin työssä (seksin saamisessa?) tai vapaa-aika verottaa (hulivili elämä) työtehoa. Samoin eronneet miehet,ja etenkin juuri eronneet ovat suuri riski. Juopottelua, masennusta ja paljon poissaoloja (katso tilastot). Entä ne työhönsä kyynistyneet vanhemmat herrat, työtä tehdään enää puoliteholla? Näiden tekemättömiä töitä ja mokia saavat sitten naiset korjailla (heille ehdottomasti palkan korostus!).

    Rakkaus ei ole hyödyke - siis tavara tai palvelus, vaan elämän kannalta välttämätön perustarve. Ilman sitä ihminen saattaa jopa kuolla kaiken tämän runsauden keskelle. Vasta sen jälkeen tulee ravinto, vaatetus tai katto päänpäälle.

    Seksi kehittyy myöhemmin. Sen tarve on perustarve aikuiselle, mutta seksi on suurimalta osaltaan myös opittu asia. Seksiä me käytämme, ikävä kyllä, välineenä. Sillä hankitaan hyväksyntää ja etenkin rakkautta tai läheisyyttä. (Muutoinhan sinullekin riittäisi oma käsi tai tekopimpero?)

    Saan paljon hyötyä antaessani rakkautta, joskin tuo hyöty saattaa näkyä päivien ja jopa vuosien päästä. Lapset ovat hyvä esimerkki - nyt katson kuinka he jaksavat olla pitkämielisiä, helliä ja ymmärtäviä vanhempia omille lapsilleen. Kannatti siis kestää kaikki se kiukuttelu ja kyseenalaistaminen aikoinaan.

    Samoin nyt on mies, jonka kanssa voi halata, sekstailla, riidellä ja mököttää - olla jopa eri mieltä politiikasta. Ja miehelläni on nainen jonka kanssa voi tehdä samaa, ja usko pois, hänen ei tarvitse valehdella. Kas, siitä kun rakkaudessa on kysymys. Vastavuoroisuudesta!

    Jos lopettaisit valehtelun, voisitkin määrän sijaan saada laatua. Jopa rakkautta vaikka taidat pelätä sitä liikaa :(

    Ehkäpä sinulle riittää pelkää itsetyydytys naisen avulla. Sitä taas useimmat naiset (maksullisia lukuun ottamatta) ei juuri sulata. Hekin kun haluavat saada jotain!!!

    Tuohon palkkakysymykseen:

    Naiset jotka eivät voi lisääntyä eli vaihdevuodet menossa tai sterilisaatio on tehty saavat varmaan sitten 10% enemmän palkkaa kuin miehet. Naisethan ovat tutkitusti tehokkaampia ja tunnollisempia työssään kuin miehet!

    Seksiin

    Kertakäyttöseksissä valehtelu kuluu asiaan. Myös naiset joutuvat valehtelemaan saadakseen parempaa seksiä eli innostaa miestä parhaimpaan suoritukseensa. Miesten ego on se, mitä pitää varjella (ei naureskella vehkeelle tai naintitaidoille vaikkei ne ihan kohdillaan olisikaan) ja kehua sekä ihailla miestä!

    Usko vain, tämä toimii erinomaisesti. Kuinka moni onkaan tehnyt sinulle samaa ja sinä jäät siihen uskoon, että SINUN manipulointisi muka toimi??

    Naiset ovat varmasti valehdelleet vähintään 50-80 % orgasmeista, mutta niin kauan kuin en tiedä voiko nainen olla tosissaan vai ei niin ei sillä ole merkitystä.

    Toisekseen en ole kiinnostunut naisten manipuloinnin tuloksesta, koska oma tavoitteenihan on kaikkein tärkein (mitä naisille on myös heidän omat tavoitteensa).

    Äänestä

  • Ei alipalkattu kirjoitti:

    Teillä markkinauskovaisilla on mielenkiintoinen näkemys. Yritysten tulisi olla yhteiskunnan ulkopuolella (yläpuolella?), vain vapauksia (tuet, ei veroja jne.) mutta ei vastuuta mistään. Eräänlainen Peter Pan ilmiö, jota useimmat myös näistä uskovaisista edustavat.

    Olet innostunut palkoista. OK. Mielestäni palkkaa tulee maksaa sen hyödyn mukaan jonka työntekijä tuo osaamisellaan ja ominaisuuksillaan työnantajan käyttöön. Ei siis läsnäolosta.

    "ota huomioon vallitseva palkanmääräytymispolitiikka."

    siis ehdotan että alempaa palkkaa maksetaan myös nuorille miehille, joiden työpanos ei ole kovin kummoinen. Ajatukset ovat muualla kuin työssä (seksin saamisessa?) tai vapaa-aika verottaa (hulivili elämä) työtehoa. Samoin eronneet miehet,ja etenkin juuri eronneet ovat suuri riski. Juopottelua, masennusta ja paljon poissaoloja (katso tilastot). Entä ne työhönsä kyynistyneet vanhemmat herrat, työtä tehdään enää puoliteholla? Näiden tekemättömiä töitä ja mokia saavat sitten naiset korjailla (heille ehdottomasti palkan korostus!).

    Rakkaus ei ole hyödyke - siis tavara tai palvelus, vaan elämän kannalta välttämätön perustarve. Ilman sitä ihminen saattaa jopa kuolla kaiken tämän runsauden keskelle. Vasta sen jälkeen tulee ravinto, vaatetus tai katto päänpäälle.

    Seksi kehittyy myöhemmin. Sen tarve on perustarve aikuiselle, mutta seksi on suurimalta osaltaan myös opittu asia. Seksiä me käytämme, ikävä kyllä, välineenä. Sillä hankitaan hyväksyntää ja etenkin rakkautta tai läheisyyttä. (Muutoinhan sinullekin riittäisi oma käsi tai tekopimpero?)

    Saan paljon hyötyä antaessani rakkautta, joskin tuo hyöty saattaa näkyä päivien ja jopa vuosien päästä. Lapset ovat hyvä esimerkki - nyt katson kuinka he jaksavat olla pitkämielisiä, helliä ja ymmärtäviä vanhempia omille lapsilleen. Kannatti siis kestää kaikki se kiukuttelu ja kyseenalaistaminen aikoinaan.

    Samoin nyt on mies, jonka kanssa voi halata, sekstailla, riidellä ja mököttää - olla jopa eri mieltä politiikasta. Ja miehelläni on nainen jonka kanssa voi tehdä samaa, ja usko pois, hänen ei tarvitse valehdella. Kas, siitä kun rakkaudessa on kysymys. Vastavuoroisuudesta!

    Jos lopettaisit valehtelun, voisitkin määrän sijaan saada laatua. Jopa rakkautta vaikka taidat pelätä sitä liikaa :(

    Ehkäpä sinulle riittää pelkää itsetyydytys naisen avulla. Sitä taas useimmat naiset (maksullisia lukuun ottamatta) ei juuri sulata. Hekin kun haluavat saada jotain!!!

    - Isoilla yrityksillä ei pitäisikään olla mitään tukia. Ainoastaan maataloudella sen verran, että kriisitilanteessa (esim. Afrikassa laajamittaisia sisällissotia ja Yhdysvalloissa joku sadon pilaannuttava koppakuoriainen) kansalle jäisi edes puolikkaat annokset. Kannatan esim. ehdottomasti sokeritukien poistamista ja sen hankkimista Afrikasta, samoin kuin viljatukea, jonka vuoksi sitä dumpataan Afrikkaan ja paikalliset viljelijät kuolevat nälkään. Viljan hinta ehkä nousisi täällä, mutta ei tarvitsisi maksaa mitään turhia tukiaisia.

    Pienillä yrityksillä / riskiteknogioilla tukien tarve on taas aivan eri. Koska näissä luodaan suurilla riskeillä jotain ja jos tukia ei olisi ei myöskään mitään välttämättä luotaisi, niin tuet ovat välttämättömiä, mikäli esim. uusi teollisuuden ala halutaan saada vahvaksi (esim. bioteknologia). Pieniä yrityksiä kannattaa tukea jo senkin vuoksi, että se voi synnyttää uusia työpaikkoja ja yrittäjällä ei välttämättä olisi mitään mahdollisuuksia aloittaa ilman jotain tukea, koska kassavirta nyt yleensä syntyy myöhemmin kuin aloituskulut. Businessenkeleitä kun Suomessa ei ole tarpeeksi ja toisekseen yritystuet valtiolta takaa kaikille ainakin jotakuinkin yhtäläiset mahdollisuudet aloittaa. (vaikka varmasti suhteet vaikuttavat jonkin verran tukien myöntämiseen).

    - Nuorille miehille kuten kaikille muillekin pitäisi olla markkinahintainen palkka. Tämä tosin vaatii ammattiliittojen poistamista. Minusta aloittavan KTM:n palkka voisi olla varsin hyvin joku 1500 € ensimmäisen vuoden aikana (miksei vähemmänkin, minimihän on se missä vaiheessa he ottaisivat aseet käteen ja aloittaisivat vallankumouksen)(tai sentti ennen tuota)), kun tuotto ei ole vielä tarpeeksi suuri koulutuskustannusten jne. vuoksi.

    - Vanhat herrat. Olen samaa mieltä. Minusta Lontoossa käytetty hissiyleneminen on paras. Siinä nuori kiipijä voi nousta esimiehensä esimieheksi ja vastaavasti ylhäältä tippua alemmaksi, jos tulos ei ole toivottu. Tämä vaatii aika vahvaa panosta johdolta työntekijöiden arvioimiseksi. Lisäksi työaikalainsäädäntö pitäisi vapauttaa, jotta voisi vaatia 15 tunnin työpäiviä tehokkaimmilta johtajilta (eli kaikki irti parhaista resursseista).

    -Vanhat naiset. On totta, että jotkut vanhoista naisista ansaitsisivat palkankorotuksen. Suurin osa kuitenkin on juurtuneita omiin uriinsa (kuten moni pappakin) ja tärkeintä näyttää olevan 15-tunnin työpäivien sijaan lapset tai lapsenlapset tai joku muu olematonta hyötyä yritykselle tuottava asia. Parhaita työntekijöitä ovatkin homot ja lesbot ja ikisinkut, joilla ei ole muuta niin sitovaa asiaa, etteivätkö he voisi tehdä töitä maksimimäärän ajasta. Valitettavasti käytännössä perheellisiäkin on pakko ottaa yritysten johtoon, koska pelkkä sinkkujen palkkaaminen vähentäisi keskiportaassa kehittymishaluja perheellisille, jos mitään mahdollisuuksia lasten vuoksi ei ylenemiselle/paremmalle palkalle olisi. Ja tarpeeksi hyviä osaajia ei välttämättä riitä sinkuista puhtaan massan (vaikka se 2% eli noin 106 000+ henkeä, koska tuo osa ihmisistä on yleensä ainakin miesten osalta sen verran kiinnostavia naisten kannalta, että naisten kannattaa tosiaan panostaa. Ylijäämäähän tulee vain korkeasti koulutetuista naisista, jotka haluavat vähintään samantasoista seuraa ja samantasoisille miehille, kun riittää ihan rinnat tai persekin periaatteessa, jos muuta erityistä valittamisen aihetta ei ole; tätä taustaa vasten jotkut naiset ikävä kyllä ovat palkkakuopassa ja sen jälkeen kun naiset eivät voisi enää tulla raskaiksi voisivat he puolestani saada samaa palkkaa kuin miehetkin (toki pitäisi olla jokin penalty, jos naiset adoptoisivat tms.)).

    Rakkaus kuten kaikki muukin on hyödykkeitä ja palveluita, kun tarpeeksi analysoit. Kyllä on aina olemassa hinta, jolla rakkaudesta luovutaan. Mm. aiemmin mainitsemani pedofiili jne. esimerkit. Jos miehesi tykkäisi kosketella pikkulapsia, niin pysyisikö rakkautesi samana vai alenisiko sen arvo. Jos pysyy samana, niin mieti sitten niitä vaihtoehtoja, joissa se ei pysyisi samana (mies pitäisi hyvänä esim. parikymppistä blondisihteeriä makuukamarissa, sillä välin kun sinä katsot Kauniita ja rohkeita). Jos mikään ei vaikuttaisi, niin silloin miehesi ja rakkaus häneen olisi hyödykkeenä vain niin superiorinen, ettet tarvitse periaatteessa muita hyödykkeitä. Tuolloin Sinun kannattaisi hylätä kaikki muu elämästäsi ja keskittyä ainoastaan odottamaan, että miehesi antaisi Sinulle aikaa.

    - Seksi kehittyy myöhemmin. -----> Puhu vain itsestäsi, ajatus seksiin syntyy sillä hetkellä, kun mies luo katseensa naisen rintoihin tai peppuun (tämä riippuu vain siitä, onko mies tissi- vai persemiehiä).

    - Muistat varmaan, että tässä käsitellään nyt miehen näkökulmaa naiseen ja sitä, että naiselle on ilmeisen pakko valehdella (sinulle ei enää tarvitse, koska et lähtisi heti kävelemään, koska olet jo periaatteessa tehnyt valintasi ja korkeintaan hyvin radikaalit erimielisyydet aiheuttaisivat eron).

    - Lapset. Arvaa vain miten paljon miehiä (tai suurta osaa) oikeasti lapset kiinnostavat. Se on eri asia, kun lapsi kysyy rakastaako isi häntä... varmaan kun on ollut pakko opetella (en kiellä etteikö osa miehistä olisi halunnut lasta, mutta kokeilkaapa naiset olla ehdottamatta lasten hankintaa, niin katsokaa miten oma-aloitteisesti miehet ehdottavat lasten hankintaa. Älkää kyllästykö odotukseen tai sitten valittako, että nyt on sitten liian myöhäistä).

    - "Hekin kun haluavat saada jotain!!! "
    eli naiset haluavat hyötyä jotenkin eli se hyöty on rakkaus... eli jos ei tuote niin palvelu vaikka sitä et voisi fyysisesti koskettaakaan (samat markkinavoimien lainalaisuudet).

    - Esimerkkinä voin tästä sanoa kun tuntemani tyyppi kävi Helsingistä asti Ivalossa yhden mimmin luona niin sanoin hänelle:"Kyllä siinä mahtaa tulla ******** kilohintaa".....----> kaveri alkoi laskemaan. Mimmi muutti 2 kuukauden päästä Helsinkiin eli joskus kannattaa pysähtyä laskemaan, trade-off. Tuossa kaverin kannatti ehdottaa jo yhteenmuuttoa, koska hyödyt painoivat enemmän vs. ilman olo. (tosin itse en ikinä olisi ko. diiliin lähtenyt, löytyy ehkä vähän lähempääkin ja pienemmillä riskeillä)

    Äänestä

  • APAPAPAP kirjoitti:

    Tulihan se sieltä, taloususkovaisten pyhin asia...
    ainoa ja oikea - voiton maksimointi. Viis ihmisistä! Ikävä kyllä me ihmiset emme ole kulutustavaraa joita tuotetaan tehtaissa, käytetään kerran ja viedään - mihin? Nappi otsaan ja ...

    "Kyllä on aina olemassa hinta, jolla rakkaudesta luovutaan..." Tämä osoittaa ette tiedä rakkaudesta yhtikäs mitään. Rakkaudesta ei luovuta, se on ja pysyy.

    On olemassa paljon muutakin rakkautta kuin eroottinen rakkaus - seksi on yksi tapa ilmaista rakkautta parisuhteessa.

    Se, ettei vastavuorisuutta ole, ei ole este rakkaudelle. Se vain ei tule eläväksi - eli ei näy tekoina. Ja johtaa hiljalleen näivettymiseen. Siksi parisuhteessa pidetään rakkautta yllä vuorotellen, jolloin se säilyy.

    Enkä usko että sinun rakkautesi äitiisi on tullut vain siitä että sait imeä hänen ah! niin "kiihottavia" rintojaan. Tuskin hänkään palkitsi sinua antamalla seksiä. Seksuaalisuus kehittyy voimakkaasti meissä yleensä murrosiässä, kun sukuelimet ovat kypsyneet. Ehkä olit poikkeus???

    "se hyöty on rakkaus.." Ihminen joka tuntee olevansa rakastettu (vanhemmat, sisarukset, sukulaiset, ystävät) ei ehkä tarvitse hyötyä sellaista hyötyä kertapanosta. Ehkä he haluavat seksuaalista mielihyvää? Ja mielellään miellyttävän ihmisen kanssa. Jos tunnepuoli on vajunut, silloin sitä haetaan seksin avulla. Eikä siinä ole kysymys mistään rakastamisesta. oih ja voih!

    Ja miehet haluavat lapsia. Tunnen monta miestä jotka ovat surullisia siitä ettei heillä ole lapsia tai vaimo ei suostu niitä tekemään enempää...

    No kasvahan muutama vuosi niin palataan asiaan!

    "Rakkaudesta ei luovuta, se on ja pysyy. "

    joopajoo. Kummasti varatut kaverit pitävät polvella ravintolakierroksella ilman sormuksia...

    Jos miehesi pitää tulevaisuudessa hauskaa sihteerinsä kanssa, niin tule kertomaan minulle, että rakkautesi on ja pysyy, vaikka hän muuttaisi sihteerinsä luokse asumaan.

    Tässä nyt ei taidettu käsitellä rakkautta äitiin, ei ole äidin kanssa pillusta ole ollut puhetta sen jälkeen, kun sieltä ulos tupsahdin. Ja kyllä, sillekin äidin rakkaudelle on hintansa. Pienempänä ei ehkä ollut, kun oli vaikeampaa määrittää kaikkia arvoja, miten paljon jostakin luopumisesta pitäisi maksaa. Tässä tapauksessa markkinat eivät vielä toimineet täydellisesti, koska lapsella ei ole niin hyvää ja laajaa näkemystä kuin vanhemmalla voi olla. Varmasti löytyy myös niitä lapsia, jotka voisivat myydä vanhempansa suklaapatukasta, jos tarpeeksi maanittelisi.

    Kyllä se rakkaus on ihan samanlainen hyödyke kuin mikä tahansa muukin. Sinun ongelmasi on se, ettet voi tätä tunnustaa. Kysyt mieheltäsi, millä hinnalla hän luopuisi Sinusta. Vastaus on:"En mistään hinnasta". Ja aivan varmasti se hinta löytyy... esimerkin voit katsoa, vaikka uusimmasta City-lehdestä. Siellä on miehissä 26% palkkamurhaajia, jotka murhaavat ihmisen miljoonasta eurosta, jos eivät voi jäädä kiinni. Ihan samanlaisia kyselyitä on ollut aiemminkin eli hinta löytyy kaikelle. Kaikki eivät vain suostu sanomaan sitä hintaansa ainakaan ääneen, koska se olisi sosiaalinen itsemurha joissain tapauksissa.

    Joo, jotkut miehet haluavat lapsia, nämä ovat vain vähemmistössä ja tulevat esille, koska heillä on se suurin tarve saada niitä ----->kertovat siitä Sinullekin.

    Sitten vielä kasvusta. Äidinkielen opettajani kertoi minulle yläasteella, että kun kasvan isommaksi "odotahan kymmenen vuotta", niin luen mielelläni seitsemän veljestä. No nyt on mennyt 20 vuotta ja en muuten varmasti lue. Eivät ne mielipiteet muutu kuin korkeintaan jonkun radikaalin elämänmuutoksen jälkeen, jonka jälkeen "pitää laittaa arvot paikalleen", jos on sen verran pahasti mielenterveys ollut lujilla. Tämäkin koskee vain osaa ihmisistä. Tuskin lukeudun niihin...

    ketoo vielä!

    Ensiksikin:
    "Eivät ne mielipiteet muutu kuin korkeintaan jonkun radikaalin elämänmuutoksen jälkeen, jonka jälkeen "pitää laittaa arvot paikalleen", jos on sen verran pahasti mielenterveys ollut lujilla. Tämäkin koskee vain osaa ihmisistä. Tuskin lukeudun niihin... " No, sitähän ei kukaan voi etukäteen tietää. Ken elää se näkee.

    Mutta kiitos aamun huumoripläjäytyksestä, joka toisin oli tahaton. Ei sinussa ollut vika, ehkä jäykässä ajattelu maailmassasi.

    Näytin seuraavan miehelleni ja saimme työpaikalla hyvät naurut, kun kerroimme tästä - alkoi ainakin työviikko iloisesti.

    "Jos miehesi pitää tulevaisuudessa hauskaa sihteerinsä kanssa, niin tule kertomaan minulle, että rakkautesi on ja pysyy, vaikka hän muuttaisi sihteerinsä luokse asumaan."

    Ensinnäkin meillä on mieheni kanssa sama sihteeri. Toisekseen hän on kolmen pikkupojan isä. Saattaisi olla että sihteerimme vaimo ei tykkäisi ja kyllä minäkin vähän hitaasti tilannetta seuraisin.

    Älä ota tätä maailmaa liian vakavasti, huumori auttaa kestämään ja jaksamaan. Hyvää työviikkoa Sinulle.

    ettei miehesi naureskele päivän päätteeksi, että olipas lähellä, heh. Minähän en maininnut kai missään vaiheessa naissihteeristä.

    Äänestä

Mielestäni tämä ensimmäinen esimerkki on ainakin varsin totta, mutta nuo muut pätee mielestäni vain joihinkin naisiin. En kyllä kiellä että se saattaa olla valtaosa.

On todella ihmeellistä että jotkut ihmiset kokevat jonkun esim. poliittisen erimielisyyden jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena tai riitana. Minä ainakin tietyissä aiheissa olen suorapuheinen enkä ala myötäilemään, mutta en kuitenkaan anna sen ihmeemmin haitata jos toinen on erimieltä. Ikävä kyllä useimmat suuttuvat välillä aika kärkkäästä keskustelustani. Siinä syy miksi en yleensä naisten kanssa keskustele mistään tuollaisista aiheista kun yleensä joko he suuttuvat tai sitten täysin myötäilevät. Eli molemmissa tapauksissa parempi vain vaihtaa aihetta takaisin tavanomaisiin.

Äänestä

Vaikka haluaisitkin vain seksiä, kannattaa hankkia tyttöystävä. Seksi vakituisen kumppanin kanssa on yleensä parempaa kuin yhden illan jutut. Uskon, että maailmasta löytyy ainakin yksi nainen joka hyväksyy mielipiteesi. Jos olet muuten mukava ihminen ja onnistut tutustumaan johonkin naiseen tarpeeksi hyvin, uskon että voit elää hänen kanssaan vaikka mielipiteenne eriäisivät. Kunhan et ala huutaen riidellä niistä, etkä hauku naista tyhmäksi jos hän on eri mieltä kanssasi.

Älä ota suhdetta pelkkänä velvollisuutena, koska ihmissuhteissa on paljon muutakin hauskaa kuin seksi. En usko, että haluat tosissasi rajoittaa kaiken kanssakäymisesi naisten kanssa pelkkään seksiin.

Äänestä
  • pidän enemmän vapaudestani, koska suhteessa pitäisi toiselle uhrata aikaa ja käytännössä karsia nykyisiä menoja. Ei vain ole mitään, josta tällä hetkellä haluaisin luopua.

    Ja kyllä, naisten kanssa voisi tehdä muutakin kuin seksiä, mutta sen määrä on aika vähäinen ja muut vaihtoehdot eli harrastukseni ovat mielekkäämpiä.

    Äänestä

  • APAPAP kirjoitti:

    pidän enemmän vapaudestani, koska suhteessa pitäisi toiselle uhrata aikaa ja käytännössä karsia nykyisiä menoja. Ei vain ole mitään, josta tällä hetkellä haluaisin luopua.

    Ja kyllä, naisten kanssa voisi tehdä muutakin kuin seksiä, mutta sen määrä on aika vähäinen ja muut vaihtoehdot eli harrastukseni ovat mielekkäämpiä.

    'hyväksyä oma asemansa ilman mitään 25% palkankorotusvaatimuksia'

    Minusta tuollainen toiminta ei olisi darwinistista, koska darwinismissa olio yrittää keinolla millä hyvänsä päästä tavoitteeseensa. Jos sairaanhoitajan tavoite on saada lisää palkkaa, niin darwinistisesti ajatteleja sairaanhoitaja keksii kaikki tunteisiinvetoavat vippaskonstit, kuten kuvitellun 'oikeuden' että pääsisi tavoitteeseensa. Tuo sinun mainitsemasi ajatusmalli edustaa nimenomaan 'ei ole reilua' maailmankuvaa. Sinun mielestäsi ei ole oikeudenmukaista, jos sairaanhoitajalle annetaan palkka, jota tämä ei ole ansainnut. Jos suhtautuisit ilmiöön luonnonvalinta-ajatusmallin mukaan, ajattelisit että jos sairaanhoitajat onnistuvat saamaan korotuksen, se jo sinänsä tekee siitä oikeutetun. Ei luonnossakaan voi etukäteen määritellä, mikä yksilö on kelpoinen vain sen mukaan, mikä yksilöistä omaa ko. tarkkailijan näkökulmasta eniten hyviksi luettavia ominaisuuksia. Sen voi määritellä vasta jälkeenpäin, kun on selvinnyt montako lisääntymisikään ehtivää ja lisääntymiskykyistä jälkeläistä yksilö on onnistunut hankkimaan.

    Äänestä

  • logiikassa kirjoitti:

    Joo, olet oikeassa. Sairaanhoitajat ovat toteuttaneet täysin darwinismia eli päässeet tavoitteeseensa.

    Äänestä

Ongelmasi ei ole mielipiteesi vaan se, että naiset eivät jaksa kuunnella jaarittelua ja ontuvaa argumentaatiota. Säästä politiikka muuhun yhteyteen, hoida hommasi ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Ja opettele erottamaan panoa haluavat naiset niistä, jotka haluavat aviomiehen. Jälkimmäisiä pannessasi olet valehtelija jo lähtökohtaisesti.

Äänestä
  • jepjep valehtelemaan pakotettu ei nää eroa naisten ja naisten välillä.
    luuletko että kaikki naiset tahtoo vakavan suhteen ja miehen jolla on fiksut mielipiteet? joo, ja sitten pelkäät että näitä vaatimuksia et itse täytä naisten silmisssä, jos avaat suusi. miksi olet huolissasi valhetelusta joka liittyy mielipiteisiisi mutta et "valehtelusta" että nainen saisi muutakin kuin seksiä
    mielestäsi miehet vastaavasti haluaa vaan tissit ja perseen. onko muka näin? on myös meitä jotka tykkää lisäksi esim aivoista ja kauniista kasvoista. meitä on moneen junaan

    Äänestä

Ymmärrän varsin hyvin sen, että palkat ovat korkeammat hillitöntä voittoa tuottavalla alalla kuin ns. nolla-aloilla eli esim. kultturiin tai opetukseen keskittyvillä.

Karttaisin seuraasi siitä huolimatta. Syynä on se, että tekstistäsi välittyy varsin alkeellinen tai olematon kyky eettiseen pohdintaan. Se, että aseita vaihdetaan öljyyn on varmasti fakta, mutta se että riisut toiminnan kaikista muista kuin taloudellisesta ulottuvuudesta on melko karmaisevaa.

Jos lähdetään tarpeeksi pitkälle arvoralativismin tielle ollaan tilanteessa, jossa on ihan ok kivittää ihmisiä. Sehän on valtion sisäinen asia. Kärjistetty esimerkki mutta ymmärtänet mitä tarkoitan.

Olet ilmeisesti niellyt purematta globaalisti syötetyn mantran "vain raha merkitsee". Se, että et vaikuta kykenevältä itsenäiseen pohtimiseen ja kyseenalaistamiseen, laskee pisteitäsi entisestään. Ei tarvitse on mikään hippihörhö huomtakseen, että suuryhtiöiden hallitsemasta maailmasta tuskin tulisi sen parempi millään absoluuttisella tavalla. Paitsi tietenkin (suur)osakkeen omistajille ja isoimmilla palleilla istuville. ;)

Jos olet pätynyt mielipiteisiisi jonkun pitkällisen ja perustellun ajatusprosessin kautta (sisältäen myös arvokysymykset) etkä vain siksi että näin on opetettu, saattaisin sietääkin seuraasi. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta tulee pystyä perustelemaan väitteensä. Ja osoittamaan myös jonkinlaista inhimillisyyttä.

Äänestä
  • Inhimillisyys => jonkinlaisen ihmisyyden osoittaminen vs. kaikki on kaupan - nihilismi. Jokaisella lienee kuitenkin edes joitakin ihmisiä joiden sisäelimiä ei myisi eniten tarjoavalle jos tilaisuus tulisi...

    Äänestä

  • inessa_i kirjoitti:

    Inhimillisyys => jonkinlaisen ihmisyyden osoittaminen vs. kaikki on kaupan - nihilismi. Jokaisella lienee kuitenkin edes joitakin ihmisiä joiden sisäelimiä ei myisi eniten tarjoavalle jos tilaisuus tulisi...

    Aivan varmasti, jos maksat 10 miljardia euroa, niin kaupat tulee. Maksamalla 5 miljardia tuosta, vaikka jonkun afrikkalaisen kaupungin jätevesihuoltoon, niin varmasti enemmän ihmisiä jää henkiin kuin yhden ihmisen elimien uhraus.

    Myös omien elimieni uhraus (vaikka kaikkien) on ok, jos siitä maksettaisiin vaikka tuo 10 miljardia ja kaikilla muilla ihmisillä olisi myös sama mahdollisuus tulla valituksi ilman mahdollisuutta vaikuttaa.

    Vaikka nuo ovat ääriesimerkkejä, niin silti on aina olemassa joku hinta, jolla jokin on kaupan. Oletetaan, että ulkoavaruudesta tulee mörkö-niminen rotu, joka haluaa syödä Sinut, mutta ei suostu syömään Sinua ellei enemmistö ihmisistä suostu uhraamaan Sinua hänelle. Vaihtoehtona on sitten, että möröt tuhoavat koko planeetan jättäen vaikka Sinut yksin henkiin. Arvaa, miten Sinulle käy.... minun ei tarvinne toimia edes virallisena ääntenlaskijana sen jälkeen kun möröt ovat demonneet asiaa tehtyään Australiasta Atlantiksen.

    Äänestä

  • vaan kaikki tekevät omat eettiset päätöksensä. Vaikka minun etiikkani ei tekisi sinuun vaikutusta, niin minun etiikkani on vain erilainen Sinun omaasi verrattuna. En minäkään syyllistä Sinua antamasta kehitysapua, vaikka se on minusta kuinka väärin. Jos vaihtoehtoina ovat savimaja ja työskentely parin dollarin päiväpalkalla kansainvälisen kaivoksen tiliin, niin kumpi on parempi vaihtoehto, varsinkin, jos kaivosyhtiö makssa esim. rojalteja louhitusta malmista valtiolle.

    Suuryhtiöiden saama oikeus hallita maailmaa on sitten taas darwinismia. Eli jos ne saavat maailman hallintaansa, niin silloinhan darwinismi on toteutunut, koska ne ovat onnistuneet siinä. Jos jalkoihin jää valtioita ja ihmiskuntia, niin sehän tarkoittaa sitä, etteivät ne ole olleet tarpeeksi vahvoja säilyäkseen.

    Joo ja siinä kivityksessä ei ole mitään vikaa. Se on valtion sisäinen asia. Öljy ulos, designatut ja brändätyt lingonkivet paluukontissa.

    Äänestä

  • APAPAPA kirjoitti:

    vaan kaikki tekevät omat eettiset päätöksensä. Vaikka minun etiikkani ei tekisi sinuun vaikutusta, niin minun etiikkani on vain erilainen Sinun omaasi verrattuna. En minäkään syyllistä Sinua antamasta kehitysapua, vaikka se on minusta kuinka väärin. Jos vaihtoehtoina ovat savimaja ja työskentely parin dollarin päiväpalkalla kansainvälisen kaivoksen tiliin, niin kumpi on parempi vaihtoehto, varsinkin, jos kaivosyhtiö makssa esim. rojalteja louhitusta malmista valtiolle.

    Suuryhtiöiden saama oikeus hallita maailmaa on sitten taas darwinismia. Eli jos ne saavat maailman hallintaansa, niin silloinhan darwinismi on toteutunut, koska ne ovat onnistuneet siinä. Jos jalkoihin jää valtioita ja ihmiskuntia, niin sehän tarkoittaa sitä, etteivät ne ole olleet tarpeeksi vahvoja säilyäkseen.

    Joo ja siinä kivityksessä ei ole mitään vikaa. Se on valtion sisäinen asia. Öljy ulos, designatut ja brändätyt lingonkivet paluukontissa.

    Se on totta että ihmisoikeudetkin rakentuvat diskurssisa, muuttuvat ja muokkautuvat. Koko maailma on diskurssissa muodostuva konstruktio, mutta tarkoittaako se automaattisesti sitä että millään ei ole mitään arvoa?

    En ole suinkaan _syyllistänyt_ sinua siitä että tekstistäsi puuttuu eettinen pohdinta, totesin sen vain. Luet ehkä tekstiäni liian tunteella kun lisäät sinne itse asioita. ;)

    Kehitysapuun ja lapsityövoimaan en puuttunut mitenkään, joten luulit tietäväsi mitä niistä ajattelen. Olen realisti; en kannata lapsityövoimaa mutta ymmärrän että sitä ei hetkessä kitketä. Pyrkimys parempaan ei tarkoita kohdallani sitä että yksisilmäisesti vaatisin lapsityövoiman lopettamista - teemaan liittyen pitää pohtia millä keinoin se tapahtuisi ja missä ajassa. En anna kehitysapua minnekään päin, joten yksilötasolla en ole asian suhteen tehnyt mitään.

    Darwinismin _vertaaminen_ eettiseen pohdintaan osoittaa ainakin sen, että et ilmeisesti ymmärrä käsitteiden eroa. Se että vahvin selviytyy luonnossa on fakta jonka olen valmis myöntämään. Voin silti haluta antaa myös heikommille mahdollisuuden, ja tähän vaikuttavaa se miten pohdin ja jäsennän eettisiä kysymyksiä. Viestistäsi välittyy vaikutelma että pitäisi valita luonnontieteellinen/eettinen näkökanta, mikä kertoo taas siitä ettet ole kykenevä kovin pitkälle menevään pohdintaa.

    Jos eläisimme todella darwinististen lakein mukaan vailla inhimillisiä lakeja ja arvoja, maailma tuskin olisi päässyt tämänkään kehityksen asteelle. Ilman arvoja vallitsisi anarkia, jossa tuskin talous kukoistaisi - oletko tullut ajatelleeksi sitä? Jos kaikki aika menisi eloonjäämistaisteluun kun oikean ja väärän käsitettä ei olisi ja mikä vain olisi sallittua, tuskin niitä öljykauppoja paljon tehtäisiin... Mutta jos vaihtaisit palkkatyösi henkihieverissä taisteluun niin siitä vaan, voit mennä jollekin sota-alueelle katsomaan miten loistokas on yhteiskunta jossa arvoja ei käytännössä ole. :D

    Ja kyllä, ihmisoikeusnäkökulmasta (ymmärtänet näkökulman käsitteen?) voin kyllä "syyllistää" sinua siitä että olet valmis kohtelemaan muita ihmisiä tavaroina (ja todennäköisesti kohteletkin). Ihmisiä jotka näkevät muut ihmiset hyödykkeenä tai jopa tuhottavana roskana, on toki aina ollut ja tulee olemaan. Aatun koneisto tuossa joitakin vuosikymmeniä sitten on oiva esimerkki siitä mihin johtaa ihmisyyden kieltäminen. Sitä juuri on arvorelativismi äärimmilleen vietynä että osalta ihmisistä puuttuu oikeus elää. Sinulla on toki _oikeus_ ajatella että Hitler oli hieno mies, vaikka hänen toimintansa sotikin ihmisoikeuksia vastaan.

    Toki voit myydä elävän äitisi maksan venäjän mafialle enkä voi sitä estää. ;) En lukenut viestiäsi asiaan liittyen mutta tästä viestistä päätellen olet vastannut jotakin sen suuntaista.

    Ehkä toiveesi toteutuu ja saamme elää maailmassa jossa vain vahvin voittaa. Toivon että osaat arvostaa sitä siinäkin vaiheessa kun munuaisesi menevät myyntiin kun sinua isompi pääsi niskan päälle.

    Epäilen että olet melko nuori tai sitten melko kokematon. Harha omasta kaikkivoipaisuudesta ja uskosta siihen että kuuluu voittajien joukkoon karisee yleensä elämän myötä. Surullisen moni katkeroituu huomatessaan että itsellekin voi käydä huonosti ja että toisten apua tarvitseekin. Toivon että sinulle ei käy niin. Onnea pillun metsästykseen ja keskusteluun!

    Äänestä

  • APAPAP kirjoitti:

    Aivan varmasti, jos maksat 10 miljardia euroa, niin kaupat tulee. Maksamalla 5 miljardia tuosta, vaikka jonkun afrikkalaisen kaupungin jätevesihuoltoon, niin varmasti enemmän ihmisiä jää henkiin kuin yhden ihmisen elimien uhraus.

    Myös omien elimieni uhraus (vaikka kaikkien) on ok, jos siitä maksettaisiin vaikka tuo 10 miljardia ja kaikilla muilla ihmisillä olisi myös sama mahdollisuus tulla valituksi ilman mahdollisuutta vaikuttaa.

    Vaikka nuo ovat ääriesimerkkejä, niin silti on aina olemassa joku hinta, jolla jokin on kaupan. Oletetaan, että ulkoavaruudesta tulee mörkö-niminen rotu, joka haluaa syödä Sinut, mutta ei suostu syömään Sinua ellei enemmistö ihmisistä suostu uhraamaan Sinua hänelle. Vaihtoehtona on sitten, että möröt tuhoavat koko planeetan jättäen vaikka Sinut yksin henkiin. Arvaa, miten Sinulle käy.... minun ei tarvinne toimia edes virallisena ääntenlaskijana sen jälkeen kun möröt ovat demonneet asiaa tehtyään Australiasta Atlantiksen.

    Ainakaan minä en ole väittänyt että eettinen pohdinta olisi helpppoa tai yksiselitteista (ap:n aivojen säästyminen myymiseltä vs. kaivo) - siksi pohdintaa tarvitaankin että tosielämässä on loputtomasti tilanteita joissa pitää miettä mikä on se tärkein arvo tässä tilanteessa.

    Olisit valmis uhraamaan itsesi muiden edestä tietyissä tilanteissa, mikä ei välttämättä ole darwinistista yksilötasolla mutta lajin säilymisen kannalta kyllä. Samalla teet arvovalinnan, uhraat ennemmin yhden kuin monta. Kas, siinä molemmat näkökulmat yhdessä.

    On muuten määrittelykysymys puhutaanko arvovalinnasta vai kaupanteosta noissa esimerkeissäsi, ah ihana relativismi!

    Äänestä

  • Inessa_i kirjoitti:

    Se on totta että ihmisoikeudetkin rakentuvat diskurssisa, muuttuvat ja muokkautuvat. Koko maailma on diskurssissa muodostuva konstruktio, mutta tarkoittaako se automaattisesti sitä että millään ei ole mitään arvoa?

    En ole suinkaan _syyllistänyt_ sinua siitä että tekstistäsi puuttuu eettinen pohdinta, totesin sen vain. Luet ehkä tekstiäni liian tunteella kun lisäät sinne itse asioita. ;)

    Kehitysapuun ja lapsityövoimaan en puuttunut mitenkään, joten luulit tietäväsi mitä niistä ajattelen. Olen realisti; en kannata lapsityövoimaa mutta ymmärrän että sitä ei hetkessä kitketä. Pyrkimys parempaan ei tarkoita kohdallani sitä että yksisilmäisesti vaatisin lapsityövoiman lopettamista - teemaan liittyen pitää pohtia millä keinoin se tapahtuisi ja missä ajassa. En anna kehitysapua minnekään päin, joten yksilötasolla en ole asian suhteen tehnyt mitään.

    Darwinismin _vertaaminen_ eettiseen pohdintaan osoittaa ainakin sen, että et ilmeisesti ymmärrä käsitteiden eroa. Se että vahvin selviytyy luonnossa on fakta jonka olen valmis myöntämään. Voin silti haluta antaa myös heikommille mahdollisuuden, ja tähän vaikuttavaa se miten pohdin ja jäsennän eettisiä kysymyksiä. Viestistäsi välittyy vaikutelma että pitäisi valita luonnontieteellinen/eettinen näkökanta, mikä kertoo taas siitä ettet ole kykenevä kovin pitkälle menevään pohdintaa.

    Jos eläisimme todella darwinististen lakein mukaan vailla inhimillisiä lakeja ja arvoja, maailma tuskin olisi päässyt tämänkään kehityksen asteelle. Ilman arvoja vallitsisi anarkia, jossa tuskin talous kukoistaisi - oletko tullut ajatelleeksi sitä? Jos kaikki aika menisi eloonjäämistaisteluun kun oikean ja väärän käsitettä ei olisi ja mikä vain olisi sallittua, tuskin niitä öljykauppoja paljon tehtäisiin... Mutta jos vaihtaisit palkkatyösi henkihieverissä taisteluun niin siitä vaan, voit mennä jollekin sota-alueelle katsomaan miten loistokas on yhteiskunta jossa arvoja ei käytännössä ole. :D

    Ja kyllä, ihmisoikeusnäkökulmasta (ymmärtänet näkökulman käsitteen?) voin kyllä "syyllistää" sinua siitä että olet valmis kohtelemaan muita ihmisiä tavaroina (ja todennäköisesti kohteletkin). Ihmisiä jotka näkevät muut ihmiset hyödykkeenä tai jopa tuhottavana roskana, on toki aina ollut ja tulee olemaan. Aatun koneisto tuossa joitakin vuosikymmeniä sitten on oiva esimerkki siitä mihin johtaa ihmisyyden kieltäminen. Sitä juuri on arvorelativismi äärimmilleen vietynä että osalta ihmisistä puuttuu oikeus elää. Sinulla on toki _oikeus_ ajatella että Hitler oli hieno mies, vaikka hänen toimintansa sotikin ihmisoikeuksia vastaan.

    Toki voit myydä elävän äitisi maksan venäjän mafialle enkä voi sitä estää. ;) En lukenut viestiäsi asiaan liittyen mutta tästä viestistä päätellen olet vastannut jotakin sen suuntaista.

    Ehkä toiveesi toteutuu ja saamme elää maailmassa jossa vain vahvin voittaa. Toivon että osaat arvostaa sitä siinäkin vaiheessa kun munuaisesi menevät myyntiin kun sinua isompi pääsi niskan päälle.

    Epäilen että olet melko nuori tai sitten melko kokematon. Harha omasta kaikkivoipaisuudesta ja uskosta siihen että kuuluu voittajien joukkoon karisee yleensä elämän myötä. Surullisen moni katkeroituu huomatessaan että itsellekin voi käydä huonosti ja että toisten apua tarvitseekin. Toivon että sinulle ei käy niin. Onnea pillun metsästykseen ja keskusteluun!

    Ei luonnonvalintaa tarvitse erikseen miettiä, se tapahtuu joka tapauksessa. Sen, mikä on 'vahvin' voi määritellä vasta jälkeenpäin sen mukaan, mitkä ominaisuudet ovat lisääntyneet jonkin lajin sisällä sitten seuraavan sukupolven ja mitkä vähentyneet. Esim ihmisillä, erityisesti naisilla on voimakas kyky tuntea empatiaa ja sympatiaa muita kohtaan verrattuna useimpiin muihin lajeihin. Empatiakyky erityisesti naisilla on siis ollut luonnonvalinnassa erityisesti naisilla esiintyvänä vahva ominaisuus, vaikka ihmiset eivät miellä sitä sanalla 'vahva' kuvattavaksi ominaisuudeksi. Luonnonvalinnan kannalta sillä hetkellä 'vahva' ominaisuus on mikä tahansa ominaisuus mikä kasvattaa suhteellista osuuttaan lajin sisällä ja 'vahva' laji sellainen mikä kasvattaa lukumääräänsä ja laajentaa elintilaansa kilpaileviin lajeihin nähden. Mikään ominaisuus ei ole kiveenhakatusti 'vahva' vaan aina sidottu vallitseviin olosuhteisiin, jos ne muuttuvat, voi vaikka täysin vastakkainen ominaisuus muuttua 'vahvaksi'. Nykyään niissä maissa, missä on käytössä ehkäisy ei esimerkiksi päde ehkäisyttömän maailman säännöt tässä 'vahvuudessa', koska lasten saanti ja määrä riippuu lähes pelkästään omasta hedelmällisyydestä ja halusta hankkia lapsia. Esim pelimiestyyppinen mies, mikä ehkäisyttömässä maailmassa olisi jo pelkästään suurten yhdyntämääriensä ansiosta biologisesti melko menestyksekäs, ei sitä nykyään välttämättä ole koska he eivät yleensä halua vakiintua ja lyhyissä suhteissa käytetään lähes aina ehkäisyä. Samaten älykkäämmät naiset hankkivat yleensä vähemmän lapsia kuin keskivertoälyiset, koska haluavat korkeakouluttautua ja sen jälkeen vielä saada vakituisen viran ennen lapsia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pakotettu valehtelemaan kirjoitti:

Naiselle on lähes tulkoon aina valehdeltava saadakseen seksiä. Jos ei valehdeltava, niin vähintään tekeydyttävä tietämättömäksi. Annan parit case-esimerkit.

- Sairaanhoitaja kertoo, kuinka on väärin, että heillä on EU:n keskiarvoa pienempi palkka ja kuinka oikein 20% palkan korotus olisi naisen arvostuksen vuoksi.
Vastaan, että markkinavoimat määräävät palkkioiden suuruuden ja itse asiassa ylimmän johdon palkkoja pitäisi korottaa, jotta kansantalouden paras osaaminen ja se ydinjoukko (ehkä 2% kansasta), jolla on jotain merkitystä (mitä bulkkityönväellä ei todellakaan ole) kansantalouden kannalta, pysyisi Suomessa. Tämän jälkeen tulee tulikivenkatkuista vastakommenttia, miten tärkeää sairaanhoitajien työ on ja montako henkeä muka yritysjohtajat pelastavat blaa blaa blaa. Siihen kun vastaa, että on ihan markkinaehtoista palkkojen määräytyminen ja ei ole pakko kouluttautua sairaanhoitajaksi vaan voi kouluttautua KTM:ksi ja yritysjohtoon. Sitten siihen saa vastaukseksi, ettei kaikkia kiinnosta yritystoiminta. Tähän kun vastaa, että sehän on oma valinta tekeekö sitä mistä pitää vai sitä mistä saa eniten rahaa, niin sitten tulee taas litaniaa, miten epätasa-arvoista se nyt kuitenkin on....

Tuloksena ei muuten tule seksiä sinä iltana.... eli on pakko valehdella ja olla empaattinen kuinka oikein tärkeää työtä nainen tekee sairaanhoitajana.

- Tapaat ravintolassa naisen, joka puhelinnumeron annettuaan alkaa yleensä odottamaan uroolta romanttisia elkeitä. Miestä kiinnostaa kuitenkin vain seksi. Nainen antaa, koska tulkitsee miehen kiinnostuksen rakkaudeksi. Kun mies on saanut haluamansa ja lähtee, niin nainen alkaa kysellä perään, että tässäkö tämä nyt olikin. Mies miettii, että mitähän luulisit. Jos tässä tuon sanoo, niin mies on sika eikä välitä naisen tunteista (nyt on ihan turha sanoa, että ei kannata osoittaa olevansa kiinnostunut, sillä jos sitä ei tee, niin ei muuten tule seksiäkään. Sitten jos mietityttää, että on sellaisiakin naisia, jotka haluavat vain seksiä, niin se on niin marginaalinen osa, että silloin seksiä saisi vain kerran vuodessa pikkujoulujen aikaan tyytymättömältä umpihumalaiselta vanhalta piialta.

Pakko valehdella, jos sattuisit ensi viikonloppuna jäämään ilman seksiä, jotta voit soittaa naiselle, että voitaisiinko tavata. Muuten ei varmasti tule seksiä...

- Näitä voisi jatkaa ajan tappiin saakka. Jos joku asia on naiselle tärkeä ja sitten olet ihan toista ääripäätä asiassa esim. öljyn vaihto aseisiin on ihan ok, koska siinä valtiot sopivat keskenään tuotteiden vaihdosta. Nainen sanoo, että näillä aseilla surmataan ja pakotetaan lapsisotilaiksi. Jos olet sitä mieltä, että kyseessä on valtion sisäinen asia, olet sellainen tunteeton ihminen, joka ajattelee vain rahaa (ei sillä, että nainen siinä mitenkään väärässä olisi).

Jälleen on pakko olla jeesmiehenä, jotta jotain saisi.

Miten naisen saisi antamaan seksiä ilman että on pakko aina valehdella? Jos nyt ei oteta sitä huomioon, että kannattaa välttää konfliktiaiheita. Miten naiset kestäisivät toisenkin totuuden ja mielipiteen ilman, että olisivat kärttyisiä koko loppuillan ja eivät ristisi jalkojaan, koska kun mies on ottanut tuollaisen linjan ja asettunut naista vastaan (ei mitään naista vastaan vaan naisen ajatuksia oikeasta ja väärästä)? Seurauksena miehelle kun tuollaisessa tilanteessa on, ei tarvitse tänä yönä tulla yrittämään....

Käytännössä valehtelen naisille mielipiteistäni 90%, koska muuten jäisin auttamatta ilman. Omat mielipiteet voi sanoa korkeintaan ei tärkeistä asioista, kuten olut on parempaa kuin siideri, mikä ravintola on hyvä,

Ihan sama toistuu chat-huoneissa. Niissä kun menet sanomaan jotain joka on täysin naisen arvomaailmaa vastaan, niin yhteys katkeaa tai naisen pitää mennä. Naiset voivat kokeilla tätä vaikka feikkaamalla olevansa miehiä ja juttelevan naisille. Kertokaa vaikka, että vain seksi kiinnostaa. Sitten 20 keskustelun jälkeen katsokaa saldoa (älkää pelätkö menee aika nopeasti sillä keskustelut katkeavat max. 10 virkkeen jälkeen kerrottuasi olevasi kiinnostunut vain seksistä). Toinen mitä voi kokeilla on olla sitä mieltä, että naisen palkka voi olla 10-15 % pienempi, koska raskaus eittämättä aiheuttaa kustannuksia yritykselle. Kokeilepa saada treffejä tuon kommentin jälkeen.
Mistä lyödään vetoa, että vastaan tulee "emme taida olla näissä jutuissa ihan samalla aaltopituudella" tai "Kuule, on parasta jos jatkamme tästä eri suuntaan" tai "ei mitään viestiä ja sitten yhteys katkeaa mystisesti..."

Miehet:
Miten usein valehtelette ns. tärkeissä kysymyksissä, jotta saisitte seksiä. Oma prosentti on 100%.

Naiset:
Miksi teille on aina pakko valehdella? Ettekö voi hyväksyä vastakkaisia mielipiteitä ja antaa sitä seksiä ilman valehtelua. (vastaus: annan miellyttävälle miehelle, joka ei ajattele asioista noin, on ihan sama kuin vastaisit annan miehelle, joka sanoo sen mitä haluan kuulla...).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu